Kertomus Jeesuksen Kristuksen maanpäällisestä elämästä ja palveluksesta. Tämä on viimeinen niistä neljästä kertomuksesta, jotka hänestä kirjoitettiin.

Kirjoittaja. Vaikka kirjassa ei kerrotakaan kirjoittajan nimeä, se on lähes kaikkialla tunnustettu apostoli Johanneksen työksi. Alusta saakka hänen asemansa kirjoittajana on ollut kiistaton. Ainoastaan eräs pieni, 100-luvulla elänyt ryhmä vastusti tätä käsitystä sillä perusteella, että kirjan opetukset eivät olleet ryhmän mielestä oikeaoppisia, ei siis siksi, että sillä olisi ollut joitakin kirjoittajaan liittyviä todisteita. Vasta nykyajan ”kriittisen” tutkimuksen myötä on Johanneksen asema kirjoittajana asetettu uudelleen kyseenalaiseksi.

Sitä, että apostoli Johannes, Sebedeuksen poika, oli tosiaan kirjoittaja, tukevat niin monet sisäiset todisteet usealta eri näkökannalta, että ne hautaavat alleen kaikki päinvastaiset väitteet. Seuraavassa otetaan esille vain joitakin seikkoja, mutta pitäessään ne mielessään tarkkaavainen lukija löytää vielä monia muita. Esimerkiksi:

1) Kirjan kirjoittaja oli aivan ilmeisesti juutalainen, minkä ilmaisee se, että hän oli selvillä juutalaisten mielipiteistä (Joh 1:21; 6:14; 7:40; 12:34).

2) Hän oli Palestiinan syntyperäisiä asukkaita, minkä osoittavat hänen perinpohjaiset tietonsa tuosta maasta. Joihinkin nimeltä mainittuihin paikkoihin liitetyt yksityiskohdat ilmaisevat, että kirjoittaja tunsi paikat henkilökohtaisesti. Hän puhui ”Betaniasta Jordanin toisella puolella” (Joh 1:28) ja ’Betaniasta lähellä Jerusalemia’ (11:18). Hän kirjoitti, että sillä paikalla, jossa Kristus pantiin paaluun, oli puutarha ja siinä uusi muistohauta (19:41), että Jeesus ”puhui rahastohallissa opettaessaan temppelissä” (8:20) ja että ”oli talviaika, ja Jeesus käveli temppelissä Salomon pylväskäytävässä” (10:22, 23).

3) Kirjoittajan oma todistus ja aihetodisteet osoittavat hänen olleen silminnäkijä. Hän kertoo, kuka sanoi tai teki mitäkin (Joh 1:40; 6:5, 7; 12:21; 14:5, 8, 22; 18:10); hän mainitsee tarkkoja tapahtuma-aikoja (4:6, 52; 6:16; 13:30; 18:28; 19:14; 20:1; 21:4); hän esittää täsmällisiä numerotietoja kiinnittämättä niihin erityistä huomiota (1:35; 2:6; 4:18; 5:5; 6:9, 19; 19:23; 21:8, 11).

4) Kirjoittaja oli apostoli. Kukaan muu kuin apostoli ei olisi voinut olla niin monen Jeesuksen palveluksen yhteydessä sattuneen tapauksen silminnäkijä; myös yksityiskohtaiset tiedot Jeesuksen ajatuksista, tunteista ja joidenkin toimien syistä paljastavat, että hän oli yksi niistä 12:sta, jotka olivat Jeesuksen seurassa  hänen palveluksensa ajan. Hän kertoo esimerkiksi, että Jeesus teki Filippukselle kysymyksen koetellakseen häntä, ”sillä hän itse tiesi, mitä oli tekemäisillään” (Joh 6:5, 6). Jeesus ”tiesi itsessään, että hänen opetuslapsensa nurisivat” (6:61). Hän ”tiesi kaiken, mikä oli kohtaamassa häntä” (18:4). Hän ”huokaisi hengessään ja joutui liikutuksen valtaan” (11:33; vrt. 13:21; 2:24; 4:1, 2; 6:15; 7:1). Kirjoittaja oli myös perillä apostolien ajatuksista ja käsityksistä, niistäkin jotka olivat vääriä ja jotka oikaistiin myöhemmin (2:21, 22; 11:13; 12:16; 13:28; 20:9; 21:4).

