Toinen luku

Kiista maailmankaikkeuden synnystä

ASTRONAUTIT valokuvaavat haltioissaan Maata, kun se näkyy kaikessa mahtavuudessaan avaruusaluksen ikkunasta. ”Se on avaruuslennon paras vaihe”, sanoi eräs astronautti. Mutta maapallomme näyttää kovin pieneltä, kun sitä verrataan aurinkokuntaan. Auringon sisään mahtuisi miljoona maapalloa, ja vielä jäisi tilaakin!] Voisiko tällaisilla tosiasioilla olla kuitenkaan mitään merkitystä sinun elämäsi ja sen tarkoituksen kannalta?

Tehdäänpä mielessämme lyhyt matka avaruuteen voidaksemme nähdä Maan ja Auringon oikeissa mittasuhteissa. Aurinkomme on vain yksi Linnunrata-galaksimme * erään kierteishaaran tähdistä, joita on kunnioitusta herättävän suuri määrä, ja itse Linnunratakin on vain pienen pieni osa kaikkeutta. Paljaalla silmällä voi nähdä muutamia valoläiskiä, jotka ovat todellisuudessa muita galakseja – esimerkiksi kauniin ja suuremman Andromedan. Painovoima sitoo Linnunradan, Andromedan ja parisenkymmentä muuta galaksia ryhmäksi, ja ne kaikki muodostavat vain pienen alueen valtavassa superjoukossa. Kaikkeudessa on lukemattomia superjoukkoja, eikä kuva ole vieläkään täydellinen.

Galaksijoukot eivät ole levittäytyneet avaruuteen tasaisesti. Suuressa mitassa ne näyttävät kuin ohuilta pinnoilta tai nauhoilta, jotka ympäröivät suunnattomia kuplamaisia tyhjiä alueita. Jotkin rakenteet ovat niin pitkiä ja leveitä, että ne muistuttavat suuria muureja. Tämä voi olla yllätys monille, jotka ajattelevat, että  kaikkeutemme loi itse itsensä umpimähkäisessä kosmisessa räjähdyksessä. ”Mitä selvemmin voimme nähdä maailmankaikkeuden kaikissa loistavissa yksityiskohdissaan”, päättelee muuan tiedelehden Scientific American vanhempi toimittaja, ”sitä vaikeampi meidän on selittää yksinkertaisella teorialla, miten siitä tuli tällainen.”

Todistusaineistoa joka viittaa alkuun

Kaikki yksittäiset tähdet, jotka ihminen voi nähdä, kuuluvat Linnunrata-galaksiin. 1920-luvulle asti se näytti olevan ainoa galaksi. Luultavasti tiedät kuitenkin, että suuremmilla kaukoputkilla tehdyt havainnot ovat sittemmin osoittaneet asian olevan toisin. Kaikkeudessamme on ainakin 50000000000 galaksia. Emme tarkoita 50 miljardia tähteä – vaan 50 miljardia galaksia, joissa kussakin on miljardeja Aurinkomme kaltaisia tähtiä. Tiedemiesten käsityksiä ei kuitenkaan järkyttänyt 1920-luvulla suunnattomien galaksien huikea määrä vaan se, että ne kaikki liikkuivat.

Tähtitieteilijät havaitsivat merkittävän seikan: kun galakseista tuleva valo ohjattiin prisman läpi, valoaaltojen havaittiin venyneen, mikä kertoi meistä poispäin suuntautuvasta hyvin nopeasta liikkeestä. Mitä kauempana galaksi oli, sitä nopeammin se näytti etääntyvän. Tämä viittaa laajenevaan maailmankaikkeuteen! *

 Vaikka emme olisikaan tähtitieteen tutkijoita tai harrastajia, voimme ymmärtää, että kaikkeuden laajeneminen antaisi syvälle luotaavia viitteitä menneisyydestämme – ja ehkä myös omasta tulevaisuudestamme. Jonkin on täytynyt käynnistää tämä tapahtumaketju, ja voiman on täytynyt olla niin väkevä, että se on kyennyt voittamaan koko maailmankaikkeuden suunnattoman painovoiman. On hyvät syyt kysyä, mikä voisi olla tällaisen dynaamisen energian lähde.

