Itsekäs, ahne ihminen, joka on taipuvainen kohtuuttomuuteen, varsinkin ylensyömiseen. Kaikenlainen ahmattius on  täysin vastoin Raamatun käskyjä ja periaatteita.

Mooseksen lain alaisuudessa sellaisen pojan vanhempien, joka oli parantumaton ahmatti ja juoppo, piti viedä hänet kaupungin vanhinten luo, jotka kivittivät hänet kuoliaaksi (5Mo 21:18–21). Varoitukseksi muille Sananlaskuissa tuomittiin jopa ahmattien seurassa oleminen: ”Ahmattien seuralainen nöyryyttää isänsä.” ”Älä ryhdy olemaan paljon viiniä juovien joukossa äläkä lihaa ahnaasti syövien joukossa. Sillä juomari ja ahmatti köyhtyy, ja uneliaisuus pukee pelkkiin ryysyihin.” (San 28:7; 23:20, 21.) Tässä ”ahmatiksi” ja ’ahnaasti syöväksi’ käännetty heprealainen sana on zō·lelʹ. Sen perusmerkitys on mahdollisesti ’olla tuhlaileva’, ts. haaskata, tuhlata (vrt. 5Mo 21:20, Rbi8, alav.).

Yrittäessään halventaa Jeesusta Kristusta hänen vastustajansa panettelivat häntä mm. seuraavasti: ”Katso! Syömäri ja viininjuoja.” Jeesus kumosi tämän väärän syytteen yksinkertaisesti sanomalla, että ”viisauden todistavat vanhurskaaksi sen teot” tai ”kaikki sen lapset”. (Mt 11:19; Lu 7:34, 35.) Toisin sanoen Jeesus sanoi: ’Katsokaa vanhurskaita tekojani ja käytöstäni, niin näette, että syytös on väärä.’

Ahmattiudella ei tosiaankaan ole mitään sijaa kristillisessä seurakunnassa, ja apostoli Paavali halusi varmistaa, ettei se pujahtaisi sinne. Niinpä hän jättäessään Tituksen Kreetaan huolehtimaan sikäläisestä nuoresta kristillisestä järjestöstä muistutti Titusta siitä, mitä muuan kreetalaisten oma profeetta (jonka on arveltu olleen 500-luvulla eaa. elänyt kreikkalainen runoilija Epimenides) oli sanonut: ”Kreetalaiset ovat aina valehtelijoita, vahingollisia petoja, toimettomia ahmatteja [kirjm. ”vatsoja”].” Sen vuoksi niiden valvojien, joita Titus nimittäisi, piti Paavalin sanojen mukaan olla miehiä, jotka olivat vapaita kaikista tällaisista syytöksistä, jotka eivät olleet juoppoja eivätkä ahneita ja joilla oli riittävästi itsehillintää. (Tit 1:5–12.)

Vaikka ahmattiutta ei luetellakaan erikseen ’lihan teoksi’, se liittyy usein juopotteluun ja mässäilyyn, ja se sisältyy varmasti laajaan ilmaukseen ”muut näiden kaltaiset”, joiden harjoittajat ”eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Ga 5:19, 21). Kohtuus syömisessä, samoin kuin kaikessa muussakin, on kristillinen hyve (1Ti 3:2, 11).