Erityinen ajanjakso – ei 24-tuntinen – jolloin Jehova tekee itsensä ilmeiseksi toimimalla aktiivisesti vihollisiaan vastaan ja kansansa puolesta. Jehova voittaa vastustajansa tämän ”päivän” aikana, jolloin jumalallinen tuomio pannaan täytäntöön jumalattomille. Se on myös pelastuksen ja vapautuksen aikaa vanhurskaille, päivä jona Jehova itse Ylimpänä korotetaan korkealle. Se on siis kahdella tavalla vain ja ainoastaan Jehovan suuri päivä.

Raamatussa tätä päivää kuvaillaan yksityiskohtaisesti, ja sen kerrotaan olevan taistelun aikaa, suuri ja pelottava pimeyden ja suuttumuksen hehkun päivä sekä vimman, ahdingon, tuskan, autioituksen ja levottomuuden päivä. ”Mitä Jehovan päivä sitten merkitsee teille?” kysyi Jumala oikulliselta Israelilta profeettansa Aamoksen suulla. Tätä: ”Se tulee olemaan pimeyttä eikä valoa, niin kuin silloin kun mies pakenee leijonaa ja häntä vastaan tuleekin karhu, ja niin kuin silloin kun hän meni taloon ja nojasi kädellään seinään ja häntä puri käärme.” (Am 5:18–20.) Jesajalle sanottiin: ”Katso! Jehovan päivä – se tulee sekä vimmasta että suuttumuksen hehkusta julmana.” (Jes 13:9.) ”Se päivä on vimman päivä, ahdingon ja tuskan päivä, myrskyn ja autioituksen päivä, pimeyden ja synkeyden päivä, pilvien ja sankan hämäryyden päivä.” (Sef 1:15.) Tuona vaikeana aikana rahalla ei ole mitään arvoa. ”Hopeansa he heittävät kaduille – –. Heidän hopeansa ja kultansa eivät voi pelastaa heitä Jehovan vimman päivänä.” (Hes 7:19; Sef 1:18.)

Profeetat liittivät kiireellisyyden tunnun Jehovan päivään ja varoittivat toistuvasti sen läheisyydestä. ”Jehovan suuri päivä on lähellä. Se on lähellä ja tulee hyvin kiireesti.” (Sef 1:14.) ”Voi sitä päivää, sillä Jehovan päivä on lähellä.” ”Vaviskoot kaikki maan asukkaat, sillä Jehovan päivä on tulossa, sillä se on lähellä!” (Jl 1:15; 2:1, 2.)

Tuhotuomioiden aikoja. Joidenkin profetioiden piirteiden ja myöhempien tapahtumien perusteella näyttää siltä, että ilmaus ”Jehovan päivä” on tarkoittanut ainakin pienessä mitassa erilaisia tuhotuomioiden aikoja, jotka ovat olleet lähtöisin Korkeimman kädestä hamassa muinaisuudessa. Esimerkiksi Jesaja näki näyssä, mitä uskottomalle Juudalle ja Jerusalemille tapahtuisi ”armeijoiden Jehovan päivänä”, joka kohtaisi ”jokaista itsensä korottanutta ja ylvästä” niiden keskuudessa (Jes 2:11–17). Hesekiel kohdisti sanansa Israelin uskottomille profeetoille varoittaessaan, että nämä eivät pystyisi mitenkään linnoittamaan kaupunkejaan ’seisoakseen taistelussa Jehovan päivänä’ (Hes 13:5). Profeettansa Sefanjan suulla Jehova ennusti, että hän oli ojentamaisillaan kätensä Juudaa ja Jerusalemia vastaan ja hän kiinnittäisi erityishuomiota siihen, etteivät edes ruhtinaat eivätkä kuninkaan pojat pääsisi pakoon (Sef 1:4–8). Kuten tosiasiat osoittavat, tuo ”Jehovan päivä” kohtasi Jerusalemin asukkaita 607 eaa.