Vaikka useimmat tiedemiehet seuraavat maailmankaikkeuden  historiaa hyvin pieneen, tiheään alkuun (singulariteettiin), emme voi välttää tätä avainkysymystä: ”Jos maailmankaikkeus oli jolloinkin menneisyydessä lähellä äärettömän pientä ja äärettömän tiheää singulariteettia, meidän on kysyttävä, mitä oli ennen sitä ja mitä oli maailmankaikkeuden ulkopuolella. – – meidän on kohdattava alun ongelma.” (Sir Bernard Lovell.)

Tämä viittaa muuhunkin kuin valtavan energian lähteeseen. Vaaditaan myös kaukokatseisuutta ja  älykkyyttä, koska vaikuttaa siltä, että laajenemisvauhti on hyvin tarkasti säädetty. ”Jos maailmankaikkeus olisi laajentunut miljoonasosan miljoonasosaa nopeammin”, sanoi Lovell, ”kaikki maailmankaikkeuden aine olisi tähän mennessä hajaantunut. – – Ja jos se olisi tapahtunut miljoonasosan miljoonasosaa hitaammin, gravitaatiovoimat olisivat saaneet aikaan sen, että kaikkeus olisi luhistunut suurin piirtein olemassaolonsa ensimmäisten miljardin vuoden aikana. Tässäkään tapauksessa ei olisi ollut pitkäikäisiä tähtiä eikä elämää.”

Alkua yritetään selittää

Pystyvätkö asiantuntijat nykyään selittämään, miten kaikkeus syntyi? Koska monista tiedemiehistä on epämiellyttävää ajatella, että jokin älyllisesti korkeampi  olento on luonut kaikkeuden, he järkeilevät, että kaikkeus loi jonkin mekanismin avulla itse itsensä tyhjästä. Kuulostaako tämä sinusta järkevältä? Yleensä tällaiset järkeilyt ovat muunnoksia fyysikko Alan Guthin vuonna 1979 laatimasta teoriasta (inflatorinen maailmankaikkeuden malli). * Tri Guth  myönsi kuitenkin äskettäin, että hänen teoriansa ”ei selitä, miten maailmankaikkeus sai alkunsa tyhjästä”. Tri Andrei Linde oli suorasukaisempi erään tiedelehden artikkelissa: ”Tämän alussa olleen singulariteetin selittäminen – missä ja milloin kaikki alkoi – on edelleen hankalin nykykosmologian ongelma.” (Scientific American.)

Jos kerran asiantuntijat eivät todellisuudessa voi selittää sen enempää kaikkeuden syntyä kuin sen varhaisia kehitysvaiheitakaan, eikö meidän pitäisi etsiä selitystä muualta? On tosiaan järkeviä syitä harkita todistusaineistoa, jonka monet ovat sivuuttaneet mutta joka voi antaa selvän käsityksen tästä asiasta. Osa todistusaineistosta liittyy neljän perusvoiman tarkkoihin suuruuksiin. Näistä voimista johtuvat kaikki aineen ominaisuudet ja aineeseen vaikuttavat muutokset. Pelkkä perusvoimien mainitseminen voi saada jonkun epäröimään: ”Tämän pohtiminen  kuuluu yksinomaan fyysikoille.” Asia ei ole niin. Näitä perusseikkoja kannattaa miettiä, koska ne vaikuttavat meihin.

Hienosäätöä

Neljä perusvoimaa vaikuttavat sekä valtavaan kosmokseen että äärettömän pieneen atomirakenteeseen, tosiaankin kaikkeen, mitä näemme ympärillämme.

