Muinainen, tärkeä Syyrian kaupunki. Damaskos (nyk. Ash-Sham eli Dimashq) sijaitsee Anti-Libanonin vuorijonon juurella, ja sen edustalta itään leviää Syyrian aavikko. (Lal 7:4.) Kaupungin lounaispuolella, aivan Anti-Libanonin vuorijonon eteläpäässä, kohoaa lumihuippuinen Hermoninvuori 2814 m:n korkeuteen.

Damaskoksen länsipuolelle jäävät rinteet ovat melko karuja, mutta Baradajoen (2Ku 5:12:ssa mainittu Abana) viileät vedet virtaavat kohisten vuoristosolaa pitkin tasangolle, jolla kaupunki sijaitsee. Kastelu synnyttää sitten rehevän keitaan, joka on n. 16 km leveä ja 48 km pitkä. Näiden runsaiden vesivarastojen ansiosta Damaskos oli avainasemassa itäisten Välimeren maiden, Mesopotamian maiden ja itämaiden välillä kulkevien muinaisten sotilas- ja kauppareittien varrella. Myös Libanonin ja Anti-Libanonin vuorijonot ohjaavat liikenteen Damaskoksen kautta, sillä ne muodostavat luonnollisen esteen Välimeren rannikolle tai sieltä poispäin kulkevalle karavaaniliikenteelle.

Kaupungin luoteispuolella Anti-Libanonin vuorijonossa on halkeama, ja jo muinoin tämä sola yhtyi Koile-Syyriassa (Bekaanlaaksossa) kulkevaan valtatiehen, joka vei etelään Hasoriin, sitten Galileanmeren länsipuolta Megiddon tasankojen poikki kohti rannikkoa ja jatkui Filistean halki etelään kohti Egyptiä. Anti-Libanonin vuorijonon itäpuolella kulki reitti Damaskoksesta etelään Hasoriin ja pohjoiseen Hamatiin, Aleppoon ja Karkemisiin. Toinen huomattava tie, jota nimitetään yleensä Kuninkaan valtatieksi (vrt. 4Mo 21:22), kulki Damaskoksesta suoraan etelään; se seuraili Jordanin itäpuolella olevan ylätasangon reunaa ja jatkui aina Punaisellemerelle ja Arabian niemimaalle saakka. Näitä teitä pitkin marssivat Egyptin, Assyrian, Babylonian ja Persian armeijat. Mesopotamian suuntaan matkaavat karavaanit menivät puolestaan ensin Damaskoksesta itään Tadmoriin ja sieltä edelleen Eufratin seudulle.

Damaskos sijaitsee ylätasangolla, joka on n. 700 m merenpinnan yläpuolella, ja kaupungin ilmasto on miellyttävä: keskilämpötilat vaihtelevat talven n. +7 °C:sta kesän +29 °C:een. Erittäin hedelmällisessä maaperässä kukoistavat hedelmätarhat, joissa kasvaa oliivi-, viikuna- ja aprikoosipuita, samoin kuin tuottoisat viljapellot. Vauraudestaan kaupunki sai kuitenkin ensisijaisesti kiittää kaupankäynnistä johtuvaa liikennettä ja myös sitä, että se oli paimentolaisheimojen luonnollinen kauppakeskus. Profeetta Hesekiel sanoo Damaskoksen ’harjoittaneen kaupankäyntiä’ Tyroksen kanssa; se vaihtoi ilmeisesti naapurikaupungin Helbonin viiniä ja punertavanharmaata villaa Tyroksen vientiartikkeleihin (Hes 27:18). Ben-Hadad II lupasi, että Ahabille määrättäisiin Damaskoksesta ”katuja” ilmeisestikin basaarien eli kauppakujien pystyttämiseksi, mikä edisti Ahabin kaupallisia etuja tuossa Syyrian pääkaupungissa (1Ku 20:34).

Historia. Damaskoksen syntyhistoriaa ei tunneta. Josefus (Jewish Antiquities, I, 145 [vi,  4]) esittää perinteisen juutalaisen näkemyksen, jonka mukaan kaupungin perustaja oli Us, Aramin poika ja Seemin pojanpoika, vaikka Usin jälkeläiset asuivatkin nähtävästi etelämpänä (1Mo 10:21–23; ks. US nro 4). Abraham kulki todennäköisesti Damaskoksen ohi tai sen kautta matkallaan Luvattuun maahan. Lapsettoman Abrahamin palvelija Elieser oli ”damaskolainen mies” (1Mo 15:2). Vapauttaakseen vangiksi joutuneen veljenpoikansa Lootin Abraham ajoi maahan tunkeutuneita kuninkaita takaa Hoba-nimiseen paikkaan saakka, joka sijaitsi Damaskoksen pohjoispuolella (1Mo 14:1–16).