5) Lisäksi kirjoittajasta puhutaan ”sinä opetuslapsena – –, jota Jeesus rakasti” (Joh 21:20, 24). Hän oli ilmeisesti yksi niistä kolmesta läheisimmästä apostolista, jotka olivat tiiviisti Jeesuksen seurassa useissa eri tilanteissa, esimerkiksi muodonmuutoksen aikaan (Mr 9:2) ja silloin kun hän oli ahdistuneena Getsemanen puutarhassa (Mt 26:36, 37). Näistä kolmesta apostolista Jaakob ei voi olla kirjoittaja, koska Herodes Agrippa I surmautti hänet noin vuonna 44. Ei ole olemassa todisteita siitä, että evankeliumi olisi kirjoitettu niin aikaisin. Pietari ei  voi tulla kyseeseen, koska hänen nimensä mainitaan ’sen opetuslapsen yhteydessä, jota Jeesus rakasti’ (Joh 21:20, 21).

Oikeaperäisyys. Varhaiskristillinen seurakunta tunnusti Johanneksen evankeliumin kanoniseksi. Se esiintyy lähes kaikissa vanhoissa luetteloissa, eikä sen oikeaperäisyyttä aseteta niissä kyseenalaiseksi. Antiokialaisen Ignatioksen kirjeissä (n. v. 110) on selviä viitteitä siitä, että hän on käyttänyt Johanneksen evankeliumia. Sama käy ilmi Justinus Marttyyrin kirjoituksista yhtä sukupolvea myöhemmin. Evankeliumi on kaikissa Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten tärkeimmissä koodekseissa (koodeksit Sinaiticus, Vaticanus, Alexandrinus, Ephraemi, Bezae, Washingtonianus I ja Koridethianus) sekä kaikissa varhaisissa käännöksissä. Katkelma tästä evankeliumista, osa sen 18. luvusta, on 100-luvun ensimmäiseltä puoliskolta peräisin olevassa John Rylands Papyrus Greek 457:ssä (P⁵²). Osia luvuista 10 ja 11 on myös Chester Beatty -papyrus nro 1:ssä (P⁴⁵), ja melkoinen osa koko kirjasta löytyy 200-luvun alkupuolelta peräisin olevasta Papyrus Bodmer II:sta (P⁶⁶).

Milloin ja missä kirjoitettiin. Yleisesti ajatellaan, että Johannes oli evankeliuminsa kirjoittamisaikaan, noin vuonna 98, jo päässyt vapaaksi maanpakolaisuudesta Patmoksen saarelta ja oli Efesoksessa tai sen lähistöllä, n. 100 km:n päässä Patmoksesta. Rooman keisari Nerva (v. 96–98) kutsui takaisin monia, jotka oli ajettu maanpakoon hänen edeltäjänsä Domitianuksen hallituskauden lopussa. Johannes on voinut olla heidän joukossaan. Ilmestyksessä, jonka Johannes sai Patmoksessa, Efesos oli yksi niistä seurakunnista, joille hänen käskettiin kirjoittaa.

Kirjoittaessaan evankeliuminsa Johannes oli jo hyvin iäkäs, luultavasti noin 90- tai 100-vuotias. Hän tunsi epäilemättä kolme muuta kertomusta Jeesuksen maanpäällisestä elämästä ja palveluksesta samoin kuin Apostolien teot ja Paavalin, Pietarin, Jaakobin ja Juudaan kirjeet. Hänellä oli ollut tilaisuus nähdä kristillinen oppi täysin paljastettuna, ja hän oli nähnyt, millainen vaikutus sen saarnaamisella kaikille kansakunnille oli ollut. Hän oli myös nähnyt ”laittomuuden ihmisen” synnyn (2Te 2:3). Hän oli saanut nähdä monien Jeesuksen profetioiden jo täyttyneen; huomattavimpia niistä oli Jerusalemin tuhoa ja juutalaisen asiainjärjestelmän loppua koskeva profetia.