Elämällemme välttämättömiä alkuaineita ei voisi olla olemassa (varsinkaan hiiltä, happea ja rautaa) ilman näiden maailmankaikkeudessa ilmenevien neljän voiman hienosäätöä. Mainitsimme jo yhden näistä voimista: painovoiman. Sitten on sähkömagneettinen voima. Jos se olisi merkittävästi heikompi, elektronit eivät pysyisi atomin ytimen ympärillä. ”Olisiko se vakavaa?” joku voi pohtia. Olisi, koska atomit eivät voisi yhdistyä molekyyleiksi. Jos tämä voima sitä vastoin olisi paljon vahvempi, elektronit pysyisivät vangittuina atomin ytimen pinnalla. Atomien välillä ei tapahtuisi kemiallisia reaktioita – ei siis olisi elämää. Jo tästäkin näkökulmasta katsottuna olemassaolomme  ja elämämme riippuu selvästikin sähkömagneettisen voiman hienosäädöstä.

Ja ajattelehan, millaisia vaikutukset olisivat kosmisissa mittasuhteissa: hienoinen muutos sähkömagneettisen voiman suuruudessa vaikuttaisi Aurinkoon ja muuttaisi siten Maahan saapuvaa valoa, minkä vuoksi kasveissa tapahtuva fotosynteesi vaikeutuisi tai tulisi mahdottomaksi. Se voisi myös riistää vedeltä sen ainutlaatuiset ominaisuudet, jotka ovat elämän kannalta välttämättömiä. Tässäkin tapauksessa elämämme riippuu siis sähkömagneettisen voiman hienosäädöstä.

Aivan yhtä tärkeää on sähkömagneettisen voiman suuruus muihin kolmeen voimaan nähden. Esimerkiksi joidenkin fyysikkojen laskujen mukaan se on 10 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 (10⁴⁰) kertaa vahvempi kuin painovoima. Yhden nollan lisääminen tähän lukuun (10⁴¹) voi tuntua pieneltä muutokselta. Se kuitenkin merkitsisi sitä, että painovoima olisi vastaavasti heikompi, ja tri Reinhard Breuer kertoo, mitä siitä seuraisi: ”Jos painovoima olisi heikompi, tähdet olisivat pienempiä eikä painovoimasta aiheutuva paine nostaisi lämpötilaa niiden sisällä riittävän korkealle, jotta ydinfuusioreaktioita voisi syntyä: Aurinko ei voisi paistaa.” Voit hyvin kuvitella, mitä se merkitsisi meille!

Entä jos painovoima olisi vastaavasti vahvempi, niin että tuossa luvussa olisi vain 39 nollaa (10³⁹)? Breuer jatkaa: ”Pelkästään tämä pienen pieni muutos saisi aikaan sen, että Auringon kaltaisen tähden odotettavissa oleva elinikä laskisi jyrkästi.” Ja joidenkuiden tiedemiesten mielestä hienosäätö on vieläkin tarkempi.

Kaksi Auringon ja muiden tähtien merkittävää ominaisuutta ovat tosiaankin pitkäaikainen toimintakyky ja vakaus. Harkitse yksinkertaista kuvausta.  Tiedämme, että auton moottori tarvitsee polttoainetta ja ilmaa juuri oikeassa suhteessa, jotta se toimisi tehokkaasti; insinöörit suunnittelevat monimutkaisia mekaanisia ja tietokonejärjestelmiä, jotta suorituskyky olisi paras mahdollinen. Jos tämä pitää paikkansa pelkästä moottorista, niin miten sitten on tehokkaasti ”palavien” tähtien, esimerkiksi Aurinkomme, laita? Olennaiset voimat on säädetty juuri sellaisiksi, että olot ovat elämän kannalta ihanteelliset. Tuliko tämä tarkkuus olemassaoloon itsestään? Muinoin eläneeltä Jobilta kysyttiin: ”Sinäkö ilmoitit taivaita hallitsevat säännöt tai määräsit luonnonlait maan päälle?” (Job 38:33, The New English Bible.) Kukaan ihminen ei tehnyt sitä. Mistä sitten tämä tarkkuus on peräisin?

 Kaksi ydinvoimaa

Kaikkeuden rakenne edellyttää muutakin kuin vain painovoiman ja sähkömagneettisen voiman hienosäätöä. Toiset kaksi fysikaalista voimaa vaikuttavat myös elämäämme.

