Eläviä sieluja, jotka eivät ole ihmisiä (vrt. 4Mo 31:28). Heprealaista sanaa behe·mahʹ käytetään isoista nelijalkaisista luomuksista, tavallisesti kotieläimistä, mutta toisinaan myös villieläimistä. Se on käännetty mm. vastineilla ”kotieläimet” ja ”karja” (1Mo 1:26; 9:10; 34:23; Ps 107:38). Heprealainen sana reʹmes tarkoittaa ’liikkuvia eläimiä’ tai ’ryömiviä eläimiä’, ja se tulee juuresta ra·masʹ ’liikkua, ryömiä’ (1Mo 6:20; Hes 8:10; 1Mo 1:28, Rbi8, alav.). Myös heprealaista sanaa ḥaj·jahʹ, joka kirjaimellisesti merkitsee ’elollista, elävää olentoa’, käytetään puhuttaessa villieläimistä (1Mo 1:28; 3:14; Jes 56:9). Vastaava kreikkalainen sana on zōiʹon (luetaan: zooʹon; merk. ’elävä olento’), joka käännetään myös vastineella ’eläin’ (Il 4:7; 2Pi 2:12).

Jehova Jumala muodosti kaikki eläimet siten, että kullakin lajilla oli omat alkuperäiset edustajansa, sillä Raamatun kertomus vakuuttaa, että Jumala teki ne kaikki ”lajiensa mukaan” (1Mo 1:25). Tässä artikkelissa tarkastellaan lähinnä maaeläimiä.

Koska Jumala antoi maan erilaiset luomukset täydellisen ihmisen valtaan, oli erittäin sopivaa, että Aadam sai edun antaa noille luomuksille nimet (1Mo 1:26; 2:19, 20). Se, että ihminen sai vallita eläimiä, sälytti hänen harteilleen taloudenhoidon, josta hän olisi aina tilivelvollinen Jumalalle (Lu 12:48).

Eläimet luotiin niin, että ne tuntevat pelkoa ja kauhua yläpuolelleen asetettua ihmistä kohtaan (1Mo 9:2, 3). Luonnontieteilijöiden mukaan villieläimet, mm. leopardi ja kuningaskobra, vetäytyvät yleensä pois ihmisen lähettyviltä, vaikka ne hyökkäävätkin, kun niitä ärsytetään tai kun ne ovat haavoittuneita tai ahdistettuja tai joutuvat yllätetyksi. On esimerkiksi arveltu, että tiikerit alkavat syödä ihmisiä olosuhteiden pakosta, mm. siksi, että ne eivät ikääntymisen tai vammautumisen vuoksi pysty hankkimaan normaalia riistaansa, tai sen vuoksi, että ihmiset ovat metsästäneet tiikerien saaliseläimet loppuun.

Eläimiä tapettiin jo ennen vedenpaisumusta ihmisten vaatteita varten ja uhritarkoituksiin (1Mo 3:21; 4:4). Nooa ja hänen perheensä saivat kuitenkin vasta vedenpaisumuksen jälkeen Jehovalta luvan lisätä lihan ruokavalioonsa sillä ehdolla, että veri vuodatettiin siitä maahan (1Mo 9:3, 4). Vaikka ihmisten olikin tämän jälkeen sopivaa tappaa eläimiä saadakseen tarpeellista ravintoa, heille ei annettu oikeutta ryhtyä tarpeettomaan teurastukseen pelkästään metsästyksestä saatavan jännityksen vuoksi tai oman urhoollisuutensa osoittamiseksi, kuten Jumalaa vastaan kapinoinut Nimrod epäilemättä teki (1Mo 10:9).

