Harvinaisia ja arvokkaita mineraaleja tai eloperäisiä muodostumia, joita kovuutensa, loistonsa ja kauniin värinsä vuoksi käytetään koristeina, joko hiottuina tai hiomattomina, ja jotka kiinnitetään usein jalometallikehyksiin, etupäässä kulta- tai hopeakehyksiin. Sekä miehet että naiset ovat käyttäneet jalokiviä koristeena varhaisista Raamatun ajoista alkaen. Aiemmin pidettiin varsinaisina jalokivinä timanttia, smaragdia, rubiinia ja safiiria, mutta nyttemmin jalokivien määrä on kasvanut, ja lisäksi puhutaan vähemmän arvokkaista korukivistä. Vastineella ”kallisarvoiset kivet” käännetty heprealainen ilmaus käsittää nämä molemmat luokat, kuten Hesekielin 28:12, 13:sta käy ilmi. Tällaiset kallisarvoiset kivet eroavat muista mineraaleista pääasiallisesti harvinaisuutensa, kauneutensa ja kestävyytensä vuoksi.

Raamatun ensimmäinen kallisarvoisia kiviä koskeva maininta on 1. Mooseksen kirjan 2:11, 12:ssa, jossa Havilan maassa kerrotaan olleen hyvää kultaa, ”bdelliumpihkaa ja onyksikiveä”.

Varallisuutta mitattiin osittain sillä perusteella, miten paljon joku omisti kallisarvoisia kiviä, ja esimerkiksi kuningas Salomolla ja Hiskialla oli ilmeisesti niitä runsain määrin (1Ku 10:11; 2Ai 9:10; 32:27). Kallisarvoisia kiviä annettiin lahjaksi (1Ku 10:2, 10; 2Ai 9:1, 9), niitä saattoi olla sotasaaliissa (2Sa 12:29, 30; 1Ai 20:2), ja jotkut, esimerkiksi muinaiset tyroslaiset, pitivät niitä kauppatavaroina (Hes 27:16, 22). Hesekiel sanoi henkeytetyssä ”Tyroksen kuninkaasta” kertovassa surulaulussa: ”Jokainen kallisarvoinen kivi oli peitteenäsi: rubiini, topaasi ja jaspis; krysoliitti, onyksi ja jade; safiiri, turkoosi ja smaragdi; ja kultatyötä olivat kehyksesi ja syvennyksesi sinussa.” (Hes 28: 12, 13.) Vertauskuvallisen Suuren Babylonin kuvaillaan olevan runsaasti koristettu kallisarvoisilla kivillä (Il 17:3–5; 18:11–17).

Vaikka muinoin kallisarvoisia kiviä pyöristettiin ja hiottiin, niihin ei nähtävästi yleensä hiottu viisteitä, kuten nykyään tehdään. Heprealaiset ja egyptiläiset hioivat kallisarvoisia kiviä smirgelikiven (korundin) tai smirgelijauheen avulla. Usein niitä muotoiltiin ja kaiverrettiin. Heprealaiset osasivat ilmeisesti kaivertaa kallisarvoisia kiviä jo kauan ennen kuin he joutuivat orjuuteen Egyptiin, missä myös hallittiin kaivertamisen taito. Juudan sinettisormus oli ilmeisesti kaiverrettu (1Mo 38:18). Muinaisia koruja ja koristeita käsitellään laajemmin artikkeleissa HELMET; KORISTEET, KORUT; KORVAKORU; KÄÄDYT; NENÄRENGAS; NILKKARENGAS; RANNERENGAS; RENGAS, SORMUS; RINTANEULA.