Nämä kaksi voimaa vaikuttavat atomin ytimessä, ja ne antavat runsaasti todisteita kaukonäköisyydestä. Ajatellaanpa vahvaa ydinvoimaa, joka sitoo protonit ja neutronit yhteen atomin ytimessä. Tämän sidoksen ansiosta voi syntyä monenlaisia alkuaineita: kevyitä (esimerkiksi heliumia ja happea) ja raskaita (esimerkiksi kultaa ja lyijyä). Näyttää siltä, että jos tämä sitova voima olisi vain kaksi prosenttia heikompi, olisi olemassa pelkästään vetyä. Jos tämä voima sitä vastoin olisi hieman vahvempi, esiintyisi vain raskaita alkuaineita mutta ei vetyä. Vaikuttaisiko tämä elämäämme? Jos kaikkeudessa ei olisi vetyä, Auringollamme ei olisi polttoainetta, jota se tarvitsee säteilläkseen elämää antavaa energiaa. Eikä meillä tietenkään olisi vettä eikä ruokaa, koska vety on niiden olennainen ainesosa.

 Neljättä tarkasteltavana olevaa voimaa sanotaan heikoksi ydinvoimaksi, ja se säätelee radioaktiivista hajoamista. Se vaikuttaa myös Aurinkomme lämpöydinreaktioihin. ”Onko tämän voiman suuruus säädetty tarkasti?” saatat kysyä. Matemaatikko ja fyysikko Freeman Dyson selittää: ”[Heikkovoima] on miljoonia kertoja heikompi kuin ydinvoima. Se on juuri niin heikko, että vety palaa Auringossa hitaasti ja tasaisesti. Jos – – [heikkovoima] olisi paljon vahvempi tai heikompi, Auringon kaltaisista tähdistä riippuvaiset eliömuodot olisivat jälleen vaikeuksissa.” Tämän täsmällisen palamisnopeuden ansiosta maapallomme tosiaankin pysyy lämpimänä – mutta ei pala poroksi – ja me pysymme elossa.

Tutkijat uskovat lisäksi, että heikkovoima näyttelee omaa osaansa supernovien räjähdyksissä. Heidän mielestään useimmat alkuaineet syntyvät ja leviävät juuri näiden räjähdysten välityksellä. ”Jos nämä ydinvoimat olisivat jollain lailla hiukankin erilaisia kuin ne todellisuudessa ovat, tähdet eivät kykenisi valmistamaan niitä alkuaineita, joista sinä ja minä koostumme”, selittää fyysikko John Polkinghorne.

Tästä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta ymmärrät varmaan asian ytimen. Nämä neljä perusvoimaa on säädetty hämmästyttävän tarkasti. ”Näemme kaikkialla ympärillämme todisteita siitä, että luonto osui juuri oikeaan”, kirjoitti professori Paul Davies. Näiden perusvoimien hienosäädön ansiosta Aurinkomme, ihastuttava maapallomme elämää ylläpitävine vesineen, elämälle välttämätön ilmakehämme ja suuri joukko maapallon kallisarvoisia kemiallisia alkuaineita voivat olla olemassa ja toimia. Mutta kysy itseltäsi, mistä tällainen hienosäätö johtuu ja mistä se on peräisin.

 Maan ihanteellisia piirteitä

Olemassaolomme edellyttää tarkkuutta myös muissa suhteissa. Ajatellaanpa Maan mittasuhteita ja sen asemaa aurinkokuntamme muihin osiin nähden. Raamatussa olevassa Jobin kirjassa ovat nämä nöyrryttävät kysymykset: ”Missä oikein olit, kun minä perustin maan? – – Satutko tietämään, kuka määräsi sen mitat?” (Job 38:4, 5.) Nyt jos koskaan nuo kysymykset kaipaavat vastausta. Miksi? Niiden hämmästyttävien havaintojen vuoksi, joita on tehty maapallostamme, muun muassa sen koosta ja asemasta aurinkokunnassamme.

