Ihmetystä tai hämmästystä herättäviä tapahtumia; aineellisen maailman ilmiöitä, jotka ylittävät kaikki tunnetut inhimilliset tai luonnonvoimat ja jotka luokitellaan sen tähden yliluonnollisiksi. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa toisinaan ”ihmeeksi” käännetty sana mō·fetʹ merkitsee myös ’ennusmerkkiä’ ja ’vakuutta’ (5Mo 28:46; 1Ai 16:12, Rbi8, alav.). Sitä käytetään usein yhdessä ’tunnusmerkkiä’ tarkoittavan heprean sanan ʼōt kanssa (5Mo 4:34). Kreikkalaisissa kirjoituksissa sana dyʹna·mis ’voima’ käännetään vastineilla ”voimateot”, ”kyky” ja ”ihme” (Mt 25:15; Lu 6:19; 1Ko 12:10; UM, KR-92, KR-38).

Ihme on hämmästyneen katselijan silmissä jotakin sellaista, mikä ylittää hänen suorituskykynsä tai mitä hän ei pysty edes täysin käsittämään. Se on myös voimateko, johon hänen omat voimansa tai tietonsa eivät riitä. Tällaisen voiman lähteen kannalta se ei kuitenkaan ole ihme: hän ymmärtää sen, ja hänellä on kyky tehdä se. Sen vuoksi monet Jumalan teot herättävät hämmästystä niitä katselevissa ihmisissä, vaikka niissä on kyse vain hänen voimankäytöstään. Jos ihminen uskoo johonkin jumaluuteen, varsinkin Jumalaan, joka on luonut kaiken, niin johdonmukaisesti ajattelevana ihmisenä hän ei voi kieltää Jumalan voimaa saada aikaan sellaista, mikä synnyttää ihmisissä kunnioittavaa pelkoa. (Ro 1:20; ks. VOIMA, VOIMATEOT.)

Ovatko ihmeet sopusoinnussa luonnonlakien kanssa?

Tutkimustyön ja havaintojen avulla tutkijat ovat todenneet kaikkeudessa useita yhdenmukaisia tapahtumia ja huomanneet lakien säätelevän tätä luonnonilmiöiden yhdenmukaisuutta. Yksi esimerkki on painovoimalaki. Tiedemiehet tunnustavat, että nämä lait ovat monimutkaisia mutta silti luotettavia, ja niiden nimittäminen ”laeiksi” viittaa siihen, että on olemassa Joku, joka on saattanut nuo lait voimaan. Skeptikot ajattelevat ihmeen rikkovan lakeja, joita he pitävät luonnollisina, peruuttamattomina ja muuttumattomina, ja siksi he sanovat, että ihmeitä ei koskaan tapahdu. On hyvä muistaa, että heidän mielestään jotakin ei voi tapahtua, jos emme pysty ymmärtämään ja selittämään sitä niissä puitteissa, joissa me tunnemme nämä lait.

Etevät tiedemiehet eivät kuitenkaan enää kovin herkästi sano, että jokin on mahdotonta. Pennsylvanian yliopiston professori John R. Brobeck selitti: ”Tiedemies ei voi enää rehellisesti sanoa, että jokin on mahdotonta. Hän voi sanoa vain, että se on epätodennäköistä. Hän saattaa kuitenkin sanoa, että jotakin ei pystytä selittämään nykyisen tietämyksemme perusteella. Tiede ei voi väittää, että tällä hetkellä tunnetaan kaikki aineen ominaisuudet ja kaikki energiamuodot. – – [Ihmeen yhteydessä] on otettava lukuun myös biologisille ja fysiologisille tieteenhaaroillemme tuntematon energialähde. Raamatussamme tämän energialähteen osoitetaan olevan Jumalan voima.” (Time 4.7.1955.) Tämän lausunnon painokkuutta on entisestään lisännyt sen jälkeinen tieteen kehitys.

