Kreikankielinen sana thliʹpsis käännetään tavallisesti ”ahdistukseksi”, ja sen perusmerkitys on ahdinko, hätä tai kärsimys, joka johtuu olosuhteiden aiheuttamista paineista. Sitä käytetään synnytykseen liittyvästä tuskasta (Joh 16:21), vainosta (Mt 24:9; Ap 11:19; 20:23; 2Ko 1:8; Hpr 10:33; Il 1:9), vankeudesta (Il 2:10), köyhyydestä ja muista vastoinkäymisistä, joita orvot ja lesket tavallisesti joutuvat kokemaan (Ja 1:27), nälänhädästä (Ap 7:11) ja väärinteon rangaistuksesta (Ro 2:9; Il 2:22). 2. Korinttilaiskirjeen 2:4:ssä mainittu ”ahdistus” tarkoittaa ilmeisesti sitä tuskaa, jota apostoli Paavali tunsi siksi, että Korintin kristityt olivat käyttäytyneet väärin, ja siksi, että hänen oli ojennettava heitä ankarasti.

Avioliitto aiheuttaa ahdistusta lihassa. Suositellessaan naimattomuutta parempana elämäntapana apostoli Paavali huomautti: ”Mutta vaikka menisitkin naimisiin, et tekisi  syntiä. – – Niillä, jotka menevät, tulee kuitenkin olemaan ahdistusta lihassaan.” (1Ko 7:28.) Avioliitto tuo mukanaan omat murheensa ja huolensa miehestä, vaimosta ja lapsista (1Ko 7:32–35). Sairaus voi olla paineita aiheuttava taakka perheelle. Kristittyjä saatetaan vainota. Perheet voidaan jopa ajaa pois kodistaan. Isien voi olla vaikea hankkia perheelleen elämän välttämättömyyksiä. Vanhemmat ja lapset voivat joutua vangituiksi ja eroon toisistaan, heidän vainoojansa voivat kiduttaa heitä ja he voivat jopa menettää henkensä.

Uskollisuus ahdistuksissa. Vainon aiheuttama ahdistus saattaa heikentää ihmisen uskoa. Kuvauksessaan kylväjästä Kristus Jeesus osoitti, että jotkut ihmiset todella kompastuisivat ahdistuksen tai vainon vuoksi (Mt 13:21; Mr 4:17). Koska apostoli Paavali oli selvillä tästä vaarasta, hän oli hyvin huolissaan vastaperustetusta Tessalonikan seurakunnasta. Tuohon seurakuntaan kuuluvat olivat omaksuneet kristillisyyden monien ahdistusten keskellä (1Te 1:6; vrt. Ap 17:1, 5–10), ja nuo ahdistukset jatkuivat yhä. Siksi apostoli lähetti Timoteuksen vahvistamaan ja lohduttamaan heitä, ”jotta kukaan ei horjuisi näissä ahdistuksissa” (1Te 3:1–3, 5). Palattuaan Timoteus kertoi, että tessalonikalaiset olivat pysyneet lujina uskossa, ja tämä tieto lohdutti suuresti Paavalia (1Te 3:6, 7). Epäilemättä myös se, että apostoli oli pyrkinyt valmistamaan tessalonikalaisia ahdistuksen varalle, auttoi heitä pysymään Jumalan uskollisina palvelijoina (1Te 3:4; vrt. Joh 16:33; Ap 14:22).

Vaikka ahdistus onkin epämiellyttävää, kristitty voi iloita kestäessään sitä, koska hän tietää, että Jumala hyväksyy uskollisuuden ja että se johtaa lopulta hänen suurenmoisen toivonsa toteutumiseen (Ro 5:3–5; 12:12). Ahdistus onkin vain hetkellinen ja kevyt verrattuna siihen ikuisesti kestävään kirkkauteen, jonka uskollisina pysyvät saavat (2Ko 4:17, 18). Kristitty voi myös olla varma siitä, ettei Jumalan uskollinen rakkaus ikinä horju, kohtaapa uskollinen kristitty millaisia ahdistuksia tahansa (Ro 8:35–39).

