Demoni
Näkymätön, paha henkiolento, jolla on yli-inhimillisiä kykyjä. Kreikan tavanomainen demonia tarkoittava sana (daiʹmōn) esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vain kerran, Matteuksen 8:31:ssä; muualla käytetään sanaa dai·moʹni·on. Toisinaan pahoista hengistä eli demoneista käytetään kreikan sanaa pneuʹma ’henki’ (Mt 8:16). Lisäksi sitä määritetään sellaisilla sanoilla kuin ”paha”, ”epäpuhdas”, ”puhumaton” ja ”kuuro” (Lu 7:21; Mt 10:1; Mr 9:17, 25). (Ks. HENKI: Henkipersoonat.)
Jumala ei suoranaisesti luonut demoneja. Ensimmäinen, joka teki itsestään demonin, oli Saatana Panettelija (ks. SAATANA). Hänestä tuli muiden sellaisten Jumalan enkelipoikien hallitsija, jotka myös tekivät itsestään demoneja. (Mt 12:24, 26.) Nooan päivinä tottelemattomat enkelit aineellistuivat, ottivat naisia vaimoikseen, siittivät nefileiksi kutsuttujen sekasikiöiden sukupolven (ks. NEFILIT) ja muuttuivat sitten vedenpaisumuksen tullessa jälleen aineettomiksi (1Mo 6:1–4). Palatessaan henkimaailmaan ne eivät kuitenkaan saaneet takaisin alkuperäistä korkeaa asemaansa, sillä Juudaan kirjeen 6. jakeessa sanotaan: ”Ne enkelit, jotka eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa, hän on säilyttänyt iankaikkisin kahlein sakeassa pimeydessä suuren päivän tuomiota varten.” (Ks. myös 1Pi 3:19, 20.) Niiden täytyy siis nyt rajoittaa toimintansa tähän sakean hengellisen pimeyden tilaan (2Pi 2:4). Vaikka niitä ilmeisesti onkin estetty aineellistumasta, ne ovat silti erittäin voimakkaita ja niillä on paljon vaikutusvaltaa ihmisten mieleen ja elämään. Ne pystyvät jopa tunkeutumaan ihmisiin ja eläimiin riivaamaan näitä, ja tosiasiat osoittavat, että ne käyttävät myös elottomia esineitä, esim. taloja, fetissejä ja taikakaluja. (Mt 12:43–45; Lu 8:27–33; ks. DEMONIEN RIIVAAMAT.)
Kaiken tämän demonien toiminnan tarkoitus on kääntää ihmiset Jehovaa ja hänen puhdasta palvontaansa vastaan. Sen vuoksi Jehovan laki kielsi ankarasti kaikenlaisen demonismin (5Mo 18:10–12). Omapäiset israelilaiset harhautuivat kuitenkin jopa niin pitkälle, että he uhrasivat poikiaan ja tyttäriään demoneille (Ps 106:37; 5Mo 32:17; 2Ai 11:15). Kun Jeesus oli maan päällä, demonien vaikutus oli hyvin yleistä, ja hänen suurimpiin ihmeisiinsä kuului pahojen henkien ajaminen ulos niiden uhreiksi joutuneista ihmisistä (Mt 8:31, 32; 9:33, 34; Mr 1:39; 7:26–30; Lu 8:2; 13:32). Jeesus antoi tämän saman vallan 12 apostolilleen ja niille 70:lle, jotka hän lähetti saarnaamaan, niin että hekin saattoivat Jeesuksen nimessä ajaa ulos demoneja (Mt 10:8; Mr 3:14, 15; 6:13; Lu 9:1; 10:17).
Demonien vaikutus ihmisten asioihin ei ole nykyään lainkaan vähemmän ilmeistä. ”Mitä kansakunnat uhraavat, sen ne uhraavat demoneille” pitää edelleenkin paikkansa (1Ko 10:20). Raamatun viimeisessä kirjassa, ”Jeesuksen Kristuksen ilmestyksessä, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen orjilleen sen, minkä täytyy pian tapahtua”, esitetään profeetallinen varoitus siitä, että demonien toiminta maan päällä lisääntyisi (Il 1:1). ”Suuri lohikäärme heitettiin alas, se alkuperäinen käärme, jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi, joka eksyttää koko asuttua maata; hänet heitettiin alas maahan, ja hänen enkelinsä [demonit] heitettiin alas hänen kanssaan. Tämän vuoksi – – voi maata ja merta, sillä Panettelija on tullut alas teidän luoksenne suuren suuttumuksen vallassa, koska hän tietää, että hänen aikansa on lyhyt.” (Il 12:9, 12.) Epäpuhtaat, sammakon kaltaiset ilmaukset ”ovat näet demonien henkeyttämiä ilmauksia ja tekevät tunnusmerkkejä, ja ne lähtevät koko asutun maan kuninkaiden luo kokoamaan heidät Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sotaan” (Il 16:13, 14).
