Profeetallinen kirja, joka suomalaisissa Raamatuissa on sijoitettu suurten profeettakirjojen joukkoon, heti Hesekielin jälkeen. Tätä järjestystä noudatetaan kreikkalaisessa Septuagintassa ja latinalaisessa Vulgatassa. Heprealaisessa kaanonissa Danielin kirja on sijoitettu ”Kirjoituksiin” eli ”Hagiografeihin”.

Kirjoittaja. Kirjasta itsestään käy ilmi, että sen kirjoittaja oli Daniel. Siinä kerrotaan: ”Babylonin kuninkaan Belsassarin ensimmäisenä vuonna näki Daniel vuoteellaan unen ja päänsä näkyjä. Siihen aikaan hän kirjoitti sen unen muistiin. Hän esitti täydellisen selostuksen asioista.” (Da 7:1.) Se, että hän oli kirjoittaja, havaitaan myös siitä, että luvut 7–12 on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa.

Luvut 1–6 on kirjoitettu kolmannessa persoonassa, mikä ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen kanssa, että Daniel kirjoitti ne. Hän oli ikään kuin tarkkailijana, joka kertoi, mitä hänelle itselleen ja toisille tapahtui. Eräs toinen raamatunkirjoittaja, Jeremia, tekee niin toistuvasti (ks. Jer 20:1–6; 21:1–3; luvut 26, 36), mutta hänkin kirjoittaa myös ensimmäisessä persoonassa (Jer, luvut 1, 13, 15, 18). (Ks. DANIEL nro 2.)

Tapahtumapaikka ja kirjoitusaika. Kirjan tapahtumapaikkana on Babylon; yksi sen näyistä sijoittuu Susaan Ulaijoen varrelle. Sitä, oliko Daniel Susassa todellisuudessa vai ainoastaan näyssä, ei ilmaista selvästi. Kirjoittaminen päättyi n. 536 eaa., ja kirja käsittää vuosien 618 ja n. 536 eaa. välisen ajanjakson. (Da 8:1, 2.)

 Oikeaperäisyys. Jotkut kriitikot asettavat kyseenalaiseksi Danielin kirjan oikeaperäisyyden ja omaksuvat saman kannan kuin 200-luvulla elänyt pakanafilosofi ja kristillisyyden vastustaja Porfyrios, joka väitti, että Danielin kirjan oli väärentänyt joku Palestiinan juutalainen Antiokhos Epifaneen aikana. Hänen teoriansa mukaan tämä väärentäjä käsitteli menneitä tapahtumia ja sai ne näyttämään ennustuksilta. Danielin kirjan aitous kiistettiin kuitenkin vakavasti tuon ajan jälkeen vasta 1700-luvun alkupuolella. Itse Jeesus Kristus hyväksyi Danielin profetian, ja se on merkittävä todiste kirjan oikeaperäisyydestä (Mt 24:15; Da 11:31).

Historiallisia seikkoja. Useita Danielin kirjan osien käsikirjoituksia löydettiin Kuolleenmeren luolista. Vanhin käsikirjoitus on peräisin ensimmäisen vuosisadan alkupuoliskolta eaa.; Danielin kirja hyväksyttiin tuohon aikaan osaksi Raamattua, ja juutalaiset tunsivat sen niin hyvin, että siitä oli tehty jo monia jäljennöksiä. Sitä, että se tunnustettiin tuohon aikaan kanoniseksi kirjaksi, tukee apokryfisen mutta historiallisen 1. Makkabilaiskirjan (2:59, 60) kirjoittaja, joka viittasi Danielin pelastumiseen leijonakuopasta ja kolmen heprealaisen pelastumiseen tulipätsistä.

Lisäksi on olemassa juutalaisen historioitsijan Josefuksen todistus, jonka mukaan Danielin profetiat näytettiin Aleksanteri Suurelle, kun tämä tuli Jerusalemiin. Se tapahtui n. 332 eaa., yli 150 vuotta ennen makkabilaisaikaa. Josefus sanoo tapahtumasta: ”Kun hänelle näytettiin Danielin kirjaa, jossa oli julistettu, että yksi kreikkalaisista tuhoaisi persialaisten imperiumin, hän uskoi itse olevansa se, johon viitattiin.” (Jewish Antiquities, XI, 337 [viii, 5].) Historian mukaan Aleksanteri soi myös juutalaisille suuria suosionosoituksia, ja uskotaan, että tähän oli syynä se, mitä Daniel sanoi hänestä profetiassa.

