Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ab

Ab

Viidennen kuukauden nimi juutalaisten pyhässä kalenterissa pakkosiirtolaisuuden jälkeen, mutta 11. kuukausi maallisessa kalenterissa. Se vastaa osaksi heinä-, osaksi elokuuta.

Nimen ab merkitys on epävarma. Sitä ei mainita Raamatussa suoraan nimeltä, vaan sitä sanotaan vain ”viidenneksi kuuksi”. Nimi esiintyy kuitenkin Mišnassa (Taʽanit 4:6) ja muissa pakkosiirtolaisuuden jälkeisissä juutalaisissa kirjoituksissa.

Ab oli kesähelteiden kuukausi, jolloin Israelissa alkoi viininkorjuu (ks. KALENTERI).

Aaron kuoli Horinvuorella abkuun ensimmäisenä päivänä (4Mo 33:38). 2. Kuninkaiden kirjan 25:8:ssa sanotaan, että Babylonin kuninkaan palvelija Nebusaradan ”tuli – – Jerusalemin luo” tämän kuukauden seitsemäntenä päivänä. Jeremian 52:12:ssa kerrotaan kuitenkin, että Nebusaradan ”tuli – – Jerusalemiin” tämän kuukauden kymmenentenä päivänä. Kirja Soncino Books of the Bible (toim. A. Cohen, Lontoo 1949) selittää tätä seuraavasti: ”Kolmen päivän väliajan voidaan ymmärtää edustavan aikaa Nebusaradanin tapahtumapaikalle saapumisen ja sotatoimien aloittamisen välillä.” Näin ollen vaikuttaisi siltä, että Nebusaradan saapui Jerusalemin luo seitsemäntenä päivänä, tutki tilannetta kaupungin muurien ulkopuolella olleesta leiristään käsin ja antoi käskyn kaupungin linnoitusten hävittämisestä ja sen aarteiden ryöstämisestä. Kuukauden kymmenentenä päivänä hän lopulta meni kaupunkiin ja sen pyhään temppeliin. Josefuksen mukaan (The Jewish War, VI, 250, 268 [iv, 5, 8]) roomalaiset polttivat Herodeksen temppelin viidennen kuukauden kymmenentenä päivänä (v. 70), ja Josefus huomauttaa tämän päivän olleen täsmälleen sama kuin se, jona babylonialaiset polttivat ensimmäisen temppelin.

Seuranneen 70-vuotisen Babylonin-pakkosiirtolaisuuden aikana juutalaiset paastosivat ja valittivat tässä viidennessä kuussa Jerusalemin temppelin tuhon muistoksi (Sak 7:3, 5; 8:19). Myös Esra palasi ennallistettuun Jerusalemiin abkuussa opettaakseen juutalaisille Jehovan lakia (Esr 7:8, 9, 25).