(’lohdutuksen poika’).

Luukas mainitsee tämän ensimmäisen vuosisadan kristillisyyden huomattavan hahmon Raamatussa ensimmäisen kerran Apostolien tekojen 4:34–36:ssa. Siinä kerrotaan, että tämä harrasmielinen mies oli leeviläinen ja kotoisin Kyproksesta, mutta hän asui Jerusalemissa siihen aikaan, kun hänet esitellään. Tämä mies mainittiin nimeltä niiden monien uskovien joukossa, jotka pian helluntain jälkeen myivät peltojaan ja talojaan ja antoivat niiden hinnan apostoleille käytettäväksi kristillisen työn edistämiseen. Hänen nimensä oli Joosef, mutta apostolit antoivat hänelle lisänimen Barnabas, joka merkitsee ’lohdutuksen poikaa’. Ei ollut lainkaan harvinaista, että jollekulle annettiin lisänimi hänen luonteenpiirteittensä mukaan.

Hän oli hyvin lämminsydäminen ja antelias ihminen, joka ei epäröinyt tarjota sekä apuaan että aineellista omaisuuttaan halukkaasti Valtakunnan etujen hyväksi. Hän ’tuli veljiensä avuksi’ mielellään (Ap 9:27), ja vastakiinnostuneiden seurassa ”hän iloitsi ja alkoi rohkaista heitä kaikkia jatkamaan Herrassa päättäväisin sydämin”. Barnabas ”oli hyvä mies ja täynnä pyhää henkeä ja uskoa” (Ap 11:23, 24), ja hän toimi profeettana ja opettajana Antiokiassa (Ap 13:1). Apostolit mainitsivat Barnabaan niiden ’rakkaittensa’ joukossa, jotka olivat ”panneet sielunsa alttiiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen puolesta” (Ap 15:25, 26). Vaikkei hän kuulunutkaan 12 apostolin joukkoon, häntä voitiin silti sanoa apostoliksi (Ap 14:14), sillä hän oli todellakin yksi ”pyhän hengen lähettämistä” (Ap 13:4, 43).

Barnabaan ja Paavalin läheinen, vuosia kestänyt ystävyys alkoi noin kolme vuotta Paavalin kääntymyksen jälkeen, kun tämä halusi saada yhteyden Jerusalemin seurakuntaan. Sitä miten Barnabas tutustui Paavaliin, ei paljasteta, mutta hän sai edun esitellä Paavalin Pietarille ja opetuslapsi Jaakobille. (Ap 9:26, 27; Ga 1:18, 19.)

Sillä välin eräät kreikankieliset, Kyproksesta ja Kyrenestä kotoisin olevat juutalaiset olivat  herättäneet paljon kiinnostusta kristillisyyttä kohtaan Syyrian Antiokiassa. Sen vuoksi Jerusalemin hallintoelin lähetti Barnabaan Antiokiaan kannustamaan ja vahvistamaan näitä uusia uskovia edelleen. Barnabas sopi hyvin tähän tehtävään, sillä hän oli kreikkaa puhuva kyproslainen. Kun ”Herralle tuli lisää melkoinen ihmisjoukko” Antiokiassa, Barnabas kiiruhti Tarsokseen ja taivutti Paavalin lähtemään mukaansa auttamaan häntä palveluksessa. Noihin aikoihin jumalallinen varoitus tulevasta nälänhädästä sai Antiokian veljet keräämään paljon elintarvikkeita, jotka aikanaan lähetettiin Jerusalemin seurakunnalle Barnabaan ja Paavalin kätten kautta. (Ap 11:22–24, 27–30; 12:25.)

Kun tämä avustustyö oli saatu päätökseen, he molemmat palasivat Antiokiaan vuoden 47 tienoilla ja lähtivät sieltä lähetysmatkalle pyhän hengen ohjauksessa. Barnabas ja Paavali menivät ensin Kyprokseen, missä he veivät Jumalan totuutta prokonsuli Sergius Paulukselle. Sieltä he matkustivat Vähän-Aasian sisäosien halki. Silloin tällöin väkijoukot vainosivat heitä ankarasti. Erään kerran, parannettuaan ramman miehen Lystrassa, he olivat tuskin ennättäneet estää ”ihmisjoukkoja uhraamasta heille” (ihmiset nimittäin luulivat Barnabasta Zeus-jumalaksi ja Paavalia Hermeeksi eli Mercuriukseksi, koska ”hän johti puhumista”), kun juutalaiset ”taivuttivat ihmisjoukot, ja he kivittivät Paavalia ja raahasivat hänet kaupungin ulkopuolelle”. (Ap 13:1–12; 14:1–20.)

Noin vuonna 49 Barnabas ja Paavali esittivät ei-juutalaisten ympärileikkausta koskevan polttavan kysymyksen Jerusalemissa toimineelle hallintoelimelle, ja kun se oli ratkaistu, he palasivat pian Antiokiaan valmistautumaan seuraavaa lähetysmatkaansa varten (Ap 15:2–36). He lähtivät kuitenkin eri alueille, koska he eivät päässeet yksimielisyyteen Johannes Markuksen ottamisesta mukaan. Barnabas lähti serkkunsa Markuksen kanssa Kyprokseen, ja Paavali matkusti Silaksen kanssa Syyrian ja Kilikian alueiden halki. (Ap 15:37–41.) Raamatun kertomus Barnabaasta päättyy tähän, lukuun ottamatta niitä lyhyitä mainintoja, joita hänestä esitetään joissakin Paavalin kirjeissä (1Ko 9:6; Ga 2:1, 9, 13; Kol 4:10).