Eläminen; (ihmis)yksilön elossa olo, elinaika. Fyysiselle, maanpäälliselle elämälle on yleensä ominaista aineenvaihdunta, kasvu, reagointi ulkoisiin ärsykkeisiin ja lisääntymiskyky. Raamatussa käytetään ”elämästä” heprealaista sanaa ḥaj·jimʹ ja kreikkalaista sanaa zō·ēʹ. Kun ei ole kyse elämästä abstraktina käsitteenä vaan elämästä ihmisenä tai eläimenä, käytetään myös heprean sanaa neʹfeš ja kreikan sanaa psy·khēʹ, jotka molemmat tarkoittavat ’sielua’ (vrt. sanojen ”sielu” ja ”elämä” käyttöä Job 10:1:ssä, psalmissa 66:9 ja San 3:22:ssa). Kasveilla on elämä, koska niissä on elintoimintaa, mutta niillä ei ole elämää sieluna. Sanan täysimmässä merkityksessä älyllisten persoonien elämä on täydellistä olemassaoloa, johon liittyy oikeus siihen.

Jehova Jumala on elämän Lähde. Elämää on aina ollut, koska Jehova Jumala on elävä Jumala, elämän Lähde, eikä hänen olemassaolollaan  ole alkua eikä loppua (Jer 10:10; Da 6:20, 26; Joh 6:57; 2Ko 3:3; 6:16; 1Te 1:9; 1Ti 1:17; Ps 36:9; Jer 17:13). Hänen ensimmäiselle luomukselleen, hänen ainosyntyiselle pojalleen, Sanalle, annettiin elämä (Joh 1:1–3; Kol 1:15). Tämän Pojan välityksellä luotiin muita eläviä Jumalan enkelipoikia (Job 38:4–7; Kol 1:16, 17). Myöhemmin tehtiin aineellinen kaikkeus (1Mo 1:1, 2) ja maan kolmantena ”luomispäivänä” ensimmäiset aineellisen elämän muodot: ruoho, kasvit ja hedelmäpuut. Viidentenä päivänä luotiin maallisia eläviä sieluja, vesieläimiä ja siivekkäitä lentäviä luomuksia, ja kuudentena päivänä maaeläimiä ja lopulta ihminen. (1Mo 1:11–13, 20–23, 24–31; Ap 17:25; ks. LUOMINEN; PÄIVÄ.)

Maanpäällisen elämän ei siis tarvinnut odottaa, että jotkin kemikaalit olisivat sattumoisin yhdistyneet joissakin nimenomaisissa olosuhteissa ja synnyttäneet elämää. Sellaista ei ole vielä koskaan havaittu tapahtuvan, ja se onkin todellisuudessa mahdotonta. Maan päälle syntyi elämää Jehova Jumalan, elämän Lähteen, suoranaisesta käskystä, jonka hänen Poikansa suoranaisesti toteutti toiminnallaan. Elämää syntyy vain elämästä. Raamatussa kerrotaan, että kussakin tapauksessa se, mitä oli luotu, tuotti itsensä kaltaisia jälkeläisiä ’lajinsa mukaan’ (1Mo 1:12, 21, 25; 5:3). Tiedemiehet ovat havainneet, että eri ”lajien” välillä on tosiaan aukkoja, ja elämän alkuperää koskevaa kysymystä lukuun ottamatta tämä on ollut evoluutioteorian pääasiallinen kompastuskivi. (Ks. LAJI.)

Elämänvoima ja hengitys. Maan päällä elävissä luomuksissa eli ”sieluissa” on sekä elämänvoima eli ”henki”, joka tekee ne eläviksi, että hengitys, joka pitää tuota elämänvoimaa yllä. Sekä henki (elämänvoima) että hengitys saadaan Jumalalta, ja hän voi tuhota elämän ottamalla jommankumman niistä pois (Ps 104:29; Jes 42:5). Vedenpaisumuksen aikaan hukkui eläimiä ja ihmisiä; niiden hengitys lakkasi ja elämänvoima sammui, kuoli. ”Kaikki, joiden sieraimissa elämän voiman hengitys vaikutti [kirjm. ”joissa elämän vaikuttavan voiman (hengen) hengitys [oli] niiden sieraimissa”], kaikki, jotka olivat kuivalla maalla, kuolivat.” (1Mo 7:22; vrt. KR-38; ks. HENKI.)

Elimistö. Kaikilla, joilla on elämä, joko henki- tai liharuumiissa, on elimistö. Elämä itsessään on persoonaton, aineeton, koska se on pelkkä käsite. Selittäessään, millaisessa ruumiissa kuolleista herätetyt palaavat, apostoli Paavali toteaa, että eri ympäristöihin luoduilla on erilaiset ruumiit. Niistä, jotka elävät maan päällä, hän sanoo: ”Ei kaikki liha ole samaa lihaa, vaan yhtä on ihmisten ja toista on karjan liha ja toista lintujen liha ja toista kalojen.” Hän sanoo myös, että ”on taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita, mutta taivaallisten ruumiiden kirkkaus on yhtä lajia ja maallisten ruumiiden eri lajia”. (1Ko 15:39, 40.)

