ISRAELIN kansan asuessa Jumalalta saamassaan maassa sitä ympäröivät kansakunnat, jotka palvoivat vääriä jumalia. Israelilaiset olivat tulleet Egyptistä, missä palvottiin eläimiä jumalina. Heidän itä- ja kaakkoispuolellaan sijaitsivat nyt Ammon, Moab ja Edom, jotka olivat israelilaisten kaukaisia sukulaisia mutta palvoivat epäjumalia. Läntisellä rannikkotasangolla asuivat filistealaiset, jotka palvoivat monia jumalia. Israelin pohjoispuolella sijaitsevalla rannikolla olivat foinikialaiset, joiden uskonnollisiin tapoihin kuuluivat homoseksuaalisuus, eläimeen sekaantuminen ja lapsiuhrit. Syyrialaisten uskontoon taas liittyivät kuvat alastomista jumalattarista, joiden asennot korostivat niiden seksuaalisuutta. Säilyttääkseen Jehovan hyväksynnän israelilaisten täytyi pysyä erossa heitä ympäröivistä kansakunnista.

Varjellakseen israelilaisia Jehova antoi heille Mooseksen lain, ”väliseinän”, joka erotti heidät ympäröivistä kansakunnista (Ef 2:14). Heidän ei tullut liittoutua eikä lankoutua noiden kansojen kanssa eikä jäljitellä niiden uskonnollisia tapoja (2Ai 16:7; 2Ku 17:13–15). Sikäli kuin israelilaiset noudattivat näitä lakeja, he pysyivät pyhänä kansana.

Ympäröiviin kansakuntiin kuuluvia yksilöitä ei kuitenkaan estetty palvomasta tosi Jumalaa. He saattoivat hylätä epäjumalanpalveluksensa ja tulla Jehovan palvojiksi. ”Jumala ei ole puolueellinen.” (Ap 10:34.) Samalla kun Jehova piti Israelin erillään, hän toteutti tarkoitustaan siunata lopulta kaikkien kansakuntien ihmisiä (1Mo 22:18).