Maapallon kaltaista planeettaa ei ole löydetty muualta maailmankaikkeudesta. Jotkut tiedemiehet viittaavat kylläkin epäsuorien todisteiden perusteella siihen, että joidenkin tähtien ympärillä kiertää kohteita, jotka ovat satoja kertoja maapalloa suurempia. Maapallo on kuitenkin meidän olemassaolomme kannalta juuri oikean kokoinen. Missä mielessä? Jos maapallo olisi hiukan suurempi, painovoima olisi vahvempi ja vety kevyenä kaasuna kerääntyisi yhteen, koska se ei kykenisi vapautumaan painovoiman vaikutuksesta. Ilmakehä ei siis kykenisi ylläpitämään elämää. Jos taas maapallo olisi hieman pienempi, elämää ylläpitävä  happi karkaisi ja pintavesi haihtuisi. Kummassakaan tapauksessa me emme voisi elää.

Myös Maan etäisyys Auringosta on ihanteellinen, mikä on elämän kannalta välttämätöntä. Tähtitieteilijä John Barrow ja matemaatikko Frank Tipler tutkivat ”Maan säteen suhdetta Maan etäisyyteen Auringosta”. He tulivat siihen tulokseen, että ihmiselämä ei olisi mahdollista, ”jos tämä suhde eroaisi hieman siitä, minkä sen on havaittu olevan”. Professori David L. Block sanoo: ”Laskelmat osoittavat, että jos maapallo olisi ollut vain viisi prosenttia lähempänä Aurinkoa, kasvihuoneilmiö [maapallon liiallinen lämpeneminen] olisi päässyt valloilleen neljä miljardia vuotta sitten. Jos taas maapallo olisi vain prosentin verran kauempana Auringosta, jäätiköityminen [maapallon peittyminen suurelta osin valtavien jäätiköiden alle] olisi päässyt valloilleen noin kaksi miljardia vuotta sitten.” (Our Universe: Accident or Design?)

Edellä mainittuihin tarkkuudesta kertoviin seikkoihin voidaan lisätä, että Maa pyörähtää akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa, juuri sellaisella nopeudella, että lämpötilat pysyvät kohtuullisina. Venukselta menee akselinsa ympäri pyörähtämiseen 243 vuorokautta. Ajattele jos Maalta menisi siihen yhtä kauan! Me emme kestäisi niitä äärimmäisiä lämpötiloja, jotka aiheutuisivat näin pitkistä päivistä ja öistä.

Maan kiertorata Auringon ympäri on myös ensiarvoisen tärkeä yksityiskohta. Komeetoilla on laaja elliptinen rata. Onneksi tämä ei pidä paikkaansa Maasta. Sen rata on lähes ympyrän muotoinen. Tämä suojelee meitä jälleen kuolettavilta äärilämpötiloilta.

Meidän ei pitäisi myöskään sivuuttaa aurinkokuntamme sijaintia. Jos se sijaitsisi lähempänä Linnunrata-galaksin keskusta, naapuritähtien vetovoima  vääristäisi Maan kiertorataa. Jos se sitä vastoin sijaitsisi aivan galaksimme reunalla, yötaivaalla ei näkyisi tähtiä. Tähtien valo ei ole välttämätöntä elämälle, mutta eikö se tee yötaivaasta kauniimman? Ja kaikkeutta koskevien nykykäsitysten perusteella tiedemiehet ovat laskeneet, että Linnunradan reunalla ei olisi ollut riittävästi tarpeellisia alkuaineita sellaisen aurinkokunnan muodostumiseen, jossa me elämme. *

Laki ja järjestys

Tiedät varmaankin omasta kokemuksestasi, että kaikki pyrkii kohti epäjärjestystä. Jokainen talonomistaja on havainnut, että kun paikkoja ei pidetä  kunnossa, ne tahtovat ränsistyä. Tiedemiehet sanovat tätä taipumusta ”termodynamiikan toiseksi pääsäännöksi”. Voimme nähdä tämän säännön eli lain vaikutuksia päivittäin. Jos uutta autoa tai polkupyörää ei käytetä, se muuttuu romuksi. Hylätty rakennus raunioituu. Miten on kaikkeuden laita? Sääntö pätee siihenkin. Niinpä luulisi, että maailmankaikkeudessa vallitseva järjestys saisi väistyä täydellisen epäjärjestyksen tieltä.

