(’Heetistä [Heetiin kuuluvat]’).

Kansa, joka polveutui Heetistä, toisena mainitusta Kanaanin pojasta (1Mo 10:15). Heettiläiset olivat näin ollen haamilaista syntyperää (1Mo 10:6).

Abraham oli jonkin verran tekemisissä niiden heettiläisten kanssa, jotka asuivat Kanaanissa hänen muuttaessaan sinne. Jehova oli luvannut antaa Abrahamin siemenelle Kanaanin maan, jossa asui monia kansakuntia, mm. heettiläinen kansakunta (1Mo 15:18–21). Jehova sanoi kuitenkin Abrahamille, että ”amorilaisten [nimitys, jota käytettiin usein yleisesti Kanaanin kansakunnista] erhe ei ole vielä tullut täyteen” (1Mo 15:16). Abraham kunnioitti sen vuoksi heettiläisten maanomistusoikeutta, ja kun hänen vaimonsa Saara kuoli, hän neuvotteli heettiläisen Soharin pojan Efronin kanssa erään luolan ostamisesta Saaran hautapaikaksi (1Mo 23:1–20).

Joosuan päivinä heettiläisten kerrotaan asuttaneen maan, joka käsitti alueen ”erämaasta ja tuolta Libanonista suureen virtaan, Eufratvirtaan, asti, toisin sanoen koko heettiläisten maan” (Jos 1:4). He asuivat ilmeisesti pääasiassa vuoristoseuduilla, joihin sisältyi Libanon ja mahdollisesti joitakin alueita Syyriasta (4Mo 13:29; Jos 11:3).

Nooan kirouksen alaisia. Koska heettiläiset polveutuivat Kanaanista, he joutuivat Nooan Kanaanille esittämän kirouksen alaisiksi, ja 1. Mooseksen kirjan 9:25–27:ssä olevat Nooan sanat täyttyivät, kun Israel alisti heidät valtaansa. Heettiläisten uskonto oli pakanallinen, ja epäilemättä siihen liittyi falloskultti niin kuin muihinkin kanaanilaisiin uskontoihin. Abrahamin pojanpoika Esau avioitui heettiläisten naisten kanssa, ja se oli Esaun isälle ja äidille, Iisakille ja Rebekalle, ”mielikarvauden lähteenä” (1Mo 26:34, 35; 27:46).

Jumala kuvaili maata, jossa heettiläiset ja heidän naapurikansansa asuivat, ”maaksi, joka vuotaa maitoa ja hunajaa” (2Mo 3:8). Nämä kansakunnat olivat kuitenkin niin turmeltuneita, että niiden oleskelu maassa saastutti sen (3Mo 18:25, 27). Monta monituista kertaa Jumala varoitti Israelia, että sen oli vaarallista alkaa noudattaa noiden kansakuntien viheliäisiä, saastaisia tapoja. Hän luettelee monia moraalittomia tapoja, kieltää israelilaisia osallistumasta niihin ja sanoo sitten: ”Älkää tehkö itseänne epäpuhtaiksi millään näistä, sillä näillä kaikilla ovat tehneet itsensä epäpuhtaiksi ne kansakunnat [mm. heettiläiset],  jotka minä lähetän pois teidän edestänne.” (3Mo 18:1–30.)

Määrätty tuhottaviksi. Heettiläiset olivat yksi niistä seitsemästä nimeltä mainitusta kansakunnasta, jotka oli määrä vihkiä tuhon omiksi. Näiden kansakuntien sanottiin olevan ’väekkäämpiä ja mahtavampia’ kuin Israel. Näin ollen noiden seitsemän kansakunnan väkiluvun on täytynyt tuolloin olla yli kolme miljoonaa, ja vuoristolinnoituksessaan heettiläiset olivat pelottava vihollinen. (5Mo 7:1, 2.) Saatuaan kuulla, että Israel oli ylittänyt Jordanin ja hävittänyt Jerikon ja Ain kaupungit, he ilmaisivat vihamielisyytensä kokoontumalla toisten Kanaanin kansakuntien kanssa taisteluun (Joosuan johtamaa) Israelia vastaan (Jos 9:1, 2; 24:11). Heettiläisten kaupungit olisi siis pitänyt tuhota ja niiden asukkaat pyyhkäistä pois, etteivät he vaarantaisi israelilaisten uskollisuutta Jumalalle ja saattaisi heitä Jumalan epäsuosioon (5Mo 20:16–18). Israel ei kuitenkaan täysin noudattanut Jumalan käskyä. Joosuan poistuttua maalliselta näyttämöltä israelilaiset olivat tottelemattomia eivätkä ajaneet pois näitä kansakuntia, vaan ne jäivät piikiksi heidän kylkeensä ja aiheuttivat heille jatkuvasti ahdistusta (4Mo 33:55, 56).

