VAIN 120 vuotta sen jälkeen kun Saulista oli tullut Israelin ensimmäinen kuningas, kansakunta repeytyi kahtia kuningas Salomon luopumuksen vuoksi. Salomo halusi miellyttää vierasmaisia vaimojaan, ja siksi hän antoi törkeän epäjumalanpalveluksen tunkeutua kansakuntaan ja rakensi uhrikukkuloita väärille jumalille. Tällainen sekauskonto oli Jehovasta hyvin inhottavaa. Uskollisuudesta Daavidin kanssa tekemäänsä liittoa kohtaan Jumala ei kuitenkaan katkaissut Daavidin hallitsijasukua. Hän päätti sen sijaan repäistä pois osan kansakuntaa. (1Ku 11:7–13.)

Tämä tapahtui 997 eaa., kun Salomon uppiniskaisen pojan Rehabeamin toiminta yllytti kymmenen heimoa kapinoimaan ja perustamaan valtakunnan, joka sijaitsi suureksi osaksi maan pohjoisosassa, mutta johon kuului myös hajallaan Juudassa olevia Simeonin erilliskaupunkeja. Ainoastaan Benjaminin ja Leevin heimot pysyivät uskollisina eteläiselle Juudan valtakunnalle.

Jerobeam, pohjoisen valtakunnan ensimmäinen kuningas, pelkäsi menettävänsä uskolliset alamaisensa, mikäli nämä palvoisivat edelleenkin Jerusalemissa, ja hän perusti siksi oman uskonnon. Hän sijoitti kultaisen vasikan kauas pohjoisessa sijainneeseen Daniin ja toisen vasikan Beteliin, joka sijaitsi vain 17 km Jerusalemista pohjoiseen. Hän asetti myös oman papistonsa ja järjesti omat ”pyhäpäivänsä”. (1Ku 12:26–33.)

Israelista tuli näin ollen sekä poliittisesti että uskonnollisesti jakautunut maa, joka oli sisällissodan runtelema ja suojaton vieraiden valtojen hyökkäyksiä vastaan. Jehovan puhtaan palvonnan yhteydestä pois karsittu kymmenen heimon valtakunta vajosi syvälle moraaliseen ja hengelliseen turmelukseen. Jehova lähetti silti jatkuvasti profeettojaan, jotka kehottivat kansaa katumaan.