Tiedemiehet eivät täysin ymmärrä lämmön, valon, atomi- ja ydinreaktioiden, sähkön  tai minkään aineen muotojen ominaisuuksia edes normaaleissa oloissa. Vielä puutteellisempia ovat heidän tietonsa näistä ominaisuuksista poikkeuksellisissa tai epänormaaleissa olosuhteissa. Esimerkiksi menneinä vuosina on tehty laajoja tutkimuksia äärimmäisen kylmissä olosuhteissa, mutta tänä lyhyenä aikana on havaittu alkuaineiden käyttäytyvän monilla oudoilla tavoilla. Lyijy ei johda kovinkaan hyvin sähköä, mutta kun se upotetaan –271 °C:seen jäähdytettyyn nestemäiseen heliumiin, siitä tulee jostakin kummallisesta syystä suprajohde ja voimakas sähkömagneetti, kun magneettitanko asetetaan sen läheisyyteen. Tällaisessa äärimmäisessä kylmyydessä itse helium näyttää uhmaavan painovoimalakia nousemalla lasiastian laitaa pitkin ylös ja valumalla reunan yli pois säilytysastiasta. (Matter, Life Science Library, 1963, s. 68, 69.)

Tämä havainto on yksi niistä monista huomioista, jotka ovat hämmästyttäneet tutkijoita ja näyttäneet kumoavan heidän aikaisemmat käsityksensä. Miten sitten kukaan voi sanoa Jumalan rikkoneen omia lakejaan tehdessään voimatekoja, jotka näyttivät ihmisistä hämmästyttäviltä ja ihmeellisiltä? Varmasti aineellisen kaikkeuden Luoja voi valvoa täydellisesti luomistöitään ja ohjailla niitä niihin asettamiensa lakien rajoissa. (Job 38.) Hän voi saada aikaan näiden tekojen vaatimat olosuhteet; hän voi nopeuttaa, hidastaa, muuntaa tai kumota reaktioita. Tähän pystyvät myös enkelit, jotka ovat ihmistä voimakkaampia ja jotka toteuttavat Jehovan tahtoa. (2Mo 3:2; Ps 78:44–49.)

Tiedemies ei varmastikaan hylkää tai ylitä fysiikan lakeja, kun hän lisää esim. lämpöä, kylmyyttä tai happea nopeuttaakseen tai hidastaakseen jotakin kemiallista prosessia. Epäilijät asettavat kuitenkin kyseenalaiseksi Raamatun ihmeet, luomisen ”ihme” mukaan luettuna. Nämä kiistäjät väittävät tuntevansa kaikki olosuhteet ja tapahtumasarjat, joita koskaan on ollut. He pitävät itsepintaisesti kiinni siitä, että Luojan toiminnan on rajoituttava heidän luonnonlakeja koskevan ymmärryksensä suppealle alueelle.

Muuan ruotsalainen plasmafysiikan professori tunnustaa tämän tiedemiesten heikkouden. Hän huomautti: ”Kukaan ei kiellä sitä, että maan ilmakehä noudattaa mekaniikan ja atomifysiikan lakeja. Siitä huolimatta meidän voi olla erittäin vaikea ratkaista, miten nämä lait toimivat kussakin tietyssä tilanteessa ilmakehän ilmiöiden yhteydessä.” (H. Alfvén, Världen – spegelvärlden, 1966, s. 12, 13.) Professori sovelsi tämän ajatuksen maailmankaikkeuden alkuperään. Jumala asetti maata, aurinkoa ja kuuta säätelevät fysiikan lait, ja niiden rajoissa ihmiset ovat yltäneet uskomattomiin saavutuksiin. Jumala voisi varmasti saada nämä lait toimimaan siten, että syntyisi jotakin ihmisille odottamatonta. Hänelle ei ollut mikään ongelma jakaa Punainenmeri siten, että ’vedet olivat muurina’ molemmilla puolilla (2Mo 14:22). Vaikka veden päällä käveleminen tuntuu ihmisestä uskomattomalta suoritukselta, se onnistuisi helposti voiman avulla, jota saadaan ”Häneltä, joka jännittää taivaat kuin hienon harson, joka levittää ne kuin teltan asuttavaksi”. Lisäksi Jumalan kerrotaan luoneen kaiken taivaassa olevan ja valvovan sitä ja sanotaan vielä, että ”dynaamisen energian runsauden ansiosta ja hänen voimansa vahvuuden vuoksi ei yksikään niistä puutu”. (Jes 40:21, 22, 25, 26.)