Maailmankaikkeudessa ei kuitenkaan näytä käyvän niin, minkä matematiikan professori Roger Penrose havaitsi tutkiessaan epäjärjestyksen (eli entropian) määrää näkyvässä kaikkeudessa. Looginen tulkinta näistä havainnoista on se, että maailmankaikkeus on ollut alussa järjestyneessä tilassa ja on yhä erittäin järjestyksellinen. Astrofyysikko Alan Lightmanin mukaan tutkijoista ”on hämmentävää se, että maailmankaikkeus luotiin näin järjestyneeksi”. Hän lisäsi, että ”menestyksekkään kosmologisen teorian tulee pohjimmiltaan selittää tämä entropiaan liittyvä ongelma” – miksi maailmankaikkeus ei ole joutunut kaaokseen.

Todellisuudessa olemassaolomme sotii tätä hyväksyttyä lakia vastaan. Miksi me siis olemme elossa täällä Maan päällä? Kuten edellä todettiin, tämä on se peruskysymys, johon me haluamme saada vastauksen.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 15]

Tähtiä yritetään laskea

On arvioitu, että Linnunrata-galaksissa on yli 100000000000 tähteä. Kuvittele tietosanakirjaa, jossa jokaiselle näistä tähdistä olisi omistettu yksi sivu – Auringollemme ja muille aurinkokuntamme osille annettaisiin yhteensä vain yksi sivu. Kuinka monta osaa tässä kirjasarjassa täytyisi olla, jotta se kattaisi Linnunradan tähdet?

On sanottu, että jos osat olisivat kohtuullisen kokoisia, tietosanakirja ei mahtuisi esimerkiksi New Yorkin yleiseen kirjastoon, jossa on 412 kilometriä hyllytilaa!

Kuinka kauan noiden sivujen läpikäymiseen menisi? ”Yhden sivun sekuntivauhdilla selaamiseen kuluisi yli kymmenentuhatta vuotta”, selitetään kirjassa Coming of Age in the Milky Way. Meidän galaksimme tähdet ovat kuitenkin vain murto-osa niistä tähdistä, jotka sijaitsevat kaikkeuden noin 50000000000 galaksissa. Jos tässä tietosanakirjassa annettaisiin yksi sivu jokaiselle näistä tähdistä, sille ei riittäisi maapallon kaikkien kirjastojen yhteenlaskettu hyllytila. ”Mitä enemmän tiedämme maailmankaikkeudesta”, kirjassa sanotaan, ”sitä paremmin tajuamme, kuinka vähän tiedämme.”

[Tekstiruutu s. 16]

Jastrow esittää ajatuksia alusta

Robert Jastrow, tähtitieteen ja geologian professori Yhdysvaltain Columbian yliopistosta, kirjoitti: ”Harvat tähtitieteilijät olisivat osanneet aavistaa, että tästä tapahtumasta – maailmankaikkeuden äkillisestä synnystä – tulisi todistettu tieteellinen tosiasia, mutta kaukoputkilla taivaasta tehdyt havainnot ovat pakottaneet heidät tekemään tämän päätelmän.”

Sitten hän sanoi johtopäätöksistä: ”Alkua koskevat tähtitieteelliset todisteet asettavat tiedemiehet kiusalliseen tilanteeseen, sillä he ajattelevat, että jokaisella seurauksella on luonnollinen syy – –. Brittiläinen tähtitieteilijä E. A. Milne kirjoitti: ’Me emme pysty tarjoamaan minkäänlaista selitysmallia [alussa] vallinneista olosuhteista; Jumala on luomistyössään vailla havaitsijaa ja vailla todistajaa.’” (The Enchanted Loom—Mind in the Universe.)

[Tekstiruutu s. 17]

Neljä fysiikan perusvoimaa

1. Painovoima – hyvin heikko voima atomitasolla. Se vaikuttaa suuriin kappaleisiin – planeettoihin, tähtiin, galakseihin.

2. Sähkömagnetismi – tärkeä protonien ja elektronien välinen vetovoima, joka mahdollistaa molekyylien muodostumisen. Yksi osoitus sen voimasta on salama.

