(lyhentymä nimestä Josifja, jonka merkitys on ’lisätköön Jah; Jah on lisännyt’).

1. Ensimmäinen niistä kahdesta pojasta, jotka Jaakob sai rakkaasta vaimostaan Raakelista (1Mo 35:24). Joosefin syntyessä huudahti siihen asti hedelmättömänä ollut Raakel: ”Jumala on ottanut pois häväistykseni!” Sitten hän antoi pojalle nimen Joosef ja sanoi: ”Jehova antaa minulle vielä yhden pojan”, ts. yhden pojan Danin ja Naftalin lisäksi, jotka Raakel oli ottanut omakseen, vaikka heidät oli synnyttänyt hänen palvelijattarensa Bilha. (1Mo 30:3–8, 22–24.) Jaakob oli tuolloin ilmeisesti 91-vuotias (vrt. 1Mo 41:46, 47, 53, 54; 45:11; 47:9).

Kuutisen vuotta myöhemmin Jaakob lähti perheineen Paddan-Aramista palatakseen Kanaanin maahan (1Mo 31:17, 18, 41). Saatuaan tietää, että hänen veljensä Esau oli tulossa häntä vastaan 400 miehen kanssa, Jaakob erotti joukosta lapsensa, vaimonsa ja sivuvaimonsa ja asetti Raakelin ja Joosefin muiden perään turvallisimpaan paikkaan (1Mo 33:1–3). Joosef ja hänen äitinsä kumarsivat siis Esaulle viimeisinä (1Mo 33:4–7).

Sen jälkeen Joosef asui perheensä kanssa Sukkotissa ja Sikemissä (1Mo 33:17–19) ja sitten Betelissä (1Mo 35:1, 5, 6). Myöhemmin, matkalla Betelistä Efratiin (Betlehemiin), Joosefin äiti Raakel kuoli synnyttäessään Benjaminin (1Mo 35:16–19).

Velipuolet vihaavat. 17-vuotiaana Joosef paimensi lampaita Bilhan ja Silpan synnyttämien Jaakobin poikien kanssa. Vaikka hän oli heitä nuorempi, hän ei osallistunut heidän väärään toimintaansa vaan velvollisuudentuntoisesti kertoi heidän huonosta menettelystään isälleen. (1Mo 37:2.)

Jaakob rakasti lopulta Joosefia enemmän kuin kaikkia muita poikiaan, koska hän oli saanut tämän iäkkäänä. Lisäksi Joosef piti kiinni siitä, mikä oli oikein, ja se on ehkä myös vaikuttanut siihen, että hänen isänsä oli erityisen kiintynyt häneen. Jaakob teetti pojalleen pitkän raidallisen vaatteen, kenties sellaisen, joihin korkea-arvoiset pukeutuivat. Tämän vuoksi Joosefin velipuolet alkoivat vihata häntä. Myöhemmin hänen veljiensä viha vain voimistui, kun hän kertoi heille unensa, joka viittasi siihen, että hän tulisi olemaan heidän yläpuolellaan. Toisessa unessa viitattiin jopa siihen, että hänen veljiensä lisäksi myös hänen isänsä ja äitinsä (ilmeisesti ei Raakel, koska hän oli jo kuollut, vaan kenties Jaakobin huonekunta tai hänen ensisijainen elossa oleva vaimonsa) kumartaisivat häntä. Joosefin kerrottua tästä unesta isälleen tämä nuhteli häntä sen johdosta, ja hänen veljiensä mustasukkaisuus vain yltyi. Se että Joosef kertoi unistaan, ei tarkoita sitä, että hänellä olisi ollut jonkinlaisia ylemmyydentunteita. Hän pelkästään ilmoitti, mitä Jumala oli paljastanut hänelle. Ehkä Jaakob havaitsi unien profeetallisen luonteen, sillä hän ”pani nämä sanat mieleensä”. (1Mo 37:3–11.)

Erään toisen kerran Jaakob, joka tuolloin oleskeli Hebronissa, pyysi, että Joosef menisi katsomaan, miten katras ja hänen veljensä jaksoivat ollessaan Sikemin lähistöllä. Tämä ei varmastikaan ollut miellyttävä tehtävä Joosefille hänen veljiensä vihamielisyyden vuoksi. Hän sanoi kuitenkin epäröimättä: ”Tässä olen!” Sitten hän lähti Hebronin alatasangolta kohti Sikemiä. Siellä muuan mies kertoi hänelle, että hänen veljensä olivat menneet Dotaniin, joten hän jatkoi matkaansa sinne. Kun veljet huomasivat hänet kaukaa, he alkoivat punoa juonia häntä vastaan ja sanoivat: ”Katso! Tuolla tulee se uneksija. Tulkaahan, niin tapetaan hänet ja heitetään hänet johonkin vesikuoppaan – –. Katsotaan sitten, mitä hänen unistaan tulee.” (1Mo 37:12–20.) Ruuben, joka oli esikoinen, halusi kuitenkin tehdä heidän murhanhimoisen juonensa tyhjäksi ja pyysi siksi, etteivät he tappaisi Joosefia vaan heittäisivät hänet kuivaan vesikuoppaan. Joosefin saavuttua paikalle he riisuivat  häneltä hänen pitkän raidallisen vaatteensa ja toimivat Ruubenin ehdotuksen mukaisesti. Myöhemmin, Ruubenin ollessa poissa, näkyviin tuli ismaelilaisten karavaani, jolloin Juuda sai muut vakuuttuneiksi siitä, että heidän oli parempi myydä Joosef ohikulkeville kauppiaille kuin surmata hänet. (1Mo 37:21–27.)

