(’kyyhkynen’).

1. ”Amittain poika”; Jehovan profeetta, joka oli lähtöisin Gat-Heferistä (2Ku 14:25), Sebulonin alueen rajakaupungista (Jos 19:10, 13). Joonan välityksellä puhutun Jehovan sanan täyttymykseksi Israelin kuningas Jerobeam II onnistui palauttamaan ennalleen ”Israelin rajan siitä, mistä mennään Hamatiin, aina Arabanmereen [Suolamereen] saakka” (2Ku 14:23–25; vrt. 5Mo 3:17). Joona toimi siis kymmenen heimon valtakunnan profeettana nähtävästi jolloinkin Jerobeam II:n hallituskaudella. Hän on ilmeisesti sama mies, jonka Jehova käski julistaa tuomiota Niniveä vastaan (Jn 1:1, 2), ja näin ollen myös Joonan kirjan kirjoittaja.

Sen sijaan että Joona olisi saarnannut niniveläisille, hän päätti paeta tehtäväänsä. Joppen satamassa hän varasi paikan laivasta, joka oli menossa Tarsisiin (yhdistetään yleensä Espanjaan), yli 3500 km Ninivestä länteen. (Jn 1:1–3; 4:2.)

Astuttuaan tuohon kannelliseen alukseen Joona vaipui sikeään uneen sen ”uumenissa”. Kun Jumalan lähettämä myrskytuuli sillä välin puhalsi päin laivaa ja uhkasi saattaa sen haaksirikkoon, merenkulkijat huusivat avukseen jumaliaan ja heittivät tavaroita yli laidan aluksen keventämiseksi. Laivan kapteeni herätti Joonan ja kehotti häntäkin huutamaan avuksi ’jumalaansa’. Lopulta merenkulkijat heittivät arpaa saadakseen selville, kenen takia myrsky oli noussut. Ilmeisesti Jehova sai tuolloin aikaan sen, että arpa lankesi Joonalle. Kun Joonaa kuulusteltiin, hän tunnusti, että hän oli paennut tehtäväänsä. Koska hän ei halunnut muiden hukkuvan hänen takiaan, hän pyysi, että hänet heitettäisiin mereen. Kun kaikki ponnistelut maihin pääsemiseksi olivat epäonnistuneet, merenkulkijat tekivät Joonalle niin kuin hän pyysi, ja meri lakkasi raivoamasta. (Jn 1:4–15.)

Joonan vajotessa veden alle meriruohoa kietoutui hänen päänsä ympärille. Lopulta hän totesi, ettei hän enää uponnut syvemmälle, ja hän huomasi olevansa suuren kalan sisällä. Joona rukoili Jehovaa kirkastamaan itsensä Pelastajana ja lupasi täyttää sen, mitä hän oli juhlallisesti luvannut. Kolmantena päivänä kala oksensi profeetan kuivalle maalle. (Jn 1:17–2:10.)

Onko järkevää uskoa, että Joonan varoitus sai niniveläiset katumaan säkissä ja tuhassa?

Kun Joona määrättiin toisen kerran menemään Niniveen, hän lähti tuolle pitkälle matkalle. ”Lopulta Joona rupesi kulkemaan kaupungissa yhden päivän kävelymatkaa, ja hän julisti julistamistaan ja sanoi: ’Enää neljäkymmentä  päivää, ja Ninive hävitetään.’” (Jn 3:1–4.) Raamatussa ei kerrota, osasiko Joona assyriaa vai annettiinko hänelle ihmeen välityksellä kyky puhua tuota kieltä. Hän on jopa saattanut puhua hepreaa, ja sitten yksi tai useampi tuota kieltä osaava on voinut myöhemmin kääntää hänen julistuksensa. Jos Joona puhui hepreaksi, hänen sanansa ovat voineet herättää suurta uteliaisuutta ja monet ovat ehkä halunneet tietää, mitä tuo muukalainen selitti.

