Selostus siitä, miten Jehova täytti lupauksensa tuoda Israel takaisin Babylonin pakkosiirtolaisuudesta ja vakiinnuttaa tosi palvonta uudelleen Jerusalemiin. Kirjaan on sisällytetty myös hallitsijan käskyt ennallistaa Jehovan palvonta juutalaisten keskuudessa Jerusalemin 70-vuotisen autioituksen jälkeen, ja siinä kerrotaan, mitä tämän päämäärän saavuttamiseksi tehtiin esteistä huolimatta. Esra piti tarkoin kiinni edellä  mainitusta tarkoituksesta kautta koko kirjan. Ilmeisesti tästä syystä ei ole kerrottu, mitä tapahtui joinakin väliaikoina, esimerkiksi kirjan 6. ja 7. luvun välisenä aikana, sillä kirjoittaja ei yrittänyt esittää täydellistä historiallista katsausta noista ajoista.

Kirjoittaja. Esra oli pappi, tutkija, taitava jäljentäjä ja mies, joka oli ”valmentanut sydämensä – – opettaakseen Israelissa säännöksiä ja oikeutta” ja oikaistakseen kotimaahansa palanneiden israelilaisten harjoittamassa Jehovan palvonnassa ilmenneitä puutteita, ja sen vuoksi hän oli erittäin sopiva mies kirjoittamaan tämän kirjan, joka tunnetaan hänen nimellään. Persian kuninkaan hänelle suoma kuninkaallinen valta tarjosi hänelle lisäsyyn ja valtuudet tehdä tarpeellista tutkimustyötä, ja olisi johdonmukaista, että tällainen mies kirjoittaisi muistiin tämän kansakuntansa historian tärkeän jakson. (Esr 7:6, 10, 25, 26.) Kirjassa käytetään sen vuoksi aivan oikein kirjoittajasta ensimmäistä persoonaa 7:27:stä 9. lukuun asti. Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että Esran kirjassa jatketaan historian selostamista siitä, mihin Aikakirjat päättyvät, kuten 2. Aikakirjan 36:22, 23:n vertaaminen Esran 1:1–3:een osoittaa. Tämäkin ilmaisee Esran olevan kirjoittaja. Myös juutalaisen perimätiedon mukaan kirjan kirjoitti Esra.

Oikeaperäisyys. Esran kirja kuuluu heprealaiseen kaanoniin. Alun pitäen se muodosti Nehemian kirjan kanssa yhden kirjakäärön. Babylonian Talmudissa (Bava Batra 14b) noudatetaan tätä perinnettä, mutta 1500-luvulta lähtien nämä kaksi kirjaa on painetuissa heprealaisissa Raamatuissa erotettu toisistaan, vaikka ne lasketaankin niissä yhdeksi, kun on kyse Raamatun heprealaisten kirjoitusten kirjojen yhteismäärästä. Douay-käännöksessä käytetään kreikkalaisen kirjoitusasun mukaisia nimityksiä 1. ja 2. Esdras. Siinä huomautetaan kuitenkin, että toinen kirja tunnetaan myös nimellä Nehemia. On olemassa kreikankielinen apokryfikirja, 3. Esran kirja, joka sisältää osia 2. Aikakirjasta, Esrasta ja Nehemiasta sekä joitakin tunnettuja legendoja. Lisäksi on olemassa kirja, jota nimitetään virheellisesti 4. Esran kirjaksi.

Suurin osa Esran kirjasta kirjoitettiin hepreaksi. Melkoinen osa on kuitenkin kirjoitettu arameaksi, sillä Esra kopioi julkisia asiakirjoja ja virallisia dokumentteja. Näihin kuuluvat jäljennökset kirjeistä, joita ”Virran [Eufratin]  tuolla puolen” olleet virkamiehet lähettivät Persian kuninkaille, kuninkaiden vastaukset ja näille virkamiehille annetut säädökset. Esra kertoi myös lyhyesti näitä asiakirjoja yhdistävän historian. Esran päivinä aramea oli diplomatian ja kansainvälisen kaupankäynnin kieli. Arameankieliset osuudet ovat luvuissa 4–7. Jotkin Esran kirjan tiedot on kopioitu juutalaisista arkistoista, ja ne on luonnollisesti kirjoitettu hepreaksi. Nämäkin tosiseikat puhuvat Esran kertomuksen oikeaperäisyyden puolesta.

Esran 7:23–26:n mukaan Persian hallintoviranomaiset katsoivat Mooseksen lain soveltuvan juutalaisiin, ja persialaisilla oli siten osuutensa tosi palvonnan ennallistamisessa. Esra viittaa Persian kuninkaisiin oikeassa hallitsemisjärjestyksessä. Nykyään valtaosa tutkijoista katsoo kirjan olevan paikkansapitävä, ja The New Westminster Dictionary of the Bible -teoksessa (toim. H. Gehman, 1970, s. 291) sanotaankin suoraan, että ”historiallisen sisällön luotettavuutta ei ole syytä epäillä”. Kirjan kertomus on sen vuoksi luotettava, ja Esra oli historiallinen henkilö.

