Filistea käsitti Välimeren rannalla n. 80 km pitkän alueen, joka ulottui pohjoisesta Joppen läheltä etelässä sijaitsevaan Gazaan ja n. 24 km sisämaahan. ”Filistealaisten meri” (2Mo 23:31) tarkoittaa ilmeisesti sitä Välimeren osaa, jonka rannikolla Filistea sijaitsi. Rannikon hiekkadyynit ulottuvat melkoisen kauas sisämaahan, toisinaan jopa 6 km:n päähän. Niitä lukuun ottamatta maa on hedelmällistä, ja siellä kasvaa viljaa, oliivilehtoja ja hedelmäpuita.

Suurimman osan Raamatun heprealaisten kirjoitusten kattamasta ajanjaksosta filistealaiset asuivat rannikkotasangolla ja olivat Israelin vannoutuneita vihollisia (Jes 9:12; 11:14). Filistealaiset olivat ympärileikkaamattomia (2Sa 1:20) ja polyteistisiä (Tu 16:23; 2Ku 1:2; ks. BAAL-SEBUB; DAGON), ja he kysyivät ratkaisuihinsa taikauskoisesti neuvoa papeiltaan ja ennustelijoiltaan (1Sa 6:2; vrt. Jes 2:6). Kun heidän soturinsa menivät taisteluun, he kantoivat mukanaan epäjumaliensa kuvia (2Sa 5:21). Heidän maataan sanottiin Filisteaksi (2Mo 15:14; Ps 60:8; 87:4; 108:9; Jes 14:29, 31), ja siellä sijaitsivat Gazan, Askelonin, Asdodin, Ekronin ja Gatin kaupungit. Satojen vuosien ajan kutakin näistä kaupungeista hallitsi akseliruhtinas (Jos 13:3; 1Sa 29:7; ks. AKSELIRUHTINAAT).

Historia. Filistealaiset muuttivat Kanaanin rannikolle Kreetan saarelta (joka yleensä samastetaan Kaftoriin), vaikkei se välttämättä ollutkaan heidän alkuperäinen kotipaikkansa (Jer 47:4; Am 9:7; ks. KAFTOR[IM], KAFTORILAISET; KREETA, KREETALAISET). Ei tiedetä varmasti, milloin tämä muuttoliike alkoi, mutta ainakin Abrahamin ja hänen poikansa Iisakin aikaan filistealaiset asuivat Gerarissa Kanaanin eteläosassa. Heidän kuninkaansa oli Abimelek ja heidän armeijaansa johti muuan Pikol. (1Mo 20:1, 2; 21:32–34; 26:1–18; ks. ABIMELEK nrot 1 ja 2.)

Jotkut eivät hyväksy 1. Mooseksen kirjan viittauksia, joiden mukaan filistealaiset asuivat Kanaanissa, vaan he väittävät, että filistealaiset  asettuivat sinne asumaan vasta 1100-luvulla eaa. Tälle ei kuitenkaan ole pitäviä todisteita. J. Douglasin toimittamassa teoksessa New Bible Dictionary (1985, s. 933) sanotaan: ”Koska filistealaiset mainitaan nimeltä Raamatun ulkopuolisissa kirjoituksissa vasta 1100-luvulla eKr. ja heihin liittyviä arkeologisia jäännöksiä ei esiinny sitä edeltävältä ajalta, monet kommentaattorit hylkäävät heitä koskevat patriarkkojen aikaiset viittaukset ja pitävät niitä anakronistisina.” Osoitettaessa, miksi tällainen näkemys ei ole perusteltu, mainitaan kuitenkin todisteita, joiden mukaan Egeanmerellä käyty kauppa laajeni merkittävästi jo 1900-luvun tienoilla eaa. Lisäksi todetaan, että jos jokin nimenomainen ryhmä ei ole tarpeeksi huomattava, jotta se mainittaisiin muiden kansojen kirjoituksissa, se ei todista, ettei tuota ryhmää ollut lainkaan olemassa. Kirjassa New Bible Dictionary tehdään seuraava päätelmä: ”Ei ole mitään syytä, miksei varhaisten Egeanmeren kaupankävijöiden joukossa olisi voinut olla pieniä filistealaisryhmiä, jotka eivät olleet tarpeeksi merkittäviä, jotta suuremmat maat olisivat kiinnittäneet niihin huomiota.”

