Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten voin vastustaa ympäristön painetta?

Miten voin vastustaa ympäristön painetta?

15. LUKU

Miten voin vastustaa ympäristön painetta?

”Koulussa näkee kaikenlaista – tupakointia, huumeita, seksiä. Toiset nuoret pyytävät tekemään sellaista, minkä tietää olevan tyhmää, mutta sitten tilanne onkin päässyt niin pitkälle, ettei mitenkään enää voi jänistää.” (Eve)

ON LUONNOLLISTA haluta olla hyväksytty. Juuri siksi ympäristön paine vaikuttaa niin voimakkaasti. Esimerkiksi jos olet kristitystä perheestä, tiedät, että muun muassa esiaviollinen seksi ja alkoholin väärinkäyttö eivät ole hyväksyttäviä (Galatalaisille 5:19–21). Monet ikätoverisi yrittävät kuitenkin saada sinut harrastamaan niitä heidän tavallaan. Ovatko he miettineet omaa toimintaansa ja tehneet itsenäisiä valintoja? Tuskin. Yleensä he ovat antaneet toisten vaikuttaa itseensä. He haluavat olla hyväksyttyjä, ja siksi he antavat toisten päättää, mitä ajatella asioista. Annatko sinä? Vai onko sinulla rohkeutta puolustaa näkemyksiäsi?

Mooseksen veli Aaron antoi periksi paineelle, ainakin kerran. Kun israelilaiset ympäröivät hänet ja vaativat häntä tekemään heille jumalan, hän teki aivan niin kuin he tahtoivat! (2. Mooseksen kirja 32:1–4.) Voitko kuvitella, että tuo sama mies oli rohkeasti mennyt faraon eteen ilmoittamaan tälle sanoman Jumalalta? (2. Mooseksen kirja 7:1, 2, 16.) Mutta kun toiset israelilaiset painostivat häntä, hänen rohkeutensa petti. Hänestä oli ilmeisesti helpompi pitää puolensa Egyptin hallitsijaa kuin maanmiehiään vastaan.

Entä sinä? Onko sinun vaikea seistä sen takana, minkä tiedät oikeaksi? Haluaisitko pystyä vastustamaan ympäristön painetta vaikuttamatta jännittyneeltä ja pelokkaalta? Sinä pystyt siihen! Avainasia on ennakoida lähestyvä tilanne ja päättää etukäteen, miten reagoida siihen. Seuraavat neljä askelta voivat auttaa:

1. Varaudu (Sananlaskut 22:3). Ongelman voi usein nähdä jo ennalta. Esimerkiksi jos huomaat edessäpäin ryhmän koulutovereita tupakalla, kuinka todennäköistä on, että he tarjoavat sinullekin? Ennakoimalla tilanteen voit joko välttää sen tai valmistautua kohtaamaan sen.

2. Ajattele (Heprealaisille 5:14). Voisit miettiä, miltä sinusta tuntuu myöhemmin, jos nyt menet massan mukana. Voit kyllä saada toisten nuorten hyväksynnän tilapäisesti, mutta miltä sinusta tuntuu sitten, kun olet vanhempiesi tai toisten kristittyjen seurassa? Oletko valmis uhraamaan puhtaan aseman Jumalan edessä vain siksi, että voisit olla mieliksi koulutovereille?

3. Päätä (5. Mooseksen kirja 30:19). Kaikkien Jumalan palvelijoiden täytyy ennemmin tai myöhemmin valita joko uskollisuus ja sen myötä tulevat siunaukset tai uskottomuus ja sen katkerat seuraukset. Joosef, Job, Jeesus ja monet muut tekivät oikean valinnan, kun taas Kain, Esau ja Juudas tekivät huonon valinnan. Nyt on sinun vuorosi valita. Mitä sinä aiot tehdä?

4. Toimi. Tämä saattaa tuntua kaikkein vaikeimmalta osuudelta, mutta jos olet jo miettinyt seurauksia ja tehnyt päätöksen, kantasi ilmaiseminen voi olla yllättävän helppoa – ja palkitsevaa (Sananlaskut 15:23). Älä ota paineita siitä, että sinun täytyisi perustella asia juurta jaksain Raamatun avulla. Yksinkertainen mutta luja kieltäytyminen voi riittää. Tai jos haluat tehdä tinkimättömän kantasi täysin selväksi, voit ehkä sanoa:

”Jätän väliin.”

”En harrasta tuollaista.”

”Kyllähän te nyt minut tunnette.”

Olennaista on reagoida viipymättä ja vakuuttavasti. Silloin voit yllätykseksesi nähdä, miten nopeasti toiset lakkaavat yrittämästä. Mutta entä jos he alkavat härnätä? Mitä jos he haukkuvat sinua pelkuriksi? Sinun pitää nähdä, mitä tällainen pilkka oikeasti on: puhdasta painostusta. Miten voit vastata siihen? Sinulla on ainakin kolme vaihtoehtoa:

Voit myöntää, että he ovat oikeassa. (”Totta, kyllä minua pelottaakin.” Kerro sitten lyhyesti syy.)

Voit kuitata asian lyhyesti: ilmaise kantasi mutta älä tee siitä suurta numeroa.

Voit esittää vastavedon. Kerro, miksi kieltäydyt, ja vetoa sitten heidän järkeensä. (”Pidin teitä vähän fiksumpina!”)