Erilaisten maan päällä elävien elollisten lihasta todetaan: ”Yksi piirre on myös kaikkialla näkyvä kemiallinen yksilöllisyys, sillä kullakin erillisellä eliötyypillä näyttää olevan jokin oma erityinen proteiininsa ja jokin sille tyypillinen aineenvaihdunnan nopeus tai rytmi. Katkeamattoman aineenvaihdunnan jatkuvuuden ominaisuuteen sisältyy siis kolme seikkaa: 1) rakentuminen, joka kompensoi proteiinien hajoamisen, 2) näiden proteiinien esiintyminen kolloidisessa tilassa ja 3) se, että ne ovat erilaisia eri tyypeillä.” (Encyclopædia Britannica, vuoden 1942 painos, 14. osa, s. 42; kursivointi meidän.)

Elämänvoiman siirtyminen. Sen jälkeen kun Jehova oli pannut alulle luomusten elämänvoiman vaikutuksen kunkin lajin ensimmäisessä edustajassa (esim. ensimmäisessä ihmisparissa), se voitiin lisääntymisen kautta siirtää jälkeläisille. Nisäkkäillä emo välittää hedelmöityksen jälkeen happea ja ravintoaineita, kunnes jälkeläinen alkaa syntymänsä jälkeen hengittää sieraintensa kautta, imeä maitoa ja myöhemmin syödä.

Kun Aadam luotiin, Jumala muodosti ihmisruumiin. Jotta tuo juuri luotu ruumis olisi voinut elää ja pysyä elossa, tarvittiin sekä henkeä (elämänvoimaa) että hengitystä. 1. Mooseksen kirjan 2:7:ssä sanotaan, että Jumala ”puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen [eräs sanan neša·mahʹ muoto], ja ihmisestä tuli elävä sielu”. ”Elämän henkäyksen” täytyy tarkoittaa muutakin kuin pelkkää hengitystä tai ilman kulkeutumista keuhkoihin. Ilmeisesti Jumala antoi Aadamille sekä hengen eli elämän kipinän että hengityksen, jota hän tarvitsi pysyäkseen elossa. Niin alkoi Aadamin elämä persoonana, hän saattoi  ilmentää persoonallisuutensa piirteitä, ja hänen puheensa ja toimintansa osoittivat, että hän oli eläimiä korkeammalla tasolla, että hän oli ”Jumalan poika”, joka oli tehty Hänen kuvakseen ja kaltaisekseen (1Mo 1:27; Lu 3:38).

Ihmisten ja eläinten elämä riippuu sekä elämänvoimasta, joka on alun perin istutettu ensimmäiseen kunkin lajin edustajaan, että hengityksestä, joka pitää tuota elämänvoimaa yllä. Biologia vahvistaa tämän. Tämä käy ilmi siitä, miten jotkut asiantuntijat yrittävät luokitella kuoleman vaiheita: kliininen kuolema, jossa hengitys- ja verenkiertoelinten toiminta lakkaa; aivokuolema, aivotoiminnan totaalinen ja peruuttamaton lakkaaminen; varsinainen kuolema, elintoimintojen vähittäinen ja lopulta täydellinen katoaminen kaikista ruumiin elimistä ja kudoksista. Vielä senkin jälkeen, kun hengitys, sydämenlyönnit ja aivotoiminta ovat lakanneet, elämänvoima siis viipyy jonkin aikaa ruumiin kudoksissa.

Vanheneminen ja kuolema. Kaikenlaisten kasvien ja eläinten elämä on väliaikaista. Tiedemiehiä on kautta aikojen askarruttanut kysymys siitä, miksi ihminen vanhenee ja kuolee.

Jotkut tiedemiehet ovat ehdottaneet, että jokaisella solulla olisi geneettisesti määräytyvä elinikä. Tämän tueksi he viittaavat kokeisiin, joiden perusteella soluviljelmissä kasvatettujen solujen jakautumisen havaittiin lakkaavan noin 50 jakautumiskerran jälkeen. Jotkut tiedemiehet taas väittävät, etteivät sellaiset kokeet selitä sitä, miksi koko elimistö vanhenee. Muitakin selityksiä on tarjolla, mm. teoria, jonka mukaan jotkin aivoista vapautuvat hormonit vaikuttavat merkittävästi vanhenemiseen ja sitä seuraavaan kuolemaan. Lääket. tri Roy L. Walfordin kommenteista voidaan päätellä, että on syytä varoa asettamasta mitään teoriaa toisten edelle: ”Ei ole mitään syytä hätääntyä eikä edes yllättyä siitä, että Hayflickin paradigma [teoria, jonka mukaan vanheneminen on istutettu solun geenistöön] voi lopulta osoittautua vääräksi tai että se voidaan korvata paremmalla mutta loppujen lopuksi yhtä väärällä paradigmalla. Kaikki on totta aikansa.” (Maximum Life Span, 1983, s. 75.)

Arvioitaessa tiedemiesten löytöjä ja päätelmiä on syytä muistaa, että useimmat heistä eivät katso elämän olevan lähtöisin Luojasta. He toivovat, että he voisivat omin avuin keksiä vanhenemisen ja kuoleman salaisuuden ja pidentää sitten ihmiselämää loputtomiin. He sivuuttavat sen, että Luoja itse antoi kuolemantuomion ensimmäiselle ihmisparille ja toteutti tuon tuomion tavalla, jota ihminen ei täysin tajua; samalla tavoin hän tarjoaa ikuisen elämän palkintoa niille, jotka uskovat hänen Poikaansa (1Mo 2:16, 17; 3:16–19; Joh 3:16).