3. Vahva ydinvoima – sitoo protonit ja neutronit yhteen atomin ytimessä.

4. Heikko ydinvoima – säätelee radioaktiivisten alkuaineiden hajoamista ja Auringon tehokkaita lämpöydinreaktioita.

[Tekstiruutu s. 20]

”Yhteensattumien summa”

”Jos heikkovoima olisi hieman vahvempi, heliumia ei olisi syntynyt; jos se olisi hieman heikompi, lähes kaikki vety olisi muuttunut heliumiksi.”

”Sellaisen maailmankaikkeuden syntyminen, jossa on jonkin verran heliumia ja lisäksi räjähtäviä supernovia, on hyvin epätodennäköistä. Olemassaolomme riippuu tästä yhteensattumien summasta ja vielä hätkähdyttävämmästä [tähtitieteilijä Fred] Hoylen ennustamasta yhteensattumasta ydinenergian tasolla. Toisin kuin kaikki aiemmat sukupolvet me tiedämme, miten me tulimme tänne. Mutta kaikkien aiempien sukupolvien tavoin emme vieläkään tiedä, miksi.” (New Scientist.)

[Tekstiruutu s. 22]

”Maapallon erikoisolosuhteet, jotka johtuvat sen ihanteellisesta koosta, alkuainekoostumuksesta ja lähes ympyrän muotoisesta kiertoradasta, joka on juuri oikealla etäisyydellä pitkäikäisestä tähdestä, Auringosta, tekivät mahdolliseksi sen, että Maan pinnalle saattoi kerääntyä vettä.” (Integrated Principles of Zoology, 7. painos.) Ilman vettä Maan päälle ei olisi voinut syntyä elämää.

[Tekstiruutu s. 24]

Tulisiko uskoa vain siihen, minkä voi nähdä?

Monet järkevät ihmiset pitävät totena sellaista, mitä he eivät voi nähdä. Tammikuussa 1997 Discover-lehdessä kerrottiin tähtitieteilijöiden päätyneen havaintojensa perusteella siihen, että noin tusinan verran planeettoja kiertää joidenkin etäisten tähtien ympärillä.

”Tällä hetkellä uusia planeettoja koskevat tiedot perustuvat vain siihen, että niiden vetovoima häiritsee isäntätähtien liikkeitä.” Tähtitieteilijöiden mielestä vetovoiman näkyvät vaikutukset ovat tosiaankin peruste uskoa näkymättömien taivaankappaleiden olemassaoloon.

Epäsuorat todisteet – jotka eivät perustu suoriin havaintoihin – riittivät tiedemiehille perusteeksi uskoa siihen, mitä ei vielä voitu nähdä. Monet, jotka uskovat Luojaan, ajattelevat, että heillä on samanlaiset perusteet hyväksyä se, mitä he eivät voi nähdä.

[Tekstiruutu s. 25]

Sir Fred Hoyle selittää kirjassa Maailmankaikkeuden kehitys: ”Jotta luominen olisi tarpeeton, pitäisi maailmankaikkeuden rakennusaineen olla äärettömän vanhaa. – – Vetyhän muuttuu vähitellen heliumiksi – –. Kuinka on siis mahdollista, että maailmankaikkeus on vielä nykyisinkin melkein pelkkää vetyä? Jos aine olisi äärettömän vanhaa, se olisi täysin mahdotonta. Kun siis maailmankaikkeus on sellainen, miksi sen olemme havainneet, emme voi välttää kysymystä sen luomisesta.”

[Kuva s. 12, 13]

Aurinkomme (neliö) on merkityksettömän pieni osa Linnunrata-galaksia, mitä havainnollistetaan tässä kierteisgalaksin NGC 5236 avulla

Linnunradassa on yli 100 miljardia tähteä, ja se on vain yksi tunnetun kaikkeuden yli 50 miljardista galaksista

[Kuvat s. 14]

Tähtitieteilijä Edwin Hubble (1889–1953) oivalsi kaukaisista galakseista tulevan valon punasiirtymän osoittavan, että maailmankaikkeutemme laajenee ja että sillä on näin ollen alku

[Kuvat s. 19]

Koska Aurinkomme toimintaa ohjaavat voimat on säädetty tarkasti, olosuhteet ovat maapallolla elämän kannalta juuri oikeat