Kristittyjen täytyy siksi ryhtyä ankaraan taisteluun näitä näkymättömiä pahoja henkiä vastaan. Perustellessaan sitä, ettei pelkkä usko riitä, Jaakob sanoo: ”Sinähän uskot, että on yksi Jumala? Teet varsin hyvin. Mutta demonitkin uskovat – ja vapisevat.” (Ja 2:19.) ”Myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmauksiin ja demonien opetuksiin”, varoitti Paavali (1Ti 4:1). Ihminen ei voi aterioida Jehovan pöydässä ja syödä samanaikaisesti demonien pöydästä (1Ko 10:21). Uskollisten täytyy sen vuoksi ryhtyä ankaraan taisteluun Panettelijaa ja hänen demonejaan vastaan, ”tämän pimeyden maailmanhallitsijoita vastaan, taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan” (Ef 6:12).
Millainen käsitys demoneista oli niillä kreikkalaisilla, joille Paavali saarnasi?
Raamatun kielenkäytössä sanan ”demoni” merkitys on suppea ja tarkkarajainen verrattuna antiikin filosofien käsityksiin ja siihen tapaan, jolla tuota sanaa käytettiin klassisessa kreikassa. G. Kittelin toimittamassa teoksessa Theological Dictionary of the New Testament (saksasta käänt. ja toim. G. Bromiley, 1971, II osa, s. 8) sanotaan tästä: ”Tämän adj[ektiivin dai·moʹni·os] merkityssisältö osoittaa erittäin selvästi kreikkalaisen demonikäsityksen erikoislaatuisuuden, sillä se tarkoittaa sitä, mikä on inhimillisten kykyjen ulkopuolella ja mikä voidaan siksi lukea korkeampien voimien vaikutukseksi niin hyvässä kuin pahassakin. – – [To dai·moʹni·on] voi esikristillisillä kirjoittajilla merkitä ’jumalallista’.” Kun jotkut epikurolaiset ja stoalaiset filosofit keskustelivat Paavalin kanssa kiistävään sävyyn, he päättelivät: ”Hän näyttää olevan vieraiden jumaluuksien [kreik. dai·mo·niʹōn] julistaja.” (Ap 17:18.)
Puhuessaan ateenalaisille Paavali käytti kreikkalaista yhdyssanaa, jonka osana oli sana daiʹmōn, kun hän sanoi: ”Te – – näytätte olevan muita taipuvaisempia jumaluuksien pelkoon [kreik. dei·si·dai·mo·ne·steʹrous; ”taikauskoisempia”, lat. Vulgata].” (Ap 17:22.) F. F. Bruce kommentoi tätä yhdyssanaa seuraavasti: ”Tekstiyhteyden täytyy ratkaista, käytetäänkö tätä sanaa sen paremmassa vai pahemmassa merkityksessä. Se oli itse asiassa yhtä epämääräinen kuin sana ’uskonnollinen’ on englannissa, ja tässä se voidaan parhaiten kääntää ilmauksella ’hyvin uskonnollinen’. Mutta KJ:n ’taikauskoinen’ ei ole täysin väärä; Paavalille heidän uskontonsa oli enimmäkseen taikauskoa, kuten se oli epikurolaisillekin, joskin eri perustein.” (The Acts of the Apostles, 1970, s. 335.)
Puhuessaan kuningas Herodes Agrippa II:lle Festus sanoi, että juutalaisilla oli eräitä kiistoja Paavalin kanssa heidän ”jumaluudenpalvonnastaan” (Ap 25:19). F. F. Bruce huomautti, että tämä kreikan sana (”jumaluudenpalvonta”, kreik. dei·si·dai·mo·niʹa) ”voitaisiin vähemmän kohteliaasti kääntää ’taikauskoksi’ (kuten KJ:ssä [myös lat. Vulgata]). Vastaava adjektiivi esiintyy yhtä moniselitteisenä [Apostolien tekojen] 17:22:ssa.” (Commentary on the Book of the Acts, 1971, s. 483.)