Myydään orjaksi. Vaikka Joosef anoi veljiään osoittamaan sääliä, he myivät hänet 20 hopearahasta (1Mo 37:28; 42:21). Myöhemmin he saivat petollisesti Jaakobin uskomaan, että villieläin oli tappanut Joosefin. Jaakob oli niin murheissaan poikansa menettämisestä, että hän kieltäytyi lohdutuksesta. (1Mo 37:31–35.)

Kauppiaat toivat Joosefin lopulta Egyptiin ja myivät hänet faraon henkivartioston päällikölle Potifarille (1Mo 37:28, 36; 39:1). Tämä egyptiläisen Potifarin tekemä kauppa ei ollut epätavallinen, sillä muinaisista papyrusasiakirjoista käy ilmi, että syyrialaisia orjia (Joosef oli puoliksi syyrialainen [1Mo 29:10; 31:20]) arvostettiin tuossa maassa suuresti.

Joosef oli toiminut ahkerasti isänsä etujen hyväksi, ja niinpä hän osoittautui orjanakin ahkeraksi ja luotettavaksi. Jehovan siunauksen ansiosta kaikki, mitä Joosef teki, menestyi. Sen vuoksi Potifar uskoi lopulta hänen huostaansa kaikki huonekunnan asiat. Joosef oli siis nähtävästi jonkinlainen ylivalvoja, jollainen virka mainitaan egyptiläisissä asiakirjoissa vaikutusvaltaisten egyptiläisten suurten talouksien yhteydessä. (1Mo 39:2–6.)

Vastustaa kiusausta. Joosefista oli sillä välin kasvanut hyvin komea nuori mies, ja Potifarin vaimo ihastui häneen. Hän pyysi Joosefia toistuvasti olemaan suhteissa kanssaan, mutta vanhurskauteen kasvatettu Joosef kieltäytyi sanoen: ”Miten minä – – voisin syyllistyä niin suureen pahuuteen ja tehdä todellisuudessa syntiä Jumalaa vastaan?” Vaara ei kuitenkaan ollut Joosefin kohdalta ohi. Arkeologisten todisteiden mukaan egyptiläiset talot oli ilmeisesti rakennettu niin, että varastotiloihin päästäkseen oli kuljettava talon pääosan läpi. Jos Potifarin talo oli rakennettu tällä tavoin, Joosefin olisi ollut mahdotonta välttää kokonaan Potifarin vaimon kohtaamista. (1Mo 39:6–10.)

Lopulta Potifarin vaimo näki sopivan hetken koittaneen ja käytti sitä hyväkseen. Kun talossa ei ollut muita miehiä ja Joosef hoiti huonekunnan asioita, nainen tarttui hänen vaatteeseensa ja sanoi: ”Makaa minun kanssani!” Mutta Joosef jätti vaatteensa hänen käteensä ja pakeni paikalta. Silloin nainen alkoi huutaa ja esiintyi ikään kuin Joosef olisi lähennellyt häntä. Naisen kerrottua tästä miehelleen raivostunut Potifar heitätti Joosefin vankilaan, jossa kuninkaan vankeja säilytettiin pidätettyinä. (1Mo 39:11–20.)

Vankilassa. Vaikuttaa siltä, että Joosefia kohdeltiin vankilassa aluksi ankarasti. ”Kahleilla vaivattiin hänen jalkojaan, rautoihin joutui hänen sielunsa.” (Ps 105:17, 18.) Myöhemmin vankilan päällikkö kuitenkin asetti Joosefin luottamusasemaan valvomaan muita vankeja, koska hän käyttäytyi epäsuotuisissa olosuhteissaan esimerkillisesti ja koska Jehova siunasi häntä. Tässäkin tehtävässä Joosef osoitti olevansa taitava johtaja huolehtiessaan siitä, että kaikki työ tuli tehdyksi. (1Mo 39:21–23.)

Kun sitten faraon kaksi virkamiestä, ylijuomanlaskija ja ylileipuri, pantiin samaan vankilaan, Joosef määrättiin palvelemaan heitä. Ajan mittaan nuo molemmat miehet näkivät unen, jonka Joosef selitti heille annettuaan ensin kunnian selityksestä Jumalalle. Juomanlaskijan uni viittasi siihen, että hänet palautettaisiin asemaansa kolmen päivän kuluessa. Sen vuoksi Joosef pyysi, että juomanlaskija muistaisi hänet ja mainitsisi hänestä faraolle, jotta hänet vapautettaisiin vankilasta. Hän selitti, että hänet oli siepattu ”heprealaisten maasta” ja ettei hän ollut tehnyt mitään, mistä hän ansaitsisi vankeusrangaistuksen. Joosef ei luultavasti halunnut antaa huonoa kuvaa perheestään ja jätti siksi mainitsematta, keitä sieppaajat olivat. Tämän jälkeen hän selitti leipurin unen merkitsevän sitä, että tämä  surmattaisiin kolmen päivän kuluessa. Molemmat unet toteutuivat kolme päivää myöhemmin faraon syntymäpäivillä. Epäilemättä tämä antoi Joosefille varmuuden siitä, että hänen omat unensa toteutuisivat, ja auttoi häntä pysymään kestävänä. Siihen mennessä oli kulunut jo noin 11 vuotta siitä, kun hänen veljensä olivat myyneet hänet. (1Mo 40:1–22; vrt. 1Mo 37:2; 41:1, 46.)