Aadam menetti oman elämänsä ja aiheutti jälkeläistensä elämän menetyksen. Kun Aadam luotiin, Jumala asetti Eedenin puutarhaan ”elämän puun” (1Mo 2:9). Ilmeisesti tämän puun hedelmässä ei itsessään ollut elämää antavia ominaisuuksia, mutta se edusti Jumalan taetta siitä, että se, jonka Jumala antaisi syödä sen hedelmää, eläisi ”ajan hämärään asti”. Koska Jumala asetti tuon puun Eedeniin jotain tarkoitusta varten, Aadamin olisi epäilemättä annettu syödä sen hedelmää sen jälkeen, kun hän olisi osoittautunut uskolliseksi siinä määrin, että se olisi ollut Jumalan mielestä tyydyttävää ja riittävää. Aadamin rikkomuksen jälkeen häneltä otettiin pois mahdollisuus syödä tuosta puusta, ja Jehova sanoi: ”Jottei hän nyt ojentaisi kättään ja todellakin ottaisi elämän puusta ja söisi ja eläisi ajan hämärään asti...” Sitten Jehova ryhtyi sanojensa mukaisiin toimiin. Hän ei sallinut elämää ansaitsemattoman ihmisen elää puutarhassa, joka oli tehty vanhurskaita ihmisiä varten, eikä syödä elämän puusta. (1Mo 3:22, 23.)

Aadam oli elänyt täydellistä elämää, joka riippui tottelevaisuudesta Jehovaa kohtaan (1Mo 2:17; 5Mo 32:4), ja nyt hän sai kokea synnin ja sen hedelmän – kuoleman – vaikutukset itsessään. Hänellä oli kuitenkin valtavasti elinvoimaa. Jopa tuossa surkeassa tilassaan, erossa Jumalasta ja todellisesta hengellisyydestä, hän eli 930 vuotta, ennen kuin kuolema korjasi hänet. Sillä välin hän saattoi siirtää jälkeläisilleen jonkinlaisen elämän, joskaan ei elämää koko täyteydessään, niin että monet heistä elivät 700–900 vuotta. (1Mo 5:3–32.) Aadamissa tapahtui kuitenkin se, mitä Jeesuksen velipuoli Jaakob kuvailee: ”Kutakin koetellaan siten, että hänen oma halunsa vetää ja houkuttelee häntä. Kun sitten halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin; kun synti on vuorostaan suoritettu, se tuottaa kuoleman.” (Ja 1:14, 15.)

 Mitä ihminen tarvitsee elääkseen. Sen lisäksi että useimmat tieteeseen perehtyneet tutkijat sivuuttavat koko ihmiskunnan kuoleman syyn, he jättävät huomiotta vielä tärkeämmän asian, nimittäin ikuisen elämän tärkeimmän edellytyksen. Ihmisruumista täytyy koko ajan ravita ja ylläpitää hengittämällä, juomalla ja syömällä, mutta elämän jatkumisen kannalta on olemassa vielä jotain paljon tärkeämpää. Jehova esitti tämän periaatteen: ”Ihminen [ei] elä yksistään leivästä, vaan – – ihminen elää jokaisesta Jehovan suun ilmauksesta.” (5Mo 8:3.) Jeesus Kristus toisti nuo sanat, ja hän sanoi myös: ”Minun ruokani on, että minä teen hänen tahtonsa, joka on lähettänyt minut, ja vien päätökseen hänen työnsä.” (Joh 4:34; Mt 4:4.) Erään toisen kerran hän julisti: ”Niin kuin Isä, joka elää, on lähettänyt minut ja minä elän Isän takia, niin myös se, joka syö minua, tulee elämään minun takiani.” (Joh 6:57.)

Kun ihminen luotiin, hänet tehtiin Jumalan kuvaksi, hänen kaltaisekseen (1Mo 1:26, 27). Tämä ei tietenkään tarkoittanut kirjaimellista kuvaa tai fyysistä ulkonäköä, sillä Jumala on Henki ja ihminen on lihaa (1Mo 6:3; Joh 4:24). Se tarkoitti sitä, että ihminen oli erilainen kuin ”järjettömät eläimet” (2Pi 2:12), että hänellä oli järkeä; hänellä oli samanlaisia ominaisuuksia kuin Jumalalla, esim. rakkautta, oikeudentajua, viisautta ja voimaa (vrt. Kol 3:10). Hän pystyi ymmärtämään, miksi hän oli olemassa ja mikä oli hänen Luojansa tarkoitus hänen suhteensa. Hänelle annettiin siis hengellisyyden taju, jota eläimillä ei ollut. Hän saattoi arvostaa ja palvoa Luojaansa. Tämä kyky synnytti Aadamissa tarpeen. Hän tarvitsi muutakin kuin kirjaimellista ruokaa; hänen täytyi saada hengellistä ravintoa; hänen täytyi tyydyttää hengellisyyttään, jotta hän voisi henkisesti ja fyysisesti hyvin.

Näin ollen elämä ei voi jatkua loputtomasti ilman Jehova Jumalaa ja hänen hengellistä huolenpitoaan. Jeesus sanoi ikuisesta elämästä: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh 17:3.)

Elämän palauttaminen. Jotta ihmiset voisivat saada jälleen täydellisen elimistön ja mahdollisuuden elää ikuisesti, Jehova on antanut totuuden, ”elämän sanan” (Joh 17:17; Fil 2:16). Totuuden noudattaminen johtaa ihmisen tuntemaan sen Jumalan järjestelyn, jonka mukaan Jeesus Kristus antoi itsensä ”lunnaiksi vastaamaan monia” (Mt 20:28). Vain tällä tavoin ihminen voi saada takaisin täyden hengellisyyden ja fyysisen täydellisyyden (Ap 4:12; 1Ko 1:30; 15:23–26; 2Ko 5:21). (Ks. LUNNAAT.)

