Avioliiton laillinen purkaminen eli aviomiehen ja vaimon välisen aviositeen katkaiseminen. ”Avioeroa” vastaavien alkukielisten sanojen kirjaimellinen merkitys on ’lähettää pois’ (5Mo 22:19, Rbi8, alav.), ’vapauttaa’ tai ’päästää irti’ (Mt 1:19, Int; 19:3, Rbi8, alav.), ’karkottaa, ajaa tiehensä’ (3Mo 22:13, Rbi8, alav.) ja ’karsia pois’ (vrt. 5Mo 24:1, 3, jossa käytetyn ilmauksen ”erokirja” kirjaimellinen merkitys on ’pois karsimisen kirja’).

Kun Jehova yhdisti Aadamin ja Eevan avioliittoon,  hän ei esittänyt avioeromahdollisuutta. Jeesus Kristus teki tämän selväksi vastatessaan fariseusten kysymykseen: ”Onko miehen lupa erota vaimostaan millä perusteella tahansa?” Kristus osoitti Jumalan tarkoittaneen, että mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa ja heistä kahdesta tulee yhtä lihaa. Sitten Jeesus lisäsi: ”He eivät siis enää ole kaksi, vaan he ovat yhtä lihaa. Sen tähden, minkä Jumala on sitonut yhteen, sitä älköön ihminen erottako.” (Mt 19:3–6; vrt. 1Mo 2:22–24.) Fariseukset kysyivät seuraavaksi: ”Miksi sitten Mooses määräsi antamaan erokirjan ja eroamaan hänestä?” Kristus sanoi vastaukseksi: ”Teidän kovasydämisyytenne huomioon ottaen Mooses salli teidän erota vaimostanne, mutta niin ei ole ollut alusta asti.” (Mt 19:7, 8.)

Vaikka avioero sallittiin myönnytyksenä israelilaisten keskuudessa erilaisin perustein, Jehova Jumala sääteli sitä Lakinsa välityksellä, joka oli annettu Israelille Mooseksen kautta. 5. Mooseksen kirjan 24:1:ssä sanotaan: ”Jos mies ottaa naisen ja ottaa hänet omaisuudekseen vaimona, niin on tapahduttava, että jos hän ei saa suosiota miehen silmissä, koska tämä on tavannut hänessä jotakin sopimatonta, niin hänen on kirjoitettava hänelle erokirja ja annettava se hänen käteensä ja lähetettävä hänet pois talostaan.” Erikseen ei selitetty, mitä ”jokin sopimaton” (kirjm. ’asian alastomuus’) oli. Se ei ollut aviorikos, mikä käy ilmi siitä, että Israelille annettu Jumalan laki määräsi surmaamaan aviorikokseen syyllistyneet eikä vain eroamaan heistä (5Mo 22:22–24). Alun perin siihen ”sopimattomaan”, jonka perusteella heprealaismies on voinut erota vaimostaan, kuului epäilemättä vakavia asioita: ehkä vaimo osoitti törkeää epäkunnioitusta aviomiestään kohtaan tai tuotti häpeää huonekunnalle. Koska Laissa sanottiin nimenomaan, että ”sinun on rakastettava lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, ei ole järkevää otaksua, että joitakin vähäisiä rikkomuksia voitiin rangaistuksetta käyttää tekosyinä eron saamiseksi vaimosta (3Mo 19:18).

Malakian päivinä monet juutalaiset aviomiehet kohtelivat petollisesti vaimoaan, erosivat hänestä erilaisin perustein ja hankkiutuivat eroon nuoruutensa vaimosta mahdollisesti voidakseen mennä naimisiin nuoremman, pakananaisen kanssa. Sen sijaan että papit olisivat puolustaneet Jumalan lakia, he sallivat tämän, ja Jehova oli erittäin tyytymätön. (Mal 2:10–16.) Siihen aikaan kun Jeesus Kristus oli maan päällä, juutalaismiehet ottivat avioeroja monin eri perustein, kuten voidaan havaita siitä kysymyksestä, jonka fariseukset esittivät Jeesukselle: ”Onko miehen lupa erota vaimostaan millä perusteella tahansa?” (Mt 19:3.)