Kieli. Danielin 1:1–2:4a ja 8:1–12:13 on kirjoitettu hepreaksi, kun taas Danielin 2:4b–7:28 on kirjoitettu arameaksi. Teoksessa The International Standard Bible Encyclopedia  (toim. G. Bromiley, 1979, 1. osa, s. 860) sanotaan Danielin kirjan aramealaisen osan sanastosta: ”Kun Danielin aramealaista sanastoa tutkitaan, yhdeksän kymmenesosaa siitä voidaan heti vahvistaa länsiseemiläisten piirtokirjoitusten tai papyrusten avulla, jotka ovat 400-luvulta eKr. tai sitä vanhempia. Loput sanat ovat löytyneet sellaisista lähteistä kuin nabatealaisista tai palmyralaisista arameankielisistä kirjoituksista, jotka ovat 400-lukua eKr. myöhemmältä ajalta. Vaikka on ainakin teoreettisesti mahdollista, että tämä pieni sanaston osuus syntyi yhtäkkiä 400-luvun eKr. jälkeen, on aivan yhtä mahdollista päätellä, että kyse on 400-luvun eKr. kirjallisesta muodosta, joka on peräisin aiemmasta suullisesta muodosta. Kaikkein todennäköisin selitys on kuitenkin se, että puuttuva kymmenesosa ei ole sen vakavampaa kuin nykyisissä kielellistä tilannetta koskevissa tiedoissamme oleva aukko, jonka voimme luottavaisina odottaa täyttyvän ajan kuluessa.”

Danielin kirjassa on joitakin ns. persialaisia sanoja, mutta se ei ole epätavallista, kun otetaan huomioon, että juutalaiset olivat toistuvasti tekemisissä babylonialaisten, meedialaisten, persialaisten ja muiden kanssa. Lisäksi useimmat Danielin käyttämistä vierasperäisistä nimityksistä ovat virkamiesten ja vaatekappaleiden nimityksiä, lakitermejä jne., joille ei tuon ajan hepreassa tai arameassa ilmeisesti ollut sopivia vastineita. Daniel kirjoitti kansalleen, johon kuuluvat olivat suurimmaksi osaksi Babyloniassa, ja monet olivat tuolloin hajaantuneina muualle. Sen vuoksi hän käytti sellaista kieltä, jota he saattoivat ymmärtää.

Opillisia seikkoja. Jotkut kriitikot esittävät vastaväitteitä sen vuoksi, että Daniel viittaa ylösnousemukseen (Da 12:13). He otaksuvat, että tämä oppi kehittyi myöhemmin tai että se omaksuttiin pakanauskomuksesta, mutta Danielin kirjassa oleva viittaus on sopusoinnussa Raamatun heprealaisten kirjoitusten muiden osien kanssa, joista käy ilmi usko ylösnousemukseen (Job 14:13, 15; Ps 16:10). Ylösnousemuksia oli todella myös tapahtunut (1Ku 17:21, 22; 2Ku 4:22–37; 13:20, 21). Ja niinkin huomattava henkilö kuin apostoli Paavali sanoi, että Abraham uskoi kuolleiden herättämiseen (Hpr 11:17–19) ja että muut entisaikojen uskolliset Jumalan palvelijat odottivat ylösnousemusta (Hpr 11:13, 35–40; Ro 4:16, 17). Jeesus itse sanoi: ”Mutta sen, että kuolleet herätetään, Mooseskin toi ilmi kertomuksessa orjantappurapensaasta, kun hän kutsuu Jehovaa ’Abrahamin Jumalaksi ja Iisakin Jumalaksi ja Jaakobin Jumalaksi’.” (Lu 20:37.)

