Nesteiden tai kuivien aineiden (1Ku 17:10; Est 1:7; Jer 40:10) säilytys- ja tarjoiluesineitä, joissa saattoi olla myös kansi (4Mo 19:15). Monet astiat oli valmistettu savesta, puusta, metallista tai kivestä (3Mo 6:28; 15:12; 4Mo 7:85; 1Ku 10:21; Mt 26:7). Säilyttämiseen käytettiin tavallisesti ruukkuja ja ”maljamaisia astioita” (Jes 22:24), kukkaroita, pusseja, laukkuja tai säkkejä (1Mo 42:25; Hag 1:6), koreja (Mr 8:19, 20; 2Ko 11:33), nahkaleilejä (Tu 4:19; Lu 5:37, 38) ja sankoja (4Mo 24:7; Joh 4:11). (Ks. VÄLINEET.)

Ruukut, kannut ja pullot. Ruukut olivat yleensä syviä, sylinterimäisiä astioita, joissa oli yksi, kaksi tai jopa neljä korvaa. Tavallisesti ne oli tehty savesta (Jes 30:14; Va 4:2) ja joskus kivestä (Joh 2:6). Tavanomainen suuri ruukku on Juudan ja Israelin valtakuntien aikoihin saattanut olla n. 65 cm korkea ja halkaisijaltaan n. 40 cm. Joissakin ruukuissa oli nokka (2Ku 4:2). Ruukkuja voitiin pitää telineessä (3Mo 11:35), ja niissä säilytettiin nesteitä, esimerkiksi vettä ja öljyä (1Ku 18:33; 2Ku 4:2); suurissa ruukuissa oli usein viiniä (1Sa 10:3; 25:18; 2Sa 16:1; Jer 13:12). Ruukuissa säilytettiin myös kuivia aineita, esimerkiksi jauhoja (1Ku 17:12). Joskus kauppakirjat ja muut asiakirjat pantiin talteen saviruukkuihin tai -astioihin (Jer 32:13–15). Useita vanhoja käsikirjoituksia säilyi tällä tavoin ruukuissa Qumranin alueella lähellä Kuolluttamerta, ja niiden joukossa oli kuuluisa Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluva Jesaja-käärö.

Vesikannut (1Sa 26:11, 12, 16; 1Ku 19:6) ja pullot (1Sa 10:1; 1Ku 14:3; 2Ku 9:3; Jer 19:1, 10) oli tavallisesti tehty savesta.

Säilytysastioina käytettiin myös kapeakaulaisia pulloja, joissa oli korkki. Egyptiläisillä oli koristeltuja maljakoita, joita käytettiin pulloina, ja niitä valmistettiin alabasterista, luusta, pronssista, lasista, kullasta, norsunluusta, posliinista, hopeasta tai kivestä. Lasipulloja käytettiin muinaisessa Assyriassa, ja savipullot olivat yleisiä vanhoissa Raamatun maissa.

Maljat, kulhot, vadit ja lautaset. Maljoista tarjoiltiin nesteitä, esimerkiksi viiniä (Am 6:6), maitoa (Tu 5:25) ja vettä (Tu 6:38), ja ne oli tehty savesta, kivestä, puusta tai metallista. Jotkin pitomaljat olivat keramiikkaa. Arkeologien löydöistä päätellen Juudan ja Israelin valtakuntien aikaiset keramiikkamaljat olivat  keskimäärin 20 cm korkeita, niiden läpimitta oli reunan sisäpuolelta mitattuna n. 40 cm ja joskus niissä oli neljä korvaa.

