(’Jumalan huone’).

1. Israelin huomattava kaupunki, joka mainitaan Jerusalemin jälkeen Raamatussa kaikkein useimmin. Se samastetaan nykyisen, n. 17 km Jerusalemista pohjoiseen sijaitsevan Beitinin kylän lähistöllä oleviin raunioihin. Näin ollen Betel sijaitsi kallioisella harjanteella Efraimin vuoriston eteläisimmässä osassa, n. 900 m merenpinnan yläpuolella. Sen ympäristö on nykyään melko karua, kivistä ylätasankoa, jossa on niukasti kasvillisuutta. Siellä olevat useat lähteet osoittavat kuitenkin, että tuolla ikivanhalla kaupungilla oli erinomaiset vesivarat.

Betelillä oli strateginen sijaintipaikka, joka vaikutti suuresti sen merkitykseen. Koska se sijaitsi keskisen vuorijonon harjalla, se oli merkittävän, pohjoisesta etelään kulkevan reitin varrella, joka seurasi vedenjakajaa ja joka ulottui Sikemistä etelään Betelin, Jerusalemin, Betlehemin ja Hebronin kautta aina Beersebaan asti (vrt. Tu 21:19). Toinen reitti yhdisti Betelin lännessä, Välimeren rannalla, sijaitsevaan Joppeen, ja idässä, lähellä Jordania, sijaitsevaan Jerikoon. Betel oli siten risteyskaupunki, kuten Samaria, Jerusalem, Hebron ja Beerseba. Lisäksi on todisteita siitä, että Jerusalemin ja Betelin välinen alue oli tiheään asuttu ja siellä oli enemmän kaupunkeja kuin missään muussa Palestiinan osassa.

Beitinissä suoritetut arkeologiset kaivaukset osoittavat sen olevan hyvin vanha paikka, ja on arveltu, että alkuperäinen asutus olisi peräisin n. 21. vuosisadalta eaa. Lisäksi on löydetty merkkejä ankarasta tuhosta ja suuresta tulipalosta, josta on jäänyt jäljelle paikoin 1,5 metrin paksuisia tuhka- ja jätekerrostumia ja jonka otaksutaan riehuneen niihin aikoihin, kun Israel valloitti Kanaanin.

Kun Abraham saapui Kanaaniin, hän pysähtyi Sikemiin ja siirtyi sitten etelään ”vuoristoon, Betelistä itään, ja pystytti telttansa niin, että Betel oli lännessä ja Ai idässä” (1Mo 12:8). Vietettyään Kanaanissa vallinneen nälänhädän vuoksi jonkin aikaa Egyptissä Abraham asettui uudelleen asumaan Betelin itäpuolelle veljenpoikansa Lootin kanssa. Koska Abraham pystytti molemmilla kerroilla telttansa Betelin itäpuolelle, arvellaan, että hänen leiripaikkansa oli jonkin matkaa Beitinistä kaakkoon sijaitsevassa Burj Beitinissä, jota on sanottu ”yhdeksi Palestiinan suurenmoisimmista näköalapaikoista” (Encyclopædia Biblica, toim. T. K. Cheyne, Lontoo 1899, I osa, palsta 552). Juuri tällaiselta edulliselta paikalta Abraham on saattanut pyytää Lootia valitsemaan suunnan,  johon tämä lähtisi erottuaan Abrahamista, ja niinpä Loot ”nosti silmänsä ja näki – – koko Jordanin alanteen” ja valitsi tuon seudun (1Mo 13:8–11). Sen jälkeen Jehova kehotti Abrahamia katselemaan maata kaikkiin suuntiin ja vakuutti hänelle, että hän ja hänen siemenensä perisivät sen (1Mo 13:14, 15).

