Tätä nimeä on käytetty yhdestä Raamatun kirjasta 100-luvulta alkaen. Kirja käsittelee etupäässä Pietarin ja Paavalin toimintaa eikä niinkään kaikkien apostolien toimintaa yleensä, ja se tarjoaa meille luotettavimman ja laajimman kertomuksen kristillisen järjestön vaikuttavasta alusta ja nopeasta kasvusta ensin juutalaisten ja sitten samarialaisten ja pakanakansojen keskuudessa.

Kautta koko Raamatun kulkeva teema, Jehovan valtakunta, hallitsee kirjaa (Ap 1:3; 8:12; 14:22; 19:8; 20:25; 28:31), ja meitä muistutetaan jatkuvasti siitä, miten apostolit antoivat ”perusteellisen todistuksen” Kristuksesta ja tuosta Valtakunnasta ja kuinka he suorittivat palveluksensa täydelleen (2:40; 5:42; 8:25; 10:42; 20:21, 24; 23:11; 26:22; 28:23). Kirja tarjoaa myös erinomaisen historiallisen taustan Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten henkeytettyjen kirjeiden tarkastelulle.

Kirjoittaja. Apostolien tekojen alkusanoissa viitataan ilmauksella ”ensimmäinen kertomus” Luukkaan evankeliumiin, ja koska molemmat kertomukset on osoitettu samalle henkilölle, Teofilokselle, tiedämme, että Luukas oli Apostolien tekojen kirjoittaja, vaikka hän ei mainitsekaan nimeään (Lu 1:3; Ap 1:1). Molemmissa kertomuksissa käytetään samanlaista tyyliä ja samanlaisia ilmauksia. Myös Muratorin katkelmassa 100-luvun loppupuolelta esitetään Luukas kirjan kirjoittajaksi. Muut 100-luvulta peräisin olevat varhaiskirkon kirjoitukset, kuten lyonilaisen Irenaeuksen, Klemens Aleksandrialaisen ja karthagolaisen Tertullianuksen kirjoitukset, mainitsevat Apostolien teoista ottamiensa lainausten yhteydessä Luukkaan kirjoittajaksi.

 Milloin ja missä kirjoitettiin. Kirja käsittää suunnilleen 28 vuoden ajanjakson Jeesuksen taivaaseennousemisesta, vuodesta 33, Paavalin Rooman-vankeuden toisen vuoden loppuun, noin vuoteen 61. Tänä aikana hallitsi peräkkäin neljä Rooman keisaria: Tiberius, Caligula, Claudius ja Nero. Koska kirja selostaa tapahtumia Paavalin Rooman-vankeuden toiseltakin vuodelta, se ei ole voinut valmistua sitä ennen. Jos kertomus olisi kirjoitettu myöhemmin, olisi järkevää olettaa, että Luukas olisi antanut enemmän tietoja Paavalista; jos se olisi kirjoitettu vuoden 64 jälkeen, siinä olisi varmasti mainittu Neron väkivaltaisesta vainosta, joka silloin alkoi; jos se taas olisi kirjoitettu vuoden 70 jälkeen, kuten jotkut väittävät, odottaisimme löytävämme tietoja Jerusalemin tuhosta.

Kirjoittaja Luukas seurasi Paavalia suuren osan ajasta hänen matkoillaan, myös vaarallisella matkalla Roomaan, mikä ilmenee siitä, että hän käyttää monikon ensimmäisen persoonan pronomineja, esim. ”me” ja ”meidän”, Apostolien tekojen 16:10–17:ssä, 20:5–15:ssä, 21:1–18:ssa, 27:1–37:ssä ja 28:1–16:ssa. Roomasta kirjoittamissaan kirjeissä Paavali mainitsee, että Luukaskin oli siellä (Kol 4:14; Flm 24). Näin ollen Apostolien tekojen kirjan kirjoittaminen saatettiin päätökseen Roomassa.

