”Isäksi” käännetty heprealainen sana ʼav jäljittelee pienokaisen huulilta kuultavia ensimmäisiä, hyvin yksinkertaisia äännähdyksiä. Sekä heprean sanalla ʼav että kreikan sanalla pa·tērʹ on useita eri merkityksiä: jonkun  siittäjä eli kirjaimellinen isä (San 23:22; Sak 13:3; Lu 1:67), huonekunnan tai suvun päämies (1Mo 24:40; 2Mo 6:14), esi-isä (1Mo 28:13; Joh 8:53), kansakunnan kantaisä (Mt 3:9), jonkin ryhmän tai ammattikunnan perustaja eli kantaisä (1Mo 4:20, 21), suojelija (Job 29:16; Ps 68:5), jonkin alkulähde (Job 38:28) ja kunnianimitys (2Ku 5:13; Ap 7:2).

Luojana Jehova Jumalaa kutsutaan Isäksi (Jes 64:8; vrt. Ap 17:28, 29). Hän on myös hengestäsiinneiden kristittyjen Isä, ja arameankielistä ilmausta ʼAb·baʼʹ käytetään ilmaisemaan kunnioitusta ja läheistä lapsensuhdetta (Ro 8:15; ks. ABBA). Kaikki, jotka uskovat ikuisen elämän toivoon, voivat kutsua Jumalaa Isäksi (Mt 6:9). Koska Jeesus Kristus, Messias, on Jumalan asettama elämän Pääedustaja, häntä sanottiin profeetallisesti Iankaikkiseksi Isäksi (Jes 9:6). Lisäksi ketä tahansa, jota jäljitellään ja seurataan tai jonka ominaisuuksia toiset ilmaisevat, pidetään heidän isänään (Mt 5:44, 45; Ro 4:11, 12). Panettelijasta puhutaan tässä merkityksessä isänä (Joh 8:44; vrt. 1Mo 3:15).

Jeesus kielsi käyttämästä ihmisistä muodollista tai uskonnollista arvonimeä ”isä” (Mt 23:9). Koska Paavali vei hyvän uutisen joillekin kristityille ja ravitsi heitä hengellisesti, hän oli heille kuin isä, mutta yhdessäkään raamatunkohdassa hänestä ei käytetä sanaa ”isä” uskonnollisena arvonimenä (1Ko 4:14, 15). Paavali vertasi itseään sekä isään että äitiin suhteessaan tessalonikalaiskristittyihin (1Te 2:7, 11). Luukkaan 16:24, 30:n viittauksella ”isä Abrahamiin” tarkoitetaan taas pohjimmiltaan lihallista syntyperää.

Isän valta ja vastuu. Raamatun mukaan isä oli huonekunnan pää, huoltaja, suojelija, lopullisten päätösten tekijä ja perheyhteisön tuomari (1Ko 11:3; 1Mo 31:32). Patriarkkojen aikana ja ennen Leevin suvun valitsemista Israelin pappissuvuksi isä otti johdon palvonnassa edustamalla perhettään pappina (1Mo 12:8; Job 1:5; 2Mo 19:22). Isällä oli valtaa huonekunnassaan kuolemaansa saakka. Kun poika meni naimisiin ja perusti oman huonekunnan, hänestä tuli sen pää, vaikka hän osoittikin yhä asianmukaista kunnioitusta isäänsä kohtaan. Kun tytär meni naimisiin, hänen aviomiehestään tuli hänen päänsä (4Mo 30:3–8). Raamatun aikoina isä järjesti tavallisesti lastensa avioliitot. Jos hän joutui suureen taloudelliseen ahdinkoon, hän saattoi myydä tyttärensä orjaksi, mutta tietyt rajoitukset suojelivat tytärtä (2Mo 21:7).

Isällinen huolenpito perheenjäsenistä. Isällä on Jumalan edustajana vastuu huolehtia siitä, että Jumalan periaatteita opetetaan hänen huonekunnalleen (1Mo 18:19; Ef 6:4; 5Mo 6:6, 7). Hänen opetus- ja kuritusvelvollisuuteensa sisältyy myös henkilökohtaisten ohjeiden ja käskyjen antaminen äidin ollessa tässä apuna (San 1:8; 6:20). Jumalaa pelkäävä isä rakastaa syvästi lapsiaan ja kehottaa ja lohduttaa heitä hyvin hellästi (1Te 2:11; Ho 11:3). Hän kurittaa, oikaisee ja ojentaa heitä, jotta he kulkisivat oikealla tiellä (Hpr 12:9; San 3:12). Hän saa mielihyvää pojistaan ja iloitsee erityisesti silloin, kun he ilmaisevat viisautta (San 10:1). Toisaalta lasten typerä menettely murehduttaa häntä suuresti ja pahoittaa hänen mielensä (San 17:21, 25). Hänen tulee olla sääliväinen ja armollinen (Mal 3:17; Ps 103:13). Hänen tulee ottaa huomioon heidän tarpeensa ja pyyntönsä (Mt 7:9–11). Monet kertomukset siitä, miten Jumala on rakastanut kansaansa ja huolehtinut siitä, antavat mallin ihmisisille.

Isän nimen käyttö sukuluetteloissa. Miehen syntyperä jäljitettiin tavallisesti isän eikä äidin kautta. Vaikka Luukas ei mainitsekaan Jeesuksen äitiä, näyttää olevan hyvät syyt uskoa, että hän esittää Jeesuksen sukuluettelon (tavallisuudesta poiketen) hänen äitinsä kautta. Hän sanoo nähtävästi Marian miestä Joosefia Heelin pojaksi; Heeli oli ilmeisesti Marian isä. Tämä olisi aivan oikein, sillä olihan Joosef Heelin vävy. (Ks. SUKULUETTELO, JEESUKSEN KRISTUKSEN.)

Koska sukunimiä (lisänimiä) ei käytetty, mies tunnettiin tavallisesti ”sen ja sen” poikana. Esimerkiksi Iisakia sanottiin ”Abrahamin pojaksi” (1Mo 25:19). Monissa heprealaisissa nimissä oli ’poikaa’ tarkoittava heprean sana ben tai aramean sana bar ja sen jälkeen lisänimenä isän nimi, esimerkiksi nimissä ”Ben-Hur” (1Ku 4:8, KR-92; ”Hurin poika”, UM) ja ”Simon Bar-Joona” eli ”Simon, Joonan poika” (Mt 16:17, KJ, UM).