Elämään palauttaminen tapahtuu siis Jeesuksen Kristuksen välityksellä. Hänen sanotaan olevan ”viimeinen Aadam – – elämää antava henki” (1Ko 15:45). Profetiassa hänestä käytetään nimitystä ”Iankaikkinen Isä” (Jes 9:6) ja kerrotaan, että hän ”vuodatti sielunsa kuolemaan” ja että hänen ’sielunsa on pantu syyllisyysuhriksi’. Sellaisena ”Isänä” hän pystyy synnyttämään ihmiskunnan uudelleen ja antamaan siten elämän niille, jotka uskovat hänen sielunsa uhriin ja ovat tottelevaisia. (Jes 53:10–12.)

Muinoin eläneiden toivo. Muinoin eläneillä uskollisilla oli elämän toivo. Tämän osoittaa apostoli Paavali. Hän viittaa Abrahamin jälkeläisten aikaan ennen Mooseksen lain antamista, ja hän sanoo itseään heprealaiseksi, ikään kuin hän olisi ollut tuolloin elossa, siinä mielessä, että hän oli esi-isiensä kupeissa. Hän selittää: ”Minä olinkin kerran elossa ilman lakia, mutta kun käsky saapui, synti heräsi jälleen eloon, mutta minä kuolin. Ja sen käskyn, joka oli elämäksi, totesin olevan kuolemaksi.” (Ro 7:9, 10; vrt. Hpr 7:9, 10.) Sellaiset miehet kuin Abel, Hanok, Nooa ja Abraham panivat toivonsa Jumalaan. He uskoivat ”siemeneen”, joka murskaisi käärmeen pään, mikä merkitsisi vapautusta (1Mo 3:15; 22:16–18). He odottivat innokkaasti Jumalan valtakuntaa, ”kaupunkia, jolla on todelliset perustukset”. He uskoivat, että kuolleet herätettäisiin jälleen elämään. (Hpr 11:10, 16, 35.)

Antaessaan Lain Jehova sanoi: ”Teidän on pidettävä minun säädökseni ja oikeudelliset päätökseni, joista ihminen, jos hän tekee niiden mukaan, on myös elävä.” (3Mo 18:5.) Epäilemättä ne israelilaiset, jotka saivat Lain, ottivat sen innokkaasti vastaan, koska se tarjosi heille elämän toivon. Laki oli ”pyhä ja vanhurskas”, ja se osoittaisi täysin vanhurskaaksi sen, joka pystyisi elämään täysin sen normien mukaan (Ro 7:12). Sen sijaan, että Laki olisi  antanut elämän, se osoittikin, että koko Israel ja ihmiskunta yleensä olivat epätäydellisiä ja syntisiä. Lisäksi se tuomitsi juutalaiset kuolemaan. (Ga 3:19; 1Ti 1:8–10.) Kuten Paavali sanoi: ”Kun käsky saapui, synti heräsi jälleen eloon, mutta minä kuolin.” Tämän vuoksi elämää ei voinut saada Lain kautta.

Apostoli päättelee: ”Jos olisi annettu laki, joka voisi antaa elämän, niin vanhurskaus olisi todellisuudessa tullut lain välityksellä.” (Ga 3:21.) Nyt kun Laki tuomitsi juutalaiset, heidän ei osoitettu olevan syntisiä pelkästään Aadamin jälkeläisinä vaan he olivat vajavaisia toisellakin tavalla. Tämän vuoksi Kristus kuoli kidutuspaalussa, kuten Paavali sanoo: ”Kristus osti meidät vapaiksi Lain kirouksesta tulemalla kiroukseksi meidän sijastamme, sillä on kirjoitettu: ’Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.’” (Ga 3:13.) Poistamalla tuon esteen, nimittäin kirouksen, jonka Lain rikkominen oli tuottanut juutalaisille, Jeesus Kristus poisti tuon elämän esteen juutalaisten edestä ja soi heille mahdollisuuden elämään. Näin ollen hänen antamansa lunnaat saattoivat hyödyttää sekä heitä että muita.

Ikuinen elämä on palkinto Jumalalta. Kautta Raamatun käy ilmi, että Jehovan palvelijat ovat aina toivoneet saavansa Jumalalta ikuisen elämän. Tämä toivo on kannustanut heitä pysymään uskollisina. Sen toivominen ei ole itsekästä. Apostoli kirjoittaa: ”Sitä paitsi ilman uskoa on mahdotonta miellyttää häntä, sillä Jumalaa lähestyvän täytyy uskoa, että hän on ja että hänestä tulee niiden palkitsija, jotka hartaasti etsivät häntä.” (Hpr 11:6.) Hän on sellainen Jumala; se on yksi niistä ominaisuuksista, joiden vuoksi hän ansaitsee luomustensa täyden antaumuksen.

Kuolemattomuus, turmeltumattomuus, jumalallinen elämä. Raamatussa kerrotaan, että Jehova on kuolematon ja turmeltumaton (1Ti 1:17). Hän on suonut nuo ominaisuudet ensin Pojalleen. Siihen aikaan kun apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle, kuolemattomuus oli annettu vain Kristukselle (1Ti 6:16). Se luvataan kuitenkin myös muille, niille joista tulee Kristuksen hengellisiä veljiä (Ro 2:7; 1Ko 15:53, 54). Heistä tulee myös osallisia ”jumalallisesta luonnosta”, he saavat Kristuksen kanssa osuuden hänen kirkkaudestaan (2Pi 1:4). Enkelit ovat henkiluomuksia, mutta he eivät ole kuolemattomia, sillä ne heistä, joista tuli jumalattomia demoneja, tuhotaan (Mt 25:41; Lu 4:33, 34; Il 20:10, 14). (Ks. KUOLEMATTOMUUS; TURMELTUMATTOMUUS.)