Kuten sanottu, Luukas oli itse monien kirjoittamiensa tapahtumien silminnäkijä, ja matkoillaan hän oli yhteydessä kristittyihin tovereihinsa, jotka joko olivat osallisina kuvailtuihin tapahtumiin tai seurasivat niitä. Johannes Markus esimerkiksi saattoi kertoa hänelle Pietarin ihmeellisestä vapautumisesta vankilasta (Ap 12:12), kun taas luvuissa 6 ja 8 kuvaillut tapahtumat on ehkä saatu tietää lähetystyöntekijä Filippokselta. Lisäksi Paavali kykeni luonnollisesti silminnäkijänä esittämään monia yksityiskohtia tapahtumista, jotka sattuivat silloin kun Luukas ei ollut hänen kanssaan.

 Oikeaperäisyys. Useat arkeologiset löydöt ovat vuosien kuluessa vahvistaneet Apostolien tekojen kirjan paikkansapitävyyden. Esimerkiksi Apostolien tekojen 13:7:ssä sanotaan, että Sergius Paulus oli Kyproksen prokonsuli. Nykyään tiedetään, että vähän ennen kuin Paavali kävi Kyproksessa, sitä hallitsi propreettori eli legaatti, mutta Kyproksesta löydetty piirtokirjoitus osoittaa, että saari tosiaan joutui Rooman senaatin suoranaisen hallinnon alaisuuteen prokonsuliksi sanotun provinssin käskynhaltijan välityksellä. Kreikassa Akhaia oli keisari Augustuksen hallituskaudella samalla tavoin Rooman senaatin suoranaisen hallinnon alainen provinssi, mutta kun Tiberius oli keisarina, hän hallitsi sitä suoraan itse. Myöhemmin, keisari Claudiuksen kaudella, siitä tuli Tacituksen mukaan jälleen senaatin alainen provinssi. On löydetty Claudiuksen Kreikan delfoilaisille lähettämän käskykirjeen kappale, joka viittaa Gallion prokonsulikauteen. Siksi Apostolien tekojen 18:12 pitää paikkansa, kun siinä sanotaan Gallion olleen ”prokonsulina” Paavalin ollessa Korintissa, Akhaian pääkaupungissa. (Ks. GALLIO.) Myös erään Tessalonikassa sijaitsevan holvikäytävän piirtokirjoitus (jonka osia säilytetään British Museumissa) osoittaa, että Apostolien tekojen 17:8 pitää paikkansa, kun siinä puhutaan ”kaupungin hallitusmiehistä” (”politarkeista”, kansalaisten hallitsijoista), vaikka tätä nimitystä ei tavatakaan klassisessa kirjallisuudessa.

Areiopagi, jolla Paavali saarnasi, on vielä nykyäänkin Ateenassa mykkänä todistajana Apostolien tekojen kirjan totuudenmukaisuudesta (Ap 17:19). Apostolien teoissa käytetyt lääketieteelliset termit ja muut ilmaukset ovat yhtäpitäviä tuon ajan kreikkalaisten lääketieteellisten kirjoitusten kanssa. Lähi-idässä matkustettiin ensimmäisellä vuosisadalla pääasiassa Apostolien teoissa kerrotuilla tavoilla: maitse kävellen, hevosen selässä tai hevosen vetämissä vaunuissa (23:24, 31, 32; 8:27–38) ja meritse rahtilaivoilla (21:1–3; 27:1–5). Sen ajan aluksissa ei ollut lainkaan peräsintä, vaan niitä ohjattiin kahdella suurella airolla, joista on sen tähden täsmällisyyden vuoksi oikein puhua monikossa (27:40). Nykyiset merimiehet, jotka tuntevat kyseisen alueen, pitävät kuvausta Paavalin laivamatkasta Roomaan (27:1–44) täysin luotettavana ja uskottavana siihen kuluneen ajan, kuljetun matkan pituuden ja maihinnousupaikkojen suhteen.

Raamatun kirjojen luettelojen laatijat hyväksyivät 100–300-luvuilla kiistatta Apostolien teot henkeytetyiksi ja kanonisiksi kirjoituksiksi. Osia tästä kirjasta samoin kuin katkelmia neljästä evankeliumista on Chester Beatty nro 1 -papyruskäsikirjoituksessa (P⁴⁵), joka on peräisin 200-luvulta. Michigan nro 1571 -käsikirjoitus (P³⁸) 200- tai 300-luvulta sisältää osia luvuista 18 ja 19, ja 300-luvulta peräisin olevassa käsikirjoituksessa Aegyptus nro 8683 (P⁸) on osia luvuista 4–6. Apostolien tekojen kirjaa lainasivat smyrnalainen Polykarpos noin vuonna 115, antiokialainen Ignatios noin vuonna 110 ja Klemens Roomalainen mahdollisesti jo vuonna 95. Athanasios, Hieronymus ja Augustinus, kaikki 300-luvulta, vahvistavat aikaisemmat luettelot, jotka sisälsivät Apostolien teot.