Faraon edessä. Kun juomanlaskija oli päässyt takaisin asemaansa, hän unohti Joosefin kokonaan (1Mo 40:23). Kahden täyden vuoden kuluttua farao näki kuitenkin kaksi unta, joita kukaan Egyptin taikuutta harjoittavista papeista ja viisaista ei pystynyt selittämään. Silloin juomanlaskija kertoi faraolle Joosefista. Farao lähetti heti hakemaan Joosefia. Egyptiläisen tavan mukaan Joosef ajeli päänsä ja vaihtoi vaatteensa, ennen kuin hän meni faraon eteen. Tässäkään tapauksessa hän ei ottanut kunniaa itselleen, vaan luki selityksen Jumalan ansioksi. Sitten hän selitti, että molemmat faraon unet viittasivat seitsemään yltäkylläisyyden vuoteen, joita seuraisi seitsemän nälkävuotta. Lisäksi hän ehdotti joitakin toimenpiteitä tulevan nälänhädän lieventämiseksi. (1Mo 41:1–36.)

Tehdään Egyptin toiseksi hallitsijaksi. Farao havaitsi 30-vuotiaan Joosefin olevan riittävän viisas hoitamaan asioita sekä yltäkylläisyyden että nälänhädän aikana. Sen vuoksi Joosefista tehtiin Egyptin toinen hallitsija, ja farao antoi hänelle oman sinettisormuksensa, hienot pellavavaatteet ja kultakäädyt. (1Mo 41:37–44, 46; vrt. Ps 105:17, 20–22.) Tämän virkaanasetusmenettelyn vahvistavat egyptiläiset kirjoitukset ja seinämaalaukset. Muinaisten egyptiläisten asiakirjojen perusteella tiedetään myös, että useita kanaanilaisia asetettiin korkeisiin virkoihin Egyptissä ja että Joosefin nimen muuttaminen Safenat-Paneahiksi ei ole mitenkään ainutlaatuista. Joosefille annettiin myös vaimoksi Asenat, Onin papin Potiferan (egyptin kielestä, merk. ’hän jolle Ra on antanut’) tytär. (1Mo 41:45.)

Sen jälkeen Joosef kierteli Egyptin maassa ja valmistautui hoitamaan valtion asioita, ja myöhemmin hän varastoi suuret määrät elintarvikkeita yltäkylläisyyden vuosina. Ennen nälänhädän alkamista Joosefin vaimo Asenat synnytti hänelle kaksi poikaa, Manassen ja Efraimin. (1Mo 41:46–52.)

Velipuolet tulevat ostamaan elintarvikkeita. Sitten tuli nälänhätä. Koska se ulottui kauas Egyptin rajojen ulkopuolelle, naapurimaista tuli ihmisiä ostamaan ruokaa Joosefilta. Lopulta hänen kymmenen velipuoltaankin tulivat ja kumartuivat hänen edessään, mikä täytti osittain Joosefin kaksi aiemmin näkemää unta. (1Mo 41:53–42:7.) He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, koska hän oli pukeutunut kuninkaalliseen asuun ja hän puhui heille tulkin välityksellä (1Mo 42:8, 23). Joosef teeskenteli, ettei hän tuntenut heitä, ja väitti heidän olevan vakoojia, ja he vastasivat tuohon syytökseen vakuuttamalla, että heitä oli kymmenen veljestä, että heillä oli kotona vielä isä ja nuorempi veli ja että yhtä veljistä ei enää ollut. Joosef väitti kuitenkin edelleen, että he olivat vakoojia, ja  pani heidät vankeuteen. Kolmantena päivänä hän sanoi heille: ”Tehkää näin, niin saatte elää. Minä pelkään tosi Jumalaa. Jos olette rehellisiä, pidettäköön yksi veljistänne sidottuna talossa, jossa olitte pidätettyinä, mutta menkää te muut, ottakaa leipäviljaa huonekuntienne nälänhätään. Sitten tuotte nuorimman veljenne minun luokseni, jotta sananne voidaan todeta luotettaviksi, ettekä te kuole.” (1Mo 42:9–20.)

Tässä vaiheessa Joosefin velipuolet alkoivat huomata, että Jumala rankaisi heitä, koska he olivat vuosia aikaisemmin myyneet Joosefin orjuuteen. He keskustelivat syyllisyydentunteistaan veljensä edessä, jota he eivät vieläkään tunteneet. Kuullessaan heidän katumusta ilmaisevat sanansa Joosef liikuttui siinä määrin, että hänen täytyi lähteä heidän luotaan itkemään. Palattuaan hän sidotutti Simeonin siihen asti, kun he palaisivat mukanaan nuorin veljensä. (1Mo 42:21–24.)

Velipuolet palaavat Benjamin mukanaan. Kun Joosefin yhdeksän velipuolta kertoivat Jaakobille, mitä Egyptissä oli tapahtunut, ja kun oli huomattu, että heidän kaikkien rahat oli palautettu heidän säkkeihinsä, he pelästyivät kovasti, ja heidän isänsä ilmaisi surunsa. Ainoastaan nälänhädän ankaruus ja Juudan vakuutus, että hän toisi Benjaminin turvallisesti takaisin, saivat Jaakobin päästämään nuorimman poikansa muiden mukana Egyptiin. (1Mo 42:29–43:14.)

