Ylevää ja lämminsydämistä auliutta tehdä toisia onnelliseksi antamalla runsaasti, mielellään ja avokätisesti. Heprealainen sana na·divʹ, joka on Jesajan 32:8:ssa käännetty ”anteliaaksi”, käännetään myös vastineilla ”altis” ja ”jalo” (Ps 51:12; 4Mo 21:18, Rbi8, alav.). Kreikkalaisen substantiivin ha·ploʹtēs (”anteliaisuus” [2Ko 8:2; 9:11], ”anteliaasti” [Ro 12:8], ”vilpittömyys” [Ef 6:5]) perusmerkitys on ’yksinkertaisuus’ (2Ko 11:3, Int). Jehova itse on anteliaisuuden personoituma, joka täyttää täysin kaikki tottelevaisten luomustensa tarpeet ”tahtonsa mukaan” (1Jo 5:14; Fil 4:19). Jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja on häneltä, myös sellainen abstrakti lahja kuin viisaus (Ja 1:5, 17).

Mooses kannusti muita israelilaisia kehittämään tätä jumalista anteliaisuuden ominaisuutta silloinkin, kun lainattiin panttia vastaan. ”Et saa paaduttaa sydäntäsi etkä sulkea kättäsi köyhältä veljeltäsi, sillä sinun tulee anteliaasti avata hänelle kätesi – –. Sinun tulee halukkaasti antaa hänelle, eikä sydämesi tule olla saita antaessasi hänelle – –. Siksi minä käsken sinua sanoen: ’Sinun tulee anteliaasti avata kätesi ahdistetulle ja köyhälle veljellesi maassasi.’” (5Mo 15:7–11.)

Sananlaskussa sanotaan: ”Antelias sielu [kirjm. ”sielu, jolla on siunauslahja”] lihavaksi [hyvinvoivaksi] tehdään, ja joka antaa toisille runsaasti juotavaa, saa itse myös runsaasti juotavaa.” (San 11:25.) Jeesus Kristus ilmaisi asian tällä tavoin: ”Onnellisempaa on antaa kuin saada.” (Ap 20:35.) Hän sanoi myös: ”Harjoittakaa antamista, niin teille annetaan. Syliinne kaadetaan hyvä mitta, sullottu, ravisteltu ja kukkurainen. Sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.” (Lu 6:38.)

Kristillisessä seurakunnassa. Apostoli Paavali esitti tämän sananlaskun totuuden vielä eri tavalla: ”Joka niukasti kylvää, se myös niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.” Tämän vuoksi apostoli toteaa: ”Tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa.” (2Ko 9:6, 7.) Paavali jatkaa osoittamalla, miten suurenmoisen anteliaisuuden esimerkin Jehova antaa suodessaan runsaasti siementä kylväjälle ja leipää ruoaksi ja sen lisäksi rikastuttaessaan Korintin veljet ”kaikenlaiseen anteliaisuuteen”, jotta he olisivat anteliaita toisilleen. Anteliaisuuden osoitukset saivat Paavalin sanojen mukaan aikaan ”kiitoksen ilmauksen Jumalalle”. (2Ko 9:8–13.)

Paavali kannusti tähän samaan jumaliseen anteliaisuuteen kirjoittaessaan roomalaisille (12:8): ”Joka jakelee, jaelkoon anteliaasti.” Heprealaisille (13:16) hän kirjoitti: ”Sitä paitsi älkää unohtako hyvän tekemistä ja toisten kanssa jakamista, sillä sellaisiin uhreihin Jumala on hyvin mielistynyt.” Makedonian seurakunnat olivat huomattavia avokätisyyden esimerkkejä. Se että niihin kuuluvat olivat köyhyydestään  huolimatta iloiten antaneet jopa ”yli – – todellisen kykynsä”, pani ”heidän anteliaisuutensa rikkauden uhkumaan”. (2Ko 8:1–4.)

Huomattakoon, että nämä anteliaisuutta käsittelevät raamatunkohdat eivät ole ristiriidassa niiden raamatunkohtien kanssa, joissa tuomitaan kiittämättömät ja laiskat ihmiset. Esimerkiksi laiska, joka ei kynnä kylmällä säällä, ei ansaitse mitään kerjätessään elonkorjuuaikana, eikä työn tekemisestä kieltäytyvällä ole oikeutta nauttia toisten anteliaisuudesta (San 20:4; 2Te 3:10). Leskiä ei pitänyt panna luetteloon avustuksen saamista varten, elleivät he täyttäneet tiettyjä vaatimuksia (1Ti 5:9, 10). Galatian, Makedonian ja Akhaian seurakunnat eivät antaneet lahjoituksiaan yleisluonteisesti varattomille pakanajumalien palvojille vaan apua tarvitseville ”pyhille” (1Ko 16:1; 2Ko 9:1, 2).