Vaikka Mooses 1. Mooseksen kirjassa sanookin sitä kaupunkia, jonka lähelle Abraham leiriytyi, ”Beteliksi”, kertomuksessa osoitetaan myöhemmin sen alkuperäisen kanaanilaisen nimen olleen ”Lus” (ks. LUS nro 1). Jaakob yöpyi kaupungin lähistöllä matkallaan Beersebasta Haraniin, ja nähtyään unen taivaaseen ulottuvista tikapuista ja kuultuaan Jumalan vahvistavan Abrahamille annetun lupauksen hän pystytti patsaan ja antoi paikalle nimen Betel, vaikka ”kaupungin nimenä oli ennen Lus” (1Mo 28:10–19). Noin 20 vuoden kuluttua Jumala puhui Jaakobille Haranissa, esittäytyi samaksi persoonaksi, joka oli puhutellut Jaakobia Betelissä, ja neuvoi häntä palaamaan Kanaaniin (1Mo 31:13).

Sen jälkeen kun Dina oli häpäisty Sikemissä ja Jaakobin pojat olivat kostaneet sikemiläisille, Jumala neuvoi Jaakobia palaamaan Beteliin. Poistettuaan huonekunnastaan ja palvelijoiltaan väärään uskontoon liittyvät esineet hän matkusti Beteliin Jumalan suojeluksessa, rakensi sinne alttarin ja muutti paikalle aiemmin antamansa nimen El-Beteliksi, joka tarkoittaa ’Betelin Jumalaa’. Rebekan imettäjä Debora kuoli siellä, ja sinne hänet myös haudattiin. Lisäksi Jehova vahvisti siellä Jaakobin nimen muuttamisen Israeliksi ja toisti Abrahamille antamansa lupauksen. (1Mo 35:1–16.)

Kun Israelin kansakunta satoja vuosia myöhemmin (1473 eaa.) tuli Kanaaniin, nimeä Betel käytettiin edelleenkin aiemmin Lusiksi nimitetystä kaupungista eikä Abrahamin  ja Jaakobin leiripaikasta. Kertomuksessa Aita vastaan tehdystä hyökkäyksestä sanotaan, että Betelin kanaanilaiset miehet yrittivät tukea naapurikaupunkinsa asukkaita, mutta siitä ei ollut apua. Joko silloin tai myöhemmin Joosuan joukot kukistivat Betelin kuninkaan. (Jos 7:2; 8:9, 12, 17; 12:9, 16.) Sen jälkeen Betel mainitaan rajakaupunkina Efraimin ja Benjaminin heimojen alueiden välissä. Se luetellaan Benjaminille määrättynä, mutta kertomus osoittaa, että kaupungin valtasi Joosefin huone (johon Efraim kuului). (Jos 16:1, 2; 18:13, 21, 22; Tu 1:22–26.) Siitä lähtien tätä kaupunkia ei enää sanota Lusiksi.

Tuomarien aikana naisprofeetta Debora asui ”Raman ja Betelin välillä, Efraimin vuoristossa” (Tu 4:4, 5). Näyttää siltä, että siihen aikaan kun Benjaminin heimolle pantiin täytäntöön tuomiota sen jäsenten tekemän rikoksen tähden, liiton arkku oli tilapäisesti siirretty Silosta Beteliin, koska viimeksi mainittu kaupunki oli huomattavasti lähempänä Gibeaa, jonka ympäristöön taistelu keskittyi ja joka sijaitsi n. 12 km Betelistä etelään (Tu 20:1, 18, 26–28; 21:2).

Betel kuului niihin kaupunkeihin, joihin Samuel teki kiertomatkan tuomitessaan kansaa vuosittain sekä tuossa kaupungissa että Gilgalissa ja Mispassa. Sitä pidettiin myös edelleen suosittuna palvontapaikkana. (1Sa 7:16; 10:3.) Noiden päivien ja valtakunnan jakautumisen (997 eaa.) välisenä aikana Betel mainitaan kuitenkin vain siinä yhteydessä, kun kuningas Saul asetti joukkojaan asemiin valmistautuessaan taistelemaan filistealaisia vastaan (1Sa 13:2).

