(’apu’).

1. Aaronin huoneeseen kuulunut pappi, Eleasarin ja Pinehasin jälkeläinen, oppinut, taitava jäljentäjä ja Lain opettaja, joka osasi hyvin sekä hepreaa että arameaa. Esralla oli aitoa intoa puhtaan palvonnan puolesta, ja hän oli ”valmentanut sydämensä kysyäkseen Jehovan lain neuvoa ja tehdäkseen sen mukaan ja opettaakseen Israelissa säännöksiä ja oikeutta”. (Esr 7:1–6, 10.) Sen lisäksi, että Esra kirjoitti hänen mukaansa nimetyn kirjan, hän kirjoitti ilmeisesti molemmat Aikakirjat, ja juutalaisen perimätiedon mukaan hän aloitti myös Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin kuuluvien kirjojen kokoamisen ja luetteloinnin. Esra oli lisäksi huomattava tutkija, sillä hän mainitsee kahdessa Aikakirjassa parikymmentä tietolähdettä. Koska monet juutalaiset olivat Esran päivinä hajaantuneet laajalle alueelle, Heprealaisista kirjoituksista täytyi tehdä monia jäljennöksiä, ja Esra pani todennäköisesti tämän työn alulle.

Raamatussa ei kerrota yksityiskohtia Esran elämän alkuvaiheista. Hän asui Babylonissa. Hän kuului ylimmäisten pappien sukuun, mutta ei siihen nimenomaiseen haaraan, josta ylimmäiset papit tulivat heti pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen 537 eaa. Viimeinen tuota virkaa hoitanut Esran esi-isä oli Seraja, joka toimi ylimmäisenä pappina Juudan kuninkaan Sidkian päivinä. Nebukadnessar oli surmannut tämän Serajan Jerusalemin valloituksen yhteydessä 607 eaa. (Esr 7:1, 6; 2Ku 25:18, 21.) Juutalaiset kunnioittivat pappeutta myös Babylonissa, ja tämän vuoksi säilyi tieto siitä, ketkä kuuluivat pappissukuun. Lisäksi juutalaiset pysyivät edelleen järjestäytyneenä yhteisönä, jonka päämiehinä toimivat vanhimmat (Hes 20:1). Esran suku oli todennäköisesti samoin kuin hän itsekin kiinnostunut huolehtimaan siitä, että hänellä olisi Jumalan lain tuntemusta. Hän olikin siksi saanut hyvän koulutuksen.

Jos mies ei voinut tulla kirjuriksi, ennen kuin hän oli täyttänyt 30 vuotta, kuten jotkut tutkijat uskovat, Esra on saattanut olla yli 30-vuotias vuonna 468 eaa., jolloin hän meni Jerusalemiin. Epäilemättä hän eli Ahasveroksen hallituskaudella, Mordokain ja Esterin aikana, jolloin annettiin säädös juutalaisten hävittämiseksi perin pohjin koko Persian valtakunnan alueelta. Babylonissa asui monia juutalaisia, joten tämä kansallinen kriisi jätti varmasti lähtemättömän jäljen Esraan ja vahvisti hänen uskoaan siihen, että Jehova huolehtii kansastaan ja vapauttaa sen, sekä valmensi häntä, kypsytti hänen arvostelukykyään ja pätevöitti häntä siihen valtavaan tehtävään, joka hänelle myöhemmin annettaisiin. (Est 1:1; 3:7, 12, 13; 8:9; 9:1.)

Jerusalemiin. Vuonna 468 eaa., 69 vuotta sen jälkeen kun uskollinen juutalainen jäännös oli palannut Babylonista Serubbabelin johdolla, Persian kuningas Artakserkses Longimanus suostui Esran ’kaikkiin pyyntöihin’, jotka liittyivät Jerusalemiin menemiseen ja puhtaan palvonnan edistämiseen siellä. Kuninkaan virallisen kirjeen mukaan ne israelilaiset, jotka halusivat vapaaehtoisesti mennä Esran mukana Jerusalemiin, saattoivat tehdä niin. (Esr 7:1, 6, 12, 13.)

Miksi nekin juutalaiset, jotka lähtivät Babylonista Esran päivinä, tarvitsivat vahvaa uskoa?

