Henkinen häiriötila; mielenvikaisuutta, silmitöntä raivoa tai suurta typeryyttä. Raamatussa käytetään useita heprean ja kreikan kielen sanoja, jotka kuvaavat tällaisia mielen häiriötiloja, pysyviä tai tilapäisiä. Ilmeisesti jotkin näistä sanoista liittyvät hulluuden vaivaamien ihmisten omituisiin ja joskus kiihkeisiin tai murheellisiin huutoihin tai on johdettu niistä.

Babylonin kerskaileva kuningas Nebukadnessar tuli hulluksi. Danielin selittämän profeetallisen unen täyttymykseksi tätä hallitsijaa lyötiin hulluudella hänen vielä kerskaillessaan. Hän oli mielenvikainen seitsemän vuotta, ”ja kasveja hän alkoi syödä niin kuin sonnit”. (Da 4:33.) Menetettyään järkensä Nebukadnessar kuvitteli ehkä olevansa eläin, kenties sonni. Eräässä ranskalaisessa lääketieteen sanakirjassa sanotaan hänen mielenhäiriöstään: ”LYKANTROPIA, – – sanoista λυχος [lyʹkhos], [lat.] lupus, susi, ja ανθρωπος  [anʹthrō·pos], [lat.] homo, ihminen. Tämä nimi annettiin sellaisten ihmisten sairaudelle, jotka uskovat muuttuneensa eläimeksi ja jotka jäljittelevät tuon eläimen ääntä tai huutoja, käytöstä tai tapoja. Tällaiset yksilöt kuvittelevat tavallisesti muuttuneensa sudeksi, koiraksi tai kissaksi, joskus myös sonniksi, kuten Nebukadnessarin tapauksessa.” (Dictionnaire des sciences médicales, par une société de médecins et de chirurgiens, Pariisi 1818, 29. osa, s. 246.) Noiden seitsemän vuoden kuluttua Jehova palautti Nebukadnessarin järjen. (Da 4:34–37.)

Hulluus ja demonien riivaamat. Vaikka kaikki hullut tai mielisairaat ihmiset eivät olekaan demonien riivaamia, niin on johdonmukaista olettaa, että demonien riivaamat ihmiset ovat tasapainottomia. Jeesus tapasi gerasalaisten maassa järkeä vailla olevan, demonin riivaaman miehen. Hän oleskeli muistohaudoilla, ja vaikka hänet oli usein sidottu jalkakahlein ja ketjuin, ”ketjut hän oli katkaissut ja jalkakahleet suorastaan murskannut, eikä kenelläkään ollut voimaa hillitä häntä. Ja jatkuvasti, yötä päivää, hän huuteli muistohaudoissa ja vuorilla ja viilteli itseään kivillä.” Sen jälkeen kun Jeesus oli ajanut demonit ulos, miehestä tuli ”tervemielinen”. (Mr 5:1–17; Lu 8:26–39.) Kristityt ovat kuitenkin turvassa hulluutta aiheuttavilta demonien hyökkäyksiltä, jos he pukevat ylleen ”Jumalan koko sota-asun” ja pitävät sen yllään (Ef 6:10–17).

Hulluuden teeskentely. Daavid, joka pakeni lainsuojattomana kuningas Saulia, hakeutui kerran turvaan Gatin kuninkaan Akisin luo. Saatuaan selville, kuka hän oli, filistealaiset selittivät Akisille, että Daavid oli turvallisuusriski, ja Daavid pelästyi. Niinpä hän salasi tervejärkisyytensä toimimalla mielenvikaisesti. Hän ”piirteli rasteja portin oviin ja antoi sylkensä valua parralleen”. Akis ajatteli Daavidin olevan hullu ja päästi hänet elävänä pois kuin harmittoman idiootin. Myöhemmin Daavid kirjoitti henkeytettynä psalmin 34, jossa hän kiitti Jehovaa siitä, että tämä oli siunannut tuon strategian ja vapauttanut hänet. (1Sa 21:10–22:1.)

Jehovan vastustamisen mielettömyys. Profeetta Bileam halusi tyhmästi profetoida Israelia vastaan saadakseen rahaa moabilaisten kuninkaalta Balakilta, mutta Jehova teki hänen yrityksensä tyhjäksi ja esti ne. Apostoli Pietari kirjoitti Bileamista, että ”äänetön juhta, joka puhui ihmisen äänellä, esti profeetan järjettömän menettelyn”. Apostoli käytti Bileamin järjettömyydestä kreikkalaista sanaa pa·ra·fro·niʹa, johon sisältyy merkitys ’olla poissa tolaltaan’. (2Pi 2:15, 16; 4Mo 22:26–31.)

Profeetta Hoosea kirjoitti Israelin vääristä profeetoista: ”Profeetta tulee olemaan tyhmä, henkeytetyn ilmauksen mies tulee hulluksi erheesi runsauden takia, kun vihamielisyyttäkin on runsaasti.” (Ho 9:7.) Jehova tekee mielettömiksi ne, jotka vastustavat häntä, ja ne, jotka hylkäävät hänen viisautensa, ja hän sanoo olevansa se, ”joka panee ennustelijatkin toimimaan mieltä vailla” osoittamalla heidän ennustuksensa vääriksi (Jes 44:24, 25). Job sanoi maailmallisista tuomareista, että Jehova ”tekee tuomarit hulluiksi” (Job 12:17).

