Paikka, johon ruumis haudataan. Nykyään sana ”hauta” merkitsee tavallisesti maahan hautaamista varten kaivettua kuoppaa, mutta heprealaiset ja muut itämaiset kansat hautasivat kuolleensa yleensä luonnonluolaan tai kallioon hakattuun hautaan tai holviin. Heprean sana qeʹver on yleinen hautapaikkaa, hautaa tai hautausmaata tarkoittava sana (1Mo 23:7–9; Jer 8:1; 26:23). Myös sen sukulaissana qevu·rahʹ voi merkitä maahautaa tai kallioon louhittua hautaa (1Mo 35:20; 1Sa 10:2). (Ks. myös KUOPPA.)

Kreikan kielessä haudasta käytetään yleensä sanaa taʹfos (Mt 28:1), ja verbimuoto (thaʹptō) merkitsee ’haudata’ (Mt 8:21, 22). Sanat mnēʹma (Lu 23:53) ja mnē·meiʹon (Lu 23:55) viittaavat muistohautaan.

Koska nämä heprean ja kreikan sanat tarkoittavat yhden ihmisen hautapaikkaa, niin monesta haudasta puhuttaessa niistä käytetään monikkomuotoa. Ne eroavat siksi heprealaisesta sanasta šeʼōlʹ ja sen kreikkalaisesta vastineesta haiʹdēs, jotka tarkoittavat koko ihmiskunnan yhteistä hautaa ja joista käytetään sen vuoksi aina yksikköä. Tämän takia näitä sanoja ei olekaan monissa uudemmissa käännöksissä käännetty samalla tavoin kuin esimerkiksi vuoden 1776 kirkkoraamatussa, jossa sana šeʼōlʹ on käännetty vastineilla ”helvetti”, ”hauta”, ”tuonela” ja ”ahdistus” ja haiʹdēs vastineella ”helvetti”, vaan niissä sanat on yksinkertaisesti siirretty tekstiin sellaisinaan. (Ks. HAADES; ŠEOL.)

Koska ihmisen kuitenkin sanotaan joutuvan Šeoliin siten, että hänet haudataan yhdelle ihmiselle tarkoitettuun hautaan tai hautapaikkaan, niin noita paikkoja tarkoittavia sanoja käytetään rinnakkain Šeolin kanssa, vaikkakaan ei sen synonyymeina (Job 17:1, 13–16; 21:13, 32, 33; Ps 88:3–12).

Roomalaiskirjeen 3:13:ssa apostoli Paavali lainaa psalmia 5:9 ja vertaa jumalattomien ja petollisten ihmisten kurkkua ”avoimeen hautaan”. Avoimeen hautaan pannaan kuollut, joka mätänee, ja jumalattomien kurkku taas avautuu puheeseen, joka on tappavaa ja turmeltunutta. (Vrt. Mt 15:18–20.)

Haudat oli tapana kalkita valkoisiksi, jotta ihmiset eivät olisi vahingossa koskettaneet  niitä ja tulleet epäpuhtaiksi. Jerusalemin lähistön haudat valkaistiin kuukautta ennen pesahia, jottei kukaan olisi tullut epäpuhtaaksi tänä erikoisena palvonta-aikana koskettamalla vahingossa hautaa. Jeesus käytti tätä tapaa pohjana eräälle kuvaukselleen kirjanoppineista ja fariseuksista, jotka ulkonaisesti näyttivät vanhurskailta mutta olivat sisältä ”täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta” (Mt 23:27, 28).

Vaikka hautaa verrataankin kuoppaan, josta ihmiset haluavat aiheellisesti pelastua, niin Job kiinnittää huomiota siihen, että kärsivät ihmiset, joilla ei ole selvää toivoa ja jotka eivät ymmärrä Luojansa tarkoituksia, haluavat epätoivoissaan kuolla ja ”riemuitsevat löytäessään hautapaikan” (Job 3:21, 22). Tällainen asenne on jyrkkä vastakohta niiden ihmisten asenteelle, jotka ovat omistaneet elämänsä Luojansa palvelukseen ja jotka ovat luottavaisesti ottaneet vastaan lupauksen ylösnousemuksesta (Ps 16:9–11; Ap 24:15; Fil 1:21–26; 2Ti 4:6–8; Hpr 11:17–19). (Ks. HAUTAAMINEN, HAUTAPAIKAT.)