Eläinten esiintyminen eristyksissä olevilla saarilla, esimerkiksi Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, osoittaa joidenkuiden mielestä, että kaikki arkin ulkopuolelle jääneet maaeläimet eivät tuhoutuneet vedenpaisumuksessa. Merentutkijoiden havainnot viittaavat kuitenkin siihen, että selänteet yhdistivät aikoinaan maa-alueita, jotka nyt ovat erillään. Merentutkimustulokset viittaavat esimerkiksi siihen, että Atlantin keskiselänne on saattanut kulkea tuon valtameren yli vedenpinnan yläpuolella. Kenties oli myös muita selänteitä, joita pitkin eläimet saattoivat siirtyä toisiin paikkoihin,  ennen kuin nuo selänteet vajosivat valtameren pinnan alapuolelle. Lisäksi merentutkimuksessa on löydetty todisteita siitä, että aikoinaan oli olemassa valtava eteläisen Tyynenmeren manner, joka käsitti Australian ja monet Tyynenmeren lounaisosan saarista. Siinä tapauksessa eläimet saattoivat tietenkin vaivatta siirtyä noille alueille.

Puhtaat ja epäpuhtaat eläimet. Yksi eläinten luokittelutapa käy ilmi ohjeista, jotka Jumala antoi Nooalle käskiessään tämän viedä mukanaan arkkiin seitsemän jokaista puhdasta eläintä ja kaksi jokaista epäpuhdasta eläintä (1Mo 7:2, 3, 8, 9). Koska lihaa ei ollut vielä annettu ravinnoksi, tämä erotus puhtaiden ja epäpuhtaiden eläinten välillä perustui todennäköisesti siihen, mitä Jehova piti uhreiksi hyväksyttävinä eläiminä. Kun Nooa siis poistui arkista, hän tiesi, mitkä luomukset olivat puhtaita ja sopivia uhrattavaksi alttarilla (1Mo 8:20). Tuohon aikaan ei rajoitettu lainkaan sitä, millaisia eläimiä Nooa ja hänen perheensä saivat syödä, kuten käy ilmi Jehovan sanoista: ”Jokainen liikkuva, elossa oleva eläin olkoon teille ravinnoksi.” (1Mo 9:3.)

Jumalan israelilaisille antamassa laissa eläimet jaoteltiin siis uudella tavalla: puhtaisiin eläimiin, joita voitiin käyttää ravinnoksi, ja epäpuhtaisiin eläimiin, joiden käyttö ravinnoksi oli kiellettyä. Raamatussa täsmennetään: ”Kaikkia niitä, joilla on sorkat ja sorkkaväli ja jotka eläimistä märehtivät, saatte syödä.” (3Mo 11:3.) Lisäksi: ”Et saa syödä minkäänlaista inhottavaa. Nämä ovat niitä eläimiä, joita saatte syödä: sonni, lammas ja vuohi, jalohirvi ja gaselli ja metsäkauris ja villivuohi ja antilooppi ja villilammas ja gemssi sekä kaikki eläimet, joilla on sorkat ja kahtia jakavat sorkkavälit ja jotka eläimistä märehtivät.” (5Mo 14:3–6.)

Lakiliiton alaiset ihmiset eivät saaneet syödä eläimiä, joilta puuttui toinen tai molemmat näistä piirteistä. Kiellettyjä eläimiä olivat mm. tamaani, jänis, sika ja kameli. Myös ”käpälillään käyvät” eläimet olivat kiellettyjä, ja niitä olivat epäilemättä esimerkiksi leijona, karhu ja susi. (3Mo 11:4–8, 26, 27; 5Mo 14:7, 8.)

Nämä ruokavaliota koskevat rajoitukset soveltuivat vain niihin, jotka olivat Mooseksen lain alaisia, sillä 3. Mooseksen kirjan 11:8:ssa todetaan: ”Ne ovat teille [ts. israelilaisille] epäpuhtaita.” Kun laki poistettiin Kristuksen Jeesuksen uhrikuoleman perusteella, nuo rajoitukset kumottiin, ja kaikki ihmiset olivat jälleen sen väljän järjestelyn alaisia, joka ilmoitettiin Nooalle vedenpaisumuksen jälkeen (Kol 2:13–17; 1Mo 9:3, 4).