Koska jonkin lain, esim. painovoimalain, olemassaolon tunnustaminen edellyttää verrattoman, yli-inhimillisen älykästä ja voimakasta lainlaatijaa, niin onko mitään syytä kiistää hänen kykyään tehdä ihmetekoja? Onko syytä yrittää rajoittaa hänen toimintaansa ihmisen tiedon ja kokemuksen äärettömän kapealle alalle? Patriarkka Job kuvailee pimeyttä ja tyhmyyttä, johon Jumala sallii hänen kanssaan viisauttaan mittelevien joutua. (Job 12:16–25; vrt. Ro 1:18–23.)

Jumala pitää kiinni moraalilaeistaan. Luoja ei ole oikukas, epäluotettava Jumala, joka rikkoisi omia lakejaan (Mal 3:6). Tämä voidaan havaita siitä, että Jumala pitää kiinni moraalilaeistaan, jotka ovat sopusoinnussa hänen fysiikan lakiensa kanssa mutta ovat ylevämpiä ja suurenmoisempia kuin ne. Oikeudenmukaisuudessaan hän ei voi suvaita epävanhurskautta. ”Sinä olet silmiltäsi liian puhdas katsoaksesi pahaa, etkä sinä voi katsella vaivaa”, sanoo hänen profeettansa. (Hab 1:13; 2Mo 34:7.) Hän ilmoitti lakinsa Israelille: ”Olkoon sielu sielusta, silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta.” (5Mo 19:21.) Kun Jumala halusi antaa anteeksi avuttomille, katuville ihmisille synnin, jonka vuoksi heidän on kuoltava, hänellä oli oltava laillinen peruste, mikäli  hän aikoi pitää kiinni laistaan (Ro 5:12; Ps 49:6–8). Hän osoitti pitävänsä siitä tiukasti kiinni, ja hän meni jopa niin pitkälle, että uhrasi ainosyntyisen Poikansa lunnaina ihmiskunnan syntien puolesta (Mt 20:28). Apostoli Paavali huomauttaa, että ”Kristuksen Jeesuksen maksamien lunnaiden perusteella tapahtuvan vapautuksen välityksellä” Jehova saattoi osoittaa ”oman vanhurskautensa – –, jotta hän olisi vanhurskas silloinkin, kun hän julistaa vanhurskaaksi sen, jolla on usko Jeesukseen” (Ro 3:24, 26). Kun ymmärrämme, että kunnioituksesta moraalilakejaan kohtaan Jumala ei pidättynyt uhraamasta rakasta Poikaansa, voimme varmasti päätellä, ettei hänen tarvitse koskaan ”rikkoa” fysiikan lakejaan toteuttaakseen jotakin haluamaansa aineellisessa luomakunnassa.

Vastoin ihmisen kokemustako? Pelkästään sen väittäminen, että ihmeitä ei ole tapahtunut, ei todista, että niitä ei tapahtunut. Joku nykyään elävä ihminen voisi kiistää minkä tahansa muistiin merkityn, historiallisen tapahtuman totuudellisuuden, koska hän ei ole kokenut sitä eikä nykyään ole keitään elossa olevia silminnäkijöitä todistamassa sitä. Tämä ei kuitenkaan muuta historiallisia tosiasioita. Jotkut eivät hyväksy ihmeitä koskevia kertomuksia, koska heidän mukaansa ne ovat vastoin ihmisen kokemusta, ts. sitä inhimillistä kokemusta, jota he pitävät totena havaintojen, kirjojen jne. perusteella. Jos tiedemiehet todella asettuisivat tälle kannalle käytännössä, he tutkisivat ja kehittelisivät paljon nykyistä vähemmän uusia asioita ja menetelmiä. He eivät esim. jatkaisi tutkimustyötä, jota tehdään hoitokeinojen löytämiseksi ”parantumattomiin” sairauksiin tai avaruusmatkailun ulottamiseksi planeettoihin tai vieläkin kauemmas maailmankaikkeuteen. He kuitenkin tekevät tutkimuksia ja johdattavat toisinaan ihmiskunnan täysin uudenlaisten kokemusten äärelle. Nykyajan saavutukset hämmästyttäisivät muinoin eläneitä ihmisiä, ja he pitäisivät suurta osaa nykyajan ihmisille tavallisista, päivittäisistä kokemuksista ihmeinä.