Päästyään perille he tapasivat jälleen Simeonin, ja heidän suureksi yllätyksekseen heidät kaikki kutsuttiin aterialle elintarvikevirkamiehen luo. Kun Joosef tuli paikalle, he antoivat hänelle lahjan ja heittäytyivät hänen eteensä, ja vastattuaan hänen kysymyksiinsä heidän isänsä voinnista he kumartuivat uudelleen hänen edessään. Nähdessään täysveljensä Benjaminin Joosef joutui siinä määrin tunteittensa valtaan, että hän lähti heidän luotaan ja puhkesi kyyneliin. Saatuaan jälleen tunteensa hallintaan hän käski tarjota keskipäivän aterian. 11 veljeä oli sijoitettu omaan pöytäänsä ikäjärjestykseen, ja Benjaminille annettiin viisi kertaa suuremmat annokset kuin muille. Joosef teki tämän todennäköisesti koetellakseen, oliko hänen veljillään kätkettyjä mustasukkaisuuden tunteita. Mutta mitään sellaista ei ilmennyt. (1Mo 43:15–34.)

Kuten edelliselläkin kerralla, Joosef käski jälleen palauttaa kunkin rahan hänen säkkiinsä (1Mo 42:25), ja lisäksi hän käski panna hopeamaljansa Benjaminin säkkiin. Heidän lähdettyään matkaan hän käski ottaa heidät kiinni ja syyttää heitä hopeamaljansa varastamisesta. Ehkä korostaakseen sitä, miten arvokas se oli hänelle ja miten vakava heidän väitetty rikkomuksensa oli, Joosefin huonekunnasta vastaavan miehen tuli sanoa heille: ”Eikö se ole juuri se, josta minun isäntäni juo ja jonka avulla hän osaa lukea enteitä?” (1Mo 44:1–5.) Koska tämä kaikki kuului Joosefin juoneen, ei ole tietenkään syytä uskoa, että Joosef todella käytti hopeamaljaansa enteiden lukemiseen. Ilmeisesti Joosef halusi esittää olevansa sellaisen maan hallintomies, jossa ei tunnettu tosi palvontaa.

Joosefin veljien on täytynyt olla todella tyrmistyneitä, kun malja löytyi Benjaminin säkistä. He repäisivät vaatteensa ja palasivat Joosefin taloon ja kumartuivat hänen edessään. Joosef sanoi heille, että he olivat vapaita lähtemään Benjaminia lukuun ottamatta. He eivät kuitenkaan halunneet tehdä sitä, mikä osoitti, että se kateus, joka oli saanut heidät noin 22 vuotta aikaisemmin myymään veljensä, oli nyt poissa. Juuda pyysi kauniisti ja hartaasti heidän kaikkien puolesta ja tarjoutui jäämään Benjaminin sijasta, jottei heidän isänsä kuolisi murheesta sen vuoksi, että Benjamin ei tulisi takaisin. (1Mo 44:6–34.)

Joosef paljastaa henkilöllisyytensä. Juudan vetoomus vaikutti Joosefiin niin voimakkaasti, ettei hän kyennyt enää hillitsemään itseään. Pyydettyään kaikkia ulkopuolisia poistumaan hän ilmaisi itsensä veljilleen. Vaikka nämä olivat aiemmin kohdelleet häntä erittäin huonosti, hän ei kantanut heille kaunaa. Hän sanoi: ”Älkää nyt olko pahoillanne älkääkä olko vihaisia itsellenne siksi, että myitte minut tänne, koska Jumala on lähettänyt minut teidän edellänne elämän säilyttämiseksi. Sillä tämä on maassa toinen nälkävuosi, ja vielä on viisi vuotta, joina ei tule olemaan kyntöaikaa eikä elonkorjuuta. Näin ollen Jumala lähetti minut teidän edellänne säilyttääkseen teille jäännöksen maan päällä ja pitääkseen teidät elossa suuren pelastuksen avulla. Ette siis te lähettäneet minua tänne, vaan tosi Jumala.” (1Mo 45:1–8.) Joosefin anteeksianto oli aitoa, sillä hän itki kaikkien veljiensä kaulassa ja suuteli heitä (1Mo 45:14, 15).

Sen jälkeen Joosef järjesti veljilleen faraon käskyjen mukaisesti vankkureita, jotta he voisivat tuoda Jaakobin ja tämän koko huonekunnan  Egyptiin. Lisäksi hän antoi heille lahjoja ja evästä matkalle. Ja heidän erotessaan hän neuvoi, etteivät he ’riitelisi matkalla’. (1Mo 45:16–24.)

Joosefin isä tulee Egyptiin. Aluksi Jaakob ei voinut uskoa, että hänen poikansa Joosef oli yhä elossa, mutta kun 130-vuotias Jaakob lopulta vakuuttui siitä, hän huudahti: ”Ah, tahdon mennä katsomaan häntä, ennen kuin kuolen!” Kun Jaakob oli myöhemmin huonekuntineen Beersebassa matkalla Egyptiin, Jumala ilmoitti näyssä hyväksyvänsä tuon muuton ja lisäksi Jaakobille sanottiin: ”Joosef laskee kätensä sinun silmiesi päälle.” Nimenomaan Joosefin oli siis määrä sulkea Jaakobin silmät tämän kuoltua. Koska se oli tavallisesti esikoisen tehtävä, Jehova paljasti näin, että Joosef saisi esikoisoikeuden. (1Mo 45:25–46:4.)

Saatuaan edellä lähetetyltä Juudalta tietää isänsä olevan tulossa Joosef valjastutti vaununsa ja meni Jaakobia vastaan Goseniin. Sitten Joosef meni viiden veljensä kanssa faraon luo. Joosefin ohjeiden mukaisesti hänen veljensä kertoivat olevansa lammaspaimenia ja pyysivät lupaa asua muukalaisina Gosenin maassa. Farao suostui heidän pyyntöönsä ja esiteltyään isänsä faraolle Joosef sijoitti Jaakobin huonekuntineen maan parhaaseen osaan. (1Mo 46:28–47:11.) Näin Joosef käytti viisaasti ja rakkaudellisesti hyväkseen egyptiläisten ennakkoluuloa paimenia kohtaan. Sen vuoksi Jaakobin perhe varjeltui egyptiläisten turmelevalta vaikutukselta ja välttyi vaaralta sulautua täysin egyptiläisiin avioliittojen kautta. Siitä lähtien Jaakob ja koko hänen huonekuntansa olivat täysin riippuvaisia Joosefista (1Mo 47:12). Todellisuudessa he kaikki kumarsivat Joosefia, faraon pääministeriä, ja täyttivät huomattavalla tavalla Joosefin profeetalliset unet.