Israelilaisten keskuudessa oli tapana, että mies maksoi myötäjäiset naisesta, josta tuli hänen vaimonsa, ja naista pidettiin miehen omaisuutena. Vaikka vaimo sai monia siunauksia ja etuja, hän oli avioliitossa alistetussa asemassa. Hänen tilannettaan kuvailee 5. Mooseksen kirjan 24:1–4, jossa osoitettiin, että mies saattoi erota vaimostaan, mutta ei puhuttu mitään siitä, että vaimo olisi voinut erota miehestään. Koska vaimon katsottiin olevan aviomiehen omaisuutta, vaimo ei voinut erota hänestä. Ensimmäinen maallisessa historiassa kerrottu tapaus, jossa nainen yritti saada avioeron miehestään Israelissa, oli se, kun kuningas Herodeksen sisar Salome lähetti miehelleen, Idumean käskynhaltijalle, erokirjan, joka purki heidän avioliittonsa (Jewish Antiquities, XV, 259 [vii, 10]). Jeesuksen Kristuksen ollessa maan päällä naiset olivat alkaneet ottaa avioeroja tai hän näki ennalta tällaisen suuntauksen, mistä ovat ehkä osoituksena hänen sanansa: ”Jos nainen miehestään erottuaan menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee aviorikoksen.” (Mr 10:12.)

Erokirja. Vaikka alkuperäistä Mooseksen lain suomaa avioeromyönnytystä käytettiinkin myöhemmin väärin, ei tulisi päätellä, että israelilaismiehen oli sen turvin helppo erota vaimostaan. Miehen oli käytävä läpi tietyt muodollisuudet saadakseen avioeron. Hänen täytyi laatia asiakirja eli ’kirjoittaa vaimolle erokirja’. Eroavan miehen oli ”annettava se hänen käteensä ja lähetettävä hänet pois talostaan”. (5Mo 24:1.) Raamatussa ei kerrota enempää yksityiskohtia tästä menettelystä, mutta ilmeisesti tähän lailliseen askeleeseen sisältyi neuvotteleminen asianmukaisesti valtuutettujen miesten kanssa, jotka saattoivat ensin hieroa sovintoa. Sinä aikana, jonka erokirjan laatiminen ja avioeron laillinen toimeenpano kestivät, eroaikeissa olevalla miehellä oli tilaisuus harkita uudelleen ratkaisuaan. Avioerolle täytyi olla jokin peruste, ja kun tätä säännöstä sovellettiin oikein, se johdonmukaisesti esti hätiköidyt avioerohankkeet. Näin suojeltiin myös vaimon oikeuksia ja etuja. Raamattu ei paljasta ”erokirjan” sisältöä.

 Eronneiden puolisoiden uudelleen avioituminen. Viidennen Mooseksen kirjan 24:1–4:ssä määrättiin myös, että eronneen naisen ”on lähdettävä hänen talostaan ja mentävä, ja hänen täytyy tulla toisen miehen omaksi” eli nainen saattoi mennä uudelleen naimisiin. Lisäksi sanottiin: ”Jos tämä jälkimmäinenkin mies alkaa vihata häntä ja kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet talostaan tai mikäli jälkimmäinen mies, joka otti hänet vaimokseen, kuolee, ei hänen ensimmäisen omistajansa, joka lähetti hänet pois, ole lupa ottaa häntä takaisin vaimokseen sen jälkeen, kun hän on tullut saastutetuksi, sillä se on inhottavaa Jehovasta, etkä sinä saa johdattaa syntiin sitä maata, jonka Jehova, sinun Jumalasi, antaa sinulle perinnöksi.” Entistä aviomiestä kiellettiin ottamasta takaisin vaimoaan, josta hän oli eronnut, kenties sen estämiseksi, ettei hän olisi voinut juonittelemalla uudelleenavioituneen vaimonsa kanssa pakottaa tämän toista aviomiestä myöntämään naiselle avioeroa tai aiheuttaa toisen aviomiehen kuolemaa, jolloin nainen olisi voinut mennä uudelleen naimisiin entisen aviomiehensä kanssa. Mikäli naisen entinen aviopuoliso olisi ottanut hänet takaisin, se olisi ollut epäpuhdasta Jumalan silmissä; ensimmäinen aviomies olisi tehnyt itsensä naurunalaiseksi, koska hän oli lähettänyt vaimonsa pois naisena, josta hän oli löytänyt ”jotakin sopimatonta”, ja sitten kun nainen oli liitetty laillisesti toiseen mieheen ja tullut tämän vaimoksi, hän olisi ottanut hänet taas takaisin.