Monista juutalaisista oli tullut varakkaita Babylonissa, ja Jerusalemin tarjoamat näkymät eivät olleet houkuttelevia materialistiselta kannalta katsoen. Jerusalemissa ei ollut  kovinkaan paljon asukkaita. Juutalaiset olivat päässeet Serubbabelin johdolla hyvään alkuun, minkä jälkeen tilanne nähtävästi huononi. Kommentaattori Dean Stanley sanoo: ”Jerusalem itse oli harvaan asuttu, ja ensimmäisten asukkaiden johdolla alkanut kehitys näytti loppuneen lyhyeen. – – On varmaa, että joko nousevan asutuksen alkuperäisen heikkouden vuoksi tai jonkin ympäröivien heimojen uuden hyökkäyksen vuoksi, josta meillä ei ole nimenomaista tietoa, Jerusalemin muurit olivat edelleen keskeneräiset; niihin oli jäänyt valtavia aukkoja kohtiin, joista portit oli poltettu ja joita ei ollut korjattu; sen kallioisten kukkuloiden rinteet olivat hautautuneet niiden raunioiden peittoon; vaikka temppeli oli saatu valmiiksi, siellä oli edelleen niukasti kalusteita ja liian vähän koristeita.” (George Rawlinson, Ezra and Nehemiah: Their Lives and Times, Lontoo 1890, s. 21, 22.) Jerusalemiin palaaminen merkitsi siis aseman menetystä, siteiden katkeamista, enemmän tai vähemmän mukavasta elämäntavasta luopumista ja uuden elämän rakentamista kaukaisessa maassa olosuhteissa, jotka olivat koettelevia, vaikeita ja mahdollisesti vaarallisia, puhumattakaan pitkästä ja uskaliaasta matkasta, jolla voitaisiin kohdata monia vihamielisiä arabiheimoja ja muita vihollisia. Siihen tarvittiin palavaa intoa tosi palvonnan puolesta, uskoa Jehovaan ja rohkeutta ottaa tuo askel. Vain noin 1500 miestä ja heidän perheensä – kaikkiaan ehkä noin 6000 henkeä – halusivat lähteä ja pystyivät siihen. Esralla oli vaikea tehtävä heidän johtajanaan. Mutta Esran aikaisempi elämä oli valmentanut häntä, ja hän vahvistui, koska Jehovan käsi oli hänen päällään. (Esr 7:10, 28; 8:1–14.)

Jehova Jumala antoi kipeästi tarvittavaa aineellista apua, sillä Jerusalemin taloudellinen tila ei ollut hyvä ja Esran kanssa matkaavien varat olivat rajalliset. Kuningas Artakserkses ja hänen seitsemän neuvonantajaansa halusivat antaa vapaaehtoisen lahjoituksen uhrieläinten ja niiden vilja- ja juomauhrien ostamiseen. Lisäksi Esra valtuutettiin ottamaan vastaan avustuksia tätä tarkoitusta varten Babylonin hallintoalueelta. Jos varoista jäi jotain, Esra ja hänen kanssaan olevat saattoivat päättää, miten ylijäämä oli parasta käyttää. Kaikki temppelipalveluksessa tarvittavat astiat piti toimittaa Jerusalemiin. Tarvittaessa voitiin saada lisävaroja kuninkaan aarteistosta. Virran tuolla puolen oleville rahastonhoitajille kerrottiin, että Esra saattoi pyytää heiltä tietyn määrän hopeaa, vehnää, viiniä ja öljyä sekä rajattomasti suolaa ja että hänen pyyntönsä tuli täyttää viipymättä. Lisäksi papit ja temppelin työntekijät vapautettiin veronmaksusta. Esralle annettiin myös valta nimittää oikeusviranomaisia ja tuomareita, ja kaikki, jotka eivät totelleet Jumalan lakia ja kuninkaan lakia, piti tuomita ”joko kuolemaan tai maanpakoon tai rahasakkoon tai vankeuteen”. (Esr 7:11–26.)

Esra huomasi tässä Jehovan ohjauksen ja ryhtyi heti toimimaan valtuutuksensa mukaisesti. Hän kokosi israelilaiset Ahavajoen rannalle, missä hän tarkasti kansaa kolmen päivän ajan. Siellä hän havaitsi, että vaikka joukossa oli joitakin pappeja, yksikään ei-papillisista leeviläisistä ei ollut tarjoutunut vapaaehtoiseksi, ja heitä olisi tarvittu kovasti temppelipalvelukseen. Silloin Esra osoitti johtajankykynsä. Antamatta tilanteen lannistaa itseään hän lähetti heti virallisen lähetystön Kasifjassa olevien juutalaisten luo. Nämä reagoivat myönteisesti ja heidän keskuudestaan tuli 38 leeviläistä ja 220 netiniä. Kun näiden perheet otetaan lukuun, Esran seurueen määrä paisui epäilemättä yli 7 000:een. (Esr 7:27, 28; 8:15–20.)

Sitten Esra julisti paaston oikean tien etsimiseksi Jehovalta. Vaikka Esran karavaani kuljettaisi suuria rikkauksia, hän ei halunnut vähimmässäkään määrin himmentää Jehovan nimeä pyytämällä saattuetta – olihan hän aiemmin ilmaissut kuninkaalle luottavansa täysin siihen, että Jehova suojelisi palvelijoitaan. Rukoiltuaan hartaasti Jumalaa hän kutsui luokseen 12 pappien esimiestä, punnitsi heille huolellisesti lahjoitukset, joiden arvo oli nykyrahassa ilmeisesti runsaat 43 miljoonaa dollaria, ja uskoi ne heidän haltuunsa. (Esr 8:21–30.)