Turmeltumaton elämä maan päällä. Mitä on sanottava niistä ihmiskuntaan kuuluvista, jotka eivät saa taivaallista elämää? Apostoli Johannes lainaa Jeesuksen sanoja: ”Sillä Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Joh 3:16.) Jeesuksen kuvauksessa lampaista ja vuohista ne kansoihin kuuluvat, jotka todettaisiin lampaiksi ja ohjattaisiin Jeesuksen oikealle puolelle, menevät ”ikuiseen elämään” (Mt 25:46). Paavali puhuu ”Jumalan pojista” ja ”perijätovereista Kristuksen kanssa” ja toteaa, että ”luomakunta kaipaa hartaan odotuksen vallassa Jumalan poikien ilmi tulemista”. Sitten hän jatkaa: ”Itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen.” (Ro 8:14–23.) Kun Aadam luotiin täydelliseksi ihmiseksi, hän oli ”Jumalan poika” eli Jumalan lapsi (Lu 3:38). Ilmestyksen 21:1–4:n profeetallisessa näyssä viitataan ”uuden taivaan” ja ”uuden maan” aikaan ja luvataan, että silloin ei ”kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole”. Koska tätä lupausta ei anneta henkiolennoille vaan nimenomaan ”ihmisille”, se antaa varmuuden siitä, että ”uuden taivaan” alaisuudessa maan päällä toimivaan uuteen ihmisyhteiskuntaan kuuluvat palautetaan sekä mieleltään että ruumiiltaan täysin terveiksi ja heille annetaan ikuinen elämä maanpäällisinä ”Jumalan lapsina”.

Jumala viittasi Aadamille antamassaan käskyssä siihen, että jos Aadam tottelisi, niin hän ei kuolisi (1Mo 2:17). Kun ihmisen viimeinen vihollinen, kuolema, siis tehdään tyhjäksi, synti ei enää tee tuhojaan tottelevaisten ihmisten elimistössä, niin että he lopulta kuolisivat. He saavat elää kuolematta ajan hämärään asti. (1Ko 15:26.) Tämä kuoleman tyhjäksi tekeminen tapahtuu Kristuksen hallituskauden lopussa, ja Ilmestyskirjassa kerrotaan tuon hallituskauden kestävän 1000 vuotta. Siinä sanotaan niistä, joista tulee kuninkaita ja pappeja Kristuksen kanssa, että he ”saivat elämän ja hallitsivat kuninkaina Kristuksen  kanssa tuhat vuotta”. ”Muiden kuolleiden”, jotka eivät saaneet elämää, ”ennen kuin ne tuhat vuotta olivat päättyneet”, täytyy olla niitä, jotka ovat elossa tuhannen vuoden loputtua mutta ennen kuin Saatana päästetään vapaaksi syvyydestä aiheuttamaan ratkaiseva koetus ihmiskunnalle. Tuhannen vuoden loppuun mennessä maan päällä elävät ihmiset ovat saavuttaneet inhimillisen täydellisyyden, ja he ovat samassa tilassa, jossa Aadam ja Eeva olivat, ennen kuin he tekivät syntiä. Silloin heillä on todella täydellinen elämä. Ne, jotka sen jälkeen läpäisevät koetuksen, kun Saatana päästetään vähäksi aikaa pois syvyydestä, voivat nauttia tuosta elämästä ikuisesti. (Il 20:4–10.)

Elämän tie. Jehova, elämän Lähde, on totuuden Sanansa välityksellä paljastanut elämän tien. Herra Jeesus Kristus on ”luonut valoa elämään ja turmeltumattomuuteen hyvällä uutisella” (2Ti 1:10). Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Juuri henki on elämää antava; lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka minä olen puhunut teille, ovat henkeä ja ovat elämää.” Hiukan myöhemmin Jeesus kysyi apostoleiltaan, aikoivatko he muiden tavoin jättää hänet. Pietari vastasi: ”Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh 6:63, 66–68.) Apostoli Johannes nimitti Jeesusta ”elämän sanaksi” ja sanoi: ”Hänen välityksellään – – oli elämä.” (1Jo 1:1, 2; Joh 1:4.)

Jeesuksen sanoista käy ilmi, että ihmisten ponnistelut elämän pitkittämiseksi loputtomiin tai teoriat, joiden mukaan jotkin ruokavaliot tai hoito-ohjelmat antavat ihmiskunnalle elämän, ovat turhia. Parhaimmillaankin ne voivat tuoda paremman terveyden vain tilapäisesti. Ainoa tie, joka johtaa elämään, on hyvän uutisen, ”elämän sanan”, totteleminen (Fil 2:16). Elämän saamiseksi ihmisen täytyy pitää mielensä kohdistettuna ”siihen, mikä on ylhäällä”, ei ”siihen, mikä on maan päällä” (Kol 3:1, 2). Jeesus sanoi kuulijoilleen: ”Joka kuulee minun sanani ja uskoo häntä, joka on lähettänyt minut, sillä on ikuinen elämä, eikä hän tule tuomiolle, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.” (Joh 5:24; 6:40.) He eivät ole enää tuomittuja syntisiä matkalla kuolemaan. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Sen tähden ei niille, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, ole langettavaa tuomiota. Sillä sen hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on vapauttanut teidät synnin ja kuoleman laista.” (Ro 8:1, 2.) Johannes sanoo, että kristitty tietää ’siirtyneensä kuolemasta elämään’, jos hän rakastaa veljiään (1Jo 3:14).

