Henkeytetty kirje, jonka apostoli Paavali kirjoitti kreikaksi ”Galatian seurakunnille” (Ga 1:1, 2).

Kirjoittaja. Paavali nimetään tämän kirjan kirjoittajaksi sen alkusanoissa (Ga 1:1). Hänen nimensä esiintyy tekstissä myöhemminkin, ja hän puhuu itsestään ensimmäisessä persoonassa (5:2). Osa kirjeestä käsittelee omaelämäkerran tavoin Paavalin kääntymystä ja joitakin muita hänen kokemuksiaan. Viittaukset hänen lihassaan olleeseen vaivaan (4:13, 15) ovat sopusoinnussa niiden muissa raamatunkirjoissa olevien kohtien kanssa, jotka näyttävät puhuvan tästä vaivasta (2Ko 12:7; Ap 23:1–5). Paavalin muut kirjeet kirjoitti tavallisesti sihteeri, mutta tämän hän sanoo kirjoittaneensa ”omakätisesti” (Ga 6:11). Muissa kirjoituksissaan hän lähes poikkeuksetta lähettää omat terveisensä ja seurassaan olevien terveiset, mutta tässä kirjeessä hän ei tee niin. Jos Galatalaiskirjeen olisi kirjoittanut joku petkuttaja, tämä olisi hyvin todennäköisesti maininnut sihteerin nimen ja lähettänyt terveisiä, kuten Paavali tavallisesti teki. Kirjoittajan käyttämä puhuttelutapa ja hänen rehellisen suora tyylinsä vahvistavat näin ollen kirjeen oikeaperäisyyden. Ei ole järkevää ajatella, että väärentäjä olisi laatinut sitä tällä tavoin.

Yleensä tämä kirje tunnustetaan Paavalin kirjeeksi; vain ne, jotka yrittävät osoittaa, ettei Paavali kirjoittanut ainoatakaan hänen laatiminaan tavallisesti pidetyistä kirjeistä, kiistävät sen. Raamatun ulkopuolisista todisteista, jotka tukevat sitä, että Paavali kirjoitti kirjeen, mainittakoon lainaus, jonka Irenaeus (n. v. 180) ottaa Galatalaiskirjeestä ja jonka hän sanoo olevan lainaus Paavalilta.

Keille osoitettiin. Se, mitkä seurakunnat kuuluivat niihin ”Galatian seurakuntiin” (Ga 1:2), joille kirje osoitettiin, on pitkään aiheuttanut kiistaa. Jotkut ajattelevat, että kyse oli nimeltä mainitsemattomista seurakunnista Galatian provinssin pohjoisosassa, ja he tukevat tätä väitettä sillä, että tuolla alueella asuneet olivat etnisesti galatalaisia, kun taas etelässä asuneet eivät olleet. Paavali käyttää kuitenkin kirjoituksissaan tavallisesti provinssien virallisia roomalaisia nimiä, ja hänen aikanaan Galatian provinssi käsitti eteläisen Lykaonian kaupungit Ikonionin, Lystran ja Derben sekä Pisidiassa sijainneen Antiokian kaupungin. Kaikkiin näihin kaupunkeihin Paavali oli muodostanut kristillisiä seurakuntia ensimmäisellä evankelioimismatkallaan Barnabaan kanssa. Se, että kirje osoitettiin Ikonionin, Lystran, Derben ja Pisidian Antiokian kaupunkien seurakunnille, käy yksiin sen kanssa, että Barnabas mainitaan tämän Paavalin kirjeen vastaanottajille aivan ilmeisesti tuttuna henkilönä (2:1, 9, 13). Mistään muualta Raamatusta ei ilmene, että Pohjois-Galatian kristityt olisivat tunteneet Barnabaan tai että Paavali edes olisi tehnyt matkoja tuon alueen kautta.

Paavalin huudahdus ”oi ymmärtämättömät galatalaiset” ei todista, että hänellä oli mielessään vain jokin tietty etninen ihmisryhmä, joka oli lähtöisin yksinomaan Galatian pohjoisosan gallialaisesta sukujuuresta (Ga 3:1). Pikemminkin Paavali nuhteli joitakuita sikäläisiin seurakuntiin kuuluvia sen vuoksi, että he olivat antaneet keskuudessaan olevien judaistien vaikuttaa itseensä; judaistit olivat juutalaisia, jotka yrittivät tulla vanhurskaiksi Mooseksen välityksellä tehdyn järjestelyn avulla sen sijaan, että olisivat tavoitelleet sitä ’uskosta johtuvaa vanhurskautta’, jonka uusi liitto teki mahdolliseksi (2:15–3:14; 4:9, 10). ”Galatian seurakunnat” (1:2), joille Paavali kirjoitti, koostuivat rodultaan juutalaisista ja ei-juutalaisista, joista jälkimmäiset olivat sekä ympärileikattuja käännynnäisiä että ympärileikkaamattomia pakanoita, ja epäilemättä jotkut olivat kelttiläistä syntyperää (Ap 13:14, 43; 16:1;  Ga 5:2). Heitä kaikkia sanottiin galatalaiskristityiksi, koska heidän asuinalueensa oli nimeltään Galatia. Koko kirjeen sävy antaa ymmärtää, että Paavali kirjoitti sellaisille, jotka hän tunsi hyvin ja jotka asuivat tämän Rooman provinssin eteläosassa, eikä ventovieraille, jotka asuivat sen pohjoisosassa, missä hän ei ilmeisesti koskaan käynyt.

