Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jabes-Gilead

Jabes-Gilead

(mahd. ’Gileadin kuivunut paikka’).

Muinainen kaupunki Gadin heimon alueella, Jordanin itäpuolella. Sen tarkasta sijainnista ei olla varmoja, joskin useimmat tutkijat uskovat, että se sijaitsi hiukan Jordanin itäpuolella, Wadi Yabisin (Jabesin) läheisyydessä, n. 35 km Galileanmerestä etelään.

Jabes-Gilead mainittiin ensimmäisen kerran tuomarien päivinä siinä yhteydessä, kun sen naapurissa asuvaa Benjaminin heimoa rangaistiin, koska se oli suvainnut törkeää moraalittomuutta (Tu 21:8). Kun israelilaiset tuolloin hävittivät lähes koko Benjaminin heimon (vain 600 miestä pääsi pakoon), havaittiin, ettei Jabes-Gileadista ollut osallistunut yhtään miestä tuon oikeudenmukaisen rangaistuksen toimeenpanoon. Sen vuoksi päätettiin, että jokainen Jabes-Gileadin mies, nainen ja lapsi, neitsyitä lukuun ottamatta, surmattaisiin. Ne 400 neitsyttä, jotka tällä tavoin säästyivät, annettiin sitten vaimoiksi benjaminilaisille pakolaisille, jottei tuo heimo olisi hävinnyt kokonaan. (Tu 20:1–21:14.)

Kolmisensataa vuotta myöhemmin, kun koko Israel vaati äänekkäästi näkyvää kuningasta, jollainen muillakin kansakunnilla oli, ammonilaiset uhkasivat puhkaista oikean silmän jokaiselta Jabes-Gileadin miespuoliselta asukkaalta, ja tuo uhka voitiin torjua vasta, kun Saul kokosi 330000 miehen joukon ja ajoi ammonilaiset pakoon (1Sa 11:1–15). 40 vuotta myöhemmin filistealaiset kukistivat israelilaiset ja ripustivat Saulin ja kolmen hänen poikansa ruumiit, joiden päät oli lyöty poikki, Bet-Sanin torin muurille. Kuultuaan tästä häväistyksestä Jabes-Gileadin urhoolliset miehet tekivät rohkean yöllisen yllätyshyökkäyksen ja ottivat ruumiit, veivät ne Jabes-Gileadiin, polttivat ne ja järjestivät luille kunnialliset hautajaiset. Sitten he paastosivat seitsemän päivää. (1Sa 31:8–13; 1Ai 10:8–12.)

Juuri voideltuna Juudan kuninkaana Daavid lähetti kiitoksensa ja siunauksensa Jabes-Gileadin asukkaille, koska he olivat tällä tavoin osoittaneet rakkaudellista huomaavaisuutta Israelin kaatunutta voideltua kohtaan (2Sa 2:4–7). Myöhemmin Daavid tuotatti Saulin ja Jonatanin luut pois Jabes-Gileadista ja hautasi ne Saulin sukuhautapaikkaan benjaminilaisten alueelle (2Sa 21:12–14).