Kreikkalainen sana fi·lo·so·fiʹa tarkoittaa kirjaimellisesti ’viisauden rakkautta’. Nykyisessä kielenkäytössä sana viittaa ihmisten yrityksiin ymmärtää ja tulkita ajattelun ja teorioiden rakentelun kautta kaikkea inhimillistä kokemusta sekä todellisuuden taustalla olevia syitä ja periaatteita.

”Filosofiaa” ja ”filosofia” vastaavat kreikan kielen sanat esiintyvät kumpikin vain kerran Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa (Kol 2:8; Ap 17:18). Kun Paavali kirjoitti Vähässä-Aasiassa toimivalle Kolossan seurakunnalle, jotkut siellä olivat ilmeisesti sellaisessa vaarassa, että heihin vaikutettaisiin ”filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan”. Kreikkalaisella filosofialla oli tuolloin varsin huomattava asema. Kolossalaiskirjeen 2:8:n tekstiyhteys osoittaa kuitenkin, että Paavalin huolenaiheena olivat erityisesti judaistit, jotka yrittivät saada kristityt jälleen noudattamaan Mooseksen lakia ja sen vaatimuksia: ympärileikkausta, juhlapäiviä ja tietyistä ruoista pidättymistä (Kol 2:11, 16, 17). Paavali ei vastustanut tietoa, sillä hän rukoili, että kristityt täyttyisivät sillä. Mutta kuten hän osoitti, ihmisen täytyy ymmärtää Jeesuksen Kristuksen osa Jumalan tarkoituksen toteutumisessa, jotta hän saisi todellista viisautta ja täsmällistä tietoa. (Kol 1:9, 10; 2:2, 3.) Kolossalaisten piti olla varuillaan, jottei joku veisi heitä saaliikseen suostuttelevin puhein inhimillisen ajattelutavan tai näkemyksen avulla. Sellainen  filosofia olisi ”maailman alkeisasioiden [stoi·kheiʹa]”, ts. maailman periaatteiden tai perustekijöiden ja motiivien mukaista, ’eikä Kristuksen mukaista’. (Kol 2:4, 8.)

Ateenassa Paavali tapasi ”sekä epikurolaisia että stoalaisia filosofeja” (Ap 17:18). He sanoivat apostolia ”lavertelijaksi” ja käyttivät kreikkalaista sanaa sper·mo·loʹgos, joka tarkoittaa kirjaimellisesti siemeniä nokkivaa lintua. Tuohon sanaan sisältyy myös ajatus ihmisestä, joka kerää tiedonmurusia ja toistelee niitä ilman mitään järjestystä tai menetelmää. Nuo filosofit ylenkatsoivat Paavalia ja hänen sanomaansa. Epikurolainen filosofia perustui siihen, että nautinnon, varsinkin henkisen nautinnon, hankkiminen oli parasta, mitä elämä voi tarjota (1Ko 15:32). Vaikka se tunnustikin jumalien olemassaolon, se selitti, että ne olivat inhimillisen kokemuksen ulkopuolella eikä ihmisen tarvinnut välittää niistä. Stoalaisten filosofia korosti sallimusta tai luonnollista kohtaloa; ihmisen tulee olla erittäin hyveellinen mutta pyrkiä välinpitämättömyyteen tuskan tai mielihyvän suhteen. Epikurolaiset ja stoalaiset eivät uskoneet ylösnousemukseen. Puhuessaan sellaisille miehille Paavali tähdensi yksilön suhdetta Luojaan ja tilivelvollisuutta Hänelle ja yhdisti siihen Kristuksen ylösnousemuksen ja sen ihmisille antaman ”takeen”. ”Viisautta” etsiville kreikkalaisille sanoma Kristuksesta oli ”tyhmyyttä” (1Ko 1:22, 23), ja kun Paavali mainitsi ylösnousemuksen, monet hänen kuulijoistaan alkoivat pilkata, mutta joistakuista tuli uskovia. (Ap 17:22–34.)

Paavali korosti henkeytetyissä kirjeissään useaan kertaan sitä, että maailman viisaus ja se, mitä valheellisesti nimitetään tiedoksi, on tyhmyyttä Jumalan edessä ja kristittyjen tulee karttaa sitä (1Ko 1:18–31; 2:6–8, 13; 3:18–20; 1Ti 6:20).