Varmasti se, että alkuperäinen aviomies ei voinut mennä uudelleen naimisiin vaimonsa kanssa, josta hän oli eronnut, sen jälkeen kun vaimosta oli tullut toisen miehen oma – ei edes siinä tapauksessa, että tuo mies erosi hänestä tai kuoli – sai avioeroa harkitsevan miehen miettimään vakavasti, ennen kuin hän ryhtyi toimiin avioliittonsa purkamiseksi (Jer 3:1). Ei sanottu kuitenkaan mitään, mikä olisi estänyt häntä menemästä uudelleen naimisiin vaimonsa kanssa, josta hän oli eronnut, jos tämä ei ollut mennyt uusiin naimisiin heidän aviositeensä laillisen katkaisemisen jälkeen.

Pakanavaimojen lähettäminen pois. Ennen kuin israelilaiset astuivat Luvattuun maahan, heitä kiellettiin lankoutumasta siellä asuvien pakanoiden kanssa (5Mo 7:3, 4). Esran päivinä juutalaiset olivat kuitenkin ottaneet vierasmaisia vaimoja, ja rukoillessaan Jumalaa Esra tunnusti heidän syyllisyytensä tässä suhteessa. Vierasmaisia vaimoja ottaneet Israelin miehet toimivat hänen kehotuksensa mukaisesti, myönsivät erheensä ja lähettivät vaimot ”poikineen” pois. (Esr 9:10–10:44.)

Kristittyjen, jotka olivat lähtöisin kaikista kansakunnista (Mt 28:19), ei tullut kuitenkaan erota puolisostaan, joka ei ollut Jehovan palvoja, eikä heidän toivottu edes muuttavan erilleen asumaan tällaisen aviokumppanin luota, kuten Paavalin henkeytetty neuvo osoittaa (1Ko 7:10–28). Mutta kristittyjä, jotka halusivat solmia uuden avioliiton, neuvottiin menemään naimisiin ”vain Herrassa” (1Ko 7:39).

Joosefin avioeroaikeet. Maria oli luvattu avioon Joosefille, mutta ennen kuin he liittyivät yhteen, hänen todettiin olevan raskaana pyhän hengen vaikutuksesta, ja kertomuksessa sanotaan: ”Mutta koska Joosef, hänen miehensä, oli vanhurskas eikä halunnut saattaa häntä julkisen huomion kohteeksi, hän aikoi salaa erota hänestä.” (Mt 1:18, 19.) Koska kihlaus oli tuon ajan juutalaisten keskuudessa sitova sopimus, on sopivaa käyttää tässä kohdassa sanaa ”erota”.

Jos kihlattu tyttö oli suhteissa toisen miehen kanssa, hänet kivitettiin avionrikkojanaisen tavoin kuoliaaksi (5Mo 22:22–29). Kahden todistajan piti vahvistaa henkilön syyllisyys sellaisissa tapauksissa, jotka saattoivat johtaa kuoliaaksi kivittämiseen (5Mo 17:6, 7). On selvää, että Joosefilla ei ollut todistajia Mariaa vastaan. Maria oli raskaana, mutta Joosef ei ymmärtänyt asiaa täysin, ennen kuin Jehovan enkeli selitti sen hänelle (Mt 1:20, 21). Sitä, olisiko Joosefin suunnittelemaan ’salaiseen eroon’ liittynyt erokirjan antaminen vai ei, ei mainita, mutta on todennäköistä, että hän aikoi toimia sopusoinnussa 5. Mooseksen kirjan 24:1–4:ssä esitettyjen periaatteiden kanssa ja mahdollisesti myöntää Marialle eron vain kahden todistajan edessä, jotta asia olisi hoidettu laillisesti mutta Marialle ei olisi tuotettu tarpeettomasti häpeää. Vaikka Matteus ei kerrokaan aivan yksityiskohtaisesti, miten Joosef aikoi toimia, hän osoittaa, että Joosef halusi kohdella Mariaa armollisesti. Tämä ei tehnyt Joosefista epävanhurskasta miestä, vaan pikemminkin sanottiin: ”Koska – – [hän] oli vanhurskas eikä halunnut saattaa häntä julkisen huomion kohteeksi, hän aikoi salaa erota hänestä.” (Mt 1:19.)