Nälänhädän vaikutus egyptiläisiin. Nälänhädän jatkuessa egyptiläiset käyttivät vähitellen kaikki rahansa ja karjansa elintarvikkeiden ostamiseen. Lopulta he myivät faraolle jopa maansa ja itsensäkin orjiksi. Sitten Joosef sijoitti heidät kaupunkeihin, epäilemättä helpottaakseen viljan jakelua. Ilmeisesti tämä siirto kaupunkeihin oli kuitenkin tilapäinen toimenpide. Koska egyptiläisten oli palattava pelloilleen kylvämään siementä, he asuivat luonnollisesti jälleen entisissä kodeissaan. Kun egyptiläiset sitten taas saivat maan satoa, heidän piti Joosefin säädöksen mukaisesti antaa viidennes sadostaan faraolle korvaukseksi maan käytöstä. Papit kuitenkin vapautettiin tästä. (1Mo 47:13–26.)

Jaakob siunaa Joosefin pojat. Noin 12 vuotta nälänhädän päättymisen jälkeen Joosef toi kaksi poikaansa, Manassen ja Efraimin, Jaakobin eteen. Silloin Jaakob osoitti, että esikoisoikeus kuului Joosefille ja että Efraimia ja Manassea pidettiin Jaakobin omien poikien vertaisina. Joosefista piti siis tulla kaksi heimoa, jotka saisivat kumpikin oman perintöosansa. Siunatessaan Efraimia ja Manassea Jaakob piti oikeaa kättään nuoremman, Efraimin, pään päällä, vaikka se ei miellyttänytkään Joosefia. Asettamalla Efraimin etusijalle hän osoitti profeetallisesti, että nuoremmasta tulisi suurempi. (1Mo 47:28, 29; 48:1–22; ks. myös 5Mo 21:17; Jos 14:4; 1Ai 5:1.)

Jaakob siunaa Joosefin ja muut pojat. Myöhemmin Jaakob kutsui kuolinvuoteellaan luokseen kaikki poikansa ja siunasi heidät yksitellen. Hän vertasi Joosefia ”hedelmää kantavan puun sivuhaaraan”. Tuo ”hedelmää kantava puu” oli patriarkka Jaakob itse, ja Joosefista tuli yksi sen huomattavista oksista. (1Mo 49:22.) Vaikka jousiampujat ahdistelivat Joosefia ja hautoivat vihaa häntä kohtaan, hänen jousensa ”asui pysyvässä paikassa, ja hänen voimakkaat kätensä olivat notkeat” (1Mo 49:23, 24). Näin voitiin sanoa Joosefista itsestään. Hänen velipuolensa hautoivat vihaa häntä kohtaan ja kuvaannollisesti ampuivat häntä surmatakseen hänet. Joosef maksoi heille kuitenkin takaisin osoittamalla armoa ja rakkaudellista huomaavaisuutta, ja nämä ominaisuudet olivat ikään kuin nuolia, jotka tukahduttivat heidän vihamielisyytensä. Jousiampujaviholliset eivät onnistuneet tappamaan Joosefia eivätkä heikentämään hänen vanhurskauden rakkauttaan ja hänen veljellistä kiintymystään.

Profeetallisesti Jaakobin sanat saattoivat kuitenkin soveltua Joosefin kahden pojan, Efraimin ja Manassen, kautta syntyviin heimoihin ja niiden tuleviin taisteluihin (vrt. 5Mo 33:13, 17; Tu 1:23–25, 35). On kiinnostavaa, että Joosua (Hosea), Mooseksen seuraaja, joka johti taistelua kanaanilaisia vastaan, oli Efraimin heimosta (4Mo 13:8, 16; Jos 1:1–6). Muuan toinen Joosefin jälkeläinen, Manassen heimoon kuuluva Gideon, kukisti Jehovan avulla midianilaiset (Tu 6:13–15; 8:22). Ja Jefta, joka ilmeisesti myös kuului Manassen heimoon, alisti ammonilaiset (Tu 11:1, 32, 33; vrt. Tu 12:4; 4Mo 26:29).

 Jaakobin profeetallisen siunauksen muillakin piirteillä on rinnakkaisuuksia Joosefin kokemuksissa. Kun Joosef koston sijasta huolehti koko Jaakobin eli Israelin huonekunnasta, hän toimi Israelia kohtaan kuin paimen ja tukeva kivi. Jehova oli ohjannut asioiden kulkua niin, että Joosef saattoi toimia tällä tavalla, joten hän oli tullut ”Jaakobin Voimallisen” käsistä. Jehova auttoi Joosefia, koska tämä oli ”Jumalalta”. Hän oli Kaikkivaltiaan kanssa siten, että hän oli Jehovan puolella ja sai siksi hänen siunauksensa. (1Mo 49:24, 25.)