Johanneksen evankeliumin tarkoitus. Pyhä henki henkeytti Johanneksen valikoimaan ne tapahtumat, jotka hän sitten kirjoitti muistiin. Hän sanookin: ”Jeesus teki opetuslasten nähden tietenkin myös monia muita tunnusmerkkejä, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjakääröön”, ja: ”On paljon muutakin, mitä Jeesus teki. Jos se joskus kirjoitettaisiin täysin yksityiskohtaisesti, niin luulen, että kirjoitetut kirjakääröt eivät mahtuisi koko maailmaan.” (Joh 20:30; 21:25.)

Nämä asiat mielessään Johannes ilmoittaa, mikä oli hänen tarkoituksensa, kun hän henkeytyksestä kirjoitti tämän kertomuksen, jossa hän ei juurikaan toistanut mitään sellaista, mikä oli kirjoitettu jo aiemmin: ”Mutta nämä on kirjoitettu, jotta uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja jotta teillä uskomisen takia olisi elämä hänen nimensä avulla.” (Joh 20:31.)

Johannes korosti sitä, että hänen kirjoittamansa asiat olivat todellisia ja pitivät paikkansa ja että ne olivat todella tapahtuneet (Joh 1:14; 21:24). Hänen evankeliuminsa, viimeisen elossa olleen Jeesuksen Kristuksen apostolin todellinen silminnäkijätodistus, on arvokas lisä Raamatun kaanoniin.

Laajalti julkaistu. Hyvä uutinen Johanneksen mukaan on ollut laajimmin julkaistu osa Raamattua. Johanneksen evankeliumia on painettu ja levitetty tuhansia kappaleita sen lisäksi, että se on mukana koko Raamatun laitoksissa.

Arvo. Jeesus Kristus sanoo Ilmestyskirjassa, että hän on ”Jumalan luomakunnan alku” (Il 3:14), ja sopusoinnussa tämän kanssa Johannes osoittaa, että juuri tämä oli Jumalan luona ”alussa” ja että ”kaikki tuli olemassaoloon hänen välityksellään” (Joh 1:1–3). Kautta koko evankeliuminsa hän tähdentää tämän ainosyntyisen Jumalan Pojan läheistä suhdetta Isäänsä, ja hän lainaa monia Jeesuksen sanoja, joista tämä läheisyys käy ilmi. Kautta koko kirjan meille välitetään tietoa Isän ja Pojan välisestä suhteesta, Pojan alamaisuudesta ja siitä, että tämä Poika palvoi Jehovaa Jumalanaan. (Joh 20:17.) Tämän läheisyyden ansiosta Poika saattoi paljastaa Isän sellaisella tavalla, johon kukaan muu ei pystynyt ja jota menneiden aikojen Jumalan  palvelijat eivät täysin ymmärtäneet. Johannes tuo myös esiin Isän lämpimän rakkauden Poikaan ja niihin, joista tulee Jumalan poikia sen uskon välityksellä, joka heillä on tuohon Poikaan.

Jeesus Kristus esitetään Jumalan kanavana, jota käytetään siunausten välittämiseen ihmiskunnalle, ja ainoana tienä, jonka kautta Jumalaa lähestytään. Hänen paljastetaan olevan se, jonka välityksellä ansaitsematon hyvyys ja totuus tulevat (Joh 1:17), samoin kuin ”Jumalan Karitsa” (1:29), ”Jumalan ainosyntyinen Poika” (3:18), ”sulhanen” (3:29), ”tosi leipä taivaasta” (6:32), ”Jumalan leipä” (6:33), ”elämän leipä” (6:35), ”elävä leipä” (6:51), ”maailman valo” (8:12), ”Ihmisen Poika” (9:35), lammastarhan ”ovi” (10:9), ”hyvä paimen” (10:11), ”ylösnousemus ja elämä” (11:25), ”tie ja totuus ja elämä” (14:6) ja ”tosi viiniköynnös” (15:1).