Niiden, jotka väittävät, ettei kirja ole todellisuudessa profeetallinen vaan että se kirjoitettiin siinä kuvailtujen tapahtumien jälkeen, pitäisi siirtää kirjan kirjoitusaika Jeesuksen maanpäällisen palveluksen jälkeiseen aikaan, sillä yhdeksännessä luvussa on eittämättä profetia Messiaan ilmaantumisesta ja uhraamisesta (Da 9:25–27). Lisäksi profetia jatkuu ja kertoo sellaisten valtakuntien historiasta, jotka hallitsisivat aina ”lopun aikaan” asti, jolloin Messiaan hallinnassa oleva Jumalan valtakunta tuhoaisi ne (Da 7:9–14, 25–27; 2:44; 11:35, 40).

Kirjan arvo. Daniel on huomattava myös siten, että hän on kirjoittanut muistiin profeetallisia ajanjaksoja: 69 (vuosi)viikkoa Jerusalemin uudelleen rakentamista koskevasta säädöksestä Messiaan tulemiseen; 70. viikon tapahtumat ja pian niiden jälkeen seuraava Jerusalemin tuho (Da 9:24–27); ”seitsemän aikaa”, joita Jeesus sanoi ”kansakuntien määräajoiksi” ja joiden hän ilmaisi olevan vielä meneillään hänen maanpäälläolonsa aikaan ja päättyvän paljon myöhemmin (Da 4:25; Lu 21:24); 1290:n, 1335:n ja 2300:n päivän ajanjaksot; ”määräaika, määräajat ja puoli”. Kaikki nämä aikaa koskevat profetiat ovat erittäin tärkeitä sen ymmärtämiseksi, miten Jumala on menetellyt kansansa suhteen. (Da 12:7, 11, 12; 8:14.) (Ks. KANSAKUNTIEN MÄÄRÄAJAT; SEITSEMÄNKYMMENTÄ VIIKKOA.)

Daniel esittää myös yksityiskohtia maailmanvaltojen noususta ja kukistumisesta aina muinaisen Babylonian ajasta siihen aikaan asti, jolloin Jumalan valtakunta murskaa ne ikuisiksi ajoiksi. Profetia kohdistaa huomion siihen, että Jumalan valtakunta, joka on hänen nimittämänsä Kuninkaan ja tämän tovereiden, ”pyhien”, hallinnassa, on sellainen hallitus, joka pysyy ikuisesti kaikkien niiden siunaukseksi, jotka palvelevat Jumalaa. (Da 2:44; 7:13, 14, 27.)

Enkelin henkeytetty selitys siitä profetiasta, jossa pedot edustavat maailmanvaltoja (Da 7:3–7, 17, 23; 8:20, 21), auttaa suuresti ymmärtämään Ilmestyskirjan petojen vertauskuvallista  merkitystä (Il 13:1–18; ks. ELÄIMET, VERTAUSKUVALLISET).

Danielin kertomus hänen kolmen toverinsa pelastumisesta tulipätsistä, jonne he olivat joutuneet sen vuoksi, että he olivat kieltäytyneet kumartamasta Nebukadnessarin suurta kultaista kuvapatsasta (Da 3), ilmaisee, että Jehovan palvojien oikeus osoittaa Hänelle yksinomaista antaumusta vahvistettiin laillisesti ”pakanain aikojen” ensimmäisen maailmanvallan alueella. Se auttaa myös kristittyjä havaitsemaan, että heidän Roomalaiskirjeen 13:1:ssä mainittu alamaisuutensa esivalloille on suhteellista ja sopusoinnussa sen apostolien toiminnan kanssa, josta kerrotaan Apostolien tekojen 4:19, 20:ssä ja 5:29:ssä. Se vahvistaa kristittyjen puolueetonta asennetta kansakuntien asioihin nähden ja paljastaa, että heidän puolueettomuutensa saattaa johtaa heidät vaikeuksiin, mutta riippumatta siitä, pelastaako Jumala heidät tuolloin vai salliiko hän heidän joutua jopa surmatuiksi nuhteettomuutensa vuoksi, kristityt asennoituvat niin, että he palvovat ja palvelevat yksin Jehova Jumalaa (Da 3:16–18).