[Tekstiruutu s. 155]

APOSTOLIEN TEKOJEN KOHOKOHTIA

Kristillisen seurakunnan alku ja kertomus sen innokkaasta julkisesta todistamistyöstä raivoisan vastustuksen keskellä

Aika: 33 – n. 61

Ennen taivaaseen nousemistaan Jeesus valtuuttaa seuraajansa todistamaan, että hän on Jehovan Messias (1:1–26)

Saatuaan pyhää henkeä opetuslapset todistavat rohkeasti monilla kielillä (2:1–5:42)

Jerusalemissa oleville, monista maista saapuneille juutalaisille todistetaan heidän omilla kielillään; noin 3000 kastetaan

Pietari ja Johannes pidätetään ja viedään sanhedrinin eteen; julistavat pelottomasti, että eivät lopeta todistamista

Pyhän hengen täyttäminä kaikki opetuslapset puhuvat Jumalan sanaa rohkeasti; suuret joukot tulevat uskoviksi

Apostolit pidätetään; enkeli vapauttaa heidät; viedään sanhedrinin eteen, julistavat: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä”

Vaino johtaa todistuksen laajenemiseen (6:1–9:43)

Stefanos otetaan kiinni, antaa pelottomasti todistusta, kuolee marttyyrina

Vaino hajaannuttaa kaikki muut paitsi apostolit; todistusta annetaan Samariassa; etiopialainen eunukki kastetaan

Jeesus näyttäytyy vainooja Saulille; Saul kääntyy, kastetaan, aloittaa innokkaan palveluksen

Jumalan johdolla aletaan todistaa myös ympärileikkaamattomille pakanoille (10:1–12:25)

Pietari saarnaa Corneliukselle, hänen perheelleen ja ystävilleen; nämä uskovat, saavat pyhää henkeä ja kastetaan

Apostolin selostus tästä edistää kasvua kansakuntien keskuudessa

Paavalin evankelioimismatkat (13:1–21:26)

Ensimmäinen matka: Kyprokseen, Vähään-Aasiaan. Paavali ja Barnabas todistavat rohkeasti julkisesti ja synagogissa; ajetaan pois Antiokiasta; väkijoukko ahdistaa heitä Ikonionissa; ensin kohdellaan kuin jumalia Lystrassa, sitten Paavalia kivitetään

Jerusalemin hallintoelin tekee päätöksen ympärileikkauskysymyksestä; Paavalin ja Barnabaan tehtäväksi annetaan kertoa veljille, että ympärileikkausta ei vaadita mutta uskovien täytyy karttaa epäjumalille uhrattua, verta ja haureutta

Toinen matka: jälleen Vähän-Aasian halki, Makedoniaan ja Kreikkaan. Vangitaan Filippissä, mutta vanginvartija ja hänen perheensä kastetaan; juutalaiset aiheuttavat vaikeuksia Tessalonikassa ja Beroiassa; Ateenassa Paavali saarnaa synagogassa, torilla, sitten Areiopagilla; puolentoista vuoden palvelus Korintissa

Kolmas matka: Vähä-Aasia, Kreikka. Hedelmällinen palvelus Efesoksessa, sitten hopeaseppien mellakka; apostoli neuvoo vanhimpia

Paavali pidätetään, todistaa viranomaisille, viedään Roomaan (21:27–28:31)

Väkijoukon ahdisteltua Paavalia Jerusalemissa hän joutuu sanhedrinin eteen

Vankina Paavali todistaa pelottomasti Felixin, Festuksen ja kuningas Herodes Agrippa II:n edessä, samoin laivalla matkallaan Roomaan

Ollessaan vankina Roomassa Paavali yrittää jatkuvasti löytää keinoja saarnata Kristuksesta ja Valtakunnasta