Athene-jumalattaresta nimensä saanut kaupunki, joka nykyään on Kreikan pääkaupunki ja joka muinoin oli sen huomattavin kaupunki. Se sijaitsee Attikan tasangon eteläpäässä, n. 8 km Egeanmeren rannalta sisämaahan päin, ja sen satamana on lähellä sijaitseva Pireuksen satamakaupunki, johon se oli esi-kristillisinä aikoina yhdistetty pitkillä, lähes samansuuntaisilla muureilla. Sen maantieteellinen sijainti vaikutti suuresti sen historialliseen merkittävyyteen. Kaupunkia ympäröivät vuoret muodostivat sille luonnollisen suojan, ja vuorisolat olivat niin kaukana, ettei yllätyshyökkäys maitse ollut mahdollinen. Ateena sijaitsi myös sen verran kaukana merestä, että se oli suojassa laivastohyökkäyksiltä, mutta kaupungista pääsi helposti sen kolmeen luonnonsatamaan, jotka sijaitsivat naapurikaupungissa Pireuksessa.

Sivistyksen ja uskonnon keskus. Ateena oli 400-luvulla eaa. saavuttanut jonkin verran sotilaallista mainetta pienen imperiumin pääkaupunkina ja voimakkaana merimahtina, mutta pääasiassa se tunnettiin kreikkalaisen oppineisuuden, kirjallisuuden ja kuvataiteiden keskuksena. Siitä tuli yliopistokaupunki, joka oli täynnä professoreita, luennoitsijoita ja  filosofeja, ja se oli sellaisten kuuluisien filosofien kuin Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen kotipaikka. Sieltä sai alkunsa neljä filosofista koulukuntaa, platonilainen, peripateettinen, epikurolainen ja stoalainen (Ap 17:18), ja niihin tuli Rooman valtakaudella opiskelijoita koko imperiumin alueelta.

Ateena oli myös hyvin uskonnollinen kaupunki, mikä saikin apostoli Paavalin sanomaan, että ateenalaiset näyttivät ”olevan muita taipuvaisempia jumaluuksien pelkoon” (Ap 17:22). Historioitsija Josefuksen mukaan ateenalaiset olivat ’hurskaimpia kreikkalaisia’ (Against Apion, II, 130 [12]). Valtio valvoi uskontoa ja suosi sitä kustantamalla julkisia uhreja, seremonioita ja kulkueita jumalien kunniaksi. Jumalankuvia oli temppeleissä, toreilla ja kaduilla, ja ihmisillä oli tapana rukoilla jumalia ennen älyllisten mittelöittensä eli symposiumiensa, poliittisten kokoustensa ja urheilukilpailujensa alkua. Jotta ateenalaiset eivät olisi loukanneet ketään jumalaa, he jopa rakensivat alttareita ”Tuntemattomalle Jumalalle”, mihin apostoli Paavali viittaa Apostolien tekojen 17:23:ssa. Toisella vuosisadalla elänyt maantieteilijä Pausanias vahvistaa tämän, kun hän selittää, että matkatessaan pitkin Faleroninlahden satamasta Ateenaan johtavaa tietä (jota Paavalikin ehkä saapuessaan kulki) hän huomasi ”’Tuntemattomiksi’ nimitettyjen jumalien ja sankareiden alttareita” (Description of Greece, Attica, I, 4).

Varhaishistoria. Kaupunki kasvoi Akropoliin ympärille, joka on n. 150 m korkea, kolmelta sivultaan äkkijyrkkä, soikea kukkula (kuvat, 2. osa, s. 333, 749). Ateenaa hallitsi 600-luvulla eaa. aatelisto eli ylimystö, johon kuuluvia sanottiin eupatrideiksi. Heillä oli yksinoikeus poliittiseen valtaan, ja he valvoivat myös areiopagia, senaikaista päätuomioistuinta. Solon-niminen lainsäätäjä teki kuitenkin kuudennen vuosisadan alkupuolella eaa. valtiosääntöuudistuksia, jotka paransivat köyhien asemaa ja loivat pohjan demokraattiselle hallinnolle. Tuo demokratia koski kuitenkin vain maan vapaita kansalaisia, kun taas suuri osa väestöstä oli orjia.

Ateenan voitettua persialaiset 400-luvulla eaa. siitä tuli pienen imperiumin pääkaupunki, ja tuo imperiumi hallitsi useimpia Egeanmeren rannikkoalueita. Se kävi kauppaa ja vaikutti alueella, joka ulottui lännessä Italiaan ja Sisiliaan ja idässä aina Kyprokseen ja Syyriaan asti. Kaupungista tuli muinaisen maailman johtava kulttuurikeskus, ja siellä päästiin loistaviin saavutuksiin kirjallisuuden ja kuvataiteiden alalla. Siihen aikaan rakennettiin monia kauniita julkisia rakennuksia ja temppeleitä, mm. Parthenon (Athenen temppeli) ja Erekhtheion, joiden rauniot voidaan vielä nykyäänkin nähdä Akropoliin huipulla Ateenassa. Parthenonia pidettiin muinaisen pakanauskonnon tärkeimpänä arkkitehtonisena muistomerkkinä, ja sitä koristi 12-metrinen kullasta ja norsunluusta tehty Athenen patsas.