Jehovan käsi olikin Esran ja hänen seuralaistensa päällä ja suojeli heitä ”vihollista vastaan matkalla”, niin että he saapuivat turvallisesti Jerusalemiin (Esr 8:22). Hän sai vaivatta temppelissä palvelevien pappien ja leeviläisten tunnustuksen ja antoi heille mukanaan tuomansa arvoesineet (Esr 8:31–34).

 Kehottaa israelilaisia lähettämään pois vierasmaiset vaimot. Esitettyään uhreja temppelissä Esra sai ruhtinailta tietää, että monet maassa asuvat israelilaiset, papit ja leeviläiset olivat ottaneet vierasmaisia vaimoja. Tämän kuultuaan Esra repäisi vaatteensa ja hihattoman pukineensa, raastoi hiuksiaan ja partaansa ja istui tyrmistyneenä illan viljauhriin asti. Sitten hän laskeutui polvilleen, levitti kätensä Jehovan puoleen ja tunnusti julkisesti paikalle kokoontuneiden israelilaisten edessä kansansa synnit heidän esi-isiensä päivistä alkaen. (Esr 8:35–10:1.)

Sen jälkeen Sekanja puhui israelilaisten puolesta ja suositteli, että he tekisivät liiton Jehovan kanssa vierasmaisten vaimojensa ja näille syntyneiden lasten lähettämisestä pois, ja sitten hän sanoi Esralle: ”Nouse, sillä asia siirtyy sinulle, ja me olemme kanssasi. Ole luja ja toimi.” Niin Esra vannotti kansalla valan, ja kaikille entisille pakkosiirtolaisille tiedotettiin, että heidän tuli kokoontua Jerusalemiin kolmen päivän kuluessa oikaisemaan tämä vääryys. Siellä Esra kehotti yhteen kokoontuneita tekemään tunnustuksen Jehovalle ja erottautumaan vierasmaisista vaimoistaan. Tähän rikkomukseen liittyi kuitenkin niin suuri määrä ihmisiä, ettei kaikesta voitu huolehtia saman tien, vaan epäpuhtaus poistettiin vähitellen noin kolmen kuukauden kuluessa. (Esr 10:2–17.)

Nehemian kanssa. Ei ole varmaa, jäikö Esra Jerusalemiin vai palasiko hän Babyloniin. Ne huonot olosuhteet, jotka kaupungissa lopulta vallitsivat, ja turmelus, joka oli vaikuttanut pappeihinkin, viittaavat kuitenkin siihen, ettei hän ollut siellä. Nehemia pyysi häntä ehkä palaamaan sen jälkeen, kun Jerusalemin muurit oli rakennettu uudelleen. Hän ilmestyy joka tapauksessa uudestaan näyttämölle, kun hänen kerrotaan lukevan Mooseksen lakia kokoontuneelle kansalle ja opettavan sitä. Tuon kokouksen toisena päivänä kansan päämiehet pitävät Esran kanssa erikoiskokouksen saadakseen selvän käsityksen Laista. Vietetään iloista lehtimajanjuhlaa. Kun sitä on vietetty kahdeksan päivää, tisrikuun 24. päivä määrätään pidättymisen ja syntien tunnustamisen sekä rukouksen päiväksi. Esran ja Nehemian voimakkaan johdon ja ohjauksen alaisuudessa tehdään ”luja sopimus”, ei tällä kertaa suullisesti vaan kirjallisesti, ja se vahvistetaan ruhtinaiden, leeviläisten ja pappien sinetillä. (Ne 8:1–9, 13–18; luku 9.)

Kirjoitukset. Raamatun Aikakirjat ja Esran kirja todistavat, että Esra oli väsymätön tutkija, joka kykeni tekemään oikeita ratkaisuja silloisten Lain jäljennösten erilaisten lukutapojen välillä. Hän osoitti poikkeuksellista intoa etsiessään kansakuntaansa koskevia virallisia dokumentteja, ja ilmeisesti hänen ponnistelujensa ansiosta käytettävissämme on Aikakirjojen täsmällinen kertomus. On kuitenkin syytä muistaa, että hän toimi Jumalan henkeyttämänä ja että Jumala ohjasi häntä, jotta suuri osa Israelin historiasta olisi säilynyt meidän hyödyksemme.

Se, että Esralla oli palavaa intoa vanhurskauden puolesta, että hän turvautui Jehovaan rukouksessa, opetti uskollisesti Jumalan lakia israelilaisille ja edisti ahkerasti tosi palvontaa, liittää hänet ”suureen pilveen todistajia” ja tekee hänestä erinomaisen, jäljittelemisen arvoisen esimerkin (Hpr 12:1).

2. Pappi, joka palasi Serubbabelin kanssa Babylonista Jerusalemiin 537 eaa. (Ne 12:1, 13).