Koska ”taivaan alla ei ole toista ihmisten keskuudessa annettua nimeä, jonka välityksellä meidän täytyy pelastautua”, elämää etsivän täytyy seurata Kristusta (Ap 4:12). Jeesus osoitti, että ihmisen täytyy olla tietoinen hengellisestä tarpeestaan; hänen täytyy tuntea vanhurskauden nälkää ja janoa (Mt 5:3, 6). Sen lisäksi että hän kuulee hyvän uutisen, hänen täytyy uskoa Jeesukseen Kristukseen ja huutaa hänen kauttaan avukseen Jehovan nimeä (Ro 10:13–15). Jeesuksen esimerkin mukaisesti hänet kastetaan vedessä (Mt 3:13–15; Ef 4:5). Sitten hänen täytyy etsiä jatkuvasti Jumalan valtakuntaa ja Jehovan vanhurskautta (Mt 6:33).

Varjele sydäntä. Jeesuksen Kristuksen opetuslapseksi tulleen täytyy kulkea jatkuvasti elämän tietä. Häntä varoitetaan: ”Varokoon siis se, joka luulee seisovansa, ettei hän kaadu.” (1Ko 10:12.) Häntä neuvotaan: ”Ennen kaikkea muuta varjeltavaa varjele sydäntäsi, sillä siitä kumpuavat elämän lähteet.” (San 4:23.) Jeesus osoitti, että pahat järkeilyt, aviorikos, murha jne. saavat alkunsa nimenomaan sydämestä. Ne johtaisivat kuolemaan. (Mt 15:19, 20.) Kun sydäntä varjellaan sellaiselta järkeilyltä ruokkimalla sitä elämää antavalla hengellisellä ravinnolla, puhtaasta elämän Lähteestä tulevalla totuudella, se ei mene harhaan eikä johda ihmistä pois elämän tieltä (Ro 8:6). (Ks. SYDÄN.)

Kun pyritään varjelemaan elämää vartioimalla sydäntä, täytyy hillitä kielenkäyttöä. ”Kuolema ja elämä ovat kielen vallassa, ja joka sitä rakastaa, tulee syömään sen hedelmää.” (San 18:21.) Jeesus selitti syyn siihen: ”Se, mikä tulee suusta ulos, lähtee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen.” (Mt 15:18; Ja 3:5–10.) Ihminen pysyy kuitenkin elämän tiellä, kun hän käyttää kieltään oikein Jumalan ylistämiseen ja hyvän puhumiseen (Ps 34:12–14; 63:3; San 15:4).

Nykyinen elämä. Kokeiltuaan kaikkea, mitä elämällä on tarjottavana, rikkauksia, taloja, puutarhoja ja erilaisia nautintoja, kuningas Salomo päätteli: ”Minä vihasin elämää, koska  auringon alla tehty työ oli mielestäni onnetonta, sillä kaikki oli turhuutta ja tuulen tavoittelua.” (Sr 2:17.) Salomo ei vihannut itse elämää, sillä se on ’ylhäältä tuleva hyvä anti ja täydellinen lahja’ (Ja 1:17). Salomo vihasi sitä onnetonta, turhaa elämää, jollaista nykyinen ihmismaailma elää alistettuna turhuuteen (Ro 8:20). Kirjansa loppupäätelmässä Salomo kehotti pelkäämään tosi Jumalaa ja pitämään hänen käskynsä, sillä se on todelliseen elämään johtava tie (Sr 12:13, 14; 1Ti 6:19). Apostoli Paavali sanoi itsestään ja muista kristityistä, että saarnattuaan ja todistettuaan Kristuksesta ja ylösnousemuksesta sinnikkäästi vainon keskellä ’he olisivat kaikista ihmisistä säälittävimpiä, jos he olivat panneet toivonsa Kristukseen vain tässä elämässä’. Miksi? Koska he olisivat panneet luottamuksensa väärään toivoon. Paavali kuitenkin jatkoi: ”Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista.” Lopuksi hän totesi: ”Näin ollen, rakkaat veljeni, tulkaa vakaiksi, järkähtämättömiksi, sellaisiksi, joilla on aina runsaasti tehtävää Herran työssä, koska tiedätte, että vaivannäkönne ei ole turhaa Herran yhteydessä.” (1Ko 15:19, 20, 58.)

Elämän puut. Eedenissä olleen, jo aiemmin käsitellyn elämän puun (1Mo 2:9) lisäksi ilmausta ”elämän puu(t)” käytetään Raamatussa useita kertoja – aina kuvaannollisessa merkityksessä. Viisauden sanotaan olevan ”elämän puu siihen tarttuville”, koska se antaa heille sitä, mitä he tarvitsevat sekä nykyisestä elämästä nauttimiseen että ikuisen elämän saamiseen, nimittäin tietoa Jumalasta ja ymmärtäväisyyttä ja järkevyyttä totella hänen käskyjään (San 3:18; 16:22).