Kun Israel lähti Egyptistä 1513 eaa., Jehova päätti olla johdattamatta israelilaisia Filistean kautta (joka olisi ollut suorin reitti Egyptistä Luvattuun maahan), jotteivät he olisi masentuneet sen vuoksi, että he olisivat joutuneet heti käymään sotaa, ja päättäneet siksi palata Egyptiin (2Mo 13:17). Filistealaiset eivät olisi todennäköisesti pitäneet miljoonien israelilaisten kulkua pelkästään kansainvälisenä liikenteenä, joka normaalisti kulki heidän maansa kautta. He olivat tuolloin aloilleen asettunut kansa, kun taas Siinain seudulla, johon Jehova ohjasi israelilaiset, oli paljon paimentolaisheimoja ja monia asumattomia seutuja, joihin israelilaiset saattoivat mennä synnyttämättä heti selkkausta.

Siihen aikaan kun iäkäs Joosua jakoi Jordanin länsipuolella olevan maan, filistealaisten alueet olivat vielä valloittamatta (Jos 13:2, 3). Myöhemmin Juudan miehet kuitenkin valtasivat kolme filistealaisten huomattavinta kaupunkia, Gazan, Askelonin ja Ekronin. Mutta voitto oli vain osittainen, sillä Juuda ”ei kyennyt häätämään alatasangon asukkaita, koska heillä oli rautaviikatteiset sotavaunut” (Tu 1:18, 19).

Tuomarien aikaan. Vuosien ajan sen jälkeen se, että filistealaisia ja muita kansoja jäi asumaan Kanaaniin, koetteli israelilaisten tottelevaisuutta Jehovalle (Tu 3:3, 4). Kerran toisensa jälkeen he lakkasivat tottelemasta ja omaksuivat väärän palvonnan. Sen vuoksi Jehova hylkäsi israelilaiset heidän vihollistensa, mm. filistealaisten, käsiin (Tu 10:6–8). Mutta kun he huusivat häntä avukseen, hän herätti heille armollisesti tuomareita vapauttamaan heidät (Tu 2:18). Yksi näistä tuomareista nimeltään Samgar löi 600 filistealaista maahan pelkällä naudantutkaimella (Tu 3:31). Vuosia myöhemmin Simson otti ”johdon Israelin pelastamiseksi filistealaisten käsistä”, kuten oli ennustettu ennen hänen syntymäänsä (Tu 13:1–5). Todiste filistealaisten vallasta Simsonin tuomarikauden alkupuolella voidaan nähdä siinä, että välttääkseen vaikeuksia Juudan miehet jopa kerran luovuttivat Simsonin heille (Tu 15:9–14).

Profeetta Samuel näki filistealaisten sortotoimet ja oli mukana myös tekemässä niistä loppua. Hänen palvellessaan Silon tabernaakkelissa ylimmäisen papin Eelin tuomarikauden loppupuolella filistealaiset löivät maahan noin 4000 israelilaista Afekin ja Eben-Eserin alueella. Silloin israelilaiset tuottivat pyhän arkun taistelukentälle, koska he ajattelivat saavansa sen avulla voiton. Filistealaiset tehostivat toimiaan. 30000 israelilaista surmattiin ja arkku kaapattiin. (1Sa 4:1–11.) Filistealaiset veivät arkun jumalansa Dagonin temppeliin Asdodiin. Tuon jumalan kuva kaatui kahdesti kasvoilleen. Toisella kertaa itse epäjumala särkyi. (1Sa 5:1–5.) Sen jälkeen arkkua siirreltiin filistealaiskaupungista toiseen, ja sen vanavedessä seurasivat pakokauhu ja sairaudet (1Sa 5:6–12). Seitsemän kuukauden kuluttua kaappauksesta arkku lopulta palautettiin Israeliin (1Sa 6:1–21).

Noin 20 vuotta myöhemmin (1Sa 7:2) filistealaiset marssivat israelilaisia vastaan, kun nämä olivat Samuelin kehotuksesta kokoontuneet Mispaan palvomaan. Tällä kertaa Jehova syöksi filistealaiset sekasortoon, niin että hänen kansansa saattoi kukistaa heidät. Myöhemmin ”kaupungit, jotka filistealaiset olivat ottaneet Israelilta, palautuivat Israelille Ekronista Gatiin asti”. (1Sa 7:5–14.)

 Saulin hallituskaudesta Daavidin valloitukseen asti. Israelilaisten vaikeudet filistealaisten kanssa eivät kuitenkaan loppuneet siihen (1Sa 9:16; 14:47). Filistealaiset olivat ilmeisesti pystyttäneet varuskuntia Israelin alueelle ennen Saulin hallituskautta (vrt. 1Sa 10:5; 13:1–3). Filistealaiset pystyivät voimankäytöllään estämään sen, että israelilaisilla olisi ollut omia seppiä, joten he olivat aseettomia. Lisäksi israelilaisten oli tämän takia pakko mennä heidän luokseen teroituttamaan maataloustyökalunsa. (1Sa 13:19–22.) Tilanne oli niin paha, että jopa jotkut heprealaiset asettuivat filistealaisten puolelle toisia israelilaisia vastaan (1Sa 14:21). Jehovan avulla Saulin ensimmäinen suuri sotaretki filistealaisia vastaan johti kuitenkin siihen, että Israel löi heitä maahan Mikmasista Aijaloniin asti. (1Sa 13:1–14:31; ks. MIKMAS.)