Koska Betel oli Jerobeamin aikana pohjoisen valtakunnan merkittävä kaupunki, siitä tuli tunnettu väärän palvonnan keskus, vaikka se oli aikoinaan ollut kuuluisa tosi Jumalan ilmestymispaikkana. Yrittäessään saada valtakuntansa alamaiset luopumaan käynneistään Jerusalemin temppelissä Jerobeam pystytti kultaiset vasikat Beteliin, vasta muodostetun Israelin valtakunnan etelärajalle, ja Daniin, sen pohjoisrajalle (1Ku 12:27–29). Betelistä, jossa oli oma uskonnollinen rakennuksensa ja alttarinsa, varta vasten keksitty juhla-aika sekä ei-leeviläisistä heimoista valitut papit, tuli räikeän tosi palvonnasta luopumisen vertauskuva (1Ku 12:31–33). Jehova Jumala osoitti viivyttelemättä paheksuntansa lähettämällä Beteliin ”tosi Jumalan miehen” julistamaan tuomion vasikanpalvonnassa käytettyä alttaria vastaan. Alttarin repeytyminen oli ennusmerkki, joka vahvisti profeetan sanojen täyttyvän varmasti. Lähdettyään Betelistä tuo ”tosi Jumalan mies” antoi kuitenkin erään Betelin vanhan profeetan taivuttaa itsensä ottamaan vastaan muka enkeliltä tulleen, Jumalan selvien määräysten vastaisen viestin ja toimimaan sen mukaisesti, mistä oli tuhoisat seuraukset hänelle itselleen. Leijona tappoi hänet, ja hänet haudattiin Beteliin vanhan profeetan omaan hautapaikkaan. Vanha profeetta näki kaikissa noissa tapahtumissa todisteen siitä, että Jehovan sana täyttyisi varmasti, ja niinpä hän pyysi, että hänen oma ruumiinsa haudattaisiin hänen kuoltuaan samaan hautapaikkaan. (1Ku 13:1–32.)

Juudan kuningas Abia anasti itselleen tilapäisesti Betelin ja muita kaupunkeja pohjoisen valtakunnan valvonnasta (2Ai 13:19, 20), mutta näyttää siltä, että Betel palautui pohjoiselle valtakunnalle viimeistään Israelin kuninkaan Baesan hallituskaudella, sillä hän halusi linnoittaa Raman, joka sijaitsi huomattavasti Beteliä etelämpänä (1Ku 15:17; 2Ai 16:1). Kuningas Jeehu hävitti myöhemmin Baalin palvonnan perin pohjin Israelista, mutta kultaiset vasikat pysyivät Danissa ja Betelissä (2Ku 10:28, 29).

Vaikka väärä palvonta olikin Betelissä yleistä, kerrotaan, että siellä oli Elian ja Elisan aikana profeettojen ryhmä. Betel oli myös niiden ilkkuvien poikien kotipaikka, jotka pilkkasivat Elisaa ja joista monet menettivät henkensä Jumalan tuomion täytäntöönpanon vuoksi. (2Ku 2:1–3, 23, 24.)

Yhdeksännen vuosisadan lopulla ja kahdeksannen vuosisadan keskivaiheilla eaa. profeetat Aamos ja Hoosea julistivat Jumalan tuomiota Beteliin keskittynyttä uskonnollista turmelusta vastaan. Vaikka Hoosea mainitsee Betelin (joka tarkoittaa ’Jumalan huonetta’) suoranaisesti vain muistellessaan, miten Jumala ilmestyi siellä uskolliselle Jaakobille (Ho 12:4), hän käyttää tuosta kaupungista ilmeisesti nimeä Bet-Aven, joka tarkoittaa ’vahingollisuuden (jonkin vahingollisen) huonetta’ ja joka soveltuu sekä tuohon kaupunkiin että sen väärien uskonnollisten tapojen vaikutuksiin (Ho 4:15; 5:8). Hän varoittaa, että sen vasikkaepäjumalasta, jota vieraiden jumalien papit palvelevat,  tulee surun aihe epäjumalia palvovalle Israelille, sen uhrikukkulat tuhotaan ja orjantappurat ja ohdakkeet peittävät sen alttarit. Assyriaan pakkosiirtolaisuuteen joutuvat ihmiset puolestaan huutavat vuorille: ”Peittäkää meidät!” ja kukkuloille: ”Kaatukaa päällemme!” (Ho 10:5–8; vrt. Lu 23:30; Il 6:16.) Profeetta Aamos puhui samaan tapaan ja osoitti, että uhrasivatpa ihmiset Betelin alttareilla kuinka usein tahansa, niin heidän hartaat pyhiinvaellusmatkansa tuohon paikkaan merkitsivät vain rikkomuksen tekemistä. Hän varoitti myös, että Jehovan suuttumuksen hehku leimuaisi heitä vastaan sammumatta. (Am 3:14; 4:4; 5:5, 6.) Tästä Aamoksen nimenomaan Betelissä suorittamasta profetoimisesta suuttuneena luopiopappi Amasja syytti Aamosta kapinallisesta puheesta ja käski hänen ’palata Juudaan, josta hän oli tullutkin’, ja profetoida siellä: ”Mutta Betelissä et enää saa profetoida, sillä se on kuninkaan pyhäkkö ja se on valtakunnan huone.” (Am 7:10–13.)