Aika ja asetelma. Esran kirja kirjoitettiin n. 460 eaa. yhdessä Aikakirjojen kanssa. Esra kertoo aluksi Kyyroksen säädöksestä juutalaisten palauttamiseksi Babylonista takaisin kotimaahansa. Persian kuningas Kyyros antoi tämän paluuta koskevan julistuksen ensimmäisenä hallitusvuotenaan. (Esr 1:1.) Juudassa ja Jerusalemissa ei ollut ollut asukkaita vuoden 607 eaa. syksystä lähtien, jolloin Nebukadnessarin jäljelle jättämät olivat muuttaneet Egyptiin. Jerusalemin autioituksen 70. vuosi, maan viimeinen pakollinen sapatti, päättyisi vuoden 537 eaa. syksyllä. Kyyroksen säädös on täytynyt julkaista loppuvuodesta 538 eaa. tai alkuvuodesta 537 eaa. kahdestakin syystä. Autioituksen piti kestää siihen asti, kun 70. vuosi päättyisi, ja vapautettujen israelilaisten ei varmastikaan olisi odotettu matkustavan sateisena talviaikana, niin kuin olisi käynyt, jos säädös olisi annettu muutamaa kuukautta aikaisemmin. Se julkaistiin todennäköisesti vuoden 537 eaa. varhaiskeväällä, jotta juutalaisilla olisi ollut mahdollisuus matkustaa kuivana aikana, saapua Jerusalemiin ja pystyttää alttari vuoden 537 eaa. seitsemännen kuukauden (tisrikuun) ensimmäisenä päivänä, 29. syyskuuta gregoriaanisen kalenterin mukaan (Esr 3:2–6).

Kuvailtuaan pesahia ja happamattomien leipien juhlaa, joita vietettiin temppelin valmistuttua vuonna 515 eaa., Esra sivuuttaa senjälkeisen ajan aina Persian kuninkaan Artakserkseen seitsemänteen hallitusvuoteen asti, vuoteen 468 eaa., jolloin Esra itse astuu kuvaan mukaan. Esra kirjoittaa ensimmäisessä persoonassa 7:27:stä 9. lukuun saakka, mutta käyttää sitten kolmatta persoonaa 10. luvussa ja siirtää näin itsensä taka-alalle, jotta huomio kiinnittyisi ruhtinaiden, pappien, leeviläisten ja muiden kotimaahansa palanneiden toimintaan, varsinkin niiden tilanteen oikaisemiseen, jotka olivat ottaneet itselleen vierasmaisia vaimoja.

[Tekstiruutu s. 526]

ESRAN KIRJAN KOHOKOHTIA

Temppelin uudelleen rakentaminen Jerusalemiin ja tosi palvonnan ennallistaminen sinne Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen

Käsittää noin 70 vuoden pituisen ajanjakson sen jälkeen kun juutalaiset palasivat Babylonin pakkosiirtolaisuudesta

Kyyros julkaisee vapautussäädöksen, ja juutalaisten pakkosiirtolaisten jäännös palaa Jerusalemiin (537 eaa.) rakentamaan uudelleen temppeliä (1:1–3:6)

Temppelin uudelleen rakentaminen (3:7–6:22)

Perustus lasketaan toisena vuonna pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen

Viholliset häiritsevät toistuvasti temppelin uudelleen rakentamista ja saavat lopulta aikaan sen, että työ on pysähdyksissä siihen asti, kun profeetat Sakarja ja Haggai rohkaisevat kansaa Dareios I:n toisena vuonna (520 eaa.) ryhtymään jälleen rakennustyöhön

Babylonissa ja Ekbatanassa sijaitsevien Persian arkistojen virallinen tutkiminen paljastaa Kyyroksen antaneen valtuutuksen rakentaa temppeli uudelleen, joten Dareios I säätää, että työ saa jatkua esteettä, ja määrää säädöksen rikkojille kuolemanrangaistuksen

Dareios I:n kuudentena vuonna (515 eaa.) temppelin rakennustyöt saadaan päätökseen, minkä jälkeen rakennus vihitään ja vietetään pesahia

Esra menee Jerusalemiin (468 eaa.) viemään lahjoja temppeliä varten ja nimittämään tuomareita (7:1–8:36)

Persian hallitsija Artakserkses (Longimanus) myöntää luvan matkaan

Esra ja noin 1500 miestä sekä 258 Kasifjasta kotoisin olevaa leeviläistä ja netiniä lähtevät Ahavajoen kokoontumispaikasta mukanaan kultaa, hopeaa ja välineitä temppeliä varten; he saapuvat Jerusalemiin yli kolme ja puoli kuukautta myöhemmin

Israelin ja sen papiston puhdistaminen (9:1–10:44)

Saatuaan kuulla, että israelilaiset ovat saastuneet vierasmaalaisten naisten kanssa solmittujen avioliittojen takia, Esra esittää rukouksessa julkisen tunnustuksen Jehovalle

Sekanja tunnustaa synnin ja ehdottaa liiton tekemistä vierasmaisten vaimojen ja heidän jälkeläistensä lähettämiseksi pois

Kaikkien entisten pakkosiirtolaisten käsketään kokoontua Jerusalemiin; sitten päätetään, että ruhtinaat tutkivat vähin erin kunkin saastutustapauksen

Papit, leeviläiset ja muut miehet lähettävät sitten vierasmaiset vaimonsa ja poikansa pois