Kirjoitusaika. Kirjan kattama aika on epämääräisen pituinen, mutta kirjoitusaika on määritetty suurin piirtein vuosiin 50–52. Galatalaiskirjeen 4:13:sta ilmenee, että Paavali kävi galatalaisten luona ainakin kaksi kertaa ennen kirjeen kirjoittamista. Apostolien tekojen luvuissa 13 ja 14 kuvaillaan Paavalin ja Barnabaan käyntiä Etelä-Galatian kaupungeissa noin vuosina 47–48. Sitten vuoden 49 vaiheilla Jerusalemissa pidetyn, ympärileikkausta käsitelleen kokouksen jälkeen Paavali meni Silaksen kanssa takaisin Galatian Derbeen ja Lystraan sekä muihin kaupunkeihin, joissa Paavali ja Barnabas olivat ’julistaneet Jehovan sanaa’ (Ap 15:36–16:1) ensimmäisellä matkallaan. Ilmeisesti tämän jälkeen, ollessaan jollakin toisella paikkakunnalla toisen lähetysmatkansa aikana tai jo perillä tukikohtana pitämässään Syyrian Antiokiassa, Paavalille tuli sana, joka sai hänet kirjoittamaan ”Galatian seurakunnille”.

Jos Paavali kirjoitti tämän kirjeen puolitoista vuotta kestäneen Korintissa olonsa aikana (Ap 18:1, 11), niin kirjoittaminen tapahtui todennäköisesti vuoden 50 syksyn ja vuoden 52 kevään välisenä aikana, samoihin aikoihin kuin hän kirjoitti kanoniset kirjeensä tessalonikalaisille.

Jos hän kirjoitti pysähdyttyään lyhyeksi aikaa Efesokseen tai tultuaan takaisin Syyrian Antiokiaan ja ”viivyttyään jonkin aikaa siellä” (Ap 18:22, 23), kirjoittaminen tapahtui noin vuonna 52. Efesos ei kuitenkaan ole todennäköinen kirjoituspaikka, koska hän oli siellä niin vähän aikaa ja koska voidaan olettaa, että jos Paavali olisi ollut niin lähellä kuullessaan, että Galatiassa oli poikettu totuudesta, hän olisi itse käynyt veljien luona tai selittänyt kirjeessään, miksi hän ei tuolloin pystynyt tulemaan.

Se, että hänen kirjeessään sanotaan galatalaisten ’olevan niin nopeasti siirtymässä pois hänestä, joka kutsui heidät’ (Ga 1:6), ilmaisee kenties, että kirje kirjoitettiin pian sen jälkeen kun Paavali oli käynyt galatalaisten luona. Mutta vaikka kirjoittaminen olisikin tapahtunut vasta vuonna 52 Syyrian Antiokiassa, tällaiseen totuudesta poikkeamiseen olisi kulunut aikaa suhteellisen vähän.

Kanonisuus. Varhaisia todisteita kirjan kanonisuudesta löydetään Muratorin katkelmasta ja Irenaeuksen, Klemens Aleksandrialaisen, Tertullianuksen ja Origeneen kirjoituksista. Nämä miehet viittasivat siihen nimeltä useimpien tai kaikkien muiden Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten 26 kirjan yhteydessä. Se mainitaan nimeltä Markionin lyhennetyssä kaanonissa, ja jopa Kelsos (Celsus), joka oli kristillisyyden vihollinen, viittaa siihen epäsuorasti. Galatalaiskirje on mukana kaikissa henkeytetyn Raamatun kaanonin kirjojen huomattavissa luetteloissa ainakin Karthagon kolmannen kirkolliskokouksen aikaan, vuoteen 397, asti. Se on säilynyt nykyajalle Paavalin kahdeksan muun henkeytetyn kirjeen kanssa Chester Beatty -papyrus nro 2:ssa (P⁴⁶), käsikirjoituksessa joka on ajoitettu noin vuoteen 200. Tämä todistaa, että varhaiskristityt hyväksyivät Galatalaiskirjeen yhdeksi Paavalin kirjeistä. Myös muut vanhat käsikirjoitukset, kuten Codex Sinaiticus, Codex Alexandrinus, Codex Vaticanus, Codex Ephraemi rescriptus ja Codex Claromontanus sekä syyrialainen Pešitta, sisältävät Galatalaiskirjeen. Se on myös täysin sopusoinnussa Paavalin muiden kirjoitusten ja Raamatun muiden osien kanssa, joita siinä toistuvasti lainataan.

