Muinaisseemiläinen kieli, joka on läheistä sukua heprealle ja jota aramealaiset alun perin puhuivat (ks. ARAM nro 5). Ajan mittaan siihen alkoi kuitenkin kuulua useita eri murteita (joitakin niistä pidettiin erillisinä kielinä) ja sitä käytettiin laajalti varsinkin Lounais-Aasiassa. Arameaa puhuttiin erityisesti toiselta vuosituhannelta eaa. noin vuoteen 500 ya. Se on yksi niistä kolmesta kielestä, joilla Raamattu alun perin kirjoitettiin. Heprealainen sana ʼara·mitʹ esiintyy Raamatussa viisi kertaa, ja se on käännetty ilmauksilla ”syyrian kielellä” tai ”aramean kielellä” (2Ku 18:26; Jes 36:11; Da 2:4; Esr 4:7 [kaksi kertaa]).

Raamatussa arameaa, jota aiemmin sanottiin kaldeaksi, käytetään Esran 4:8–6:18:ssa, 7:12–26:ssa, Jeremian 10:11:ssä ja Danielin 2:4b–7:28:ssa. Aramealaisia ilmauksia on myös muissa osissa Raamattua, mutta monesti tutkijoiden yritykset todistaa, että jokin heprealainen sana on aramealaista alkuperää, jäävät pelkiksi arveluiksi.

Joidenkin aramealaisten ilmausten käyttö ei ole yllättävää, sillä heprealaiset olivat kauan aikaa läheisesti tekemisissä sekä aramealaisten että aramean kielen kanssa. Varhaisimpia Raamatun heprealaisten kirjoitusten käännöksiä muille kielille olivat aramealaiset targumit. Katkelmia joidenkin kirjojen varhaisista targumeista on löydetty Kuolleenmeren kirjakääröjen joukosta.

Kieli. Sekä aramea että heprea luokitellaan luoteisseemiläiseen kielihaaraan kuuluviksi. Vaikka aramea onkin hyvin erilaista kuin heprea, se on sen sukulaiskieli ja sen aakkoset ja kirjainten nimet ovat samat kuin hepreassa. Heprean tavoin arameaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle, ja alun perin sitäkin kirjoitettiin pelkin konsonantein. Masoreetit lisäsivät kuitenkin myöhemmin vokaalimerkit Raamatussa käytettyyn aramean kieleen, niin kuin he lisäsivät ne hepreaankin. Aramea on saanut vaikutteita muista kielistä, joihin se on ollut kosketuksissa. Sen lisäksi, että aramea sisältää paikkojen ja henkilöiden heprealaisia, akkadilaisia ja persialaisia erisnimiä, Raamatun arameasta käy ilmi heprean vaikutus uskonnollisiin käsitteisiin, akkadin vaikutus varsinkin poliittiseen ja taloudelliseen käsitteistöön sekä persian vaikutus poliittiseen ja juridiseen kielenkäyttöön.

Sen lisäksi että arameaa kirjoitetaan samoin kuin hepreaa, se muistuttaa sitä myös verbien, substantiivien ja pronominien taivutuksessa. Verbeillä on kaksi tilaa: imperfekti (joka ilmaisee päättymätöntä tekemistä) ja perfekti  (joka ilmaisee päättynyttä tekemistä). Arameassa substantiivit ovat yksikössä, duaalissa (kaksikossa) tai monikossa, ja niillä on kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Aramea poikkeaa muista seemiläisistä kielistä siten, että siinä suositaan vokaaliäännettä a, ja muillakin tavoin, mm. siten että suositaan konsonantin z asemesta konsonanttia d ja konsonantin š asemesta konsonanttia t.

Pääryhmät. Aramea jaetaan yleensä läntiseen ja itäiseen ryhmään. Historialliselta näkökannalta voidaan kuitenkin erottaa neljä ryhmää: muinaisaramea, virallinen aramea (valtakunnanaramea), länsiaramea ja itäaramea. On arveltu, että erilaisia aramean murteita puhuttiin Hedelmällisen puolikuun ja Mesopotamian alueilla ja niiden ympäristössä toisella vuosituhannella eaa. Aramean ja heprean varhaisten muotojen ero voidaan nähdä 1. Mooseksen kirjan 31:47:stä. Sen jälkeen kun Jaakob ja Laban olivat tehneet sovinnon, pystytettiin heidän välilleen todisteeksi kiviröykkiö. Laban antoi sille aramealaisen (syyrialaisen) nimen ”Jegar-Sahaduta”, ja Jaakob puolestaan antoi sille hepreankielisen nimen ”Galed”. Nuo molemmat ilmaukset tarkoittivat ’todistusröykkiötä’.

