Nooan arkin avulla koko ihmiskunnan esi-isät säilyivät elossa vuosien 2370–2369 eaa. maailmanlaajuisesta vedenpaisumuksesta (ks. NOOA; VEDENPAISUMUS). Jehova antoi Nooalle yksityiskohtaiset ohjeet sen koosta, muodosta, valaistuksen ja ilmanvaihdon järjestämisestä ja sen rakentamiseen käytettävistä materiaaleista (1Mo 6:14–16).

 Muoto ja koko. Arkki (hepr. te·vahʹ; kreik. ki·bō·tosʹ) oli suorakaiteen muotoinen arkkumainen alus, jossa oli oletettavasti suorat kulmat ja tasainen pohja. Siinä ei tarvittu kaarevaa pohjaa eikä terävää keulaa nopeaan veden halkomiseen, eikä se kaivannut ohjauslaitteita. Sen täytyi ainoastaan olla vesitiivis ja pysyä pinnalla. Tämän muotoinen alus on hyvin vakaa, se ei keikahda helposti, ja siinä on noin kolmannes enemmän varastotilaa kuin tavanomaisen muotoisissa laivoissa. Arkin sivussa oli ovi lastaamista ja lastin purkamista varten.

Kooltaan arkki oli 300 kyynärää pitkä, 50 kyynärää leveä ja 30 kyynärää korkea. Jos kyynärän pituudeksi lasketaan varovaisesti vain 44,5 cm (joidenkuiden mielestä muinainen kyynärä oli pikemminkin 56 tai 61 cm), arkin koko oli 133,5 m × 22,3 m × 13,4 m, eli se oli vähemmän kuin puolet valtamerialus Queen Elizabeth 2:sen pituudesta. Nykyajan laivanrakennusinsinöörit käyttävät tätä samaa pituuden ja leveyden suhdetta (6:1). Näin arkin kokonaisvetoisuus oli n. 40000 m³. Mitkään muinaiset rahtialukset eivät yltäneet lähellekään arkin jättimäistä kokoa. Sitä vahvistettiin sisäpuolelta rakentamalla siihen kaksi välipohjaa, jolloin saatiin kolme kantta ja kaikkiaan n. 8900 m² pinta-alaa.

Nooaa käskettiin: ”Sinun tulee tehdä arkkiin tsohar [= katto tai ikkuna].” (1Mo 6:16.) Ei ole täysin selvää, mikä tsohar oli tai miten se oli rakennettu. Jotkut tutkijat arvelevat, että se liittyy valoon, joten he kääntävät sen vastineella ”valoaukko” (KR-38) tai ”akkuna” (Väl, KR-1776). Toiset taas yhdistävät sanan tsohar myöhäisempään arabialaiseen juureen, joka merkitsee ’(käden)selkää’, ’(eläimen) selkää’ tai ’(laivan) kantta’, ts. maasta tai vedestä poispäin olevaa osaa, ja sen vuoksi he kääntävät sen vastineella ”katto” (KR-92, AT, RS, JB). Nooaa käskettiin päättämään tämä tsohar ”kyynärän korkeudelle” (1Mo 6:16).

On siis oletettu, että tsoharin kautta saatiin riittävästi valoa ja voitiin huolehtia ilmanvaihdosta ja ettei se ollut pelkästään neliökyynärän kokoinen tirkistysreikä vaan sellainen kyynärän korkuinen aukko aivan katon alla, joka kulki kaikkien neljän sivun ympäri ja jonka yhteispinta-ala oli lähes 140 m². Toisaalta katossa on voinut olla hiukan kaltevat puoliskot, jolloin sen alle tai muualle olisi silti voinut jäädä tarpeeksi suuri aukko ilmanvaihtoa varten. James F. Armstrong kirjoitti tästä mahdollisuudesta kirjassa Vetus Testamentum (Leiden 1960, s. 333): ”Lausetta ’kyynärän korkeudelle sinun tulee päättää se’ on vaikea ymmärtää, jos ṣōhar käännetään joko vastineella ’valo (= ikkuna)’ tai peräti ’(tasa)katto’. Jos kuitenkin oletetaan, että kyseessä oli satulakatto, ’kyynärän korkeudelle’ voi tarkoittaa sitä, että katon harja oli korkeammalla kuin seinien yläreuna. Nykyajan rakennuskäsittein ilmaistuna ’kyynärä’ olisi niiden pystytukien korkeus, joiden varaan harjahirsi asetetaan. – – Edellä esitetyn todistelun mukaan Nooan arkin katossa arvellaan olleen neljän prosentin kaltevuuskulma (1 kyynärän korotus – 25 kyynärää seinästä harjaan), mikä riittää hyvin sadevesien pois virtaamiseen.”