[Tekstiruutu s. 369]

DANIELIN KIRJAN KOHOKOHTIA

Ihmishallitusten nousua ja kukistumista koskevia profetioita aina muinaisen Babylonian ajoista siihen asti, kun Jumalan valtakunta murskaa ne kaikki ja ottaa haltuunsa maailman hallitusvallan

Kirjoittaja oli Daniel, joka oli Babylonissa vuodesta 617 eaa. siihen asti, kun juutalaiset pakkosiirtolaiset palasivat Jerusalemiin 537 eaa., ja vielä sen jälkeenkin

Ollessaan pakkosiirtolaisina Babylonissa Daniel ja hänen kolme toveriaan ilmaisevat nuhteettomuutta Jehovaa kohtaan

Ollessaan valmistautumassa Nebukadnessarin hovin palvelukseen he kieltäytyvät hänen viinistään ja herkuistaan; Jumala suosii heitä tiedolla ja ymmärtäväisyydellä (1:1–21)

Sadrak, Mesak ja Abednego kieltäytyvät osallistumasta Nebukadnessarin jättiläismäisen kuvapatsaan palvontaan; he kertovat vihaiselle kuninkaalle lujasti, etteivät he palvo hänen jumaliaan; hän sidotuttaa heidät ja heitättää heidät äärimmilleen kuumennettuun pätsiin; enkeli vapauttaa heidät vahingoittumattomina (3:1–30)

Mustasukkaiset virkamiehet juonittelevat Danielia vastaan; kiellosta huolimatta hän jatkaa Jumalansa rukoilemista eikä yritä salata sitä; hänet heitetään leijonakuoppaan; enkeli vapauttaa hänet vahingoittumattomana (6:1–28)

Profeetalliset unet ja näyt viittaavat Messiaan hallinnassa olevaan Jumalan valtakuntaan

Suunnaton kuvapatsas, jonka murskaa vuoresta käsien koskematta irronnut kivi; kuvapatsas kuvaa maailmanvaltojen sarjaa, joka alkaa Babyloniasta ja päättyy siihen, että Jumalan valtakunta murskaa ja korvaa ne kaikki (2:1–49)

Suunnaton puu, joka hakataan maahan ja johon laitetaan vanteet seitsemäksi ajaksi; täyttyi aluksi kuninkaan tullessa mielenvikaiseksi ja eläessä eläimen tavoin seitsemän vuotta, kunnes hän tajuaa, että Korkein on Hallitsijana ihmisten valtakunnassa ja että hän antaa hallitusvallan sille, kenet hän valitsee (4:1–37)

Kirjoitus ilmaantuu seinään, kun Belsassar juo Jehovan temppelistä peräisin olevista astioista maljoja epäjumaliensa kunniaksi; Daniel kutsutaan, hän nuhtelee kuningasta pelottomasti, selittää kirjoituksen ja kertoo hänelle, että hänen valtakuntansa on annettu meedialaisille ja persialaisille (5:1–31)

Maailmanvaltojen marssi; niitä kuvaavat leijona, karhu, leopardi, pelottava peto, jolla on kymmenen sarvea, sekä viimeisen pedon päästä nouseva pieni sarvi; sitten Ikiaikainen antaa kaikkien kansojen hallitusvallan ihmisen pojan kaltaiselle (7:1–28)

Pässi, vuohipukki ja pieni sarvi edustavat Babyloniaa seuraavia maailmanvaltoja; pieni sarvi uhmaa taivaiden armeijan Ruhtinasta, mutta se muserretaan sitten ilman kättä (8:1–27)

Seitsemänkymmentä (vuosi)viikkoa; 7 + 62 viikon kuluttua Messias ilmaantuu, ja hänet raivataan pois; (Abrahamin kanssa tehty) liitto pidetään voimassa yksinomaan juutalaisille yhden viikon ajan (9:1–27)

Pohjoisen kuninkaan ja etelän kuninkaan välinen kamppailu, Mikaelin nouseminen vapauttajana ja tätä seuraavat tapahtumat (10:1–12:13)