(hepr. sus; reʹkhev [vaunuhevoset]; reʹkheš [hevosvaljakko, postihevoset]; kreik. hipʹpos).

Kun Jehova, tämän eläimen Luoja, ojensi Jobia, hän kuvaili joitakin hevosen pääominaisuuksia: sen voimakkuutta, sen suurten sierainten korskuntaa, sen kärsimätöntä maan kuopimista, sen jännittynyttä taistelun odotusta ja sitä, ettei se kauhistu aseiden kalinaa (Job 39:19–25). Tämä tuttu eläin on ammoisista ajoista alkaen yhdistetty läheisesti ihmiseen, joka on ohjannut sitä suitsilla ja ruoskalla (Ps 32:9; San 26:3; Ja 3:3).

Sotilaallista käyttöä. Sen lisäksi että hevosia käyttivät muinoin kuninkaat, ruhtinaat ja valtion virkamiehet sekä pikalähetit (2Sa 15:1; Sr 10:7; Est 6:7, 8; 8:14; Jer 17:25; 22:4), niitä käytettiin pääasiassa sotimiseen (San 21:31; Jes 5:28; Jer 4:13; 8:16; 46:4, 9).

Hevoset eivät kuitenkaan sovi kovin hyvin sotilaskäyttöön vuoristoisessa, kivikkoisessa maastossa (Am 6:12). Niinpä kun Israelin kuningas Ahab kukisti Syyrian armeijan, Ben-Hadadin palvelijat selittivät sen johtuvan siitä, että Israelin Jumala oli ”vuorten Jumala” eikä alatasankojen, missä hevoset ja vaunut ovat hyödyksi. Jehova antoi kuitenkin Israelille voiton myös tasangolla. (1Ku 20:23–29.)

Hevoset olivat niin huomattava osa tehokkaista taistelujoukoista, että pelkkä lukuisien hevosten ja vaunujen ääni riitti synnyttämään pelkoa ja luomaan kuvan ylivoimaisesta vihollisesta, jota armeija sitten pakeni paniikin vallassa (2Ku 7:6, 7). Egyptin, Assyrian, Babylonian, Meedo-Persian ja muiden kansakuntien sotilasmahdit olivat suurelta osin riippuvaisia hevosista (Jes 31:1, 3; Jer 6:22, 23; 50:35, 37, 41, 42; 51:27, 28; Hes 23:5, 6, 23; 26:7, 10, 11; Na 3:1, 2; Hab 1:6, 8). Vanhoissa muistomerkeissä kuvataan usein hevosia, joilla on suitset, ohjakset, päänkoristeet, satulaloimet ja muita varusteita.

 Jumalan muinainen valittu kansa, israelilaiset, ei kuitenkaan saanut olla samanlainen kuin egyptiläiset ja muut tuon ajan kansakunnat, jotka pitivät hevosia ja vaunuja turvallisuuden ja itsenäisyyden kannalta välttämättöminä. Israelin kuninkaita kiellettiin hankkimasta itselleen paljon hevosia (5Mo 17:15, 16). Sen sijaan, että israelilaiset olisivat luottaneet sotilaalliseen mahtiin, hevosiin ja vaunuihin, heidän tuli etsiä apua Jehovalta, eivätkä he saaneet koskaan ryhtyä pelkäämään vihollistensa sotavarusteita (5Mo 20:1–4; Ps 20:7; 33:17; Ho 1:7).

Israelin kuningas Daavid noudatti Jehovan kieltoa olla hankkimatta paljon hevosia. Voitettuaan Soban kuninkaan Hadadeserin Daavid olisi voinut lisätä armeijaansa runsaasti hevosia, mutta hän piti niitä vain sen verran kuin arveli välttämättä tarvitsevansa ja käski katkoa lopuilta kinnerjänteet (2Sa 8:3, 4; 1Ai 18:3, 4; vrt. Jos 11:6, 9; ks. KINNERJÄNNE).