Käyttö palvonnan yhteydessä. Israelilaisilla oli etu lahjoittaa erämaassa erilaisia arvotavaroita tabernaakkelia sekä ylimmäisen papin efodia ja rintakilpeä varten, ja he lahjoittivat epäilemättä niitä esineitä, joita egyptiläiset olivat antaneet heille jouduttaessaan heitä lähtemään (2Mo 12:35, 36). Niihin sisältyi ”onyksikiviä ja upotekiviä efodia ja rintakilpeä varten” (2Mo 25:1–7; 35:5, 9, 27). Ylimmäisen papin efodin olkakappaleissa oli kaksi onyksikiveä, joihin kumpaankin oli kaiverrettu kuuden heimon nimet Israelin kaikkiaan 12 heimosta. ”Tuomion rintakilvessä” oli koristeena neljä riviä kallisarvoisia kiviä, ja kertomuksessa sanotaan: ”Ensimmäisenä rivinä oli rubiinin, topaasin ja smaragdin rivi. Ja toisessa rivissä oli turkoosi, safiiri sekä jaspis. Ja kolmannessa rivissä oli lešem-kivi, akaatti ja ametisti. Ja neljännessä rivissä oli krysoliitti ja onyksi sekä jade. Ne olivat upotuksissaan kultakehyksiin istutettuja.” Kuhunkin näistä kivistä oli kirjoitettu yhden heimon nimi Israelin kaikkiaan 12 heimosta. (2Mo 39:6–14; 28:9–21; ks. RINTAKILPI.)

Vaikka Jehova ei sallinut Daavidin rakentaa temppeliä Jerusalemiin (1Ai 22:6–10), iäkäs kuningas hankki iloiten sen rakentamista varten arvokkaita materiaaleja, mm. ”onyksikiviä ja kovalla laastilla kiinnitettäviä kiviä ja mosaiikkikiviä ja kaikenlaisia kallisarvoisia kiviä ja alabasterikiviä suuret määrät”. Hän teki huomattavia materiaalilahjoituksia, ja myös tavalliseen kansaan kuuluvat antoivat anteja. (1Ai 29:2–9.) Kun Salomo rakensi temppelin, hän ”päällysti huoneen kallisarvoisilla kivillä sen kaunistukseksi” eli koristi sen kallisarvoisilla kivillä (2Ai 3:6).

Kuvaannollista käyttöä. Ilmaistuaan Jeesuksen Kristuksen olevan perustus, jolle kristittyjen pitäisi rakentaa, apostoli Paavali mainitsi kristillisen sananpalveluksen yhteydessä käytettävät erilaiset rakennusmateriaalit. Hän osoitti, että parhaimpiin materiaaleihin sisältyisivät kuvaannolliset ”kallisarvoiset kivet”, jotka pystyisivät kestämään ”tulen” voiman. (1Ko 3:10–15.)

Kallisarvoiset kivet kuvaavat toisinaan Raamatussa taivaallisten tai hengellisten asioiden tai persoonien ominaisuuksia. Taivaat aukenivat Hesekielille, ja hän näki kahdessa näyssä neljä siivekästä elävää olentoa, joiden vieressä oli neljä pyörää. Pyörien kuvailtiin olevan näöltään ”krysoliittikiven hehkun kaltaisia”, ts. keltasävyisiä tai mahdollisesti vihreään vivahtavia. (Hes 1:1–6, 15, 16; 10:9.) Myöhemmin Daniel näki enkelin, ”erään pellavaan pukeutuneen miehen”, jonka ”ruumis oli kuin krysoliitti” (Da 10:1, 4–6).

Saadessaan näyn Jehovan kirkkaudesta myös Hesekiel näki ”jonkin näöltään kuin safiirikiven [syvänsininen], valtaistuimen kaltaisen” (Hes 1:25–28; 10:1). Itse Jehova Jumalan kirkkautta verrataan jalokivien häikäisevään kauneuteen, sillä nähdessään Jumalan taivaallisen valtaistuimen apostoli Johannes sanoi: ”Istuja on näöltään jaspiskiven ja kallisarvoisen punavärisen kiven kaltainen, ja valtaistuimen ympärillä on sateenkaari, näöltään smaragdin kaltainen.” (Il 4:1–3, 9–11.)

”Pyhän kaupungin, Uuden Jerusalemin”, eli ”Karitsan vaimon” säteilyn kuvaillaan olevan ”erittäin kallisarvoisen kiven kaltainen, niin kuin kristallinkirkkaana loistavan jaspiskiven”. Sen muurin 12 perustusta ”oli kaunistettu kaikenlaisilla kallisarvoisilla kivillä”, ja kussakin perustuksessa oli erilainen kivi: jaspis, safiiri, kalsedoni, smaragdi, sardonyksi, sardi, krysoliitti, berylli, topaasi, krysopraasi, hyasintti ja ametisti. Kaupungin 12 porttia olivat 12 helmeä. (Il 21:2, 9–21; ks. KORALLI ja edellä mainittuja kallisarvoisia kiviä käsitteleviä erillisiä artikkeleita.)