Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Havvot-Jair

Havvot-Jair

(’Jairin telttakylät’).

Manassen alueella Jordanin itäpuolella sijainneita kyliä. ”Gileadilla” tarkoitetaan toisinaan myös koko Jordanin itäpuolella olevaa Israelin maata (Jos 22:9), mikä voi selittää sen, että Havvot-Jairin sanotaan olleen Gileadissa (4Mo 32:40, 41), vaikka muissa raamatunkohdissa kylien sanotaan sijainneen Basanissa (5Mo 3:14; Jos 13:29, 30).

Jair (Juudan jälkeläinen Hesronin kautta, mutta lasketaan myös Manassen jälkeläiseksi), Mooseksen aikalainen, valloitti nämä ”telttakylät”, joita oli ilmeisesti kaikkiaan 23, ja nimesi ne itsensä mukaan Havvot-Jairiksi (4Mo 32:39–41; 5Mo 3:14; 1Ai 2:3, 21–23; ks. JAIR nro 1). Vuosia myöhemmin tuomari Jairin 30 pojan omistamat 30 kaupunkia tunnettiin nimellä Havvot-Jair. Joidenkin kriitikoiden mielestä tämä on ristiriidassa nimen Havvot-Jair alkuperää koskevan selityksen kanssa. Tuomarien kirjan kertomuksessa ei kuitenkaan sanota, että nimeä Havvot-Jair käytettiin ensimmäisen kerran tänä myöhäisempänä ajanjaksona. Se vain osoittaa, että kirjoittamisaikaan nimi oli yhä käytössä ja sitä käytettiin noista 30 kaupungista. (Tu 10:3, 4.)

Salomon hallituskaudella Jairin telttakylät kuuluivat erään valtuutetun alaisuuteen annettuihin alueisiin (1Ku 4:7, 13). Ne 60 kaupunkia, jotka mainitaan 1. Kuninkaiden kirjan 4:13:ssa ja muissa raamatunkohdissa (Jos 13:30; 1Ai 2:23), olivat tuohon aikaan Argobin seudulla Basanissa sijainneita linnoitettuja kaupunkeja, ja niihin eivät ehkä sisältyneet lukuisat maaseutukaupungit (vrt. 5Mo 3:4, 5). Kenties Jairin ”telttakylät” eivät kuuluneet näihin 60 kaupunkiin, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta.

Gesur ja Syyria valloittivat Havvot-Jairin tarkemmin määrittelemättömänä aikana Israelin historiassa (1Ai 2:23).