Kirjoittaessaan korinttilaisille apostoli Paavali kiinnitti huomiota vielä joihinkin seikkoihin, jotka auttaisivat kristittyä kestämään ahdistusta. Hän sanoi: ”Siunattu olkoon – – kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, jotta me voisimme lohduttaa missä ahdistuksessa hyvänsä olevia sillä lohdutuksella, jolla Jumala lohduttaa meitä itseämme. – – Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin se on teidän lohdutukseksenne ja pelastukseksenne, tai jos meitä lohdutetaan, niin se on teidän lohdutukseksenne, joka vaikuttaa niin, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme.” (2Ko 1:3–6.) Jumalan kallisarvoiset lupaukset, hänen pyhän henkensä apu ja hänen vastauksensa ahdistuksessa olevien rukouksiin ovat kristityille lohdutuksen lähde. Oman kokemuksensa perusteella he voivat rohkaista ja lohduttaa muitakin, ja heidän uskollisuuden esimerkkinsä sekä vakaumukselliset sanansa kannustavat toisia kristittyjä pysymään samalla tavoin uskollisina.

Paavali itse arvosti toisilta uskovilta saamaansa lohdutusta joutuessaan kärsimään ahdistusta. Hän kiitti Filippin kristittyjä sen johdosta: ”Menettelitte kuitenkin hyvin osallistuessanne kanssani minun ahdistukseeni.” (Fil 4:14.) He olivat aidosti kiinnostuneita Paavalista, joka oli vangittuna Roomassa, ja auttoivat häntä kestämään ahdistuksessaan antamalla hänelle aineellista apua (Fil 4:15–20).

Silloin tällöin jotkut tulevat kuitenkin pelokkaiksi toisten kokemien ahdistusten vuoksi. Tämä mielessään Paavali rohkaisi Efesoksen kristittyjä: ”Pyydän, ettette lannistu näiden ahdistusten vuoksi, jotka minulla on teidän puolestanne, sillä nämä merkitsevät teille kirkkautta.” (Ef 3:13.) Paavali koki vainoa ja ahdistusta siksi, että hän palveli efesolaisia ja muita. Sen vuoksi hän saattoi sanoa, että nuo ahdistukset olivat hänellä ’heidän puolestaan’. Hänen uskollinen kestävyytensä näissä ahdistuksissa merkitsi ”kirkkautta” efesolaiskristityille, sillä se osoitti selvästi, että se, mitä heillä kristittyinä oli (mm. Jumalan varmat lupaukset ja kallisarvoinen suhde Jehova Jumalaan ja hänen Poikaansa Kristukseen Jeesukseen), oli kestämisen arvoista (vrt. Kol 1:24). Jos Paavali apostolina olisi antanut periksi, se olisi tuottanut häpeää seurakunnalle. Toiset olisivat saattaneet kompastua (vrt. 2Ko 6:3, 4).

”Suuri ahdistus”. Kun Jeesus vastasi opetuslastensa esittämään kysymykseen, joka koski hänen läsnäolonsa ja asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkkiä, hän mainitsi, että on oleva ”suuri ahdistus, jollaista ei ole sattunut maailman alusta tähän asti, ei, eikä enää satu” (Mt 24:3, 21). Matteuksen 24:15–22:n ja Luukkaan 21:20–24:n vertaaminen osoittaa,  että nämä sanat koskivat ensiksi Jerusalemia kohtaavaa ahdistusta. Ennustus täyttyi vuonna 70, kun Rooman armeijat kenraali Tituksen johdolla piirittivät Jerusalemin. Seurasi ankara nälänhätä, ja monia ihmishenkiä menetettiin. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo, että 1100000 juutalaista kuoli tai surmattiin, ja 97000 säilyi hengissä ja vietiin vankeuteen. Temppeli tuhottiin täysin. Vastoin roomalaisen sotapäällikön Tituksen toivomusta roomalaiset sotilaat sytyttivät tuleen itse temppelin. Josefuksen mukaan tämä tapahtui samassa kuussa ja samana päivänä kuin babylonialaiset olivat polttaneet paikalla aiemmin olleen temppelin. (The Jewish War, VI, 249–270 [iv, 5–8], 420 [ix, 3]; 2Ku 25:8, 9.) Roomalaisten tuhoamaa temppeliä ei ole koskaan rakennettu uudelleen. Sellainen ”suuri ahdistus” ei ole kohdannut Jerusalemia sen koommin. Raamatun todisteet kuitenkin osoittavat, että Jerusalemia vuonna 70 kohdannut ahdistus viittasi paljon suurempaan ahdistukseen, joka vaikuttaisi kaikkiin kansoihin.