Olosuhteet joissa avioeron ottaminen oli kiellettyä Israelissa. Israelille annetun Jumalan lain mukaan joissakin tilanteissa oli  mahdotonta ottaa avioeroa. Saattoi käydä niin, että mies otti itselleen vaimon, yhtyi häneen ja alkoi sitten vihata häntä. Hän saattoi väittää valheellisesti, että nainen ei ollut ollut neitsyt miehen mennessä naimisiin hänen kanssaan, ja näin perusteettomasti syyttää naista pahamaineisista teoista ja aiheuttaa hänelle huonon nimen. Tytön vanhempien esitettyä todisteen siitä, että heidän tyttärensä oli ollut neitsyt mennessään naimisiin, kaupungin miesten oli kuritettava väärän syytöksen esittäjää. He määräsivät hänelle 100 hopeasekelin (220 dollaria) sakon, joka annettiin tytön isälle, ja tyttö jäi miehen vaimoksi, ja sitten sanottiin: ”Miehen ei ole lupa erota hänestä milloinkaan päiviensä aikana.” (5Mo 22:13–19.) Myös jos paljastui, että mies oli ottanut kiinni neitsyen, jota ei ollut kihlattu, ja oli ollut suhteissa tämän kanssa, määräys kuului: ”Miehen, joka makasi tytön kanssa, täytyy antaa tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä [110 dollaria], ja tytöstä tulee hänen vaimonsa, koska hän nöyryytti hänet. Miehen ei ole lupa erota hänestä milloinkaan päiviensä aikana.” (5Mo 22:28, 29.)

Mikä on ainoa raamatullinen peruste avioerolle kristittyjen keskuudessa?

Jeesus Kristus sanoi vuorisaarnassaan: ”Edelleen on sanottu: ’Joka eroaa vaimostaan, antakoon hänelle erokirjan.’ Mutta minä sanon teille, että jokainen, joka eroaa vaimostaan muun kuin haureuden vuoksi, saattaa hänet alttiiksi aviorikokselle, ja se, joka menee naimisiin naisen kanssa, josta on erottu, tekee aviorikoksen.” (Mt 5:31, 32.) Kerrottuaan fariseuksille, että Mooseksen tekemä myönnytys, jonka nojalla he saattoivat erota vaimostaan, ei ollut ”alusta asti” voimassa ollut järjestely, Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille, että joka eroaa vaimostaan muun kuin haureuden perusteella ja menee naimisiin toisen kanssa, se tekee aviorikoksen.” (Mt 19:8, 9.) Nykyään tehdään tavallisesti ero ”haureellisten” ja ”avionrikkojien” välillä. Nykyisin sanotaan, että sellaiset naimattomat, jotka ovat vapaaehtoisesti sukupuolisuhteissa jonkun vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan kanssa, syyllistyvät haureuteen. Avionrikkojat ovat naimisissa olevia henkilöitä, jotka ovat vapaaehtoisesti sukupuolisuhteissa jonkun sellaisen vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan kanssa, joka ei ole heidän laillinen aviopuolisonsa. Mutta kuten artikkelissa HAUREUS osoitetaan, sana ”haureus” on käännetty kreikkalaisesta sanasta por·neiʹa ja se sisältää kaikenlaiset luvattomat, raamatullisen avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet. Näin ollen Matteuksen 5:32:ssa ja 19:9:ssä olevat Jeesuksen sanat merkitsevät sitä, että ainoa avioeron peruste, joka todella katkaisee aviositeen, on aviopuolison por·neiʹa. Kristuksen seuraaja voi halutessaan käyttää hyväkseen sen suomaa avioeromahdollisuutta, ja tällainen avioero vapauttaisi hänet menemään naimisiin jonkun sellaisen kristityn kanssa, joka on raamatullisesti vapaa avioitumaan (1Ko 7:39).

Sukupuolinen moraalittomuus, johon joku naimisissa oleva syyllistyy jonkun samaa sukupuolta olevan kanssa (homoseksuaalisuus), on saastaista ja iljettävää. Tällaiset katumattomat ihmiset eivät peri Jumalan valtakuntaa. Raamattu tuomitsee tietysti myös eläimeen sekaantumisen. (3Mo 18:22, 23; Ro 1:24–27; 1Ko 6:9, 10.) Nämä törkeän saastaiset teot sisältyvät laajamerkityksiseen sanaan por·neiʹa. On myös huomionarvoista, että Mooseksen lain alaisuudessa homoseksuaalisuus ja eläimeen sekaantuminen johtivat kuolemanrangaistukseen ja vapauttivat siten viattoman puolison avioitumaan uudelleen (3Mo 20:13, 15, 16).