Jotkin tekstit, jotka on löydetty Pohjois-Syyriasta ja joiden sanotaan olevan peräisin 900–700-luvulta eaa., kirjoitettiin ns. muinaisarameaksi. Assyrian valtakaudella eräästä uudesta aramean murteesta tuli kuitenkin vähitellen lingua franca eli kansainvälinen yleiskieli, ja se syrjäytti akkadin virallisena kielenä, jota oli käytetty hallinnollisessa kirjeenvaihdossa imperiumin syrjäisten alueiden kanssa. Tätä aramean yleismuotoa sanotaan sen käyttötavan vuoksi valtakunnanarameaksi. Sitä käytettiin Babylonian maailmanherruuden aikana (625–539 eaa.) ja sen jälkeen Persian valtakaudella (538–331 eaa.). Varsinkin tällöin sitä käytettiin laajalti, koska se oli hallinnon ja liike-elämän virallinen kieli laajalla alueella, minkä arkeologiset löydöt vahvistavat. Sitä on käytetty nuolenpäätauluissa, ostrakoneissa, papyruksissa, sineteissä, kolikoissa, kiveen tehdyissä piirtokirjoituksissa jne. Näitä ihmiskäden tuotteita on löytynyt mm. Mesopotamiasta, Persiasta, Egyptistä, Anatoliasta, Pohjois-Arabiasta, jopa niinkin kaukaa pohjoisesta kuin Uralvuorilta ja lisäksi idästä aina Afganistanista ja Kurdistanista saakka. Valtakunnanarameaa käytettiin vielä hellenistiselläkin kaudella (323–30 eaa.).

Vaikuttaa siltä, että Esran, Jeremian ja Danielin kirjoituksissa on käytetty nimenomaan tätä valtakunnanarameaa. Raamattu vahvistaa myös sen, että aramea oli todella noiden vanhojen aikojen kansainvälinen yleiskieli. Niinpä 700-luvulla eaa. Juudan kuninkaan Hiskian nimitetyt edustajat pyysivät Assyrian kuninkaan Sanheribin edustajalta rabsakelta: ”Puhuisitko palvelijoillesi syyrian [aramean] kielellä, sillä me kuuntelemme, äläkä puhu meille juutalaisten kielellä kansan kuullen, jota on muurilla.” (Jes 36:11; 2Ku 18:26.) Juudan virkamiehet ymmärsivät arameaa eli syyriaa, mutta ilmeisesti Jerusalemissa tuohon aikaan eläneet tavalliset heprealaiset eivät osanneet sitä.

Joitakin vuosia sen jälkeen kun juutalaiset olivat palanneet Babylonin pakkosiirtolaisuudesta, pappi Esra luki lain kirjaa Jerusalemiin kokoontuneille juutalaisille, ja jotkut leeviläiset selittivät sitä kansalle. Nehemian 8:8:ssa kerrotaan: ”He lukivat ääneen kirjaa, tosi Jumalan lakia, samalla kun sitä selitettiin ja sille annettiin merkitystä, ja kaiken aikaa he tekivät luettua ymmärrettäväksi.” Tämä selittäminen on voinut merkitä sitä, että heprealaista tekstiä tulkattiin tai esitettiin omin sanoin arameaksi, jonka heprealaiset olivat kenties omaksuneet ollessaan Babylonissa. Selittämiseen liittyi epäilemättä myös selvittäminen, niin että juutalaiset, vaikka he ehkä ymmärsivätkin hepreaa, olisivat tajunneet myös luetun aineiston syvällisen merkityksen.

Mitä kieltä Jeesus puhui? Tutkijoiden käsitykset tästä asiasta poikkeavat melkoisesti toisistaan. Professori G. Ernest Wright kuitenkin sanoo kielistä, joita käytettiin Palestiinassa Jeesuksen Kristuksen ollessa maan päällä: ”Suurten kaupunkien kaduilla kuultiin epäilemättä useita eri kieliä. Kreikka ja aramea olivat ilmeisesti yleiskielet, ja useimmat kaupunkilaiset pystyivät luultavasti ymmärtämään molempia niinkin ’nykyaikaisissa’ ja ’länsimaisissa’ kaupungeissa kuin Kesareassa ja Samariassa, joissa kreikka oli yleisempää. Roomalaisten sotilaiden ja virkamiesten voitiin kuulla keskustelevan latinaksi, kun taas puhdasoppiset juutalaiset ovat hyvinkin voineet puhua keskenään myöhempää heprean muunnosta, kieltä, josta tiedämme, ettei se ollut klassista hepreaa eikä  arameaa, vaikka se muistutti kumpaakin.” Professori Wright sanoo edelleen Jeesuksen Kristuksen puhumasta kielestä: ”Jeesuksen käyttämästä kielestä on kiistelty paljon. Emme voi varmasti tietää, osasiko hän kreikkaa tai latinaa, mutta opetustoimessaan hän käytti tavallisesti joko arameaa tai arameasta paljon vaikutteita saanutta kansanhepreaa. Kun Paavali puhui väkijoukolle temppelissä, hänen sanotaan puhuneen heprean kieltä (Apt. 21:40). Yleensä tutkijat ovat arvelleet tämän tarkoittavan arameaa, mutta on hyvinkin mahdollista, että kansanheprea oli tuohon aikaan yleinen kieli juutalaisten keskuudessa.” (Biblical Archaeology, 1962, s. 243.)