Jeesus jatkoi profetiaansa kuvailemalla, mitä tapahtuisi Jerusalemin tuhoa seuraavina vuosisatoina (Mt 24:23–28; Mr 13:21–23). Matteuksen 24:29:ssä hän sitten lisäsi, että ”kohta noiden päivien ahdistuksen jälkeen” nähtäisiin pelottavia taivaallisia ilmiöitä. Markuksen 13:24, 25:ssä sanotaan, että nuo ilmiöt sattuisivat ”noina päivinä, sen ahdistuksen jälkeen”. (Ks. myös Lu 21:25, 26.) Mitä ”ahdistusta” Jeesus tarkoitti tässä?

Jotkut raamatunselittäjät ovat päätelleet, että kyse oli Jerusalemia vuonna 70 kohdanneesta ahdistuksesta, vaikka he ovatkin tajunneet, että sen jälkeen kuvaillut tapahtumat sattuisivat aikana, joka oli silloin kaukana inhimilliseltä näkökannalta katsottuna. He ovat päätelleet, että ilmaus ”kohta – – jälkeen” ilmensi Jumalan käsitystä tuosta ajasta tai että tulevien tapahtumien varmuutta ilmaistiin sanakäänteillä, jotka sijoittivat tapahtumat viipymättä lukijan eteen.

Koska Matteuksen 24:4–22:n (myös Mr 13:5–20:n ja Lu 21:8–24a:n) profetialla kuitenkin on selvästi kaksiosainen täyttymys, niin voisiko ”ahdistus”, johon Matteuksen 24:29:ssä ja Markuksen 13:24:ssä viitataan, olla sen ”ahdistuksen” toinen ja lopullinen täyttymys, joka ennustettiin Matteuksen 24:21:ssä ja Markuksen 13:19:ssä? Kaiken Raamatusta saatavan valon perusteella tämä näyttää todennäköisimmältä. Sopiiko tämä näkemys kreikkalaisessa tekstissä käytettyihin ilmauksiin? Selvästikin sopii. Se, että Matteuksen 24:29:ssä viitataan ”noihin päiviin” ja Markuksen 13:24:ssä mainitaan ”nuo päivät” ja ”se ahdistus”, osoittaa, että tällainen käsitys on kreikan kieliopin mukainen. Ilmeisesti Jeesuksen profetiassa sanotaan, että tulevan maailmanlaajuisen ahdistuksen puhjettua nähdään huomiota herättäviä ilmiöitä (joita kuvaavat auringon ja kuun pimeneminen, tähtien putoaminen ja taivaan voimien järkkyminen) ja ”Ihmisen Pojan tunnusmerkki”.

Kolmisenkymmentä vuotta Jerusalemin tuhon jälkeen apostoli Johannekselle kerrottiin suuresta ihmisjoukosta, joka tulisi kaikista kansakunnista, heimoista ja kansoista: ”Nämä ovat ne, jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta.” (Il 7:13, 14.) Se, että suuri joukko ’tulee siitä suuresta ahdistuksesta’, osoittaa, että tuohon joukkoon kuuluvat säilyvät siitä hengissä. Tämän vahvistaa Apostolien tekojen 7:9, 10:ssä oleva samantapainen ilmaus: ”Jumala oli hänen [Joosefin] kanssaan ja vapautti hänet kaikista hänen ahdistuksistaan.” Joosefin vapauttaminen kaikista hänen ahdistuksistaan ei merkinnyt ainoastaan sitä, että hän kykeni kestämään ne, vaan myös sitä, että hän säilyi niistä elossa.

On kiinnostavaa panna merkille, että apostoli Paavali sanoo jumalattomia kohtaavaa Jumalan tuomion täytäntöönpanoa ahdistukseksi. Hän kirjoitti: ”Tällöin otetaan lukuun se, että Jumalan puolelta on vanhurskasta maksaa takaisin ahdistusta niille, jotka aiheuttavat ahdistusta teille, mutta teille ahdistusta kärsiville huojennusta meidän kanssamme Herran Jeesuksen ilmestyessä taivaasta voimallisten enkeliensä kanssa liekehtivässä tulessa, kun hän tuottaa koston niille, jotka eivät tunne Jumalaa, ja niille, jotka eivät tottele Herraamme Jeesusta koskevaa hyvää uutista.” (2Te 1:6–8.) Ilmestyskirjassa  osoitetaan, että ”Suuri Babylon” ja ”peto” ovat aiheuttaneet ahdistusta Jumalan pyhille (Il 13:3–10; 17:5, 6). Sen vuoksi on johdonmukaista päätellä, että ”Suurta Babylonia” ja ”petoa” kohtaava ahdistus kuuluu ”suureen ahdistukseen” (Il 18:20; 19:11–21).