Myöhempi historia. Koska Israel oli tottelematon Jumalalle eikä tuhonnut kanaanilaiskansakuntia perusteellisesti, Jumala julisti: ”Minä olen puolestani sanonut: ’Minä en aja heitä pois edestänne, vaan heidän on tultava teille ansoiksi ja heidän jumalansa tulevat teille syötiksi.’” (Tu 2:3.) Nähtävästi Israel suvaitsi keskuuteensa jääneitä kanaanilaisia, ja näille annettiin joissakin harvoissa tapauksissa jopa arvostettuja ja vastuullisia asemia. Vaikuttaa myös siltä, että kanaanilaiskansakunnista ainoastaan heettiläiset säilyivät huomattavana, voimakkaana kansakuntana. (1Ku 10:29; 2Ku 7:6.)

Daavidin armeijassa oli kaksi heettiläistä sotilasta, jotka olivat mahdollisesti upseereita, nimittäin Ahimelek ja Uuria. Uuria toimi innokkaasti sen hyväksi, että Israel saisi voiton vihollisistaan, ja hän noudatti Lakia. Daavid oli suhteissa Uurian vaimon Batseban kanssa ja lähetti sen jälkeen Uurian vaaralliseen taisteluasemaan, jossa hän sai surmansa. Jumala rankaisi Daavidia tämän vuoksi. (1Sa 26:6; 2Sa 11:3, 4, 11, 15–17; 12:9–12.)

Kuningas Salomo otti heettiläisiä miehiä orjalliseen pakkotyöhön (2Ai 8:7, 8). Salomon vierasmaiset vaimot, joista jotkut olivat heettiläisiä, saivat hänet kuitenkin kääntymään pois Jumalastaan Jehovasta (1Ku 11:1–6). Raamatussa kerrotaan, että heettiläisillä oli kuninkaita ja sotavoimia vielä Israelin kuninkaan Joramin hallituskaudella (n. 917–905 eaa.) (2Ku 7:6). Mutta se, että syyrialaiset, assyrialaiset ja babylonialaiset onnistuivat valloittamaan maan, murensi ilmeisesti heettiläisten mahtiasemaa.

Kun Israel oli ennallistettu pakkosiirtolaisuuden jälkeen 537 eaa., Israelin kansaan kuuluvat ja jopa jotkut papit ja leeviläiset menivät naimisiin kanaanilaisnaisten kanssa ja antoivat tyttäriään kanaanilaisille, mm. heettiläisille, miehille. Se oli vastoin Jumalan lakia. Tästä syystä Esra ojensi heitä ja sai heidät sopimaan, että he lähettävät pois vierasmaiset vaimonsa. (Esr 9:1, 2; 10:14, 16–19, 44.)

Kuvaannollista käyttöä. Puhuessaan profeetta Hesekielin välityksellä Jehova käytti nimitystä ”heettiläinen” kuvaannollisessa merkityksessä, kun hän sanoi Jerusalemille: ”Sinun alkuperäsi ja syntysi ovat kanaanilaisten maasta. Isäsi oli amorilainen ja äitisi heettiläinen.” (Hes 16:3.) Israelin saapuessa maahan jebusilaiset asuivat kansakunnan pääkaupungissa Jerusalemissa, johon Jehova sijoitti nimensä. Mutta koska amorilaiset ja heettiläiset olivat huomattavimmat heimot, ne edustavat ilmeisesti Kanaanin kansakuntia, myös jebusilaisia. Kaupunki oli sen tähden alhaista perua, mutta Jehova oli kaunistanut sen. ”Jehovan valtaistuimella” istuvan kuningas Daavidin (1Ai 29:23), Siioninvuorella olevan liiton arkun ja vihdoin Daavidin pojan Salomon rakentaman loistavan temppelin ansiosta Jerusalemin maine levisi kansakuntiin. Jerusalem alkoi kuitenkin muistuttaa ympärillään olevia kanaanilaiskansakuntia, siitä tuli turmeltunut ja moraaliton, minkä vuoksi Jehova lopulta autioitti sen. (Hes 16:14, 15.)