Jeesus Kristus kiinnitti huomiota siihen, että ”jokainen, joka jatkuvasti katsoo naista niin että tuntee intohimoa häneen, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan” (Mt 5:28). Jeesus ei kuitenkaan sanonut, että se, mitä oli sydämessä mutta mikä ei johtanut tekoihin, antoi perusteen avioeroon. Kristuksen sanat osoittavat, että sydän tulisi pitää puhtaana ja että ihmisen ei tulisi vaalia sopimattomia ajatuksia eikä haluja (Fil 4:8; Ja 1:14, 15).

Juutalaisten rabbien laki korosti sitä, että naimisissa olevan on täytettävä aviovelvollisuutensa, ja antoi aviomiehelle luvan erota vaimostaan, jos tämä ei pystynyt saamaan lapsia. Raamattu ei kuitenkaan oikeuta kristittyjä eroamaan puolisostaan tällä perusteella. Vuosikausia kestänyt hedelmättömyys ei saanut Abrahamia eroamaan Saarasta, Iisakia eroamaan Rebekasta, Jaakobia eroamaan Raakelista eikä pappi Sakarjaa eroamaan Elisabetista (1Mo 11:30; 17:17; 25:19–26; 29:31; 30:1, 2, 22–25; Lu 1:5–7, 18, 24, 57).

Raamatussa ei sanota mitään sellaista, mikä antaisi kristitylle luvan erota aviopuolisostaan  siksi, että tämä on fyysisesti kykenemätön aviolliseen yhdyselämään tai on tullut mielenvikaiseksi tai on sairastunut johonkin parantumattomaan tai inhottavaan tautiin. Rakkaus, jota kristittyjen on määrä osoittaa, saisi hänet kohtelemaan tällaista puolisoa armollisesti eikä hakemaan avioeroa (Ef 5:28–31). Raamattu ei myöskään suo kristityille oikeutta erota aviopuolisostaan erilaisten uskonkäsitysten vuoksi, vaan se osoittaa, että jäämällä ei-uskovan puolison luo kristitty voi ehkä voittaa hänet tosi uskon puolelle (1Ko 7:12–16; 1Pi 3:1–7).

Vuorisaarnassaan Jeesus sanoi, että ”jokainen, joka eroaa vaimostaan muun kuin haureuden vuoksi, saattaa hänet alttiiksi aviorikokselle, ja se, joka menee naimisiin naisen kanssa, josta on erottu, tekee aviorikoksen” (Mt 5:32). Tällä Kristus osoitti, että jos mies eroaa vaimostaan jonkin muun syyn kuin vaimon ”haureuden” (por·neiʹa) takia, hän saattaa tämän alttiiksi aviorikokselle tulevaisuudessa. Tämä johtuu siitä, että vaimo, joka ei ole tehnyt aviorikosta, ei ole tällaisen avioeron perusteella asianmukaisesti erossa aviomiehestään eikä näin ollen vapaa menemään naimisiin toisen miehen kanssa eikä olemaan sukupuolisuhteissa toisen aviomiehen kanssa. Kun Kristus sanoi, että se, joka ”menee naimisiin naisen kanssa, josta on erottu, tekee aviorikoksen”, hän puhui naisesta, josta on erottu muiden syiden kuin ”haureuden [por·neiʹa] vuoksi”. Vaikka tällainen nainen olisikin lain mukaan eronnut, hänen avioeronsa ei olisi raamatullinen.

Matteuksen (Mt 19:3–9) tavoin Markuskin merkitsi muistiin, mitä Jeesus sanoi fariseuksille avioerosta, ja siteerasi Kristuksen sanoja: ”Joka eroaa vaimostaan ja menee naimisiin toisen kanssa, se tekee aviorikoksen häntä kohtaan, ja jos nainen miehestään erottuaan menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee aviorikoksen.” (Mr 10:11, 12.) Samankaltainen toteamus esitetään Luukkaan 16:18:ssa, jossa sanotaan: ”Jokainen, joka eroaa vaimostaan ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen, ja se, joka menee naimisiin miehestä eronneen naisen kanssa, tekee aviorikoksen.” Irrallisina nämä jakeet näyttävät kieltävän kaikki Kristuksen seuraajien avioerot tai ainakin osoittavan, ettei eronneella olisi oikeutta mennä uudelleen naimisiin, paitsi sen jälkeen kun hänen aviopuolisonsa, josta hän erosi, olisi kuollut. Markuksen ja Luukkaan tallentamat Jeesuksen sanat täytyy kuitenkin ymmärtää Matteuksen kirjoittaman täydellisemmän selostuksen valossa. Hän ottaa mukaan sanat ”muun kuin haureuden perusteella” (Mt 19:9; ks. myös Mt 5:32), mikä osoittaa, että se, mitä Markus ja Luukas kirjoittivat Jeesuksen sanoneen avioerosta, soveltuu, jos avioeroperusteena on jokin muu syy kuin uskottoman aviopuolison ”haureus” (por·neiʹa).