Kirjeeseen liittyvät olosuhteet. Kirjeestä käy ilmi monia Paavalin ajan Galatian asukkaiden piirteitä. Pohjoisesta tulleet gallialaiset keltit olivat vallanneet seudun 200-luvulla eaa., ja sen vuoksi kelttiläinen vaikutus maassa oli voimakasta. Kelttejä eli gallialaisia pidettiin hurjana, barbaarisena kansana, ja heidän on sanottu uhranneen sotavankejaan ihmisuhreina. Heitä on myös kuvattu roomalaisessa kirjallisuudessa hyvin tunteellisiksi, taikauskoisiksi ihmisiksi, jotka pitivät rituaaleista, ja tämä uskonnollinen piirre todennäköisesti etäännytti heitä kristillisyyden kaltaisesta palvontamuodosta, johon ei sisältynyt rituaaleja.

Galatian seurakuntiin on myös saattanut  kuulua monia, jotka olivat aikaisemmin olleet tällaisia pakanoita, sekä monia juutalaisuudesta kääntyneitä, jotka eivät olleet päässeet täysin eroon Mooseksen lain mukaisten palvontamenojen ja muiden velvoitteiden tunnontarkasta noudattamisesta. Kelttiläistä alkuperää olleiden galatalaisten häilyvä, epävakaa luonne voisi selittää, miksi jotkut Galatian seurakuntiin kuuluvat olivat yhdessä vaiheessa palavan innokkaita Jumalan totuuden puolesta mutta joutuivat lyhyen ajan kuluttua helposti niiden totuuden vastustajien saaliiksi, jotka vaativat Lain ehdotonta noudattamista ja pitivät ympärileikkausta ja muita Lain vaatimuksia edellytyksinä pelastumiselle.

Ilmeisesti judaistit, joiksi näitä totuuden vihollisia voitaisiin sanoa, pitivät ympärileikkauskysymystä esillä vielä senkin jälkeen, kun apostolit ja muut Jerusalemin vanhimmat olivat käsitelleet asian. Kenties jotkut galatalaiskristityt antoivat myös perään muun väestön alhaisille moraalinormeille, kuten voidaan päätellä siitä, mitä kirjeen loppuosassa sanotaan 5. luvun jakeesta 13 eteenpäin. Joka tapauksessa kun apostoli sai tiedon siitä, että he olivat poikenneet totuudesta, hän kirjoitti tämän suorasukaisia neuvoja ja voimakasta kannustusta sisältävän kirjeen. Hän pyrki kirjeellään selvästikin ennen kaikkea vahvistamaan apostoliutensa pätevyyden, torjumaan judaistien väärät opetukset ja lujittamaan Galatian seurakuntien veljiä.

Judaistit olivat viekkaita ja vilpillisiä (Ap 15:1; Ga 2:4). Nämä väärät opettajat väittivät edustavansa Jerusalemin seurakuntaa ja vastustivat Paavalia eivätkä pitäneet häntä apostolina. Judaistit halusivat kristittyjen ympärileikkauttavan itsensä, mutta tässä he eivät etsineet galatalaisten parasta, vaan koettivat saada asiat näyttämään sellaisilta, että ne miellyttäisivät juutalaisia ja laannuttaisivat heidän kiihkeää vastustustaan. Judaistit eivät halunneet kärsiä vainoa Kristuksen tähden. (Ga 6:12, 13.)

Saavuttaakseen tavoitteensa he väittivät, että Paavali oli saanut valtuutuksensa  epäsuorasti, vain joiltakuilta kristillisen seurakunnan huomattavilta miehiltä, eikä Kristukselta Jeesukselta itseltään (Ga 1:11, 12, 15–20). He halusivat galatalaisten seuraavan heitä (4:17), ja tehdäkseen tyhjäksi Paavalin vaikutusvallan heidän täytyi ensin osoittaa, ettei hän ollut apostoli. Ilmeisesti he väittivät, että Paavali saarnasi ympärileikkausta silloin kun katsoi sen tarkoituksenmukaiseksi (1:10; 5:11). He yrittivät jollakin tavoin sulauttaa kristillisyyden ja juutalaisuuden yhdeksi uskonnoksi; he eivät kieltäneet Kristusta suoraan, mutta sanoivat, että ympärileikkaus hyödyttäisi galatalaisia, että se auttaisi heitä edistymään kristillisyydessä ja että heistä tulisi siten myös Abrahamin poikia, hänen jolle ympärileikkausliitto alun perin annettiin (3:7).