Eivät järjellä selitettävissä. Jotkut Raamatun kertomuksen vastustajat ovat sitä mieltä, että Raamatun ihmeiden voidaan tieteellisesti ja järkeenkäyvästi selittää olleen pelkästään luonnollisia tapahtumia mutta että raamatunkirjoittajat vain sanoivat niiden johtuneen Jumalan väliintulosta. On totta, että käytettiin esim. maanjäristyksiä (1Sa 14:15, 16; Mt 27:51). Tämä ei kuitenkaan itsessään todista, ettei Jumalalla olisi ollut osuutta näissä tapahtumissa. Nuo teot olivat sinänsä voimatekoja (esim. edellä mainitut maanjäristykset), ja lisäksi niiden ajoitus oli sellainen, että niiden tapahtuminen sattumalta oli perin epätodennäköistä. Valaistaan asiaa: Jotkut ovat väittäneet, että israelilaisille annettu manna voisi olla erämaassa kasvavien tamariskipuiden ja joidenkin pensaiden makeaa, tahmeaa eritettä. Vaikka tämä kyseenalainen väite olisi tosi, ajoitus tekee silti israelilaisten mannan saamisesta ihmeen, sillä mannaa ei ollut maassa milloinkaan viikon seitsemäntenä päivänä. (2Mo 16:4, 5, 25–27.) Lisäksi jos sitä jätettiin seuraavaksi päiväksi, siihen kasvoi matoja ja se löyhkäsi, paitsi silloin kun sitä säästettiin syötäväksi sapattina (2Mo 16:20, 24). Voitaisiin myös todeta, että tämän mannan sanominen puiden eritteeksi ei tunnu täysin sopivan Raamatun kuvaukseen mannasta. Sitä mannaa, josta Raamattu puhuu, löydettiin maasta, ja se suli auringonpaahteessa, sitä voitiin survoa huhmaressa, jauhaa myllyssä, keittää tai paistaa. (2Mo 16:19–23; 4Mo 11:8; ks. MANNA.)

Todisteiden luotettavuus. Kristinusko nivoutuu Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusihmeen ympärille (1Ko 15:16–19). Tuota tapahtumaa koskevia todisteita ei ollut niukalti vaan runsaasti: yli 500 silminnäkijää todisti sen todella tapahtuneen. (1Ko 15:3–8; Ap 2:32.)

Lisäksi on otettava huomioon niiden ihmisten vaikutin, jotka tunnustivat Jeesuksen ylösnousemusihmeen todella tapahtuneen. Monet ihmiset ovat joutuneet kokemaan vainoa ja jopa menettämään henkensä uskonnollisen, poliittisen tai jonkin muunlaisen vakaumuksen vuoksi. Kärsimään joutuneet kristityt eivät kuitenkaan hyötyneet taloudellisesti tai poliittisesti. Sen sijaan että he olisivat saaneet valtaa, rikkauksia tai huomattavan aseman, he menettivät usein kaiken tämän. He saarnasivat Jeesuksen ylösnousemusta mutta eivät turvautuneet mihinkään väkivallan muotoon edistääkseen uskonkäsityksiään tai puolustaakseen itseään. Jokainen, joka lukee heidän perustelujaan, voi havaita, etteivät he olleet fanaatikkoja vaan järkeviä ihmisiä. He yrittivät rakkaudellisesti auttaa lähimmäisiään.

