Aine, jota laitetaan taikinaan tai nesteisiin käymistilan aikaansaamiseksi, varsinkin hapattava taikinanjuuri, joka otetaan talteen leipomista varten. Tällaista hapattavaa ainetta tarkoittavat heprean sana seʼorʹ (”hapantaikina”; 2Mo 12:15) ja kreikan sana zyʹmē (”hapate”; Lu 13:21). Heprealainen sana ḥa·metsʹ tarkoittaa sellaista, mikä on hapatettu (3Mo 2:11).

Ihmiset ovat jo pitkään tunteneet viinin, joka on viinirypäleiden tai muiden hedelmien käytettyä mehua. Viini tietenkin käy ilman hapatetta.

Muinaiset egyptiläiset valmistivat olutta, jonka valmistamiseen tarvitaan käyteainetta, ja he leipoivat sekä hapanta että happamatonta leipää. Heprealaiset tunsivat todennäköisesti ”vehnäoluen” (Jes 1:22; Ho 4:18; UM; L. Koehler ja W. Baumgartner, Lexicon  in Veteris Testamenti Libros, Leiden 1958, s. 646). Näiden tuotteiden hapatteena on ehkä käytetty luonnonhiivaa, jota saadaan joidenkin hiivasienten itiöistä. Egyptissä tehdyissä kaivauksissa on löydetty huokoista leipää, jossa on ollut kuolleita hiivasoluja. Egyptiläisten kerrotaan käyttäneen leivän valmistuksessa myös soodaa (natriumkarbonaattia). Sooda ei aiheuttanut käymistä kuten hapantaikina, mutta se muodosti kaasukuplia, jotka saivat leivän nousemaan. Sekä Egyptissä että Israelissa näyttää olleen leivän valmistuksen yhteydessä ensisijaisesti tapana, että osa taikinasta otettiin talteen, sen annettiin hapata ja näin saatua hapantaikinaa käytettiin sitten uuden taikinan hapattamiseen. Aikaisemmalta leipomiskerralta talteen otettu taikinapaakku liotettiin tavallisesti taikinakaukalossa veteen ennen jauhojen lisäämistä, tai se voitiin panna jauhoihin ja alustaa sitten niiden mukana. Nykyäänkin monet panevat taikinan vaivaamisen jälkeen palan taikinaa talteen johonkin lämpimään paikkaan. Sillä voidaan 36–48 tunnin kuluttua hapattaa kokonainen uusi taikina.

Israelille annetussa Jumalan laissa. Mitään israelilaisten Jehovalle tuliuhriksi esittämää viljauhria ei saanut ”hapattaa” (3Mo 2:11). Hapatetta voitiin kuitenkin käyttää niiden kiitokseksi esitettyjen yhteysuhrien yhteydessä, jotka uhraaja antoi vapaaehtoisesti kiitollisuudesta Jehovan lukuisia siunauksia kohtaan. Tuolla aterialla piti iloita, ja happamia leipiä syötiin yleensä iloisissa tilaisuuksissa. Uhrilihan (ts. uhratun eläimen) ja happamattomien leipien lisäksi tuotiin happamia reikäleipiä, joita ei asetettu alttarille vaan jotka uhraaja ja virantoimituksessa oleva pappi söivät. (3Mo 7:11–15.)

Helluntaipäivänä esitettiin vehnäsadon ensi hedelmät ja ylimmäinen pappi heilutti Jehovan edessä kahta hapatettua vehnäleipää (3Mo 23:15–21). On huomionarvoista, että vuoden 33 helluntaipäivänä voideltiin pyhällä hengellä kristillisen seurakunnan ensimmäiset jäsenet, nimittäin juutalaisten keskuudesta valitut Jeesuksen Kristuksen opetuslapset. Jehovan suurena Ylimmäisenä Pappina Jeesus Kristus saattoi esittää Jumalan edessä ensimmäiset hengestä siinneet veljensä. Heidät oli otettu syntisen ihmiskunnan keskuudesta. (Ap 2:1–4, 41.) Noin kolme vuotta ja neljä kuukautta myöhemmin voideltiin pyhällä hengellä ensimmäiset kristillisyyteen kääntyneet ympärileikkaamattomat pakanat, Cornelius ja hänen huonekuntansa, ja heidät esitettiin siten Jumalan edessä. Heidätkin oli otettu syntisen ihmiskunnan keskuudesta. (Ap 10:24, 44–48; Ro 5:12.)