Vastustaa Israelia. Damaskos häviää sitten Raamatun kertomuksesta lähes tuhanneksi vuodeksi, ja kun siitä taas puhutaan, se mainitaan tavallisesti Israelin kansakunnan vastustajana. Syyriassa oli monia aramealaisvaltakuntia, ja tuohon mennessä Damaskoksesta oli tullut yhden aramealaisvaltakunnan keskus. Kun Daavid taisteli Soban kuningasta vastaan ja kukisti hänet, ”Damaskoksen Syyria” tuli hävinneiden avuksi. Daavid löi heidätkin, sijoitti varuskuntia tähän damaskolaisvaltakuntaan ja määräsi Damaskoksen maksamaan pakkoveroa Israelille. (2Sa 8:3–6; 1Ai 18:5, 6.) Salomon hallituskaudella Soban aramealaisvaltakunnasta paennut Reson sai kuitenkin Damaskoksen hallintaansa ja ryhtyi kuninkaaksi. Viha, jota hän tunsi Israelia kohtaan, purkautui aggressiivisena toimintana. (1Ku 11:23–25.)

Damaskoksen kuningas Ben-Hadad I oli ensin tehnyt liiton Israelin pohjoisen valtakunnan kuninkaan Baesan kanssa, mutta siirtyikin sitten Juudan kuninkaan Asan (977–937 eaa.) puolelle ja hyökkäsi entisen liittolaisensa alueelle (1Ku 15:18–20; 2Ai 16:2–4). Myös hänen seuraajansa Ben-Hadad II tunkeutui 32 liittoutuneen kuninkaan kanssa Israelin pohjoiseen valtakuntaan. Kun hän yritti sitä uudelleen, hänen joukkojaan johti 32 käskynhaltijaa. Hän kuitenkin kärsi tappion kummallakin kerralla. (1Ku 20:1, 16–34.) Vaikka Ben-Hadad toisen yrityksen yhteydessä vangittiin, kuningas Ahab (n. 940–920 eaa.) vapautti hänet, ja myöhemmin Ben-Hadad ohjasi sotavaununsa Juudan ja Israelin yhteenliittyneitä joukkoja vastaan Ramot-Gileadin taistelussa, missä hän voitti ne ja Ahab sai surmansa (1Ku 22:29–37). Israelin kuninkaan Joramin hallitessa (n. 917–905 eaa.) Ben-Hadad II yritti viimeisen kerran valloittaa Samarian, mutta tapahtui ihme, joka sai hänet lähtemään pakosalle (2Ku 6:24; 7:6, 7).

Profeetta Elisa täytti edeltäjälleen Elialle annetun tehtävän, kun hän meni Damaskokseen kertomaan Hasaelille, että tästä tulisi Syyrian kuningas Ben-Hadad II:n tilalle (1Ku 19:15; 2Ku 8:7–13). Ennen Ben-Hadadin kuolemaa syyrialaiset vastustivat nimenomaan Damaskoksesta käsin Assyrian maailmanvallan laajenemispyrkimyksiä, joiden tarkoitus oli alistaa Välimereen rajoittuvat maat. Koska Damaskos oli keskeinen risteyskohta Mesopotamiasta Välimerelle johtavan pääreitin varrella, se oli ensisijainen kohde. Damaskos johti naapurivaltakuntiensa muodostamaa liittoutumaa ja onnistui jotenkuten pitämään puoliaan Assyrian kuninkaan Salmanassar III:n hyökkäyksiä vastaan. Eräässä Salmanassarin kirjoituksessa kerrotaan Hasaelin anastaneen Syyrian valtaistuimen. Erään merkittävän taistelun jälkeen Salmanassar saartoi Hasaelin Damaskokseen, piiritti kaupunkia muttei onnistunut valtaamaan sitä.

Damaskoksen kuninkaana Hasael jatkoi Israelin vastaista hyökkäyspolitiikkaa (2Ku 10:32). Laajentaessaan Damaskoksen valtaa aina Gatin filistealaiskaupunkiin saakka hän tunkeutui Juudaankin pelottelemaan kuningas Joasia (898–859 eaa.), jolloin tämä Juudan kuningas maksoi suunnattoman summan säästääkseen Jerusalemin syyrialaisten hyökkäykseltä (2Ku 12:17, 18; 13:3, 22; 2Ai 24:23, 24). Hasaelin seuraajan Ben-Hadad III:n aikana Damaskoksen ies keveni Israelin alueella, kun Israelin kuningas Joas (n. 859–845 eaa.) aiheutti Syyrialle kolme tappiota (2Ku 13:24, 25). Sitten Israelin kuningas Jerobeam II (n. 844–804 eaa.) tunkeutui syvälle Syyriaan, sinne saakka ”mistä mennään Hamatiin”, ja ”palautti Damaskoksen ja Hamatin Juudalle Israelissa” (2Ku 14:23–28). Tämän ymmärretään tavallisesti tarkoittavan sitä, että näistä valtakunnista tuli verovelvollisia samaan tapaan kuin ne olivat olleet verovelvollisia Salomon alaisuudessa (1Ku 4:21).