”Vanhurskaan hedelmä on elämän puu, ja joka sieluja voittaa, on viisas”, sanotaan sananlaskussa (San 11:30). Vanhurskas voittaa sieluja puheellaan ja esimerkillään, ts. ihmiset saavat häntä kuuntelemalla hengellistä ravintoa, heidät ohjataan palvelemaan Jumalaa ja he saavat elämän, jonka Jumala tekee mahdolliseksi. Samalla tavoin ”kielen tyyneys on elämän puu, mutta sen vääristely merkitsee hengen romahdusta” (San 15:4). Viisaan ihmisen tyyni puhe auttaa ja virvoittaa häntä kuuntelevien henkeä, vahvistaa heidän hyviä ominaisuuksiaan ja auttaa heitä kulkemaan elämän tietä, mutta vääristynyt kielenkäyttö on kuin huono hedelmä, se aiheuttaa ongelmia ja masentaa ja vahingoittaa sitä kuuntelevia.

Sananlaskujen 13:12:ssa sanotaan: ”Pitkittynyt odotus tekee sydämen sairaaksi, mutta se, mitä halutaan, on elämän puu, kun se todella tulee.” Jonkin pitkään odotetun toiveen toteutuminen on vahvistavaa ja virkistävää, ja se antaa uutta tarmoa.

Kirkastettu Jeesus Kristus lupaa voittoisalle kristitylle, että hän antaa tämän syödä ”elämän puusta, joka on Jumalan paratiisissa” (Il 2:7). Ilmestyskirjan viimeisissä jakeissa taas sanotaan: ”Ja jos joku ottaa jotakin pois tämän profetian kirjakäärön sanoista, niin Jumala ottaa pois hänen osansa elämän puista ja pyhästä kaupungista, joista tässä kirjakäärössä on kirjoitettu.” (Il 22:19.) Näiden kahden raamatunjakeen tekstiyhteydessä Kristus Jeesus puhuu niille, jotka ovat voittaneet, joita ”ei toinen kuolema tule – – vahingoittamaan” (Il 2:11), joille annetaan ”valta kansakuntiin” (Il 2:26), jotka tehdään ”pylvääksi Jumalani temppeliin” (Il 3:12) ja jotka istuvat Kristuksen kanssa hänen taivaallisella valtaistuimellaan (Il 3:21). Näin ollen nuo puut eivät voi olla kirjaimellisia, sillä niistä syövät voittajat ovat osallisia taivaallisesta kutsumisesta (Hpr 3:1), ja heille on varattuna sija taivaassa (Joh 14:2, 3; 2Pi 1:3, 4). Puut ovat siis vertauskuvia siitä, miten Jumala ylläpitää elämää, tässä tapauksessa sitä uskollisten taivaallista elämää kuolemattomina, jonka he saavat voitettuaan Kristuksen kanssa.

”Elämän puut” mainitaan myös erilaisessa tekstiyhteydessä Ilmestyksen 22:1, 2:ssa. Siinä kansakuntien sanotaan ottavan puiden lehtiä parantuakseen. Virta, jonka rannoilla puut ovat, lähtee Jumalan temppelipalatsista, jossa on hänen valtaistuimensa. Kuva maalataan sen jälkeen, kun on mainittu uuden taivaan ja uuden maan perustaminen ja kerrottu, että ”Jumalan teltta on ihmisten luona” (Il 21:1–3, 22, 24). Puut kuvaavat siis järjestelyjä, joiden välityksellä ihmiset parannetaan ja heidän elämäänsä pidetään yllä, jotta he saisivat lopulta ikuisen elämän. Tällaiset järjestelyt ovat lähtöisin Jumalan ja Karitsan Jeesuksen Kristuksen kuninkaallisesta valtaistuimesta.

Useissa kohdin mainitaan ”elämän kirjakäärö” eli Jumalan ”kirja”. Siinä on ilmeisesti kaikkien niiden nimet, joilla on uskonsa vuoksi odotteena saada ikuinen elämä joko taivaassa tai maan päällä. Siinä on Jehovan palvelijoiden  nimet ”maailman perustamisesta asti”, ts. lunastuskelpoisen ihmismaailman alusta asti. Näin ollen ensimmäisenä tuohon ”kirjakääröön” on ilmeisesti kirjoitettu vanhurskaan Abelin nimi. (Il 17:8; Mt 23:35; Lu 11:50, 51.)

Mitä tarkoittaa, että jonkun nimi on kirjoitettu Jumalan ”kirjaan” tai ”elämän kirjakääröön”?

Jonkun nimen kirjoittaminen ”elämän kirjaan” ei määrää häntä ennalta ikuiseen elämään. Se, pysyykö hänen nimensä siinä, riippuu hänen tottelevaisuudestaan. Siksi Mooses vetosi Jehovaan Israelin puolesta: ”Jos nyt annat anteeksi heidän syntinsä... ja jos et, niin pyyhithän minut pois kirjastasi, jonka olet kirjoittanut.” Jehova vastasi: ”Sen, joka on tehnyt syntiä minua vastaan, minä pyyhin pois kirjastani.” (2Mo 32:32, 33.) Tämä viittaa siihen, että ”kirjassa” olevassa nimiluettelossa tapahtuu muutoksia, koska jotkut olisivat tottelemattomia ja heidän nimensä ’pyyhittäisiin pois’ tuosta ”kirjasta”. (Il 3:5.)

Ilmestyksen 20:11–15:ssä kuvaillussa oikeudenkäynnissä Kristuksen tuhatvuotishallituksen aikaan ”elämän kirjakäärö” nähdään avattuna, niin että siihen voidaan kirjoittaa uusia nimiä; myös ohjeita sisältäviä kirjakääröjä avataan. Niillä, jotka tulevat takaisin ’epävanhurskaiden ylösnousemuksessa’, on siis mahdollisuus saada nimensä kirjoitetuksi ”elämän kirjakääröön”, jos he toimivat tottelevaisesti ohjeita sisältävien kirjakääröjen mukaan (Ap 24:15). Niiden Jumalan uskollisten palvelijoiden nimet, jotka tulevat takaisin ’vanhurskaiden ylösnousemuksessa’, on tietenkin jo kirjoitettu ”elämän kirjakääröön”. Tottelemalla uskollisesti Jumalalta tulevia ohjeita, he pitävät nimensä siinä.