Paavali kumosi perusteellisesti näiden valekristittyjen väitteet ja rakensi Galatian veljiä, niin että he saattoivat pysyä lujina Kristuksessa. On rohkaisevaa havaita, että Galatian seurakunnat tosiaan pysyivät uskollisina Kristukselle ja olivat totuuden pylväitä. Apostoli Paavali kävi niissä kolmannella lähetysmatkallaan (Ap 18:23), ja apostoli Pietari osoitti ensimmäisen kirjeensä mm. galatalaisille (1Pi 1:1).

[Tekstiruutu s. 579]

GALATALAISKIRJEEN KOHOKOHTIA

Kirje, jossa korostetaan sen vapauden arvostamista, joka tosi kristityillä on Jeesuksen Kristuksen välityksellä

Kirjoitettiin vuoden tai kenties joidenkin vuosien kuluttua siitä, kun galatalaisille oli ilmoitettu hallintoelimen päätöksestä, jonka mukaan kristityiltä ei vaadita ympärileikkausta

Paavali puolustaa apostoliuttaan

Paavalin apostolius ei ollut inhimillistä alkuperää, vaan hän oli saanut nimityksensä Jeesukselta Kristukselta ja Isältä; hän ei neuvotellut apostolien kanssa Jerusalemissa ennen kuin alkoi julistaa hyvää uutista; vasta kolme vuotta myöhemmin hän kävi lyhyesti Keefaan ja Jaakobin luona (1:1, 13–24)

Sitä hyvää uutista, jota hän julisti, ei ollut saatu ihmisiltä vaan ilmestyksen kautta Jeesukselta Kristukselta (1:10–12)

Ilmestyksen johdosta Paavali meni Barnabaan ja Tituksen kanssa Jerusalemiin ympärileikkauskysymyksen vuoksi; hän ei oppinut mitään uutta Jaakobilta, Pietarilta ja Johannekselta, vaan nämä havaitsivat, että hänet oli valtuutettu toimimaan apostolina kansakunnille (2:1–10)

Kun Pietari Antiokiassa erottautui väärin ei-juutalaisista uskovista joidenkuiden Jerusalemista käymässä olleiden veljien pelosta, Paavali ojensi häntä (2:11–14)

Ihminen julistetaan vanhurskaaksi vain uskosta Kristukseen, ei lain tekojen perusteella

Jos ihminen voitaisiin julistaa vanhurskaaksi lain tekojen kautta, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla (2:15–21)

Galatalaiset saivat Jumalan hengen sen vuoksi, että ottivat uskoen vastaan hyvän uutisen, eivät lain tekojen vuoksi (3:1–5)

Abrahamin todellisia poikia ovat ne, joilla on samanlainen usko kuin hänellä (3:6–9, 26–29)

Koska ne, jotka yrittävät osoittautua vanhurskaiksi Lain tekojen avulla, eivät pysty pitämään Lakia täydellisesti, he ovat kirouksen alaisia (3:10–14)

Laki ei tehnyt pätemättömäksi Abrahamin kanssa tehtyyn liittoon liittyvää lupausta, vaan se teki rikkomukset ilmeisiksi ja toimi kasvattajana, joka johtaa Kristukseen (3:15–25)

Pysykää lujina kristillisessä vapaudessa

Kuolemallaan Jeesus Kristus vapautti lain alaisuudessa olevat ja teki Jumalan pojiksi tulemisen heille mahdolliseksi (4:1–7)

Palaaminen päivien, kuukausien, ajanjaksojen ja vuosien viettämiseen merkitsisi palaamista orjuuteen ja tulemista Ismaelin, palvelustyttö Hagarin pojan, kaltaiseksi; hänet ja hänen äitinsä lähetettiin pois Abrahamin huonekunnasta (4:8–31)

Koska galatalaiset oli vapautettu synnistä eikä Laki enää sitonut heitä, heidän tuli vastustaa jokaista, joka koetti saada heidät ottamaan vastaan orjuuden ikeen (1:6–9; 5:1–12; 6:12–16)

Älkää käyttäkö vapauttanne väärin, vaan mukautukaa Jumalan hengen vaikutukseen, ilmaiskaa sen hedelmää elämässänne ja karttakaa lihan tekoja (5:13–26)

Palauttakaa kohdalleen lempeyden hengessä jokainen, joka ottaa harha-askeleen; kaikkien yksilöiden velvollisuus on kuitenkin kantaa oma vastuukuormansa (6:1–5)