Ateriat olivat muinaisten heprealaisten ja myöhemmin varhaiskristittyjen keskuudessa usein hengellisesti rakentavia, iloisia seurustelutilaisuuksia. Aterioilla oli myös mahdollisuus osoittaa rakkautta ja vieraanvaraisuutta toisia kohtaan. Nähtävästi heprealaisilla ja varhaiskristityillä oli tapana esittää ruokarukouksia (1Sa 9:13; Ap 27:35; 1Ti 4:1, 3). (Ks. HERRAN ILLALLINEN; RAKKAUDENATERIAT; VIERAANVARAISUUS.)

Israelilaiset nauttivat ilmeisesti kaksi pääateriaa päivittäin, toisen aamulla ja toisen illalla työpäivän päätyttyä (vrt. Ru 3:2, 3, 7; 1Ku 17:6). Monet söivät aamiaisensa kotona, mutta toiset, mm. kalastajat, jotka uurastivat läpi yön, ottivat ilmeisesti yleensä eväät mukaansa työhön. Kalastajat saattoivat myös valmistaa saaliistaan aamiaista itselleen. (Vrt. Mr 8:14; Joh 21:12, 15.)

On kuitenkin todisteita myös siitä, että keskipäivän tienoilla tarjottiin ateria, joka oli ehkä yleensä kevyehkö (Ap 10:9, 10). Luultavasti pellolla työskentelevät levähtivät siihen aikaan ja söivät jotain (vrt. Ru 2:14).

Tavallisesti naiset tarjoilivat ruoan (Joh 12:1–3). Toisinaan he taas aterioivat miesten seurassa (1Sa 1:4, 5; Job 1:4). Varakkaissa huonekunnissa, varsinkin kuninkaan hovissa, palvelijat tarjoilivat pöytiin. Kuningas Salomon pöydässä palvelevilla tarjoilijoilla oli erityiset asut (1Ku 10:4, 5; 2Ai 9:3, 4).

Kukin nautti yleensä juomansa omasta maljastaan, mutta ruoka oli usein yhteisessä astiassa. Aterioivat saattoivat syödä sormin tai käyttämällä pientä leipäpalaa ikään kuin lusikkana. (Mr 14:20; Joh 13:25, 26; ks. myös San 26:15.)

Ihmiset olivat aterialla pitkällään tai istuivat (1Mo 18:4; 27:19; Tu 19:6; Lu 9:14). Assyrian kuninkaan Assurbanipalin palatsista löydetyssä reliefissä kuvataan hänen olevan pitkällään lepovuoteella ja hänen kuningattarensa istuvan korkealla tuolilla, kun he nauttivat ruokaa juhlissa. Ilmeisesti myös persialaiset olivat aterioilla pitkällään lepovuoteilla (Est 7:8). Ainakin joillakin israelilaisilla oli Hesekielin päivinä pöytiä ja lepovuoteita (Hes 23:41).

Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikaan. Ensimmäisen vuosisadan heprealaisilla oli yleisesti tapana pestä kätensä ennen ateriointia. Fariseuksilla ja kirjanoppineilla se oli uskonnollinen seremonia. (Mr 7:1–8; ks. KÄSIEN PESEMINEN.)

Jeesuksen maanpäällisen palveluksen aikaan lepovuoteet sijoitettiin pidoissa tai suurissa juhlissa pöydän kolmelle sivulle. Näin neljäs sivu jäi vapaaksi, jotta ruokaa tarjoilevat pääsivät pöydän ääreen. Toisinaan samalla lepovuoteella oli neljä tai viisi ihmistä, mutta tavallisesti heitä oli kolme. Aterialla olevat nojasivat yleensä vasempaan kyynärpäähänsä, joka oli luultavasti tyynyllä, ja heidän päänsä olivat pöytään päin. Ruokaa otettiin tavallisesti oikealla kädellä. Lepovuoteen tärkein paikka oli sillä, jonka takana ei ollut ketään. Kun oltiin pitkällään aterialla, jonkun ”poven edessä” oleminen merkitsi sitä, että oli tuon henkilön edessä, ja se merkitsi myös hänen suosiossaan olemista (Joh 13:23). Poven edessä olevan kanssa voitiin vaivatta käydä luottamuksellista keskustelua.

Lepovuoteen tavanomaiset kolme paikkaa osoittivat, että ihminen saattoi olla lepovuoteen ylimmällä, keskimmäisellä tai alhaisimmalla paikalla. Kun käytössä oli useita lepovuoteita, isännästä kauimmaisen lepovuoteen alhaisimmalla paikalla oleva oli koko aterian alhaisimmalla paikalla. (Vrt. Mt 23:6; Lu 14:7–11.)

Ainakin joissakin juhlissa suurta ateriaa tai pitoja saattoi valvoa ohjaaja (Joh 2:9), ja niissä saattoi olla viihteenä ”musiikkia ja tanssimista” (Lu 15:25).

Oikea näkemys aterioista. Jumala haluaa ihmisen nauttivan ruoasta ja juomasta (Sr 2:24), mutta kohtuuttomuus on hänestä inhottavaa (San 23:20, 21; Sr 10:17; Ro 13:13; 1Pi 4:3; ks. AHMATTI; JUOPUMUS). Koska kohtuullinen ateriointi voi olla erittäin ilahduttavaa, sydämestään iloisen ihmisen tilaa voidaan verrata ainaisiin pitoihin (San 15:15). Myös rakkaudellinen  ilmapiiri lisää aterian nautittavuutta. Sananlaskussa sanotaan: ”Parempi on vihannesruoka siellä, missä on rakkaus, kuin seimessä ruokittu sonni ja viha sen ohessa.” (San 15:17.)

Kuvaannollista käyttöä. Ateriointi jonkun kanssa merkitsi sitä, että osapuolten välillä vallitsi ystävyys ja rauha. Näin ollen se, joka sai säännöllisesti syödä kuninkaan pöydässä, oli erityisen suosittu, ja hänellä oli hyvin läheinen suhde hallitsijaan (1Ku 2:7). Jeesus lupasi uskollisille opetuslapsilleen tällaisen suhteen, kun hän kertoi heille, että he tulisivat syömään ja juomaan hänen kanssaan hänen valtakunnassaan (Lu 22:28–30; ks. myös Lu 13:29; Il 19:9).

Jumalan vastustajien tuho suo tilaisuuden ”suurelle illalliselle”. Tämä ateria on tarkoitettu linnuille, jotka syövät surmattujen ruumiita. (Il 19:15–18.) Aivan toisenlaiset ovat ne kaikille kansoille järjestettävät suuret pidot, jotka mainitaan Jesajan 25:6:ssa.