Salomon ajasta pakkosiirtolaisuudesta paluuseen. Daavidin poika ja seuraaja Salomo alkoi kuitenkin koota tuhansittain hevosia (1Ku 4:26 [tässä ilmauksen ”neljäkymmentätuhatta pilttuullista hevosia” uskotaan yleensä olleen lukuun ”neljätuhatta” tullut kirjurinvirhe]; vrt. 2Ai 9:25). Kuningas Salomo sai hevosia Egyptistä ja muista maista (2Ai 9:28), ja ne ihmiset, jotka halusivat kuulla hänen viisauttaan, toivat hänelle lahjaksi mm. hevosia (1Ku 10:24, 25; 2Ai 9:23, 24). Nuo eläimet sijoitettiin erityisiin vaunukaupunkeihin sekä Jerusalemiin (1Ku 9:17–19; 10:26). Hevosten rehuksi käytettävä ohra ja oljet saatiin aluevaltuutetuilta, joiden tehtävänä oli toimittaa elintarvikkeet kuninkaan pöytään (1Ku 4:27, 28).

Salomon hallituskaudella kuninkaan kauppiaat liikkuivat hevosilla ja vaunuilla. Hevosen hinta oli 150 hopearahaa (330 dollaria, jos hopearahat olivat sekeleitä), ja vaunujen hinta oli 600 hopearahaa (n. 1320 dollaria, jos rahat olivat sekeleitä). (1Ku 10:28, 29; 2Ai 1:16, 17.)

Myöhempinä vuosina Juudan ja Israelin kuninkaat käyttivät hevosia sodassa (1Ku 22:4; 2Ku 3:7). Profeetta Jesaja viittasi Juudaan sanoessaan, että maa oli täynnä hevosia (Jes 2:1, 7). Vaikka Israelin historiassa oli toisinaan kuivuuden, nälänhädän ja sotilaallisten takaiskujen aikoja, jolloin hevosten määrä väheni melkoisesti (1Ku 17:1; 18:1, 2, 5; 2Ku 7:13, 14; 13:7; Am 4:10), kansa pani silti luottamuksensa hevosiin ja haki sotilaallista apua Egyptistä (Jes 30:16; 31:1, 3). Juudan jumalattomat kuninkaat omistivat jopa joitakin hevosia pakanalliselle aurinkokultille ja veivät niitä Jehovan temppelin pyhälle alueelle (2Ku 23:11). Juudan viimeinen kuningas, Sidkia, kapinoi Babylonin kuningasta Nebukadnessaria vastaan ja lähetti sitten hakemaan hevosia ja sotilaallista apua Egyptistä (2Ai 36:11, 13; Hes 17:15). Seurauksena oli, että Juuda joutui pakkosiirtolaisuuteen ja profetia täyttyi (Hes 17:16–21; Jer 52:11–14).

Hevoset mainitaan niiden juhtien joukossa, joilla Jumalan hajallaan oleva kansa kuljetettaisiin Jerusalemiin (Jes 66:20). On sen vuoksi merkittävää, että palaavat juutalaiset toivat ennallistusprofetioiden ensimmäisessä täyttymyksessä mukanaan 736 hevosta (Esr 2:1, 66; Ne 7:68).

Kuvaannollista käyttöä. Raamatussa hevonen esiintyy usein kuvauksissa. Uskottoman Jerusalemin aviorikokseen syyllistyviä poikia verrataan ”kiimaisiin hevosiin” (Jer 5:7, 8). Uskoton Jerusalem harjoitti porttoutta pakanakansojen hallitsijoiden kanssa ja himoitsi niitä samalla tavoin kuin sivuvaimot, joiden miehiä verrattiin näiden suunnattoman seksuaalisuuden vuoksi oreihin (Hes 23:20, 21). Luopiokansan itsepäistä, katumatonta asennetta verrataan hevosen rajuun tapaan rynnätä taisteluun seurauksista välittämättä (Jer 8:6).