Toivuttuaan tappiostaan filistealaiset kokosivat kuitenkin myöhemmin joukkonsa taistellakseen Israelia vastaan. Nuo kaksi armeijaa asettuivat asemiin Juudassa sijaitsevan Elan alatasangon vastakkaisille puolille. Aamuin illoin, 40 päivän ajan, Goljat-niminen soturi tuli filistealaisten leiristä ja haastoi israelilaiset valitsemaan keskuudestaan miehen, joka ryhtyisi hänen kanssaan kaksintaisteluun. (1Sa 17:1–10, 16.) Tämän haasteen otti vastaan Daavid-paimen, joka kaatoi Goljatin linkoamallaan kivellä ja surmasi hänet sitten hänen omalla miekallaan (1Sa 17:48–51). Sen jälkeen israelilaiset ajoivat pakenevia filistealaisia takaa ja löivät heitä maahan aina Gatin ja Ekronin kaupunkeihin saakka (1Sa 17:52, 53).

Daavid kävi tämän jälkeen voittoisasti sotaa filistealaisia vastaan. Kun hän palasi taistelusta, voittoa juhlivilla naisilla oli tapana sanoa: ”Saul on lyönyt maahan tuhansiaan ja Daavid kymmeniätuhansiaan.” (1Sa 18:5–7; ks. myös 1Sa 18:25–27, 30; 19:8.) Saul tuli tämän vuoksi mustasukkaiseksi Daavidille, mikä johti lopulta siihen, että Daavidin täytyi paeta henkensä edestä. Hän pakeni filistealaiseen Gatin kaupunkiin. (1Sa 18:8, 9; 20:33; 21:10.) Siellä kuningas Akisin palvelijat nähtävästi yrittivät surmata Daavidin. Hän pääsi kuitenkin kaupungista ehjin nahoin salaamalla täysijärkisyytensä. (1Sa 21:10–15.) Jolloinkin sen jälkeen Daavid, jota Saul edelleen ajoi takaa, pelasti Juudan alueella sijainneen Keilan kaupungin filistealaisilta ryöstelijöiltä (1Sa 23:1–12). Myöhemmin filistealaisten yllätyshyökkäys Israelin alueelle pakotti Saulin luopumaan tilapäisesti Daavidin takaa-ajosta (1Sa 23:27, 28; 24:1, 2).

Koska Saul edelleen ajoi takaa Daavidia, tämä päätti jälleen hakea turvaa filistealaisten alueelta. Gatin kuningas Akis otti Daavidin suopeasti vastaan ja antoi hänelle Siklagin kaupungin. (1Sa 27:1–6.) Vuoden parin kuluttua filistealaiset valmistautuivat taistelemaan Saulin joukkoja vastaan ja kuningas Akis, joka uskoi, että Daavid oli tullut ”löyhkäksi kansansa Israelin keskuudessa”, pyysi häntä mukaansa. Muut filistealaiset akseliruhtinaat eivät kuitenkaan luottaneet Daavidiin, ja heidän vaatimuksestaan Daavid ja hänen miehensä palasivat Filisteaan. Filistealaiset saivat sitten Israelin kanssa käymässään taistelussa ratkaisevan voiton, ja Saul ja kolme hänen poikaansa saivat surmansa. (1Sa 27:12; 28:1–5; 29:1–11; 31:1–13; 1Ai 10:1–10, 13; 12:19.)

Kun Daavid lopulta voideltiin koko Israelin kuninkaaksi, filistealaiset tunkeutuivat Refaimin alatasangolle (Jerusalemista lounaaseen) mutta kärsivät nöyryyttävän tappion (2Sa 5:17–21; 1Ai 14:8–12). Myöhemmin eräs toinenkin filistealaishyökkäys päättyi Israelin voittoon (2Sa 5:22–25; 1Ai 14:13–16). Daavid kävi hallituskautensa aikana myös lukuisia muita taisteluja filistealaisia vastaan ja onnistui alistamaan heidät. Kerran hän kuitenkin miltei menetti henkensä. (2Sa 8:1; 21:15–22; 1Ai 18:1; 20:4–8.)