Raamatun ihmeiden erityispiirteitä. Raamatun ihmeiden huomattavia erityispiirteitä  ovat niiden avoimuus, julkisuus, yksinkertaisuus sekä niiden tarkoitus ja motiivi. Jotkin ihmeet tehtiin yksityisesti tai pienten ryhmien edessä (1Ku 17:19–24; Mr 1:29–31; Ap 9:39–41), mutta usein ihmeet tehtiin julkisesti, tuhansien tai jopa miljoonien tarkkailijoiden silmien edessä (2Mo 14:21–31; 19:16–19). Jeesus toimi avoimesti ja julkisesti: hänen tekoihinsa ei liittynyt mitään salamyhkäisyyttä, hän paransi kaikki luokseen tulleet eikä jättänyt keitään parantamatta sillä verukkeella, että heiltä puuttui uskoa (Mt 8:16; 9:35; 12:15).

Sekä ihmeparannuksille että luonnonvoimien hallitsemiselle oli tunnusomaista yksinkertaisuus (Mr 4:39; 5:25–29; 10:46–52). Toisin kuin taikatemput, joiden tekeminen vaatii erikoisrekvisiittaa, lavasteita, valoja ja rituaaleja, Raamatun ihmeet tehtiin tavallisesti ilman ulkoista näyttämistä – usein niihin antoi sysäyksen jokin satunnainen kohtaaminen tai pyyntö – ja niitä tehtiin vieläpä yleisellä kadulla tai paikassa, jossa ei ollut tehty mitään valmisteluja (1Ku 13:3–6; Lu 7:11–15; Ap 28:3–6).

Ihmeen tekijän vaikuttimena ei ollut itsensä korostaminen tai kenenkään rikastuttaminen vaan ensisijaisesti Jumalan kirkastaminen (Joh 11:1–4, 15, 40). Ihmeet eivät olleet salaperäisiä tekoja, joiden tarkoitus olisi ollut vain tyydyttää ihmisten uteliaisuus tai hämätä heitä. Niistä oli aina hyötyä toisille, joskus suoranaista fyysistä hyötyä ja aina hengellistä hyötyä, koska ne ohjasivat ihmisiä tosi palvonnan puoleen. Samoin kuin ”Jeesuksesta todistaminen on profetoimisen henki”, niin monet ihmeetkin osoittivat Jeesuksen olevan Jumalan lähettämä (Il 19:10).

Raamatun ihmeet kohdistuivat paitsi elolliseen myös elottomaan luomakuntaan, mistä voidaan mainita esimerkkeinä tuulen ja meren tyynnyttäminen (Mt 8:24–27), sateen lopettaminen ja aloittaminen (1Ku 17:1–7; 18:41–45) sekä veden muuttaminen vereksi tai viiniksi (2Mo 7:19–21; Joh 2:1–11). Lisäksi ihmeiden avulla parannettiin kaikenlaisia fyysisiä vaivoja, kuten ”parantumatonta” spitaalia (2Ku 5:1–14; Lu 17:11–19) ja syntymäsokeutta (Joh 9:1–7). Tämä ihmeiden monipuolisuus antaa aiheen uskoa Luojan olleen niiden takana, sillä on loogista ajatella, että vain Luoja voi vaikuttaa kaikilla inhimillisen kokemuksen alueilla ja aineen kaikkiin muotoihin.

Ihmeiden tarkoitus varhaiskristillisessä seurakunnassa. Ihmeet palvelivat monia tärkeitä tarkoitusperiä. Ennen kaikkea ne osaltaan todistivat tai vahvistivat sen, että ihminen, joka teki ihmeitä, sai voimaa ja tukea Jumalalta (2Mo 4:1–9). Sekä Mooseksen että Jeesuksen tapauksessa ihmiset tekivät tämän oikean päätelmän (2Mo 4:30, 31; Joh 9:17, 31–33). Jumala oli luvannut Mooseksen kautta profeetan tulon. Jeesuksen ihmeet auttoivat tarkkailijoita tunnistamaan hänet tuoksi profeetaksi. (5Mo 18:18; Joh 6:14.) Kristillisyyden alkuvaiheessa ihmeet yhdessä sanoman kanssa auttoivat ihmisiä näkemään, että Jumala oli kristillisyyden takana ja että hän oli hylännyt aiemman juutalaisen asiainjärjestelmän (Hpr 2:3, 4). Ensimmäisellä vuosisadalla ilmenneet ihmelahjat katoaisivat aikanaan. Niitä tarvittiin ainoastaan kristillisen seurakunnan alkuaikoina. (1Ko 13:8–11.)