Joistakuista kriitikoista tuntuu uskomattomalta, että niniveläiset, kuningas mukaan luettuna, reagoivat myönteisesti Joonan saarnaamiseen (Jn 3:5–9). Kommentaattori C. F. Keilin huomiot ovat kiinnostavia tässä yhteydessä: ”Se voimakas vaikutus, joka Joonan saarnaamisella oli niniveläisiin, niin että koko kaupunki katui säkissä ja tuhassa, on varsin ymmärrettävä, kunhan vain muistamme, että itämaalaiset ovat erittäin herkkätunteisia, Korkeinta Olentoa kohtaan tunnettava kunnioittava pelko on ominaista kaikille Aasian pakanauskonnoille ja ennustamista ja oraakkeleita on pidetty Assyriassa suuressa arvossa varhaisista ajoista lähtien – –, ja kun otamme huomioon lisäksi sen, että sellaisen muukalaisen ilmaantuminen, jolla ei selvästikään ollut mitään omia intressejä ja joka mitä pelottominta rohkeutta ilmaisten paljasti suurelle kuninkaankaupungille sen jumalattoman menettelyn ja joka Jumalan lähettämille profeetoille luonteenomaisella varmuudella ilmoitti sen tuhoutuvan hyvin lyhyen ajan kuluessa, ei voinut olla tekemättä ihmisten mieleen syvää vaikutusta, joka oli vieläkin voimakkaampi, jos Israelin profeettojen ihmetekojen maine oli kantautunut Niniveen.” (Commentary on the Old Testament, 1973, X osa, Jonah 3:9, s. 407, 408.)

Kun 40 päivää oli kulunut eikä Ninivelle ollut vielä tapahtunut mitään, Joona oli kovin harmissaan siitä, ettei Jehova ollut aiheuttanut kaupungille onnettomuutta. Hän jopa rukoili Jumalaa ottamaan pois hänen henkensä. Vastaukseksi Jehova esitti kuitenkin Joonalle kysymyksen: ”Oletko suuttunut aiheellisesti?” (Jn 3:10–4:4.) Sitten profeetta lähti kaupungista ja rakensi myöhemmin itselleen lehtimajan. Niniven itäpuolelta Joona tarkkaili nähdäkseen, mitä kaupungille tapahtuisi. (Jn 4:5.)

Profeetta Joona oli hyvin iloinen, kun pullokurpitsakasvi kasvoi ihmeen avulla varjostamaan häntä. Hänen ilonsa jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Varhain seuraavana aamuna mato vahingoitti kasvia niin että se kuihtui. Koska kasvi ei enää varjostanut Joonaa, hän joutui kärsimään korventavasta itätuulesta ja päätään paahtavasta auringon porotuksesta. Taas hän pyysi, että hän saisi kuolla. (Jn 4:6–8.)

Tämän pullokurpitsakasvin avulla Joonalle opetettiin läksy armollisuudesta. Hän tunsi sääliä pullokurpitsakasvia kohtaan ja ihmetteli luultavasti, miksi sen täytyi kuolla. Joona ei ollut kuitenkaan istuttanut sitä eikä huolehtinut siitä. Toisaalta taas Luojana ja elämän Ylläpitäjänä Jehovalla oli paljon suurempi syy tuntea sääliä Niniveä kohtaan. Sen asukkaat ja karja olivat paljon arvokkaampia kuin yksi pullokurpitsakasvi. Siksi Jehova kysyi Joonalta: ”Enkö minä puolestani säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia, jossa on yli satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät edes tiedä eroa oikean ja vasemman kätensä välillä, sekä paljon kotieläimiä?” (Jn 4:9–11.) Joonan avoin kuvaus omista kokemuksistaan osoittaa, että hänen on täytynyt tajuta asian ydin.

Joona saattoi joskus myöhemmin tavata – ehkä Jerusalemin temppelissä – ainakin jonkun niistä, jotka olivat olleet Joppesta lähteneessä laivassa, ja kuulla häneltä niistä juhlallisista lupauksista, joita merenkulkijat tekivät myrskyn laannuttua (Jn 1:16; vrt. Jn 2:4, 9). (Ks. JOONAN KIRJA; NINIVE.)

 2. Apostoli Pietarin ja apostoli Andreaan isä (Mt 16:17; Joh 1:40–42); nimitetään joissakin käsikirjoituksissa myös Johannekseksi Johanneksen 1:42:ssa ja 21:15–17:ssä.