Jeesuksen Kristuksen asemaa Kuninkaana painotetaan (Joh 1:49; 12:13; 18:33), samoin hänen valtaansa Tuomarina (5:27) ja hänen Isänsä hänelle suomaa voimaa herättää kuolleita (5:28, 29; 11:25). Johannes paljastaa, millainen osa Kristuksella oli pyhän hengen lähettämisessä ”auttajaksi” toimimaan muistuttajana tai mieleen palauttajana, todistajana Hänen puolestaan ja opettajana (14:26; 15:26; 16:14, 15). Mutta Johannes ei anna lukijan kadottaa näkyvistään sitä, että kyseessä on todellisuudessa Jumalan henki, joka lähtee Jumalasta ja joka lähetetään Hänen vallallaan. Jeesus teki selväksi, ettei pyhä henki voisi toimia tällä tavoin, ellei hän menisi Isän luokse, joka on häntä suurempi (16:7; 14:28). Silloin hänen opetuslapsensa tekisivät vielä suurempia tekoja, sillä Kristus olisi jälleen Isänsä luona ja vastaisi omassa nimessään tehtyihin pyyntöihin, minkä kaiken tarkoituksena olisi tuottaa kunniaa Isälle (14:12–14).

Johannes paljastaa Jeesuksen Kristuksen olevan myös lunastusuhri ihmiskunnan puolesta (Joh 3:16; 15:13). Hänen arvonimensä ”Ihmisen Poika” muistuttaa meitä siitä, että hän on lihaksi tulonsa välityksellä hyvin läheistä sukua ihmiselle, ja tämän vuoksi Laissa esikuvattu lunastaja ja verenkostaja (3Mo 25:25; 4Mo 35:19). Kristus kertoi opetuslapsilleen, ettei tämän maailman hallitsijalla ollut mitään otetta häneen vaan että hän oli voittanut maailman ja sen vuoksi maailma oli tuomittu ja sen hallitsija tultaisiin heittämään ulos (Joh 12:31; 14:30). Jeesuksen seuraajia rohkaistaan voittamaan maailma pysymällä Jeesuksen tavoin uskollisina ja nuhteettomina Jumalan edessä (Joh 16:33). Tämä seikka on sopusoinnussa Johanneksen saaman Ilmestyksen kanssa, jossa Kristus jälleen puhuu voittamisen tarpeellisuudesta ja lupaa runsaan taivaallisen palkinnon rinnallaan niille, jotka ovat hänen yhteydessään (Il 2:7, 11, 17, 26; 3:5, 12, 21).

Johanneksen 7:53–8:11:n epäaito jakso. Nämä 12 jaetta on selvästi lisätty Johanneksen evankeliumin alkuperäiseen tekstiin. Niitä ei ole Codex Sinaiticuksessa eikä Codex Vaticanuksessa, vaikka ne löytyvätkin 400-luvulta peräisin olevasta Codex Bezaesta ja myöhemmistä kreikkalaisista käsikirjoituksista. Useimmista vanhoista käännöksistä ne on kuitenkin jätetty pois. On ilmeistä, että ne eivät ole osa Johanneksen evankeliumia. Yksi kreikkalaisten käsikirjoitusten ryhmä sijoittaa tämän jakson Johanneksen evankeliumin loppuun ja toinen ryhmä Luukkaan 21:38:n jälkeen, mikä tukee sitä päätelmää, että teksti on epäaito ja henkeyttämätön.

[Tekstiruutu s. 1022]

JOHANNEKSEN EVANKELIUMIN KOHOKOHTIA

Apostoli Johanneksen kertomus Jeesuksen elämästä. Kertomuksen pääteema on se, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, jonka välityksellä ikuinen elämä on mahdollinen

Kirjoitettiin noin vuonna 98, jolloin oli kulunut yli 30 vuotta siitä, kun viimeinen kolmesta muusta evankeliumista oli kirjoitettu, ja 65 vuotta siitä, kun Jeesus oli kuollut

Sana tulee lihaksi, ja hänet tunnistetaan Jumalan Karitsaksi, Jumalan Pojaksi ja Kristukseksi (1:1–51)

Sana, joka oli alussa Jumalan luona, asuu ihmisten keskuudessa, mutta hänen kansansa hylkää hänet; niille, jotka ottavat hänet vastaan, annetaan valta tulla Jumalan lapsiksi

Johannes Kastaja todistaa, että Jeesus on Jumalan Poika ja Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin

Andreas ja sen jälkeen muutkin vakuuttuvat siitä, että Jeesus on Kristus

Jeesuksen ihmeet ja saarnaaminen osoittavat, että hän on Kristus, jonka välityksellä voidaan saavuttaa ikuinen elämä (2:1–6:71)

Jeesus muuttaa veden viiniksi Kaanassa

Hän kertoo Nikodemokselle, että Jumala lähetti ainosyntyisen Poikansa, jotta uskovilla olisi ikuinen elämä

Hän puhuu samarialaiselle naiselle hengellisestä vedestä, joka välittää ikuista elämää, ja ilmaisee olevansa Kristus

Jeesus tekee parantamisihmeitä; juutalaiset vastustavat sapattina parantamista, ja he haluavat tappaa hänet

Jeesus julistaa, että niillä, jotka uskovat häneen, on ikuinen elämä, ja ennustaa kaikkien muistohaudoissa olevien ylösnousemuksen

Hän ruokkii ihmeen avulla noin 5000 miestä; kun ihmisjoukko haluaa tehdä hänestä kuninkaan, hän poistuu; kun ihmiset seuraavat häntä jatkuvasti, hän ilmaisee olevansa taivaasta alas tullut leipä ja sanoo heille, että heidän täytyy syödä hänen lihaansa ja juoda hänen vertaan, jos he haluavat saada ikuisen elämän

Vihamielisyys Jumalan Poikaa kohtaan voimistuu (7:1–12:50)

Jeesus saarnaa rohkeasti temppelialueella, vaikka ylipapit ja fariseukset yrittävät ottaa hänet kiinni

Jeesus julistaa, että hän on maailman valo ja että totuus voi tehdä hänen kuulijansa vapaiksi, mutta he yrittävät kivittää hänet

Jeesus parantaa sapattina miehen, joka oli syntynyt sokeana; fariseukset ovat vimmoissaan

Jeesus ilmaisee olevansa hyvä paimen ja selittää, että hänen lampaansa kuuntelevat hänen ääntään; juutalaiset yrittävät jälleen kivittää hänet

Lasaruksen ylösnousemus saa juutalaisten uskonnolliset johtajat pelon valtaan; he päättävät, että sekä Jeesuksen että Lasaruksen on kuoltava

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin, ja ihmisjoukko – fariseuksia lukuun ottamatta – tervehtii häntä Kuninkaana

Jeesus antaa viimeisenä pesahina jäähyväisneuvoja seuraajilleen (13:1–17:26)

Hän pesee heidän jalkansa opettaakseen nöyryyttä ja antaa ”uuden käskyn”, että heidän tulee rakastaa toisiaan niin kuin hän rakasti heitä

Hän ilmaisee olevansa tie, totuus ja elämä; hän lupaa lähettää opetuslapsilleen pyhän hengen poismenonsa jälkeen

Kantaakseen hedelmää hänen seuraajiensa täytyy pysyä hänen, tosi viiniköynnöksen, yhteydessä; heitä tullaan kuitenkin vainoamaan

Jeesus rukoilee seuraajiensa puolesta ja kertoo Isälleen, että hän on vienyt päätökseen hänelle uskotun työn ja tehnyt Hänen nimensä ilmeiseksi

Jeesus pidätetään, juutalainen kansakunta hylkää hänet, ja hänet pannaan paaluun (18:1–19:42)

Jeesus pidätetään Getsemanessa; hänet viedään Hannaan, Kaifaan ja sitten Pilatuksen luo

Hän sanoo Pilatukselle, ettei Hänen valtakuntansa ole osa tästä maailmasta

Pilatuksen yritykset päästää Jeesus vapaaksi eivät tuota tulosta, joten Jeesus pannaan paaluun, ja hän kuolee

Arimatialainen Joosef ja Nikodemos huolehtivat hänen hautaamisestaan

Todisteet Jeesuksen ylösnousemuksesta päättävät Johanneksen todistuksen, jonka mukaan tämä todella on Kristus (20:1–21:25)

Maria Magdaleena näkee Jeesuksen, sen jälkeen hänet näkevät muut opetuslapset, myös Tuomas

Galileassa hän tekee viimeisen ihmeensä, järjestää kalansaaliin ihmeen avulla, ja antaa sitten tehtävämääräyksen: ”Ruoki minun pieniä lampaitani”