On mahdollista, että Jeesus ja hänen ensimmäiset opetuslapsensa, esimerkiksi apostoli Pietari, puhuivat ainakin toisinaan Galilean arameaa, sillä Pietarille sanottiin sinä yönä, jolloin Jeesus pidätettiin: ”Varmasti sinäkin olet yksi heistä, sillä sinun murteesihan paljastaa sinut.” (Mt 26:73.) Näin on voitu sanoa siksi, että apostoli puhui tuolloin Galilean arameaa, vaikka siitä ei olekaan varmuutta, tai siksi, että hän puhui ehkä Galilean hepreaa, joka oli erilaista murretta kuin Jerusalemissa tai muualla Juudeassa käytetty heprea. Kun Jeesus aiemmin tuli Galilean Nasaretiin ja meni siellä synagogaan, hän luki Jesajan profetiaa, joka oli ilmeisesti kirjoitettu hepreaksi, ja sanoi sitten: ”Tänään tämä raamatunkohta, jonka juuri kuulitte, on täyttynyt.” Jeesuksen ei mainita kääntäneen tätä kohtaa arameaksi, joten on todennäköistä, että tuolloin paikalla olleet ihmiset saattoivat vaivatta ymmärtää Raamatun hepreaa. (Lu 4:16–21.) On myös huomionarvoista, että kun Apostolien tekojen 6:1:ssä kerrotaan tapauksesta, joka sattui pian vuoden 33 helluntain jälkeen, siinä mainitaan Jerusalemissa olleen kreikankielisiä juutalaisia ja hepreankielisiä juutalaisia.

Professori Harris Birkeland (The Language of Jesus, Oslo 1954, s. 10, 11) huomauttaa, että vaikka aramea oli Palestiinan kirjakieli Jeesuksen ollessa maan päällä, niin se ei välttämättä merkitse sitä, että kansa yleensä puhui sitä. Myöskään se, että Elefantinen papyrukset, jotka kuuluivat eräälle Egyptissä asuneelle juutalaiselle siirtokunnalle, kirjoitettiin arameaksi, ei todista, että se oli pää- tai yleiskieli heidän kotimaassaan, sillä aramea oli tuohon aikaan kansainvälinen kirjakieli. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa on toki paljon aramaismeja, sillä esimerkiksi Jeesus käytti joitakin aramealaisia sanoja. Mutta kuten Birkeland huomauttaa, Jeesus saattoi tavallisesti puhua kansanhepreaa ja käyttää silloin tällöin aramealaisia ilmauksia.

Vaikka Birkelandin väitettä, jonka mukaan tavalliset ihmiset eivät osanneet arameaa, ei ehkä voidakaan todistaa, niin näyttää tosiaan siltä, että kun lääkärikoulutuksen saanut Luukas kertoo Paavalin puhuneen juutalaisille ”heprean kielellä” ja kun apostoli sanoi äänen taivaasta puhuneen hänelle ”heprean kielellä”, ei tarkoitettu arameaa, vaan todella jotakin heprean kielen muotoa (tosin ei ehkä muinaishepreaa) (Ap 22:2; 26:14).

Lisätukea sille, että Palestiinassa käytettiin Jeesuksen Kristuksen maan päällä ollessa jotakin heprean kielen muotoa, antavat ne varhaiset viittaukset, joiden mukaan apostoli Matteus kirjoitti evankeliuminsa aluksi heprean kielellä. Esimerkiksi Eusebios (joka eli 200–300-luvulla) sanoi, että ”evankelista Matteus julkaisi evankeliuminsa heprean kielellä” (Patrologia Graeca, XXII osa, palsta 941). Hieronymus (joka eli 300–400-luvulla) puolestaan sanoi teoksensa De viris inlustribus (Maineikkaista miehistä) III luvussa: ”Matteus, joka on myös Leevi ja joka tuli publikaanista apostoliksi, laati ensimmäiseksi evankeliumin Kristuksesta Juudeassa heprean kielellä ja kirjainmerkeillä niiden ympärileikattujen hyödyksi, jotka olivat uskoneet. – – Lisäksi itse heprealainen [teksti] on säilynyt tähän päivään saakka Kesarean kirjastossa, jota marttyyri Pamfilos niin ahkerasti kokosi.” (Käännös E. C. Richardsonin toimittamasta latinalaisesta tekstistä, joka on julkaistu sarjassa ”Texte und Untersuchungen zur Geschichte der altchristlichen Literatur”, Leipzig 1896, 14. osa, s. 8, 9.) Ollessaan maan päällä ihmisenä Jeesus Kristus on siis hyvinkin saattanut käyttää jotakin heprean kielen muotoa ja jotakin aramean murretta. (Ks. HEPREA.)