Heprealaisella sanalla miz·raqʹ tarkoitetaan metalliastiaa, jota ilmeisesti käytettiin palvonnassa esitettyjen uhrien yhteydessä (2Mo 27:3; 4Mo 4:14; 7:13; 1Ku 7:50; 2Ai 4:8). Suurempia, aterioilla käytettyjä maljoja olivat tsal·laʹḥat (”pitomalja”; San 26:15) ja seʹfel (”suuri pitomalja”; Tu 5:25). Sana gul·lahʹ tarkoittaa ’maljaa’ (Sak 4:2), mutta se käännetään myös vastineilla ”maljan muotoinen” ja ”pyöreä”, kun sillä kuvataan niiden kahden pylvään päitä, jotka olivat temppelin edessä Salomon aikana (1Ku 7:41). Kreikan kielessä maljoista käytetään kahta sanaa tryʹbli·on ja fi·aʹlē. Tryʹbli·on tarkoittaa melko syvää maljaa eli ”kulhoa”, josta syötiin (Mt 26:23), fi·aʹlē taas viittaa ”maljaan”, jota usein käytettiin nestemäisten uhrien uhraamiseen (Il 16:2–17).

Juomamalja (tai kuppi) oli verrattain pieni malja, ja se oli tavallisesti tehty savesta, tosin joskus myös metallista (San 23:31; Jer 35:5; Mr 9:41). Jotkin juomamaljat oli muovattu käteen sopiviksi. Yleensä ne olivat korvattomia, matalia maljoja. Korvallisia maljoja voitiin käyttää myös kauhoina.

Vadit ja lautaset olivat todennäköisesti matalampia kuin maljat ja kulhot (2Mo 25:29; 37:16; 4Mo 4:7; 7:84, 85; Mt 14:8, 11; Mr 6:25, 28). Raamatussa ei kuvailla yksityiskohtaisesti muinoin käytettyjä vateja, mutta yleensä ne olivat savi-, puu- tai metalliastioita. Joitakin vateja käytettiin kotitalouksissa, esimerkiksi niitä, joita Daavidille ja hänen kanssaan olleelle väelle toimitettiin, kun he pakenivat Absalomia (2Sa 17:27–29). Heprealainen sana saf tarkoittaa tällaista vatia. Sitä käytetään myös vadista, johon israelilaiset panivat Egyptissä pesah-uhrin veren (2Mo 12:22), ja temppelin vadeista, jotka Nebukadnessar vei Babyloniin (Jer 52:19). Tämä sana voidaan kääntää myös vastineella ”malja”, ja Jehovan kerrotaankin sanovan profeetallisesti: ”Katso, minä teen Jerusalemin maljaksi [saf], joka saa kaikki ympärillä olevat kansat hoipertelemaan.” (Sak 12:1, 2.)

Siitä ”vadista” eli ”pesuvadista”, jota Jeesus käytti pestessään opetuslastensa jalat, käytetään kreikkalaista sanaa ni·ptērʹ (Joh 13:5; vrt. Int).

Vakka. Kun Jeesus Kristus oli ilmaissut opetuslastensa olevan ”maailman valo”, hän sanoi heille: ”Lamppua ei sytytetä ja aseteta vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja se loistaa kaikille talossa oleville.” Tuo ”vakka” (kreik. moʹdi·os) oli kuivien aineiden mitta, joka veti n. 9 l, mutta Kristus käytti sitä kuvaamaan sellaista, millä jotakin peitetään. Jeesus neuvoi, etteivät hänen opetuslapsensa kätkisi hengellistä valoaan kuvaannollisen ”vakan” alle. Hän kehotti heitä sen sijaan: ”Loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja kirkastaisivat Isäänne, joka on taivaissa.” (Mt 5:1, 2, 14–16; ks. myös Mr 4:21; Lu 11:33.)

Kuvaannollista käyttöä. Saarnaajan mukaan ”lähteellä oleva ruukku särkyy” kuolemassa. Tämä ruukku on ilmeisesti sydän, joka ihmisen kuollessa lakkaa saamasta verta ja pumppaamasta sitä elimistöön. Siitä tulee yhtä hyödytön kuin rikkinäisestä ruukusta, jossa vesi ei pysy. Aivotkin, joista puhutaan kuvaannollisen ”kultamaljan” yhteydessä (ilmeisesti kallo ja sen sisällä olevat aivot), lakkaavat toimimasta ja hajoavat eli ’musertuvat’ (Sr 12:6, 7).