Myös Joosefista Efraimin ja Manassen kautta polveutuvat heimot saisivat kokea Jehovan siunauksen. Jaakob sanoi: ”Hän [Kaikkivaltias] siunaa sinua ylhäällä olevien taivaiden siunauksin, alhaalla olevan vesisyvyyden siunauksin, rintojen ja kohdun siunauksin.” (1Mo 49:25.) Tämä takasi, että Jaakobin jälkeläiset saisivat riittävästi vettä taivaasta ja maan alta ja että heistä tulisi väekkäitä (vrt. 5Mo 33:13–16; Jos 17:14–18).

Ne siunaukset, jotka Jaakob lausui rakkaalle pojalleen Joosefille, olisivat kuin koriste kahdelle Joosefista polveutuvalle heimolle. Nämä siunaukset olisivat koriste, joka ylittäisi ikuisia vuoria ja ajan hämärään asti pysyviä kukkuloita kaunistavien metsien ja lähteiden siunaukset. Ne olisivat kestävä siunaus, joka pysyisi Joosefin ja hänestä polveutuvien pään päällä yhtä kauan kuin vuoret ja kukkulat olisivat olemassa. (1Mo 49:26; 5Mo 33:16.)

Joosef oli ”veljistään valikoitu”, koska Jumala valitsi hänet erikoistehtävään (1Mo 49:26). Hän oli erottautunut muista osoittamalla erinomaista henkeä sekä johtamis- ja organisointikykyä. Sen vuoksi oli sopivaa, että erikoissiunaukset annettiin hänen päälaelleen.

Siunattuaan poikansa Jaakob kuoli. Silloin Joosef vaipui isänsä kasvoja vasten ja suuteli häntä. Koska Jaakob oli toivonut, että hänet haudattaisiin Makpelan luolaan, Joosef käski egyptiläisiä lääkäreitä palsamoimaan hänen isänsä ruumiin, jotta se voitaisiin kuljettaa Kanaaniin. (1Mo 49:29–50:13.)

Asenne veljiä kohtaan. Palattuaan Jaakobin hautajaisista Joosefin velipuolet, joilla oli vieläkin huono omatunto, pelkäsivät, että Joosef ryhtyisi kostotoimiin, ja he pyysivät häneltä hartaasti anteeksi. Silloin Joosef purskahti itkuun ja lohdutti ja rauhoitti heitä, ettei heillä ollut mitään syytä pelätä: ”Älkää pelätkö, sillä olenko minä Jumalan asemassa? Te tosin tarkoititte pahaa minua vastaan. Jumala tarkoitti sen hyväksi, jotta hän menettelisi kuten tänä päivänä säilyttääkseen monia ihmisiä elossa. Älkää siis nyt pelätkö. Minä itse toimitan jatkuvasti teille ja pienille lapsillenne ruokaa.” (1Mo 50:14–21.)

Kuolema. Joosef eli noin 54 vuotta isänsä kuoleman jälkeen, 110-vuotiaaksi. Hän sai nähdä jopa joitakin pojanpojanpoikiaan. Ennen kuolemaansa Joosef pyysi uskonsa perusteella, että israelilaiset veisivät hänen luunsa Kanaaniin, kun he lähtisivät Egyptistä. Joosefin kuoltua hänen ruumiinsa palsamoitiin ja pantiin arkkuun. (1Mo 50:22–26; Jos 24:32; Hpr 11:22.)

Joosefin nimelle annetaan huomattava sija. Koska Joosefilla oli huomattava asema Jaakobin poikien joukossa, oli erittäin sopivaa, että hänen nimeään käytettiin joskus edustamaan kaikkia Israelin heimoja (Ps 80:1) tai niitä, jotka muodostivat aikanaan pohjoisen valtakunnan (Ps 78:67; Am 5:6, 15; 6:6). Hänen nimensä mainitaan myös Raamatun profetioissa. Hesekielin profeetallisessa näyssä Joosef saa kaksinkertaisen perintöosan (Hes 47:13), yksi ”Jehova itse on siellä” -nimisen kaupungin porteista on nimeltään Joosefin portti (Hes 48:32, 35), ja puhuttaessa Jehovan kansan yhdistämisestä Joosefin sanotaan olevan kansakunnan toisen osan pää ja Juudan sen toisen osan pää (Hes 37:15–26). Obadjan profetiassa osoitettiin, että ”Joosefin huone” osallistuisi ”Esaun huoneen” hävittämiseen (Ob 18), ja Sakarjan profetiassa kerrottiin, että Jehova pelastaisi ”Joosefin huoneen” (Sak 10:6). Yksi hengellisen Israelin heimoista on Joosef, ei Efraim (Il 7:8).

Joosefin mainitseminen Ilmestyksen 7:8:n luettelossa viittaa siihen, että Jaakobin kuolinvuodeprofetia soveltuisi hengelliseen Israeliin. On sen vuoksi huomionarvoista, että Jaakobin Voimallinen, Jehova Jumala, lähetti Kristuksen Jeesuksen Hyväksi Paimeneksi, joka antoi elämänsä ”lampaiden” puolesta (Joh 10:11–16). Kristus Jeesus on myös se peruskulmakivi, jonka varassa hengellisistä israelilaisista koostuva Jumalan temppeli lepää (Ef 2:20–22; 1Pi 2:4–6). Ja tämä Paimen ja Kivi on Kaikkivaltiaan Jumalan luona (Joh 1:1–3; Ap 7:56; Hpr 10:12; vrt. 1Mo 49:24, 25).