Raamattu ei kuitenkaan velvoita eroamaan aviopuolisosta, joka on tehnyt aviorikoksen mutta joka katuu. Kristitty aviomies tai vaimo voi osoittaa tällaisessa tapauksessa armoa: Hooseakin otti nähtävästi takaisin vaimonsa Gomerin, joka oli tehnyt aviorikoksen, ja Jehova osoitti armoa katuvaa Israelia kohtaan, joka oli syyllistynyt hengelliseen aviorikokseen (Ho 3).

Jumalan alkuperäinen normi palautettiin. Jeesuksen Kristuksen sanat merkitsivät selvästi paluuta Jehova Jumalan alussa asettamaan korkeaan avioliittonormiin ja osoittivat, että Jeesuksen opetuslapsiksi tulevien piti noudattaa tuota korkeaa normia. Vaikka Mooseksen lain suomat myönnytykset olivat yhä voimassa, niin ne, jotka olivat Jeesuksen tosi opetuslapsia ja tekivät hänen Isänsä tahdon ja tekivät Jeesuksen sanojen mukaan (Mt 7:21–29), eivät enää käyttäneet hyväkseen tällaisia myönnytyksiä voidakseen ilmaista ’kovasydämisyyttä’ aviopuolisoaan kohtaan (Mt 19:8). Aitoina opetuslapsina he eivät rikkoneet avioliittoa hallitsevia alkuperäisiä jumalallisia periaatteita eroamalla puolisostaan joillakin muilla perusteilla kuin sillä, minkä Jeesus mainitsi erikseen, nimittäin ”haureuden” (por·neiʹa).

Naimaton, joka syyllistyy haureuteen porton kanssa, tekee itsestään ”yhtä ruumista” tuon ihmisen kanssa. Samoin avionrikkoja tekee itsestään ”yhtä ruumista”, ei laillisen vaimonsa kanssa, vaan sen moraalittoman henkilön kanssa, jonka kanssa hän on sukupuolisuhteissa. Avionrikkoja ei siis tee syntiä ainoastaan omaa lihaansa vastaan, vaan myös laillista vaimoaan vastaan, joka siihen asti on ollut ”yhtä lihaa” hänen kanssaan. (1Ko 6:16–18.) Tästä syystä aviorikos antaa todellisen perusteen katkaista avioside sopusoinnussa jumalallisten periaatteiden kanssa, ja tällaisella perusteella hankittu avioero purkaa laillisen avioliiton virallisesti ja lopullisesti ja vapauttaa viattoman puolison astumaan uuteen, kunnialliseen avioliittoon (Hpr 13:4).

 Kuvaannollinen avioero. Aviosuhdetta käytetään Raamatussa kuvaannollisessa merkityksessä (Jes 54:1, 5, 6; 62:1–6). Siinä puhutaan myös kuvaannollisesta avioeron ottamisesta eli vaimon lähettämisestä pois (Jer 3:8).

Juudan valtakunta hävitettiin ja Jerusalem tuhottiin 607 eaa., ja maan asukkaat vietiin pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin. Vuosia aiemmin Jehova oli sanonut profeetallisesti juutalaisille, jotka olisivat tuolloin pakkosiirtolaisuudessa: ”Missä sitten on äitinne erokirja, hänen jonka lähetin pois?” (Jes 50:1.) Heidän ”äitinsä” eli kansallinen järjestelmänsä oli hylätty oikein perustein, ei siksi että Jehova olisi rikkonut liittonsa ja pannut avioeron vireille, vaan siksi että se oli rikkonut lakiliiton. Israelilaisten jäännös kuitenkin katui ja rukoili, että Jehova uudistaisi aviomiessuhteensa siihen sen kotimaassa. Oman nimensä tähden Jehova palautti kansansa sen kotimaahan 537 eaa., 70-vuotisen autioituksen päätteeksi, niin kuin oli luvattu. (Ps 137:1–9.) (Ks. AVIOLIITTO.)