Salomon hallituskaudesta eteenpäin. Sen jälkeen ei ole vuosikausiin mainintoja sodista filistealaisten kanssa. Daavidin pojan Salomon hallituskausi (1037–998 eaa.) oli rauhaisa, ja hänen valta-alueensa ulottui aina filistealaiseen Gazan kaupunkiin asti (1Ku 4:21–25; 2Ai 9:26).

Parikymmentä vuotta sen jälkeen kun kymmenen heimon valtakunta oli muodostunut, filistealaiset valtasivat Danin alueella sijaitsevan Gibbetonin kaupungin. Israelin kuninkaan Nadabin yrittäessä vallata kaupunkia hänet surmasi Baesa, joka alkoi sen jälkeen hallita kuninkaana. (Jos 19:40, 44; 1Ku 15:27, 28.) Gibbeton oli yhä filistealaisten valvonnassa noin 24 vuotta myöhemmin, kun Israelin armeijan  päällikkö Omri leiriytyi sitä vastaan (1Ku 16:15–17).

Josafatin hallitessa (936 – n. 911 eaa.) filistealaiset olivat ilmeisesti hänen alamaisiaan, sillä he toivat hänelle lahjoja ja pakkoveroa (2Ai 17:11). Hänen poikansa Joramin hallituskaudella filistealaiset ja arabit kuitenkin tunkeutuivat Juudaan ja veivät mennessään melkoisesti saalista Jerusalemista. He ottivat myös vangiksi Joramin vaimot ja kaikki hänen poikansa paitsi nuorimmaista Jehoahasia. (2Ai 21:16, 17.) Kymmeniä vuosia myöhemmin Juudan kuningas Ussia soti menestyksellisesti filistealaisia vastaan ja valtasi Gatin, Jabnen ja Asdodin. Hän rakensi jopa kaupunkeja filistealaisalueelle. (2Ai 26:6–8.) Ussian pojanpojan Ahasin hallituskaudella filistealaiset kuitenkin valtasivat useita israelilaiskaupunkeja Negevistä aina Juudan valtakunnan pohjoisrajalle asti ja asettuivat niihin asumaan (2Ai 28:18). Jesajan (14:28, 29) esittämän profetian mukaisesti Ahasin poika Hiskia löi filistealaiset aina Gazaan saakka (2Ku 18:8).

Profeetallisia mainintoja. Joelin profetiassa ennustettiin, että koska filistealaiset myivät ”Juudan pojat” ja ”Jerusalemin pojat” ”kreikkalaisten pojille”, he saisivat itse saman kohtelun (Jl 3:4–8). Profeetta Joelin sanat kirjoitettiin muistiin ilmeisesti 800-luvulla eaa., joten tämän profetian täyttyminen on voinut sisältää filistealaisten tappiot Ussian (2Ai 26:6–8) ja Hiskian (2Ku 18:8) käsissä.

Suurempi täyttymys oli kuitenkin ilmeisesti sen jälkeen, kun israelilaiset palasivat Babylonin pakkosiirtolaisuudesta. Kommentaattori C. F. Keil toteaa: ”Aleksanteri Suuri ja hänen seuraajansa vapauttivat monia juutalaisia sotavankeja maissaan (vrt. kuningas Demetrioksen Jonatanille antama lupaus: ’Minä päästän vapaaksi sellaiset Juudan asukkaat, jotka on otettu vangeiksi ja alennettu orjiksi maassamme’, Josefus, Ant. xiii, 2, 3), ja joitakin Filistean ja Foinikian osia oli jonkin aikaa juutalaisten hallussa.” (Commentary on the Old Testament, 1973, X osa, Joel, s. 224.) (Vrt. Ob 19, 20.) On myös huomionarvoista, että Aleksanteri Suuri valtasi filistealaisen Gazan kaupungin. Monet sen asukkaista surmattiin ja eloon jääneet myytiin orjiksi. Myös jotkin muut profetiat viittasivat siihen, että Jehovan kosto kohtaisi filistealaisia (Jes 14:31; Jer 25:9, 20; 47:1–7; Hes 25:15, 16; Am 1:6–8; Sef 2:5; Sak 9:5–7; ks. yksityiskohtia hakusanoista ASDOD; ASKELON; EKRON; GAT; GAZA nro 1).

Hesekielin 16:27:ssä sanotaan, että ”filistealaisten tyttäriä” nöyryytetään Jerusalemin irstaan menettelyn vuoksi (Hes 16:2). Tämä johtui nähtävästi siitä, että Jerusalemin uskottomuus Jumalaansa Jehovaa kohtaan oli vailla vertaa, sillä filistealaiset ja muut kansat olivat pitäneet lujasti kiinni väärien jumaliensa palvonnasta (vrt. Jer 2:10, 11).