Naimisissa olevasta miehestä käytetään heprean kielessä sanaa ʼiš (mies) ja kreikan kielessä sanaa a·nērʹ (miespuolinen) (Ho 2:16, Rbi8, alav.; Ro 7:2, Int). Muita aviomiestä tarkoittavia heprean sanoja ovat ʼa·dōnʹ (herra), baʹʽal (omistaja, isäntä) ja reʹaʽ (kumppani, ystävä) (1Mo 18:12; 20:3; Jer 3:20). Israelissa käytettiin myös kihloissa olevasta miehestä ”aviomiestä” vastaavaa sanaa ja tytöstä ”vaimoa” vastaavaa sanaa (5Mo 22:23, 24; Mt 1:18–20).

Mies kihlasi naisen eli sopi tulevasta avioliitosta maksamalla naisen isälle tai huoltajille morsiamenhinnan eli ostohinnan (2Mo 22:16, 17). Naisesta tuli siten miehen omaisuutta (2Mo 20:17). Miehestä käytettiin sanaa baʹʽal, joka tarkoittaa ’omistajaa, isäntää’, ja naisesta sanaa beʽu·lahʹ, joka merkitsee ’vaimona omistettua’ (1Mo 20:3; 5Mo 22:22; Jes 62:4). Jehova sanoi muinaiselle Israelin kansakunnalle: ”Minä itse olen tullut teidän aviomiesomistajaksenne [sanan baʹʽal eräs muoto].” (Jer 3:14; Jes 62:4, 5; ks. PERINTÖ: Mooseksen lain aikaan.)

Patriarkaalisina aikoina aviomies toimi perheen pappina ja tuomarina, ja läpi Raamatun aviomiehelle ja isälle osoitetaan miltei poikkeuksetta syvää kunnioitusta (1Mo 31:31, 32; Job 1:5; 1Pi 3:5, 6; vrt. 5Mo 21:18–21; Est 1:10–21).

Johtoasema. Kun mies menee naimisiin naisen kanssa, hän saattaa naisen uuden lain, hänen ”miehensä lain”, alaisuuteen, jonka mukaan mies voi esittää sääntöjä ja säännöksiä  perheelleen (Ro 7:2, 3). Miehestä tulee naisen pää, jolle naisen tulee olla alamainen (Ef 5:21–24, 33). Tämä johtoasema on suhteellinen verrattuna Jumalan ja Kristuksen ylempään johtoasemaan (1Ko 11:3).

Vaikka aviomies on huonekuntansa pää, hänen täytyy kuitenkin täyttää aviolliset velvollisuutensa ja olla sukupuolisuhteissa vaimonsa kanssa, sillä ’miehellä ei ole valtaa omaan ruumiiseensa, mutta hänen vaimollaan on’ (1Ko 7:3–5). Lisäksi hän on vastuussa perheensä hengellisestä ja aineellisesta hyvinvoinnista (Ef 6:4; 1Ti 5:8).

Aviomiehen johtoasema tuo hänelle raskaan vastuun. Vaikka hän on vaimonsa pää, hänen on tajuttava, että vaimo on kallisarvoinen Jumalan silmissä, etenkin jos vaimo on kristitty. Miehen pitää rakastaa vaimoaan niin kuin itseään, sillä vaimo on ”yhtä lihaa” hänen kanssaan. (1Mo 2:24; Mt 19:4–6; Ef 5:28, 33.)

Aviomiesten tulee huolehtia vaimostaan yhtä rakkaudellisesti kuin Kristus huolehtii seurakunnasta (Ef 5:25, 28–30, 33). Heidän tulee tunnustaa, että vaimo on ”heikompi astia”, osoittaa hänelle kunniaa ja ottaa huomioon hänen fyysinen ja tunneperäinen rakenteensa ja siitä johtuvat mielialan vaihtelut. Tämä on erityisen tärkeää silloin kun on kyse kristitystä avioparista, puolisoista jotka ovat ”elämän ansaitsemattoman suosion” perijätovereita, jotta aviomiehen rukoukset eivät estyisi. (1Pi 3:7.) Vaikka vaimo ei olisikaan uskova, se ei oikeuta aviomiestä ottamaan avioeroa tai lopettamaan yhteiselämää. Hänen tulisi sen sijaan asua vaimonsa kanssa, jos tämä suostuu siihen, ja ymmärtää, että hän voi ehkä auttaa vaimoaan tulemaan uskovaksi ja voi työskennellä myös lasten pelastukseksi. (1Ko 7:12, 14, 16.) (Ks. AVIOLIITTO; ISÄ; PERHE, SUKU.)

Avioero. Mooseksen lain alaisuudessa mies saattoi erota vaimostaan, mutta vaimo ei voinut erota miehestään. Miehen täytyi antaa naiselle erokirja. (5Mo 24:1–4.) Jeesus Kristus osoitti, että tällainen avioerojärjestely sallittiin israelilaisten keskuudessa heidän kovasydämisyytensä huomioon ottaen (Mt 19:8). Jos mies oli kuitenkin vietellyt neitsyen, jota ei ollut kihlattu, tytöstä piti tulla hänen vaimonsa (ellei isä kieltäytynyt antamasta tyttöä hänelle), eikä miehen ollut lupa erota hänestä milloinkaan elinpäiviensä aikana (5Mo 22:28, 29).

Sekä Raamatun heprealaisissa että kreikkalaisissa kirjoituksissa painotetaan sitä, että aviomiehen tulee olla sukupuolisuhteissa ainoastaan aviopuolisonsa kanssa (San 5:15–20) ja että avioliitto tulee pitää kunniassa, sillä Jumala tulee tuomitsemaan haureelliset ja avionrikkojat (Hpr 13:4). Patriarkaalisina aikoina ja Lain alaisuudessa Jehova salli moniavioisuuden ja sivuvaimot, mutta kristillisen järjestelyn mukaan miehellä saa olla vain yksi elossa oleva vaimo (1Mo 25:5, 6; 29:18–28; 5Mo 21:15–17; Mt 19:5; Ro 7:2, 3; 1Ti 3:2). Ainoa kristillinen peruste avioerolle ja uudelleen avioitumiselle on ”haureus” (Mt 19:9; ks. HAUREUS).

Käyttö kielikuvana. Koska muinainen Israelin kansakunta oli sidoksissa Jehovaan lakiliiton välityksellä, Jumala oli sen ”aviomiesomistaja” (Jer 3:14). Apostoli Paavali puhuu Jehovasta voideltujen kristittyjen, hänen hengestäsiinneiden poikiensa, Isänä, ja ”ylhäällä olevasta Jerusalemista” heidän äitinään, mikä osoittaa, että Jehova katsoo olevansa tämän Jerusalemin aviomies (Ga 4:6, 7, 26; vrt. Jes 54:5).

Jeesusta Kristusta pidetään kristillisen seurakunnan Aviomiehenä (Ef 5:22, 23; Il 19:7; 21:2). Tämä vastaavuus tähdentää sekä hänen johtoasemaansa että hänen rakkaudellista huolenpitoaan seurakunnasta. Hän antoi oman elämänsä morsiamensa puolesta, ja hän ravitsee ja vaalii sitä jatkuvasti.