Betel pysyi epäjumalanpalveluksen pyhäkkönä, kunnes Assyria kukisti pohjoisen valtakunnan 740 eaa. Näin ollen Jeremia saattoi yli 100 vuotta myöhemmin viitata siihen varoittavana esimerkkinä niille, jotka luottaisivat vääriin jumaliin ja joutuisivat lopulta häpeään (Jer 48:13). Vielä senkin jälkeen Betel säilyi uskonnollisena keskuksena, sillä Assyrian kuningas lähetti yhden pakkosiirtolaisuuteen viedyistä papeista takaisin Israeliin opettamaan leijonien vitsaamalle kansalle ”sen maan Jumalan uskonnon”, ja tämä pappi asettui Beteliin ja opetti kansalle, ”kuinka heidän piti pelätä Jehovaa”. Tulokset osoittavat selvästi, että hän oli kultaisen vasikan pappi, sillä ”Jehovaa pelkääviä heistä tosin tuli, mutta omien jumaliensa palvojiksi he osoittautuivat”, ja Jerobeamin alulle panema vääryys ja epäjumalanpalvelus jatkuivat. (2Ku 17:25, 27–33.)

Hoosean profetian täyttymykseksi Betelin kultainen vasikka oli viety Assyrian kuninkaalle (Ho 10:5, 6), mutta Jerobeamin alkuperäinen alttari oli siellä vielä Juudan kuninkaan Josian päivinä. Josian 18. hallitusvuoden (642 eaa.) aikana tai sen jälkeen hän ulotti väärän uskonnon puhdistuksensa Beteliin ja myös Samarian kaupunkeihin. Josia hävitti epäjumalien palvontapaikan Betelistä polttamalla ensi töikseen läheisistä haudoista otetut luut alttarilla ja siten häpäisemällä alttarin, mikä täytti ”tosi Jumalan miehen” yli 300 vuotta aiemmin lausuman profetian. Ainoastaan ”tosi Jumalan miehen” hauta säästettiin, ja siten säästyivät myös samassa haudassa olleet vanhan profeetan luut. (2Ku 22:3; 23:15–18; 1Ku 13:2, 29–32.)

Babylonin pakkosiirtolaisuudesta palanneiden israelilaisten joukossa oli Betelin miehiä (Esr 2:1, 28; Ne 7:32), ja benjaminilaiset asuttivat Betelin uudelleen (Ne 11:31). Makkabilaisaikana syyrialainen kenraali Bakkides linnoitti kaupungin (n. 160 eaa.), ja myöhemmin roomalainen kenraali Vespasianus valloitti sen, ennen kuin hänestä tuli Rooman keisari.

2. Yksi niistä kaupungeista, joille Daavid lähetti lahjoja voitettuaan amalekilaiset (1Sa 30:18, 26, 27). Se luetaan ”paikkoihin – –, joissa Daavid oli kulkenut, hän ja hänen miehensä”, mikä tuntuu viittaavan siihen, että se on paikka, josta muualla käytetään nimeä Betul tai Betuel ja joka oli simeonilaisten kaupunki Juudan alueella (1Sa 30:31; Jos 19:1, 4; 1Ai 4:30). (Ks. BETUEL nro 2.)