Miten joku voi saada nimensä pysyvästi ”elämän kirjaan”? Niille, joiden odotteena on taivaallinen elämä, se on mahdollista siten, että he ’voittavat’ tämän maailman uskonsa avulla ja osoittautuvat ”uskolliseksi aina kuolemaan saakka” (Il 2:10; 3:5). Niille, joiden odotteena on saada elämä maan päällä, se on mahdollista siten, että he osoittautuvat uskollisiksi Jehovalle ratkaisevassa loppukoetuksessa Kristuksen tuhatvuotishallituksen lopussa (Il 20:7, 8). Jumala säilyttää niiden nimet, jotka pysyvät nuhteettomina tuossa loppukoetuksessa, pysyvästi ”elämän kirjassa”, ja sillä tavoin Jehova tunnustaa heidät täysin vanhurskaiksi ja arvollisiksi saamaan oikeuden ikuiseen elämään maan päällä (Ro 8:33).

’Karitsan kirjakäärö’. ”Karitsan elämänkirjakäärö” on eri kirjakäärö, ja siinä on nähtävästi vain niiden nimet, jotka tulevat osallistumaan Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, kanssa Valtakunta-hallitukseen, myös niiden nimet, jotka ovat vielä maan päällä mutta joiden odotteena on saada taivaallinen elämä (Il 13:8; vrt. Il 14:1, 4). Niiden, joiden nimet on kirjoitettu ’Karitsan kirjakääröön’, sanotaan menevän pyhään kaupunkiin, Uuteen Jerusalemiin, jolloin heistä tulee osa taivaallisesta messiaanisesta Valtakunnasta (Il 21:2, 22–27). Heidän nimensä on kirjoitettu sekä ’Karitsan kirjakääröön’ että tuohon toiseen kirjakääröön, Jumalan ”elämän kirjaan” (Fil 4:3; Il 3:5).

Elämän veden virta. Johannes näki Ilmestyskirjaan kirjoitetussa näyssään ”elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta” pitkin pyhän kaupungin, Uuden Jerusalemin, valtakadun keskustaa (Il 22:1, 2; 21:2). Vesi on olennaisen tärkeää elämälle. Näky alkaa täyttyä ”Herran päivänä”, pian Jumalan valtakunnan perustamisen jälkeen (Il 1:10). Morsianluokkaan kuuluvia on silloin yhä maan päällä, ja he esittävät kutsua jokaiselle janoiselle tulla juomaan ”elämän vettä ilmaiseksi” (Il 22:17). Nykyisen asiainjärjestelmän tuhon jälkeen tämä virta juoksee edelleen yhä voimakkaampana uudessa maailmassa. Näyssä puhutaan virran rannoilla olevista puista, jotka tuottavat hedelmää, ja lehdistä, jotka ovat kansakuntien parannukseksi. Elämää antavat vedet ovat siis niitä järjestelyjä, joita Jehova on tehnyt Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, välityksellä antaakseen elämän kaikille niille, jotka saavat elämän maan päällä.

 ”Elinneste”. Daavid osoittaa psalmissa 32:1–5, että anteeksi saaminen tuottaa onnellisuutta, mutta hän paljastaa myös sen ahdistuksen, jota ihminen kokee, ennen kuin hän tunnustaa rikkomuksensa Jehovalle ja saa Jumalalta anteeksi. Ennen kuin psalmista on tunnustanut erheensä, kun hän on yrittänyt kätkeä sen, hänen omatuntonsa vaivaa häntä ja hän sanoo: ”Elinnesteeni on muuttunut kuin kuivassa kesähelteessä.” Yritykset vaientaa huonon omantunnon ääni uuvuttivat hänet, ja ahdinko kulutti hänen voimansa, niin kuin puu voi menettää elintärkeän kosteutensa kuivuuden aikana tai kovassa kesähelteessä. Daavidin sanat näyttävät viittaavan siihen, että hänellä oli sekä henkisesti että fyysisesti paha olo tai että hän oli menettänyt ainakin suurimman osan elämänilostaan, koska hän ei ollut tunnustanut syntiään. Vain sen tunnustaminen Jehovalle saattoi tuottaa anteeksiannon ja huojennuksen (San 28:13).

”Elämän kukkaro”. Kun Abigail vetosi Daavidiin, että tämä luopuisi aikeistaan kostaa Nabalille, ja esti siten Daavidia joutumasta verivelkaiseksi, Abigail sanoi: ”Kun ihminen nousee ajamaan sinua takaa ja etsimään sieluasi, on osoittautuva, että herrani sielu on käärittynä elämän kukkaroon Jehovan, sinun Jumalasi, luona, kun taas sinun vihollistesi sielun hän linkoaa pois kuin lingonpohjukasta.” (1Sa 25:29–33.) Samoin kuin ihminen käärii jotain arvokasta suojellakseen sitä ja säilyttääkseen sen, Daavidin elämä yksilönä oli elävän Jumalan käsissä, ja Hän varjelisi Daavidin elämän tämän vihollisilta, kunhan Daavid ei yrittäisi pelastaa itseään omin käsin vaan odottaisi Jehovaa. Daavidin vihollisten sielun Jumala kuitenkin heittäisi pois.