Jos pilkka jatkuu, poistu paikalta! Mitä kauemmin viivyt, sitä kovemmaksi paine kasvaa. Vaikka joutuisit lähtemään pois, muista, että sinä otit tilanteen hallintaan. Et antanut toisten puristaa itseäsi muottiinsa!

Jotkut nuoret voivat kiusata sinua sanomalla, että sinun pitäisi ajatella omilla aivoillasi. Mutta niinhän sinä teetkin! Jehova haluaa sinun varmistuvan itse siitä, että kaikkein parasta on tehdä hänen tahtonsa (Roomalaisille 12:2). Miksi siis antautuisit toisten nuorten sätkynukeksi? (Roomalaisille 6:16.) Seiso sen takana, minkä tiedät oikeaksi!

Tosiasia on, että ympäristön painetta ei voi päästä täysin pakoon. Voit kuitenkin selvittää itsellesi, mitä tahdot, sekä ilmaista kantasi ja pitää ohjat käsissäsi. Valinta on viime kädessä sinun! (Joosua 24:15.)

AIHEESTA LISÄÄ 1. OSAN LUVUSSA 9.

SEURAAVASSA LUVUSSA

Elätkö kaksoiselämää? Mitä hyötyä voisi mitenkään olla siitä, että vanhempasi saisivat tietää sen?

AVAINRAAMATUNKOHTA

”Viisaiden kanssa vaeltava viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” (Sananlaskut 13:20.)

VINKKI

Kerää rohkeutta lukemalla kokemuksia Jehovan nykyisistä palvelijoista, jotka ovat uskaltaneet seistä sen takana, mikä on oikein.

TIESITKÖ?

Kun koulun päättymisestä on kulunut vuosi, harva koulutovereistasi on enää yhteydessä sinuun. Monet eivät ehkä edes muista nimeäsi. Mutta perheesi ja ennen kaikkea Jehova Jumala tulevat aina olemaan kiinnostuneita hyvinvoinnistasi (Psalmit 37:23–25).

TOIMINTASUUNNITELMA!

Voin valmistautua vastustamaan ympäristön painetta seuraavilla tavoilla: ․․․․․

Jos toiset nuoret painostavat minua väärään käytökseen, aion ․․․․․

Haluan kysyä vanhemmiltani tästä aiheesta: ․․․․․

MITÄ AJATTELET?

● Missä tilanteissa tässä luvussa hahmotellut neljä askelta voivat olla sinulle avuksi?

● Mitä voi tapahtua, jos annat periksi ympäristön paineelle?

● Millä keinoin voit pitää puolesi ympäristön painetta vastaan?

[Huomioteksti s. 131]

”Monet pojat tietävät, että olen todistaja, ja kunnioittavat minua. Jos he aikovat ruveta puhumaan sopimattomia, he sanovat: ’Mike, meillä on vähän puhuttavaa, joten jos haluat lähteä, nyt on sen aika.’” (Mike.)

[Taulukko s. 132, 133]

Tehtäväsivu

Paineensietostrategia

Malli

1 Varaudu

Haaste: Tupakointi.

Todennäköinen paikka: Koulun piha.

2 Ajattele

Entä jos annan periksi?

Tuotan pettymyksen Jehovalle ja vanhemmilleni. Minulle tulee huono omatunto. Seuraavalla kerralla on vielä vaikeampaa kieltäytyä.

Entä jos pidän pintani?

Minua voidaan pilkata tai nimitellä. Jotkut koulutoverit alkavat ehkä vältellä minua. Mutta Jehova on iloinen, ja minusta tulee vahvempi ihminen.

3 Päätä

Jos annan periksi, se johtuu siitä, että

en ole valmistautunut kunnolla kohtaamaan ympäristön painetta. Toisten nuorten hyväksyntä merkitsee minulle enemmän kuin Jehovan hyväksyntä.

Pidän pintani, koska

tiedän, että Jehova ei hyväksy tupakointia ja se voi vahingoittaa terveyttäni.

4 Toimi

Aion

kieltäytyä ja poistua paikalta.

Pilkka

Jos joku sanoo: ”Maista nyt. Vai etkö uskalla?”

Toimintavaihtoehtoni ovat

Myöntäminen

”En uskalla. En halua keuhkosyöpää.”

Lyhyt kuittaus

”Voit jättää minut väliin.”

Vastaveto

”Ei kiitos. Pidin sinua vähän fiksumpana.”

HUOM. Poistu paikalta nopeasti, jos toiset jatkavat painostamista. Mitä pitempään jäät, sitä todennäköisemmin teet niin kuin he haluavat. Laadi nyt oma suunnitelma seuraavalle sivulle.

Paineensietostrategia

Ota tästä sivusta kopioita!

1 Varaudu

Haaste: ․․․․․

Todennäköinen paikka: ․․․․․

2 Ajattele

Entä jos annan periksi?

․․․․․

Entä jos pidän pintani?

․․․․․

3 Päätä

Jos annan periksi, se johtuu siitä, että

․․․․․

Pidän pintani, koska

․․․․․

4 Toimi

․․․․․

Aion

․․․․․

Pilkka

Jos joku sanoo: ․․․․․

Toimintavaihtoehtoni ovat

Myöntäminen

․․․․․

Lyhyt kuittaus

․․․․․

Vastaveto

․․․․․

Harjoittele tilanteita vanhempiesi tai jonkun kypsän ystävän kanssa.

[Kuva s. 135]

Jos annat periksi toisten painostukselle, sinusta tulee heidän sätkynukkensa.