Lempeä luonteenlaatu tai käytös ja näin ollen karkeuden tai tylyyden vastakohta. Hellävaraisuus liittyy läheisesti nöyryyteen ja sävyisyyteen.

Jumalan palvelijan, varsinkin vastuullisessa valvonta-asemassa olevan, on oltava hellävarainen. Apostoli Paavali sanoi, että ”Herran orjan ei tarvitse taistella, vaan hänen täytyy olla hellävarainen [kreik. ēʹpi·on] kaikkia kohtaan” (2Ti 2:24). Hellävarainen ihminen ei ole kovaääninen, meluisa eikä hillitön. Vaikka Mooses, tosi Jumalan mies, ei ilmaissutkaan kaikissa tilanteissa oikeaa asennetta, hän ”oli verrattomasti sävyisin mies kaikista ihmisistä, joita maan pinnalla oli” (4Mo 12:3; Ps 90:pk.). Erään kerran hänen puheensa sanottiin olleen kuin ”vihmasateet ruoholle” (5Mo 32:2).

Ensimmäisen tessalonikalaiskirjeen 2:7:ssä Paavali sanoi itsestään ja tovereistaan: ”Meistä tuli teidän [tessalonikalaisten] keskuudessanne hellävaraisia kuin imettävä äiti, joka vaalii omia lapsiaan.” Tämä johtui siitä, että he todella rakastivat niitä, joita he opettivat, ja olivat kiinnostuneita heidän hengellisestä kasvustaan (1Te 2:8). Textus receptus, Tischendorf, Merk ja jotkin käsikirjoitukset käyttävät sanaa ēʹpi·oi (käännetty vastineella ”hellävarainen”). W. E. Vinen mukaan ”kreikkalaiset kirjoittajat käyttivät usein [sanaa ēʹpi·os] lastenhoitajasta, jolla oli hankalia lapsia, tai opettajasta, jolla oli uppiniskaisia oppilaita, tai vanhempien suhtautumistavasta lapsiinsa. I Tess. 2:7:ssä apostoli käyttää sitä puhuessaan omastaan ja lähetystyöntekijätovereittensa käytöksestä Tessalonikan käännynnäisiä kohtaan.” (Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words, 1981, 2. osa, s. 145.)

Kuitenkin Westcottin ja Hortin kreikkalaisessa tekstissä sekä joissakin käsikirjoituksissa on 1. Tessalonikalaiskirjeen 2:7:ssä sana nēʹpi·oi ’pienokaiset’. Teoksessa The New International Dictionary of New Testament Theology (toim. C. Brown, 1975, 1. osa, s. 282) huomautettiin tästä: ”1. Tess. 2:7:stä on kaksi lukutapaa: a) ēpioi (me olimme hellävaraisia teidän seurassanne), b) nēpioi (pienokaiset). Edeltävä sana päättyy n-kirjaimeen, ja vaikuttaa todennäköiseltä, että tämä n on jäljennetty vahingossa kahteen kertaan. Lisäksi toinen lukutapa johtaa tulkintavaikeuksiin, sillä jakeessa 7b Paavali ei vertaa itseään vaan tessalonikalaisia ’lapsiin’; hän ja hänen toverinsa olivat kuin imettäjä (trofos).”

Ei heikkoutta. Hellävaraisuus ei ole heikkouden merkki. Toisten kohteleminen hellävaraisesti, heidän tyynnyttelemisensä tai heidän tunteittensa huomioon ottaminen vaatii ihmiseltä luonteenlujuutta, varsinkin silloin kun häntä ärsytetään. 2. Samuelin kirjan 18:5:ssä kerrotaan Daavidin, soturin, tunteneen isällistä rakkautta ja käskeneen siksi Joabia kohtelemaan hellävaraisesti hänen kapinallista poikaansa Absalomia. Siinä käytetty heprealainen sana (ʼat) liittyy hiljaa kulkemiseen tai hellävaraiseen liikkeeseen. Vaikka apostoli Paavali oli hellävarainen, hän ei ollut mikään heikko raukka, mistä oli todisteena se, että hän osasi puhua tarpeen tullen hyvinkin voimakkaasti, esimerkiksi silloin kun hän kirjoitti ensimmäisen ja toisen kirjeensä Korintin seurakunnan kristityille.

Yhdistävä voima. Hellävaraisesti puhuvalla ja toimivalla ihmisellä on miellyttävä ja rauhaa edistävä vaikutus. Sellainen ihminen on helposti lähestyttävä, ei luotaantyöntävä, ja hänen käytöksensä koituu yleensä toisten hengelliseksi rakennukseksi. Tylyys, karkeus, rajuus ja raakuus synnyttävät eripuraa ja saavat toiset kaikkoamaan tiehensä. Hellävaraisuus taas vetää puoleensa ja yhdistää. Jehovan sanotaan keräävän karitsansa ja kantavan niitä povellaan (viittaa vaatteen yläosan laajoihin poimuihin, joissa paimenet kantoivat toisinaan karitsoja) (Jes 40:11). Hänen Poikansa Jeesus Kristus sanoi Jerusalemille: ”Kuinka usein tahdoinkaan koota lapsesi sillä tavoin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle!” ”Mutta”, hän lisäsi, ”te ette tahtoneet.” (Mt 23:37.) Siksi Rooman armeija kohteli heitä tylysti, kun heidän kaupunkinsa autioitettiin vuonna 70.

Epäaito hellävaraisuus. Hellävarainen äänensävy tai käytös, esimerkiksi pehmeällä äänellä puhuminen, ei aina osoita todellista hellävaraisuutta. Jotta tuo ominaisuus olisi läpeensä aitoa, sen täytyy lähteä sydämestä. Kun Jumalan palvelija Job kärsi Saatanan koetellessa hänen nuhteettomuuttaan  Jumalan edessä, kolme hänen toveriaan hyökkäsi sanallisesti häntä vastaan. He syyttivät Jobia salaisista synneistä, jumalattomuudesta ja itsepäisyydestä ja vihjasivat lisäksi, että hän oli luopio ja että hänen poikansa olivat pahuutensa takia saaneet surmansa Jumalan käden kautta. Silti yksi noista kolmesta, Elifas, sanoi Jobille: ”Eivätkö Jumalan lohdutukset riitä sinulle tai kanssasi hellävaraisesti puhuttu sana?” (Job 15:11.) Vaikka he ovat siis ainakin välillä saattaneet puhua pehmeällä äänellä, heidän puheensa oli kuitenkin sisällöltään tylyä, joten se ei ilmaissut aitoa hellävaraisuutta.