Astiat. Raamatussa puhutaan usein ihmisistä astioina (Ap 9:15). Kristityt ovat hauraita saviastioita, joille on uskottu loistoisa aarre – palvelustoimi (2Ko 4:7). Naisen sanotaan olevan ”heikompi astia”, joten kristityt aviomiehet, jotka ottavat huomioon vaimonsa fyysiset ja biologiset rajoitukset, kuten Jehovakin otti ne huomioon Israelille annetussa laissa (3Mo 18:19; 20:18), toimivat ’tiedon mukaan ja osoittavat heille kunniaa niin kuin heikommalle astialle, naispuoliselle’ (1Pi 3:7).

Ihmisen tulisi pysyä erossa ’kunniattomista’ astioista (ihmisistä, jotka eivät käyttäydy oikein) ja pyrkiä elämään Jehovan tahdon mukaisesti. Silloin hän voi olla ”astia kunniallista tarkoitusta varten, pyhitetty, omistajalleen hyödyllinen, kaikkeen hyvään työhön valmistautunut”. (2Ti 2:20, 21.) Koska Jehova ei tuhoa ”vihan astioita” eli jumalattomia ihmisiä heti, vanhurskauteen taipuvaiset ihmiset säästyvät, sillä he saavat siten aikaa tulla muovatuiksi ”armon astioiksi” (Ro 9:17–26).

Malja. Juomamaljan merkityksessä malja vertauskuvaa usein Jumalalta tulevaa rankaisua tai Jumalan suuttumusta. Sellaisesta maljasta voivat joutua juomaan jumalattomat  ihmiset, kaupungit ja jopa kansat ja kansakunnat. (Ps 11:6; 75:8; Jes 51:17, 22; Jer 25:12–29; 51:41; Va 4:21; Il 14:9, 10; 16:19; 18:5–8.) Esimerkiksi muinainen Babylon oli ”Jehovan kädessä [vertauskuvallinen] kultainen malja”, josta monet kansakunnat joutuivat juomaan tappion katkeran juoman (Jer 51:7).

Vähän ennen Jerusalemin hävitystä sen asukkaille kerrottiin, ettei heille anneta ”lohdutuksen maljaa juotavaksi heidän isänsä tähden ja äitinsä tähden”. Tämä viittaa ehkä viinimaljaan, joka annettiin kuolleita vanhempiaan surevalle. (Jer 16:5–7; vrt. San 31:6.)

Se vertauskuvallinen ”malja”, jonka Jehova täytti Jeesusta Kristusta varten, oli hänen tahtonsa Jeesuksen suhteen. Jeesus rukoili, että tuo ”malja” menisi hänen ohitseen, mikäli suinkin mahdollista. Epäilemättä tämä rukous johtui siitä, että Kristus oli syvästi huolissaan siitä häväistyksestä, jonka hänen kuolemansa aiheuttaisi Jumalalle, kun hän kuolisi rienauksesta ja kapinan lietsonnasta syytettynä. Hän halusi kuitenkin alistua Jehovan tahtoon ja juoda tuon maljan. (Mt 26:39, 42; Joh 18:10, 11.) Jehovan Jeesukselle määräämään osaan eli ”maljaan” liittyi kärsimisen lisäksi Jeesuksen kaste kuolemaan, mikä huipentui siihen, että hänet herätettiin elämään kuolemattomana taivaassa (Lu 12:50; Ro 6:4, 5; Hpr 5:7). Se oli siis Kristukselle myös ”suuren pelastuksen malja” (Ps 116:13). Jumalan tahdon mukaisesti ”pieneen laumaan” kuuluvat, jotka perivät Jeesuksen Kristuksen kanssa Valtakunnan, juovat myös hänen juotavakseen annetun ”maljan” (Lu 12:32; Mr 10:35–40).