Seitsemänä pesahin jälkeisenä päivänä, 15.–21. abib- eli nisankuuta, vietettiin happamattomien leipien juhlaa. Noina päivinä ei israelilaisten taloista saanut edes löytyä mitään hapatettua eikä hapantaikinaa eikä niitä saanut olla heidän luonaan ”nähtävillä”. (2Mo 12:14–20; 13:6, 7; 23:15; 5Mo 16:4.) Tämän oli määrä muistuttaa heitä siitä, miten nopeasti he olivat Jehovan kädellä vapautuneet Egyptistä, kun heillä ei ollut ollut aikaa odottaa taikinansa happanemista vaan heidän oli täytynyt kiireissään ottaa se mukaan taikinakaukaloissaan (2Mo 12:34). Jokainen, joka silloin söi jotain hapatettua, oli ”karsittava pois Israelin kansankokouksesta” (2Mo 12:19).

Kuvaannollinen merkitys. ”Hapate” kuvaa Raamatussa usein syntiä tai turmelusta. Jeesus Kristus sanoi opetuslapsilleen: ”Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta” ja: ”Varokaa fariseusten hapatetta, joka on ulkokultaisuutta.” Aluksi opetuslapset eivät tajunneet, että Jeesus puhui vertauskuvallisesti, mutta lopulta he ymmärsivät, että hän kehotti heitä varomaan vääriä oppeja ja ulkokultaisia tapoja, ”fariseusten ja saddukeusten opetusta”, joka oli turmelevaa. (Mt 16:6, 11, 12; Lu 12:1.) Hän mainitsi myös Herodeksen (tarkoitti ilmeisesti myös Herodeksen puoluelaisia) varoittaessaan: ”Pitäkää silmänne auki, varokaa fariseusten hapatetta ja Herodeksen hapatetta.” (Mr 8:15.) Jeesus tuomitsi rohkeasti fariseukset ulkokultaisiksi ihmisiksi, joita kiinnosti vain ulkoinen vaikutelma (Mt 23:25–28). Hän kiinnitti huomiota saddukeusten vääriin opillisiin näkemyksiin, ja hän paljasti Herodeksen puoluelaisten ulkokultaisuuden ja poliittisen petollisuuden. (Mt 22:15–21; Mr 3:6.)

Apostoli Paavali käytti samaa kielikuvaa käskiessään Korintin kristillistä seurakuntaa  erottamaan erään moraalittoman miehen seurakunnasta: ”Ettekö tiedä, että vähäinen hapate hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa pois vanha hapate, jotta olisitte uusi taikina, sen mukaan kuin olette happamattomat. Sillä onhan Kristus, meidän pesah-uhrimme, uhrattu.” Sitten hän osoitti selvästi, mitä hän tarkoitti ”hapatteella”: ”Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhoin hapattein eikä pahuuden ja jumalattomuuden hapattein, vaan vilpittömyyden ja totuuden happamattomin leivin.” (1Ko 5:6–8.) Paavali viittasi tässä heti juutalaisten pesah-juhlan jälkeen vietettävän happamattomien leipien juhlan kuvaannolliseen merkitykseen. Hapantaikinan palanen saa pian koko leipätaikinan happanemaan, ja samalla tavoin koko seurakuntaruumis tulisi epäpuhtaaksi Jehovan silmissä, ellei se poistaisi keskuudestaan tämän moraalittoman miehen turmelevaa vaikutusta. Israelilaisilla ei saanut olla mitään hapatettua taloissaan tuon juhlan aikana, ja myös korinttilaisten piti ryhtyä toimiin poistaakseen ”hapatteen” keskuudestaan.

Muutkin muinaiset kansat kuin heprealaiset yhdistivät hapatteen turmelukseen. Esimerkiksi kreikkalainen elämäkerran kirjoittaja Plutarkhos sanoi, että se on ”itsekin turmeluksen tuote, ja turmelee taikinan, johon se sekoitetaan” (Moralia, IV, ”The Roman Questions”, 109).

Ironisesti Jehova sanoi syntiä tehneille israelilaisille Aamoksen päivinä: ”Hapatetusta pankaa kiitosteurasuhri savuamaan ja kuuluttakaa vapaaehtoisia uhrilahjoja.” (Am 4:5.) Jumala kertoi heille, että kaikki heidän palvontansa Betelissä ja Gilgalissa oli rikkomusta häntä vastaan, joten he voisivat yhtä hyvin jatkaa sitä ja uhrata alttarilla sekä hapatettua että happamatonta leipää ilman mitään rajoituksia. Se olisi kuitenkin kaikki turhaa, koska he syyllistyivät epäjumalanpalvelukseen.