Paavali vertasi ihmisiä, jotka vastustivat totuutta ja yrittivät turmella kristillisen seurakunnan, Jannekseen ja Jambrekseen, jotka vastustivat Moosesta. Hän vakuutti: ”He eivät edisty kuitenkaan pitemmälle, sillä heidän järjettömyytensä tulee hyvin selväksi kaikille, niin kuin noidenkin kahden miehen järjettömyys tuli.” (2Ti 3:8, 9.)

Sorto ja kauhu tekevät hulluksi. Yksi niistä hirvittävistä seurauksista, joista israelilaiset joutuisivat kärsimään oltuaan tottelemattomia Jehovalle, oli se, että heitä lyötäisiin hulluudella. Heidän valloittajiensa sortotoimet tekisivät heidät hulluksi, saisivat heidät reagoimaan järjettömästi, koska he turhautuisivat. (5Mo 28:28–34.) Kuningas Salomo sanoikin, että ”viisaan saattaa sorto panna toimimaan mieltä vailla” (Sr 7:7).

Babylonin kuningasta Nebukadnessaria verrattiin profetiassa ’Jehovan vihastuksen viinin maljaan’. Kansakuntien olisi juotava se, ja niiden olisi sen vuoksi ”hoiperreltava ja toimittava kuin ne, jotka ovat mieltä vailla, miekan tähden, jonka – – [Jehova lähettäisi] niiden keskuuteen” (Jer 25:15, 16). Myöhemmin Babylonissa itsessäänkin syntyisi mielettömyyttä, koska sen epäjumalanpalvelijat näkisivät kauhistuttavia näkyjä ”ja pelottavien näkyjensä takia he toimivat mieltä vailla” (Jer 50:35– 38). Sekin joutuisi juomaan Jehovan vihastuksen maljan (Jer 51:6–8).

Silmitön raivo. Hulluus voi tarkoittaa Raamatussa myös silmitöntä raivoa. Jeesus paransi kerran sapattina miehen, jolla oli surkastunut oikea käsi. Sen nähdessään kirjanoppineet ja fariseukset ”raivostuivat silmittömästi ja alkoivat puhua keskenään, mitä tekisivät Jeesukselle”. (Lu 6:6–11.) Luukas kuvaili heidän mielentilaansa kreikkalaisella sanalla aʹnoi·a, jonka kirjaimellinen merkitys on ’mielettömyys’ (sana ”paranoia” on sukua tälle sanalle). Paavalilla oli ilmeisesti mielessään silmitön raivo tai vimma, kun hän myönsi, että vainotessaan kristittyjä hän oli ollut ”hulluna raivosta heitä vastaan” (Ap 26:11).

Viisauden vastakohta. Kokooja paljastaa Saarnaajan kirjassa, että hän kohdisti sydämensä ”viisauden tuntemiseen ja mielettömyyden tuntemiseen” (Sr 1:17). Hänen tutkimuksensa eivät rajoittuneet viisauden pohtimiseen vaan hän kiinnitti huomiota myös sen vastakohtaan, jota ihmiset ilmensivät (Sr 7:25). Saarnaajan 2:12:ssa Salomo paljastaa uudelleen, että hän punnitsi viisautta, mielettömyyttä ja tyhmyyttä. Näin hän saattoi nähdä niiden vastakkaiset arvot. Hän tunnusti kohtuuttoman kevytmielisyyden järjettömyyden, kun hän sanoi: ”Naurulle sanoin: ’Mielettömyyttä!’” Viisauteen verrattuna se oli mieletöntä eikä tuonut todellista onnellisuutta. (Sr 2:2.)

Typerän mielentilasta Salomo sanoi: ”Hänen suunsa sanojen alku on tyhmyyttä, ja hänen suunsa loppu on myöhemmin onnettomuutta tuottavaa mielettömyyttä.” (Sr 10:13.) Typeryys saattaa ilmetä petkutuksessa, joka voi joskus olla kohteelleen niin vahingollista, että petkuttajaa verrataan tappoaseilla varustautuneeseen hulluun (San 26:18, 19).

Jotkut eivät pane toivoaan kuolleiden ylösnousemukseen vaan ajattelevat, että kuolema lopettaa kaiken kaikilta. Heidän näkemyksensä tasapainottomuus näkyy siinä, että he pyrkivät vain tyydyttämään lihalliset halunsa eivätkä osoita mitään kiinnostusta Jumalan tahdon tekemistä kohtaan. Salomo kiinnitti huomiota myös heihin ja sanoi: ”Koska kaikille koituu sama lopullinen seuraamus, niin ihmisten poikien sydän on täynnä pahaa, ja heidän sydämessään on mielettömyys heidän elinaikanaan, ja sen jälkeen – kuolleiden luo!” (Sr 9:3.)

Kuvaannollista käyttöä. Korintissa jotkut, joita apostoli Paavali nimitti sarkastisesti ”ylen oivallisiksi apostoleiksi”, asettivat kyseenalaiseksi hänen valtansa ja apostoliutensa (2Ko 11:5). Palauttaakseen Korintin seurakuntaan kuuluvat järkiinsä Paavali ”kerskui” suosituksillaan, ja ne siunaukset, joita hän oli saanut, ja se, mitä hän oli kokenut Jehovan palveluksessa, todistivat hänen puolestaan. Tällainen kerskuminen oli vastoin kristityn tavanomaista puhetapaa, mutta tässä tapauksessa Paavalin oli turvauduttava siihen. Siksi hän puhui itsestään ikään kuin hän olisi ollut ”mieltä vailla” ja sanoi noista ns. oivallisista apostoleista: ”Ovatko he Kristuksen palvelijoita? Vastaan kuin järkeä vailla: minä vielä huomattavammin.” (2Ko 11:21–27.)