Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Hasor

Hasor

(’piha, asutusalue’).

1. Pohjois-Kanaanin merkittävin kaupunki siihen aikaan, kun Israel valloitti sen Joosuan johdolla (Jos 11:10). Hasorin on ajateltu olevan nykyinen Tell el-Qeda (Tel Hazor), joka sijaitsee n. 11 km Kedesin oletetusta sijaintipaikasta eteläkaakkoon. Paikalla tehtiin arkeologi Yigael Yadinin johdolla kaivauksia 1955–58 ja 1968–69, ja hänen mukaansa Joosuan ajan Hasorin pinta-ala oli suunnilleen 60 ha ja siellä on voinut olla 25000–30000 asukasta.

Hasorin kuningas Jabin johti Pohjois-Kanaanin yhdistyneet joukot Joosuaa vastaan mutta koki nöyryyttävän tappion. Itse Hasor poltettiin, ja se oli tuon alueen ainoa kummulle rakennettu kaupunki, jolle kävi näin. (Jos 11:1–13.) Vaikka Hasor määrättiin myöhemmin Naftalin heimolle (Jos 19:32, 35, 36), se oli Deboran ja Barakin aikana erään toisen voimakkaan Jabin-nimisen kanaanilaiskuninkaan hallituskaupunki (Tu 4:2, 17; 1Sa 12:9).

Myöhemmin kuningas Salomo linnoitti Hasorin samoin kuin Geserin ja Megiddon (1Ku 9:15). Arkeologiset löydöt osoittavat, että näiden kolmen kaupungin portit olivat rakenteeltaan samankaltaiset. Kertoessaan Hasorin kaivauksista Yigael Yadin kirjoittaa teoksessaan The Art of Warfare in Biblical Lands (1963, II osa, s. 288): ”Kun tämän muurin portin ensimmäiset merkit alkoivat tulla esiin tomun ja mullan keskeltä, jota kauhottiin varovasti pois, sen samankaltaisuus Megiddosta löydetyn ’Salomon portin’ kanssa ällistytti meitä. Ennen kuin kaivamista jatkettiin, teimme maahan alustavia merkintöjä Megiddon porttiin perustuvan porttiluonnoksemme mukaisesti. Sitten käskimme työntekijöiden jatkaa kaivamista ja maakerrosten poistamista. Saatuaan työnsä tehdyksi he katselivat meitä hämmästyksen vallassa, ikään kuin olisimme olleet taikureita tai ennustajia. Sillä siinä edessämme oli portti, jonka ääriviivat olimme merkinneet, Megiddon portin kopio. Tämä todisti paitsi sen, että Salomo oli rakentanut molemmat portit, myös sen, että molemmat oli tehty yhden ja saman yleissuunnitelman mukaan.”

Ilmeisesti Salomon ajalta peräisin olevien Hasorin porttien rauniot

Yli 200 vuotta Salomon kuoleman jälkeen, Israelin kuninkaan Pekahin hallituskaudella, Assyrian kuningas Tiglat-Pileser III valloitti Hasorin ja vei sen asukkaat pakkosiirtolaisuuteen (2Ku 15:29).

2. Negevissä sijainnut Juudan kaupunki; voidaan ehkä yhdistää el-Jebariyeen, joka on n. 24 km Kades-Barnean (todennäk. sama kuin Kedes) oletetusta sijaintipaikasta itäkoilliseen (Jos 15:21, 23).

3. Kerijot-Hesronin toinen nimi. Kerijot-Hesron oli Juudan kaupunkeja, ja sen on tavallisesti ajateltu olevan nykyinen Khirbet el-Qaryatein (Tel Qeriyyot), joka sijaitsee n. 20 km Hebronista etelään. (Jos 15:21, 25.)

4. Kaupunki, joka sijaitsi Benjaminin alueella (Ne 11:31, 33). Sen mahdolliseksi sijaintipaikaksi on ehdotettu Khirbet Hazzuria, joka on n. 7 km Jerusalemin temppelivuoresta luoteeseen.

5. Seutu Arabian aavikolla, Jordanin itäpuolella. Jeremian profetian mukaan Babylonin kuningas Nebukadressar (Nebukadnessar) oli ryöstävä sen (Jer 49:28–33).