Joosefin ja Kristuksen välisiä rinnakkaisuuksia. Joosefin ja Kristuksen Jeesuksen elämässä voidaan havaita monia rinnakkaisuuksia. Joosefista oli tullut isänsä erityisen  kiintymyksen kohde, ja samoin oli Jeesuksen laita (vrt. Mt 3:17; Hpr 1:1–6). Joosefin velipuolet suhtautuivat häneen vihamielisesti. Myös Jeesuksen omat, juutalaiset, hylkäsivät hänet (Joh 1:11), eivätkä hänen lihalliset velipuolensa aluksi uskoneet häneen (Joh 7:5). Joosefin alttius mukautua isänsä tahtoon siinä, että hän lähti katsomaan velipuoliaan, on rinnakkainen sille, että Jeesus tuli halukkaasti maan päälle (Fil 2:5–8). Ne karvaat kokemukset, joihin Joosef tämän tehtävän vuoksi joutui, olivat verrattavissa siihen, mitä Jeesus joutui kokemaan, varsinkin kun häntä pahoinpideltiin ja hänet lopulta surmattiin kidutuspaalussa (Mt 27:27–46). Samalla tavoin kuin Joosefin velipuolet myivät hänet midianilais-ismaelilaiselle karavaanille, juutalaiset luovuttivat Jeesuksen roomalaisten viranomaisten teloitettavaksi (Joh 18:35). Kärsimykset jalostivat ja valmistivat sekä Joosefia että Jeesusta heidän elämää pelastavaan tehtäväänsä (Ps 105:17–19; Hpr 5:7–10). Se että Joosef korotettiin Egyptin elintarvikevirkamieheksi ja sitä kautta pelastettiin elämää, vastaa Jeesuksen korottamista ja hänen tulemistaan sekä juutalaisten että ei-juutalaisten Pelastajaksi (Joh 3:16, 17; Ap 5:31). Joosefin veljien juoni, joka tähtäsi hänen vahingoittamiseensa, osoittautui Jumalan keinoksi pelastaa heidät nälkäkuolemalta. Myös Jeesuksen kuolema loi perustan pelastumiselle. (Joh 6:51; 1Ko 1:18.)

2. Jigalin isä; Jigal oli Isaskarin heimoon kuulunut vakooja, jonka Mooses lähetti vakoilemaan Paranin erämaasta (4Mo 13:2, 3, 7).

3. ”Asafin poikiin” kuulunut leeviläinen, joka Daavidin hallituskaudella määrättiin arvalla ensimmäiseen 24:stä muusikkojen palvelusryhmästä (1Ai 25:1, 2, 9).

4. Jonamin poika; Kristuksen Jeesuksen esi-isä hänen maallisen äitinsä Marian sukuhaarassa (Lu 3:30). Joosef oli Daavidin jälkeläinen, ja hän eli ennen kuin babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin.

5. Yksi niistä, jotka Esran kehotuksesta lähettivät pois vierasmaiset vaimonsa poikineen (Esr 10:10–12, 42, 44).

6. Sebanjan isänhuoneen pappi ylimmäisen papin Jojakimin, käskynhaltija Nehemian ja pappi Esran päivinä (Ne 12:12, 14, 26).

7. Mattatiaan poika ja Jeesuksen Kristuksen esi-isä hänen äitinsä puolelta (Lu 3:24, 25). Joosef eli vuosia Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen.

8. Erään Jaakobin poika; Kristuksen Jeesuksen ottoisä, Marian aviomies ja myöhemmin ainakin neljän pojan, Jaakobin, Joosefin, Simonin ja Juudaan, sekä joidenkin tyttärien isä (Mt 1:16; 13:55, 56; Lu 4:22; Joh 1:45; 6:42). Joosefia sanottiin myös Heelin pojaksi (Lu 3:23), ja Heeli oli ilmeisesti hänen appensa. Vanhurskas Joosef totteli aina Jumalan ohjausta ja piti siksi tiukasti kiinni Mooseksen laista ja alistui keisarin säädöksiin.

Joosef oli ammatiltaan puuseppä, hän asui Nasaretissa ja oli melko vähävarainen (Mt 13:55; Lu 2:4; vrt. Lu 2:24:ää 3Mo 12:8:aan). Hän oli kihloissa Maria-nimisen neitsyttytön kanssa (Lu 1:26, 27), mutta ennen kuin he olivat menneet naimisiin, Maria tuli raskaaksi pyhästä hengestä. Koska Joosef ei halunnut saattaa häntä julkisen huomion kohteeksi, hän aikoi salaa erota hänestä (ks. AVIOERO). Saatuaan kuitenkin Jehovan enkeliltä unessa selityksen Joosef vei Marian kotiinsa lailliseksi vaimokseen. Hän ei kuitenkaan ollut sukupuolisuhteissa hänen kanssaan ennen kuin Marian yliluonnollisella tavalla siitetty poika oli syntynyt. (Mt 1:18–21, 24, 25.)

Keisari Augustus antoi säädöksen, jonka mukaan ihmisten piti mennä henkikirjoitettavaksi omiin kaupunkeihinsa, ja koska Joosef oli kuningas Daavidin jälkeläinen, hän matkusti tuon säädöksen mukaisesti Marian kanssa Juudean Betlehemiin. Siellä Maria synnytti Jeesuksen ja laski hänet seimeen, koska he eivät saaneet muuta majapaikkaa. Tuona yönä paimenet, joille enkeli oli ilmoittanut syntymästä, tulivat katsomaan vastasyntynyttä pienokaista. Noin 40 päivää myöhemmin Joosef ja Maria Mooseksen lain mukaisesti esittivät Jeesuksen Jerusalemin temppelissä uhrilahjan ohella. Sekä Joosef että Maria ihmettelivät kuullessaan iäkkään Simeonin profeetalliset sanat siitä, mitä suurenmoista Jeesus tulisi tekemään. (Lu 2:1–33; vrt. 3Mo 12:2–4, 6–8.)