Jehovan tuomiot Damaskokselle. Sadan vuoden kuluttua Damaskoksesta puhutaan kuitenkin jälleen ”Syyrian päänä” (Jes 7:8). Juudan kuninkaan Ahasin hallituskaudella (761–746 eaa.) Damaskoksen Resin ja Israelin Pekah etenivät yhdessä läpi Juudan  Akabanlahdelle Elatiin saakka. Tämä pelästytti kuningas Ahasia niin paljon, että hän lähetti Assyrian kuninkaalle Tiglat-Pileser III:lle lahjuksen ja pyysi häntä kääntämään Syyrian painostuksen pois Juudasta. Assyrialaiset hyökkäsivät ripeästi Damaskokseen, valloittivat sen, surmasivat Resinin ja veivät monia damaskolaisia pakkosiirtolaisuuteen. (2Ku 16:5–9; 2Ai 28:5, 16.) Näin täyttyivät Jesajan ja Aamoksen kautta annetut Jehovan profetiat (Jes 8:4; 10:5, 8, 9; Am 1:3–5), mutta kun Ahas meni Damaskokseen tapaamaan Tiglat-Pileseriä (todennäköisesti osoittaakseen hänelle kunnioitusta), hän toimi järjettömästi ja teetätti kopion siellä näkemästään damaskolaisesta väärän palvonnan alttarista ja uhrasi sillä myöhemmin ”Damaskoksen jumalille” (2Ku 16:10–13; 2Ai 28:23).

Sen koommin Damaskos ei enää uhannut Israelia. Vaikka kaupunki oli sotilaallisesti heikko, se nousi ilmeisesti jälleen kauppamahdiksi, kuten Hesekielin profetiassa osoitetaan (Hes 27:18). Jeremia ennusti kuitenkin myös sen, että aikoinaan niin suuresti ylistetty Damaskos joutuisi ahdinkoon koska Hamatista ja Arpadista Pohjois-Syyriasta kantautuisi huonoja uutisia, jotka liittyivät todennäköisesti siihen, että Nebukadnessarin babylonialaisarmeijat etenivät ja tuottivat aramealaisvaltakunnille karvaita tappioita (Jer 49:23–27). Damaskos, aavikon jalokivi, ei säästyisi tuon valloituksen vaikutuksilta. Myöhemmin Damaskos mainitaan vielä Jehovan profeetan Sakarjan esittämässä tuomiojulistuksessa, joka kirjoitettiin 518 eaa. Profetia täyttyi todennäköisesti Aleksanteri Suuren aikana, kun tämä voitettuaan Issoksen taistelun 333 eaa. valloitti Syyrian ja Foinikian. (Sak 9:1–4.)

Seleukidien aikana Antiokia syrjäytti Damaskoksen Syyrian maakunnan pääkaupunkina. Arabian nabatealaisvaltakunnan kuningas Aretas III valloitti kaupungin vuonna 85 eaa. Rooma valtasi koko Syyrian 64–63 eaa., ja Damaskos oli roomalainen kaupunki vuoteen 33 ya. Se mainitaan yhtenä kymmenestä alkuperäisestä Dekapoliin kaupungista Pliniuksen (ensimmäisellä vuosisadalla ya. elänyt roomalainen historioitsija) luettelossa.

Ensimmäisellä vuosisadalla. Siihen aikaan kun tarsolainen Saul oli menossa Damaskokseen vainoamaan kristittyjä, kaupungissa oli joitakin juutalaisia synagogia (Ap 9:1, 2). Se kuului ilmeisesti tuolloin nabatealaiskuninkaan Aretas IV:n valta-alueeseen, ja sitä hallitsemaan oli asetettu käskynhaltija (2Ko 11:32, 33). Sokaistu Saul ohjattiin kääntymyksensä jälkeen erääseen taloon, joka oli Suoraksi kutsutun kadun varrella (ks. SUORA). Paavali (Saul) saarnasi jonkin aikaa Damaskoksen synagogissa, mutta hänen murhaamisekseen punotun juonen takia hänen oli paettava yöllä kaupungin muurissa olevasta aukosta. (Ap 9:11, 17–25; 26:20; Ga 1:16, 17.)