Tuona Juudaa ja Jerusalemia kohdanneena vaikeana ahdingon aikana naapurikansat, esim. Edom, ilmaisivat vihansa Jehovaa ja hänen kansaansa kohtaan, mikä sai profeetta Obadjan (jakeet 1, 15) profetoimaan niitä vastaan: ”Sillä Jehovan päivä kaikkia kansakuntia vastaan on lähellä. Niin kuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään.” ”Jehovan päivä” kaikessa tuohon ilmaukseen sisältyvässä tulisessa tuhoisuudessaan kohtasi myös Babylonia ja Egyptiä aivan niin kuin oli ennustettu (Jes 13:1, 6; Jer 46:1, 2, 10).

Myöhemmin profeetta Malakian kautta esitettiin ennustus eräästä toisesta ”Jehovan suuresta ja pelottavasta päivästä” ja sanottiin, että sitä edeltäisi ”profeetta Elian” tulo (Mal 4:5, 6). Elia oli elänyt noin 500 vuotta ennen tuon profetian lausumista, mutta ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla Jeesus osoitti, että Johannes Kastaja oli Elian vastine ennustusten mukaisesti (Mt 11:12–14; Mr 9:11–13). Tuohon aikaan ”Jehovan päivä” oli siis lähellä. Vuoden 33 helluntaina Pietari selitti, että silloiset tapahtumat täyttivät Jumalan hengen vuodattamista koskevan Joelin profetian (Jl 2:28–32) ja että tämänkin oli määrä tapahtua ennen ”Jehovan suurta ja loistavaa päivää” (Ap 2:16–21). Tuo ”Jehovan päivä” tuli vuonna 70, kun Jehova Sanansa täyttymykseksi sai aikaan sen, että Rooman armeijat panivat täytäntöön jumalallisen tuomion kansakunnalle, joka oli hylännyt Jumalan Pojan ja huutanut  uhmakkaasti: ”Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari.” (Joh 19:15; Da 9:24–27.)

Raamattu viittaa kuitenkin vielä yhteen ”Jehovan päivään”. Sen jälkeen kun juutalaiset olivat palanneet Babylonin pakkosiirtolaisuudesta Jerusalemiin, Jehova pani profeettansa Sakarjan (14:1–3) ennustamaan ”Jehovan päivästä”, jolloin Hän ei kokoaisi vain yhtä kansakuntaa vaan ”kaikki kansakunnat – – Jerusalemia vastaan” ja jonka huipennukseksi ”Jehova on lähtevä liikkeelle ja sotiva noita kansakuntia vastaan” ja tuhoava ne. Henkeytetty apostoli Paavali liitti tulevan ”Jehovan päivän” Kristuksen läsnäoloon (2Te 2:1, 2). Pietari puhui siitä samassa yhteydessä, kun hän kertoi, että perustettaisiin ”uudet taivaat ja uusi maa, joissa vanhurskaus asuu” (2Pi 3:10–13).

Kaikkien tulisi olla kiinnostuneita turvan ja suojan saamisesta Jehovan suuren päivän aikana. Sen jälkeen kun Joel on esittänyt kysymyksen: ”Kuka voi kestää sitä?”, hän sanoo: ”Jehova on kansansa turva.” (Jl 2:11; 3:16.) Kaikille esitetään suosiollisesti kutsu, mutta vain harvat käyttävät hyväkseen tätä järjestelyä turvan saamiseksi noudattamalla Sefanjan neuvoa: ”Ennen kuin säädös synnyttää, ennen kuin päivä on mennyt ohi niin kuin akanat, ennen kuin teidän päällenne tulee Jehovan suuttumuksen hehku, ennen kuin teidän päällenne tulee Jehovan suuttumuksen päivä, etsikää Jehovaa, kaikki te maan sävyisät, jotka olette noudattaneet hänen oikeudellista päätöstään. Etsikää vanhurskautta, etsikää sävyisyyttä. Todennäköisesti teidät kätketään Jehovan suuttumuksen päivänä.” (Sef 2:2, 3.)