Tämä aineellinen kauneus ei kuitenkaan todellisuudessa kohottanut ateenalaisia hengellisesti, sillä niiden kreikkalaisen mytologian jumalien ja jumalattarien, joita kaupungissa kunnioitettiin, kuvailtiin harjoittavan kaikenlaista kuviteltavissa olevaa moraalittomuutta ja rikollisuutta. Kreikkalainen filosofi Apollonios arvostelikin ateenalaisia Paavalin päivinä heidän hillittömistä tansseistaan Dionysoksen (Bacchuksen) juhlissa ja heidän verenhimostaan gladiaattoritaisteluissa.

Ateenan imperiumi hajosi sen jälkeen kun spartalaiset voittivat sen peloponnesolaissodissa viidennen vuosisadan lopulla eaa., mutta valloittajat olivat huomaavaisia kaupunkia kohtaan sen kulttuurin vuoksi eivätkä tuhonneet sitä täysin. Roomalaiset valtasivat sen vuonna 86 eaa., jolloin siltä riistettiin sen asema kaupankäynnin keskuksena, joten Jeesuksen ja varhaiskristittyjen tullessa Palestiinan näyttämölle Ateenan merkitys perustui pääasiassa sen yliopistoihin ja filosofisiin koulukuntiin.

Paavalin toiminta Ateenassa. Apostoli Paavali kävi Ateenassa vuoden 50 tienoilla toisella lähetysmatkallaan. Hän oli jättänyt Silaksen ja Timoteuksen Beroiaan ja käskenyt heitä tulemaan mahdollisimman pian hänen perässään. (Ap 17:13–15.) Odotellessaan heitä hän kiusaantui kaupungin monien väärien jumalien vuoksi ja alkoi puhua perustelua käyttäen ihmisten kanssa sekä juutalaisten synagogassa että torilla (Ap 17:16, 17). American School of Classical Studies -niminen laitos on viime vuosina kaivanut tuon Akropoliin luoteispuolella sijainneen torin eli agoran täysin esiin. Agoraa ei ilmeisestikään ollut tarkoitettu pelkästään liikeasioiden hoitamiseen vaan myös väittelyihin ja yhteiskunnallisten asioiden hoitoon.  Apostolien tekojen 17:18–21:ssä kuvattu ateenalaisten tiedonhalu heijastuu siitä, että Demosthenes arvosteli ateenalaistovereitaan, koska he kuljeskelivat mielellään ympäri toria ja kyselivät: ”Mitä uutta?”

Paavalin ollessa torilla hänen puheilleen tuli stoalaisia ja epikurolaisia filosofeja, jotka suhtautuivat häneen epäluuloisesti, koska he pitivät häntä ”vieraiden jumaluuksien julistajana” (Ap 17:18). Rooman imperiumin alueella oli monia uskontoja, mutta Kreikan ja Rooman lait kielsivät vieraiden jumalien ja uusien uskonnollisten tapojen esittelemisen, varsinkin jos ne olivat ristiriidassa paikkakunnan oman uskonnon kanssa. Nähtävästi Paavali joutui uskonnollisen suvaitsemattomuuden vuoksi vaikeuksiin roomalaistuneessa Filippin kaupungissa (Ap 16:19–24). Ateenan asukkaat osoittautuivat skeptisemmiksi ja suvaitsevammiksi kuin filippiläiset, mutta silti he olivat ilmeisesti huolissaan siitä, miten tämä uusi opetus vaikuttaisi valtion turvallisuuteen. Paavali vietiin Areiopagille, mutta sitä, puhuiko hän areiopagi-nimiselle tuomioistuimelle, ei voida varmasti sanoa. Joidenkuiden mukaan itse tuomioistuin ei Paavalin aikaan enää kokoontunut tuolla kukkulalla vaan agoralla.

Paavalin kaunopuheinen todistelu näille Ateenan oppineille on hyvä esimerkki tahdikkuudesta ja tarkkanäköisyydestä. Hän osoitti, ettei hän saarnannut uudesta jumaluudesta vaan itse taivaan ja maan Luojasta, ja hän viittasi tahdikkaasti ”Tuntemattomaan Jumalaan”, jonka alttarin hän oli nähnyt, ja lainasi jopa kilikialaisen runoilijan Aratoksen teosta Fainomena ja Kleantheen teosta ”Hymni Zeukselle”. (Ap 17:22–31.) Vaikka enemmistö pilkkasi häntä, jotkut ateenalaiset, mm. areiopagin tuomari Dionysios ja Damaris-niminen nainen, tulivat uskoviksi (Ap 17:32–34).

On mahdollista, että Timoteus tuli Paavalin luo Ateenaan ja että hänet lähetettiin sitten takaisin Tessalonikaan, mutta on todennäköisempää, että Paavali lähetti hänelle Beroiaan pyynnön tehdä tämä matka, jolloin Paavalilla ei olisi ollut ketään toveria Ateenassa. Paavali tuntuu käyttäneen 1. Tessalonikalaiskirjeen 3:1, 2:n ilmausta ”me” vain itsestään (vrt. 1Te 2:18; 3:6). Siinä tapauksessa Paavali lähti yksin Ateenasta ja meni Korinttiin, jossa Silas ja Timoteus lopulta tapasivat hänet jälleen (Ap 18:5). Paavali kävi todennäköisesti uudelleen Ateenassa kolmannella lähetysmatkallaan (v. 55 tai 56), sillä hänen kerrotaan viipyneen tuolloin Kreikassa kolme kuukautta (Ap 20:2, 3).