Ilmeisesti jonkin aikaa tämän jälkeen Maria ja hänen pieni poikansa asuivat talossa Betlehemissä, kun itämaiset tähdistäennustajat kävivät heidän luonaan. (Vaikka Luukkaan 2:39:n perusteella voisi näyttää siltä, että Joosef ja Maria palasivat Nasaretiin heti esitettyään Jeesuksen temppelissä, on syytä muistaa tämän raamatunjakeen olevan osa erittäin tiivistä kertomusta.)  Jumala puuttui asiaan, niin ettei heidän käyntinsä johtanut Jeesuksen kuolemaan. Saatuaan unessa varoituksen, että Herodes etsi lasta surmatakseen sen, Joosef pakeni Jumalan ohjeiden mukaisesti perheineen Egyptiin. (Mt 2:1–15.)

Herodeksen kuoleman jälkeen Joosefille ilmestyi jälleen unessa Jehovan enkeli, joka sanoi: ”Nouse, ota lapsukainen ja sen äiti ja lähde matkalle Israelin maahan.” Kuultuaan kuitenkin, että Herodeksen poika Arkelaos hallitsi isänsä sijalla, Joosef pelkäsi palata Juudeaan ja ”saatuaan – – unessa jumalallisen varoituksen hän poistui Galilean alueelle, ja sinne tultuaan hän asettui asumaan Nasaret-nimiseen kaupunkiin”. (Mt 2:19–23.)

Joosef vei koko perheensä joka vuosi pesah-juhlaan Jerusalemiin. Kerran Joosef ja Maria olivat paluumatkalla Nasaretiin, kun he kuljettuaan päivämatkan Jerusalemista huomasivat, että 12-vuotias Jeesus ei ollutkaan mukana. He etsivät häntä ahkerasti ja löysivät hänet lopulta Jerusalemin temppelistä, missä hän kuunteli opettajia ja esitti heille kysymyksiä. (Lu 2:41–50.)

Raamatussa ei kerrota, missä määrin Joosef valmensi Jeesusta, mutta epäilemättä hän myötävaikutti siihen, että Jeesus edistyi viisaudessa (Lu 2:51, 52). Lisäksi Joosef opetti hänelle puusepäntaitoja, sillä Jeesus tunnettiin sekä ”puusepän poikana” (Mt 13:55) että ”puuseppänä” (Mr 6:3).

Raamatussa ei mainita Joosefin kuolemaa, mutta nähtävästi hän kuoli ennen Jeesusta. Jos hän olisi ollut elossa vuoden 33 pesahin jälkeen, on epätodennäköistä, että paaluun pantu Jeesus olisi uskonut Marian apostoli Johanneksen huostaan (Joh 19:26, 27).

9. Jeesuksen Kristuksen velipuoli (Mt 13:55; Mr 6:3). Veljiensä tavoin Joosefkaan ei aluksi uskonut Jeesukseen (Joh 7:5). Myöhemmin Jeesuksen velipuolista, epäilemättä myös Joosefista, tuli kuitenkin uskovia. Heidän kerrotaan olleen apostolien ja muiden seurassa sen jälkeen, kun Jeesus oli noussut taivaaseen, joten he kuuluivat todennäköisesti siihen noin 120 opetuslapsen ryhmään, joka kokoontui ylähuoneeseen Jerusalemiin, kun Mattias valittiin arvalla uskottoman Juudas Iskariotin tilalle. Myöhemmin ilmeisesti tämä sama noin 120 hengen ryhmä sai Jumalan henkeä vuoden 33 helluntaipäivänä. (Ap 1:9–2:4.)

10. Varakas mies, joka oli kotoisin Arimatia-nimisestä Juudean kaupungista ja joka oli juutalaisen sanhedrinin arvossa pidetty jäsen. Vaikka Joosef oli hyvä ja vanhurskas mies, joka odotti Jumalan valtakuntaa, hän ei tunnustanut avoimesti olevansa Jeesuksen Kristuksen opetuslapsi, koska hän pelkäsi ei-uskovia juutalaisia. Hän ei kuitenkaan äänestänyt sen epäoikeudenmukaisen menettelyn puolesta, johon sanhedrin ryhtyi Kristusta Jeesusta vastaan. Myöhemmin hän pyysi rohkeasti Pilatukselta Jeesuksen ruumista ja Nikodemoksen kanssa valmisti sen hautaamista varten ja pani sen sitten uuteen, kallioon louhittuun hautaan. Tämä hauta sijaitsi puutarhassa lähellä paaluunnaulitsemispaikkaa, ja se kuului Arimatiasta olevalle Joosefille. (Mt 27:57–60; Mr 15:43–46; Lu 23:50–53; Joh 19:38–42.)

11. Se joka asetettiin Mattiaan kanssa ehdolle uskottomalta Juudas Iskariotilta vapautuneeseen valvojanvirkaan. Joosefia sanottiin myös Barsabbaaksi (se oli ehkä sukunimi tai pelkkä lisänimi) ja hänen lisänimensä oli Justus. Hän oli Jeesuksen Kristuksen työn, ihmeiden ja ylösnousemuksen todistaja. Arpa lankesi kuitenkin Joosefin sijasta Mattiaalle, joka otti Juudas Iskariotin paikan ennen vuoden 33 helluntaita ja joka ”luettiin niiden yhdentoista ohella apostolien joukkoon”. (Ap 1:15–2:1.)

12. Leeviläinen, jolle oli annettu lisänimi Barnabas ja joka oli kotoisin Kyproksesta (Ap 4:36, 37). Hän oli apostoli Paavalin läheinen toveri. (Ks. BARNABAS.)