Koska epäpuhtaita ruokia koskevat rajoitukset poistettiin muun lain mukana, saattaa herätä kysymys, miksi Pietari ei vielä noin kolme ja puoli vuotta myöhemminkään ollut syönyt mitään ’epäpuhtaita’ eläimiä (Ap 10:10–15). On syytä muistaa, että lain lakkauttaminen aiheutti suuria muutoksia Kristuksen seuraajien elämässä, ja sen vuoksi on ymmärrettävää, että kesti jonkin aikaa, ennen kuin he tajusivat kaiken, mitä siihen liittyi.

Kuvaannollista käyttöä. Raamatun kirjoittajat viittaavat eläinten huomattaviin piirteisiin ja käyttävät niitä kuvaamaan erilaisia ominaisuuksia ja kykyjä. Toisinaan eläinten piirteet voivat kuvata sekä Jumalan että ihmisten erinomaisia ominaisuuksia (Hes 1:10, 11; Il 4:6, 7). Joissakin tapauksissa eläimiä voidaan käyttää edustamaan raakoja, petomaisia hallitusvaltoja, jotka sortavat ja murskaavat kansoja (Da 7:2–7; 8:5–8, 20, 21; Il 13:1–17). (Ks. ELÄIMET, VERTAUSKUVALLISET.)

Eläinten oikea käyttö ja oikea näkemys niistä. Mooseksen lain alaisen palvonnan uhrieläiminä voitiin käyttää nautoja, lampaita ja vuohia. Noiden eläinten tuli olla terveitä, eikä kuohittuja eläimiä hyväksytty. (3Mo 22:23–25.) Eläinten veren käyttö ruoaksi tai johonkin muuhun kuin uhraamiseen oli kiellettyä (3Mo 17:13, 14). Kaikenlaisten eläinten tai muiden luomusten kuvien palvominen oli ankarasti kielletty (2Mo 20:4, 5).

Raamattu tähdentää alempien luomusten oikeudenmukaista ja armollista kohtelua. Jehova esittääkin itsensä Rakkaudellisena Huolenpitäjänä, joka antaa niille elämän ja huolehtii niiden hyvinvoinnista. (San 12:10; Ps 145:15, 16.) Mooseksen laki velvoitti pitämään hyvää huolta kotieläimistä. Jos kotieläin löytyi harhailemasta, se piti palauttaa turvallisesti omistajalleen; jos se jäi puristuksiin kuorman alle, se piti vapauttaa (2Mo 23:4, 5). Kotieläimiä piti käyttää työntekoon inhimillisesti (5Mo 22:10; 25:4). Niiden tuli ihmisten tavoin saada nauttia sapatinlevosta (2Mo 20:10; 23:12; 5Mo 5:14). Vaarallisia eläimiä piti valvoa, tai ne tuli  hävittää (1Mo 9:5; 2Mo 21:28, 29). Eri lajien risteyttäminen oli kiellettyä (3Mo 19:19).

Jumalaa pelkäävät ihmiset katsovat eläinten olevan osa siitä anteliaisuudesta, jota Jumala osoittaa huolehtiessaan ihmisen hyvinvoinnista. Eläimet ovat palvelleet ihmistä taakan kantajina, ravinnon ja vaatteiden lähteinä, jätteiden hävittäjinä ja auttajina elintärkeissä toimissa, esimerkiksi kyntämisessä ja sadonkorjuussa. Niiden erilaiset muodot ja värit ovat ilahduttaneet ihmissilmää; niiden tavat ja vaistot ovat olleet – ja ovat vieläkin – laaja tutkimuskenttä tutustuttaessa Jumalan ihmeellisiin luomistöihin. Vaikka eläimet kuolevat kuten ihmisetkin, niillä ei ole ihmisten tavoin ylösnousemustoivoa (2Pi 2:12). (Ks. myös yksittäisten maaeläinten, lintujen, hyönteisten ja matelijoiden nimien mukaisia hakusanoja; myös HYÖNTEISET; KALAT; LINNUT; VILISEVÄT ELÄIMET.)