Jehova teki selväksi, mistä tämä valtava arkki valmistettaisiin: ”Tee itsellesi arkki pihkaisesta puusta [kirjm. ”goferpuista”].” (1Mo 6:14.) Jotkut ovat arvelleet tässä mainitun pihkaisen puun tarkoittavan sypressiä tai jotain sen kaltaista puuta. Tuossa osassa maailmaa oli runsaasti puuta, jota nykyään sanotaan sypressiksi. Foinikialaiset ja Aleksanteri Suuri käyttivät sitä erityisesti laivojen rakentamiseen, mihin sitä käytetään vielä nykyäänkin. Se on harvinaisen vedenpitävää eikä lahoa kovin helposti. Joidenkin sypressistä tehtyjen ovien ja pylväiden on kerrottu kestäneen 1100 vuotta. Lisäksi Nooan ei käsketty pelkästään tilkitä arkin saumoja, vaan ’suojata se sisältä ja ulkoa maatervalla’ (ks. BITUMI).

Riittävästi kantokykyä. Arkin matkustajaluettelo oli varsin vaikuttava. Nooan, hänen vaimonsa, kolmen poikansa ja näiden vaimojen lisäksi mukaan täytyi ottaa elollisia ”kaikenlaisesta lihasta – – kaksi kutakin”. ”Niiden tulee olla koiras ja naaras. Lentävistä luomuksista lajiensa mukaan ja kotieläimistä lajiensa mukaan, kaikista maan liikkuvista eläimistä lajiensa mukaan, tulee sisään luoksesi kaksi kutakin säilyttääksesi ne elossa.” Puhtaita maaeläimiä ja lintuja piti ottaa seitsemän kutakin lajia. Lisäksi täytyi lastata mukaan paljon erilaista ravintoa kaikille noille luomuksille yli vuoden ajaksi. (1Mo 6:18–21; 7:2, 3.)

Valittujen eläinten ”lajit” tarkoittivat eläinryhmiä, joilla oli sellaiset Luojan asettamat  selvät ja muuttumattomat rajat, joiden puitteissa luomukset pystyvät lisääntymään ”lajiensa mukaan”. Jotkut ovat arvioineet, että nykyään tunnetut sadattuhannet eläinlajit voidaan jakaa verrattain harvoihin kantalajeihin, mm. hevosen ”lajiin” ja lehmän ”lajiin”, pari esimerkkiä mainitaksemme. Rajoja, jotka Jehova oli asettanut ”lajien” mukaan lisääntymiselle, ei saanut eikä voitu ylittää. Tämän vuoksi jotkut tutkijat ovat sanoneet, että jos arkissa olisi ollut vain 43 ”lajia” nisäkkäitä, 74 ”lajia” lintuja ja 10 ”lajia” matelijoita, ne olisivat voineet tuottaa kaikki nykyään tunnetut lajit. Jotkut ovat esittäneet summittaisemman arvion, jonka mukaan 72 ”lajia” nelijalkaisia ja vajaat 200 ”lajia” lintuja olisi riittänyt. Todisteena siitä, että koko nykyisin tunnettu tavattoman vaihteleva eläinmaailma olisi voinut tulla vedenpaisumuksen jälkeen niin harvojen ”lajien” sisällä tapahtuneesta pariutumisesta, on ihmislajin keskuudessa vallitseva loputon vaihtelu: on lyhyitä, pitkiä, lihavia ja laihoja, on hiusten, silmien ja ihon värin lukemattomia muunnoksia, ja silti he kaikki polveutuvat yhdestä ja samasta Nooan perheestä.

Joidenkuiden mielestä nämä arviot saattavat tuntua liian suppeilta, varsinkin kun joidenkin lähteiden, esimerkiksi The Encyclopedia Americanan (1977, 1. osa, s. 859–873), mukaan eläinlajeja on runsaat 1300000. Yli 60 prosenttia niistä on kuitenkin hyönteisiä. Näitä lukuja pienentää edelleen se, että 24000 sammakkoeläimestä, matelijasta, linnusta ja nisäkkäästä 10000 on lintuja, 9000 matelijoita ja sammakkoeläimiä, joista monet olisivat voineet säilyä elossa arkin ulkopuolella, ja vain 5000 on nisäkkäitä, ja näistäkin delfiinit ja muut valaat olisivat jääneet arkin ulkopuolelle. Eräät tutkijat arvioivat, että on olemassa vain noin 290 lammasta suurempaa maanisäkäslajia ja noin 1360 rottaa pienempää lajia. (B. C. Nelson, The Deluge Story in Stone, 1949, s. 156; A. M. Rehwinkel, The Flood in the Light of the Bible, Geology, and Archaeology, 1957, s. 69.) Vaikka arviot siis perustuisivatkin näihin suuriin lukuihin, kaikkia näitä lajeja edustavat eläinparit olisivat vaivatta mahtuneet arkkiin.

Viisi kuukautta vedenpaisumuksen alkamisen jälkeen ”arkki pysähtyi Araratin vuorille”, ei kuitenkaan todennäköisesti sen korkeimmalle huipulle (lähes 5165 m), vaan sopivaan maastoon, jossa kaikki arkissa olevat saattoivat elää mukavasti vielä joitakin kuukausia. Vuoden ja kymmenen päivän kuluttua vedenpaisumuksen alkamisesta ovi lopulta avattiin jälleen ja kaikki arkissa olleet astuivat maihin. (1Mo 7:11; 8:4, 14.)

Väitteitä arkin jäännösten löytymisestä ei ole toistaiseksi pystytty vahvistamaan.