(hepr. nets).

Nykyiset sanakirjantekijät uskovat heprealaisen sanan nets tarkoittavan jalohaukkoja, vaikka jotkut ajattelevat sen tarkoittavan myös muita haukkoja, jotka ovat hyvin samanlaisia kuin jalohaukat mutta jotka lintutieteilijöiden luokitusten mukaan kuuluvat eri heimoon. Käärmeitä, liskoja, pikkunisäkkäitä sekä toisia lintuja syövänä petolintuna ”jalohaukka lajinsa mukaan” (”haukka lajineen”, Väl) kuului niihin lintuihin, jotka olivat Mooseksen lain mukaan ”epäpuhtaita” (3Mo 11:16; 5Mo 14:15).

Jotkin jalohaukkalajit kilpailevat lintumaailman nopeimpien lentäjien maineesta, sillä havainnoitsijat uskovat erään jalohaukkalajin syöksynopeuden olevan 290 km tunnissa. Palestiinassa tavattaviin jalohaukkoihin kuuluu muuttohaukka (Falco peregrinus), joka on suhteellisen yleinen muuttolintu. Lisäksi siellä tavataan hiukan suurempia keltapäähaukkoja (Falco biarmicus), joita oli aikoinaan runsaasti kallioilla ja rotkoissa Hermoninvuoresta Kuolleeseenmereen ulottuvalla alueella. Aavikkohaukkoja (Falco cherrug) nähdään silloin tällöin Negevin länsiosassa.

Samaan sukuun kuuluu myös pienikokoisempi tuulihaukka (Falco tinnunculus), joka on n. 36 cm pitkä. Tuulihaukkoja on runsaasti kaikkina vuodenaikoina Palestiinan maaseutupaikoissa ja puutarhoissa; ne pesivät jopa suurten rakennusten katoilla kaupungeissa.

Jobin 39:26:ssa sanotaan jalohaukasta, että se ”kohoaa korkealle” ja ”levittää siipensä etelätuuleen”, ja jotkut ymmärtävät tämän  tarkoittavan etelään muuttamista (”levittää siipensä matkustaakseen etelään”, JB), mikä pitäisi paikkansa jalohaukkojen heimoon kuuluvasta pikkutuulihaukasta ja jossain määrin myös muuttohaukasta. Toiset arvelevat kuitenkin, että tässä jakeessa kuvaillaan sitä, miten lintu kääntyy vastatuuleen, lentää sitä kohti siipiensä voimalla ja nousee näin yhä korkeammalle. Jalohaukkojen sanotaan ”nousevan erittäin korkealle ja yrittävän aina päästä lentämään takaa-ajamansa linnun yläpuolelle” voidakseen syöksyä hurjaa vauhtia alla olevan saaliinsa kimppuun, ja tässä ne usein ”käyttävät tuulta hyväkseen ja lentämällä sitä vasten kohoavat korkealle kuin leija” (Funk and Wagnalls New Standard Encyclopedia, 1931, XI osa, s. 329, 330). Tuulihaukasta sanotaan: ”Siivillään nopeasti iskien se lekuttelee pitkiä aikoja paikoillaan ilmassa. Saaliin huomatessaan tuulihaukka laskeutuu lyhyin syöksyin ja ajoittain lekutellen alemmaksi, kunnes lopulta syöksyy kynnet edellä saaliin kimppuun.” (Otavan lintutieto – maailman linnut, 1992, s. 109.)

Jalohaukalla oli erittäin huomattava sija Egyptin uskonnossa. Siitä tuli Horuksen, Egyptin haukkapäisen jumalan, symboli. Horus muodosti Isiksen ja Osiriksen kanssa Egyptin jumalien ja jumalattarien joukossa tärkeimmän kolminaisuuden eli ”pyhän perheen”. Jalohaukkasymbolia käytettiin aina kun kirjoitettiin faraoiden arvonimi, ja joissakin tapauksissa näitä hallitsijoita pidettiin Horuksen ruumiillistumina. Egyptistä löydettyjen satojen muumioitujen lintujen joukossa on eniten jalohaukkoja, varsinkin tuulihaukkoja. Herodotos sanoi, että jokainen, joka tappoi jalohaukan Egyptissä, vaikkapa vahingossakin, surmattiin.