Ei-uskonnollisia tunnistusyrityksiä. Historioitsijat ja arkeologit ovat yrittäneet tunnistaa Raamatun heettiläiset maallisesta historiasta. Heidän tunnistusyrityksensä ovat  perustuneet etupäässä kielellisiin seikkoihin: ilmeisen samalla tavalla äännettyjen tai kirjoitettujen sanojen vertailemiseen.

Assyrialaisissa nuolenpääkirjoituksissa mainitaan usein ”Hatti”, ja tekstiyhteys sijoittaa sen yleensä Syyriaan tai Palestiinaan. Nämä voivat olla viittauksia Raamatun heettiläisiin. Tämän ”Hatti”-nimityksen perusteella tutkijat yrittävät kuitenkin samastaa Raamatun heettiläiset ns. heettiläisten valtakuntaan, jonka pääkaupunki oli Vähässä-Aasiassa, Kanaanin maasta katsottuna kaukana pohjoisessa ja lännessä. He yrittävät päätyä tähän seuraavanlaisen päättelyketjun avulla mutta viittaavat samalla kolmeen eri kansanryhmään.

Kolme ”tunnistettua” ryhmää. Monia ikivanhoja tekstejä on kaivettu esiin Vähän-Aasian Anatoliasta (osa nykyistä Turkkia) Boğazköy-nimisestä paikasta, jonka entinen nimi oli ”Hattuša”. Se oli nykytutkijoiden mukaan Hatti-nimisen maan pääkaupunki, ja sen asukkaat puhuivat ”hatin” kieltä. Nämä varhaiset kansat jäivät ilmeisesti sellaisten valloittajien jalkoihin, jotka toivat tullessaan erilaisen, tutkijoiden mukaan indoeurooppalaisen kielen. Tämä kieli käytti nuolenpääkirjoitusta, ja sitä sanotaan ”heettiläiseksi nuolenpääkirjoitukseksi”. Myöhemmin taas uudenlainen, hieroglyfikirjoitusta käyttävä indoeurooppalainen kieli syrjäytti tämän nuolenpääkirjoituksen, ja tuota kieltä sanotaan ”heettiläiseksi hieroglyfikirjoitukseksi”. Esimerkkejä joistakin tällä kielellä laadituista teksteistä on tiettävästi löydetty sekä Vähästä-Aasiasta että Pohjois-Syyriasta. Oppineiden mukaan nämä kolme kieltä edustavat kolmea ryhmää. Minkään niistä ei voida kuitenkaan todistaa olleen Raamatun heettiläiset. Martin Noth sanoi ns. heettiläisestä nuolenpääkirjoituksesta: ”Muinaisista teksteistä ei löydy nimitystä ’heettiläinen’, vaan nykytutkijat keksivät sen, ja se perustuu tämän kielen ja Vähässä-Aasiassa sijainneen Hatti-valtakunnan väliseen historialliseen yhteyteen.” Hän jatkaa toteamalla ”heettiläisistä hieroglyfeistä”: ”Tavanomainen nimitys heettiläinen on niiden yhteydessä asiaankuulumaton ja hämmentävä.” (The Old Testament World, 1966, s. 231.) Historioitsija E. A. Speiser puolestaan päättelee: ”Raamatun heettiläisiä koskeva ongelma on – – mutkikas. Ensinnäkin on kysymys siitä, ketkä heettiläiset ehkä liittyvät johonkin tiettyyn raamatunkohtaan: hatit, nuolenpääasiakirjojen indoeurooppalaiset heettiläiset vai hieroglyfiheettiläiset.” (The World History of the Jewish People, 1964, 1. osa, s. 160.)

Edellä esitetyn perusteella voidaan havaita, että kaikki yritykset samastaa Raamatun heettiläiset ”heettiläisten valtakuntaan”, jonka pääkaupunki oli Hattuša, ovat vain arvailuja eikä niitä ole todistettu. Koska asiasta ei ole siis varmaa tietoa, tässä julkaisussa käytetään maallisten lähteiden ”heettiläisiin” viitattaessa tavallisesti lainausmerkkejä lukijan muistuttamiseksi siitä, että tätä samastamista ei ole vahvistettu ja että meidän mielestämme tämän samastamisen lopullisuuden puolesta ei ole riittävästi todisteita.