Kun luemme Apostolien tekoihin kirjoitettua historiaa, havaitsemme, että Jehovan hengen väkevän, nopean toiminnan ansiosta perustettiin seurakuntia ja vakiinnutettiin kristillisyys (Ap 4:4; luvut 13, 14, 16–19). Lyhyessä ajassa vuosina 33–70 koottiin tuhansia uskovia useiden seurakuntien yhteyteen alueella, joka ulottui Babylonista Roomaan ja kukaties vielä kauemmas länteen (1Pi 5:13; Ro 1:1, 7; 15:24). On huomionarvoista, että Raamatun kirjoitusten jäljennökset olivat tuolloin harvinaisia. Tavallisesti vain varakkaat omistivat minkäänlaisia kirjakääröjä tai kirjoja. Pakanamaissa ei tiedetty lainkaan Raamatusta tai Raamatun Jumalasta, Jehovasta. Käytännössä oltiin täysin riippuvaisia suusanallisesta tiedosta. Ei ollut käytettävissä Raamatun selitysteoksia, hakemistoja eikä tietosanakirjoja. Ihmelahjat, jotka liittyivät erikoistietoon, viisauteen, kielilläpuhumiseen ja tarkkanäköisyyteen henkeytettyjen ilmausten suhteen, olivat todella tärkeitä silloiselle seurakunnalle (1Ko 12:4–11, 27–31). Kun niitä ei enää tarvittaisi, ne kuitenkin lakkaisivat, niin kuin apostoli Paavali kirjoitti.

Nykyään erilainen tilanne. Emme näe Jumalan suorittavan tällaisia ihmeitä kristittyjen palvelijoittensa välityksellä nykyään, koska kaikki tarvittava tieto on maailman lukutaitoisen väestön saatavilla, ja niiden avuksi, jotka eivät osaa lukea mutta haluavat kuunnella, on  kypsiä kristittyjä, jotka ovat saaneet tietoa ja viisautta tutkimalla sekä kokemuksen kautta. Jumalan ei tarvitse tehdä meidän aikanamme tällaisia ihmeitä osoittaakseen Jeesuksen Kristuksen olevan hänen asettamansa vapauttaja tai todistaakseen, että hän tukee palvelijoitaan. Vaikka Jumala soisikin edelleen palvelijoilleen kyvyn tehdä ihmeitä, se ei vakuuttaisi kaikkia, sillä eivät edes kaikki Jeesuksen ihmeiden silminnäkijät hyväksyneet hänen opetuksiaan (Joh 12:9–11). Toisaalta Raamatussa varoitetaan pilkkaajia, että Jumala on vielä tekevä mahtavia tekoja nykyisen asiainjärjestelmän tuhon yhteydessä (2Pi 3:1–10; Il, luvut 18, 19).

Lopuksi voitaisiin sanoa, että ne, jotka kieltävät ihmeet, eivät joko usko näkymättömän Jumalan ja Luojan olemassaoloon tai he ovat sitä mieltä, ettei hän ole käyttänyt voimaansa millään yliluonnollisella tavalla luomisen jälkeen. Heidän epäuskonsa ei kuitenkaan tee Jumalan sanaa tehottomaksi (Ro 3:3, 4). Raamatun kertomukset Jumalan ihmeistä ja niiden hyvistä aikaansaannoksista, jotka olivat aina sopusoinnussa hänen Sanansa totuuksien ja periaatteiden kanssa, kehittävät luottamusta Jumalaan. Ne antavat voimakkaan vakuuden siitä, että Jumala välittää ihmiskunnasta ja että hän pystyy ja tulee suojelemaan palvelijoitaan. Ihmeet ovat esikuvia, ja niitä koskeva kertomus rakentaa uskoa siihen, että tulevaisuudessa Jumala puuttuu asioiden kulkuun ihmeellisellä tavalla, parantaa uskolliset ihmiset ja siunaa heitä (Il 21:4).