Kuninkaan ratsuun kiinnitettiin erikoishuomiota, ja se koristeltiin loisteliaasti. Tätä käytettiin kuvaamaan sitä, että Jehova käänsi suosionsa katuvan kansansa puoleen ja teki siitä ikään kuin voitokkaan sotaratsun (Sak 10:3–6).

Kun Jehova ennusti profeetta Joelin välityksellä, että tuskallinen vitsaus kohtaisi niitä, jotka väittivät kuuluvansa hänen kansaansa mutta jotka olivat todellisuudessa luopioita, hän kuvaili ”hevosten näköisiä” ahmivia tuholaisia (Jl 2:1–4). Apostoli Johannes sai samantapaisen näyn suuresta kulkusirkkavitsauksesta, jossa kulkusirkat ”olivat hahmoltaan taisteluvalmiiden hevosten kaltaisia” (Il 9:7).

Johannes näki myös ratsuväkiarmeijoita,  joiden määrä oli kaksi myriadien myriadia (200000000) ja joilla oli valta panna täytäntöön Jumalan tuhotuomiot. Hevosilla oli kuolettava voima sekä päässään että hännässään. Kaikki nämä hevoset olivat ilmeisesti niiden neljän enkelin ohjauksessa, jotka olivat olleet sidottuina Eufratvirran äärellä. (Il 9:14–19.)

Tuliset hevoset ja vaunut edustavat Jehovan näkymättömiä taivaallisia sotavarusteita (2Ku 2:11, 12). Elisa rukoili kerran, että hänen kauhistuneen palvelijansa silmät avattaisiin, jotta tämä näkisi ’vuoriston olevan Elisan ympärillä täynnä tulisia hevosia ja sotavaunuja’ suojaamassa häntä niiltä piirittäviltä syyrialaisjoukoilta, jotka oli lähetetty ottamaan hänet kiinni (2Ku 6:17).

Satoja vuosia myöhemmin Sakarja sai näyn neljistä vaunuista, joista ensimmäisten edessä oli punaiset hevoset, toisten mustat hevoset, kolmansien valkoiset hevoset ja neljänsien täplikkäät, kirjavat hevoset. Näiden sanotaan olevan ”taivaiden neljä henkeä”. (Sak 6:1–8; ks. myös Sak 1:8–11.)

Sakarjan profetiassa niistä, jotka suorittavat sotapalvelusta Jerusalemia vastaan, osoitettiin, että Jehova pelastaisi kansansa ja tuhoaisi viholliset ja heidän hevosensa (Sak 14:12–15; ks. myös Hes 38 ja 39). Yksi siunaus siitä olisi se, ettei hevosta enää käytettäisi sotimiseen. Sen sijaan sitä käytettäisiin työvälineenä Jumalan kunniaksi, mihin viittaavat sanat: ”Osoittautuu, että hevosen kulkusissa lukee: ’Pyhyys kuuluu Jehovalle!’” (Sak 14:20; vrt. 2Mo 28:36, 37.) Lisäksi sotavaunujen ja hevosen pois karsiminen viittaa rauhan palauttamiseen (Sak 9:10).

Kirkastetun Jeesuksen Kristuksen kuvataan apostoli Johanneksen vertauskuvallisessa näyssä ratsastavan valkoisella hevosella perässään armeija, johon kuuluvat ovat valkoisten hevosten selässä. Tämä näky paljastettiin Johannekselle sen kuvaamiseksi, että sota, jonka Kristus käy Jumalansa ja Isänsä Jehovan puolesta kaikkia vihollisia vastaan, on vanhurskas ja oikeudenmukainen. (Il 19:11, 14.) Aikaisemmin Kristuksen toimimista kuninkaana ja sitä seuraavia onnettomuuksia kuvataan erilaisilla ratsastajilla ja heidän ratsuillaan (Il 6:2–8).