Ääneen lukeminen ihmisryhmän kuullen. Juutalaisissa synagogissa luettiin julkisesti katkelma Laista sapattina. Samoin kristillisen seurakunnan kokouksissa luettiin henkeytettyjä Raamatun kirjoituksia julkisesti.

Kreikan sana a·na·gi·nōʹskō, jonka perusmerkitys on ’tuntea hyvin’ (2Ko 1:13), käännetään vastineella ”lukea” tai ”lukea ääneen”, ja sitä käytetään sekä yksityisestä että julkisesta Raamatun lukemisesta (Mt 12:3; Lu 4:16; Ap 8:28; 13:27). Substantiivimuoto a·naʹgnō·sis käännetään ilmauksella ”julkinen lukeminen” (Ap 13:15; 1Ti 4:13).

Julkinen lukeminen oli tärkeä keino, jota Jehova käytti opettaakseen liittokansalleen tarkoituksiaan ja vaatimuksiaan. Ensimmäinen tällaista lukemista koskeva maininta on 2. Mooseksen kirjan 24:7:ssä, jossa kerrotaan Mooseksen lukeneen ”liiton kirjaa” kaiken kansan korvien kuullen. Israelilaiset saattoivat siten tehdä täydessä ymmärryksessä sopimuksen Jehovan kanssa Lain noudattamisesta. Muinaisen Israelin päivinä oli käytettävissä suhteellisen harvoja Raamatun kirjoitusten jäljennöksiä, ja siksi leeviläisille papeille annettiin käsky: ”Sinun tulee lukea tämä laki koko Israelin edessä, sen kuullen.” Mooses määräsi heidät lukemaan Lain koko kansan – nuorten ja vanhojen, miesten ja naisten, israelilaisten ja muukalaisasukkaiden – ollessa koolla joka sapattivuosi lehtimajanjuhlan aikaan. (5Mo 31:9–12.)

Sen jälkeen kun Israel oli astunut Luvattuun maahan, Joosua luki ääneen kansalle  ”kaikki lain sanat, siunauksen ja kirouksen” (Jos 8:33–35). Kuningas Josafat lähetti ruhtinaita, leeviläisiä ja pappeja Juudan kaupunkeihin opettamaan (2Ai 17:7–9), ja tähän opettamiseen sisältyi epäilemättä julkista lukemista. Satoja vuosia myöhemmin Josia luki kaiken kansan kuullen ”Jehovan lain kirjaa, joka oli annettu Mooseksen käden kautta” (epäilemättä Mooseksen kirjoittama Lain kirjan alkuperäiskappale) ja jonka pappi Hilkia oli löytänyt temppelin korjaustöiden aikana (2Ku 23:2; 2Ai 34:14). Tätä seurasi kansakunnan puhdistaminen demonien palvonnasta. Pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen Esra luki käskynhaltija Nehemian tukemana kansalle Lakia päivänkoitosta puoleenpäivään saakka. Lukemisen lisäksi sitä selitettiin eli sille annettiin merkitystä. (Ne 8:3, 8; ks. HEPREA: Milloin heprea lakkasi olemasta puhuttu kieli?)

Synagogissa. Jeesuksella oli tapana lukea julkisesti synagogassa sapattina; sitten hän auttoi kuulijoitaan selittämällä sitä, mitä hän oli lukenut (Lu 4:16). Näin oli tehty vuosikausia. ”Sillä muinaisista ajoista asti Mooseksella on ollut kaupungissa toisensa jälkeen niitä, jotka saarnaavat häntä, koska häntä luetaan ääneen synagogissa jokaisena sapattina.” (Ap 15:21.) Synagogissa oli tapana lukea julkisesti Lakia ja Profeettoja, ja rabbiinisten lähteiden mukaan noudatettiin seuraavankaltaista ohjelmaa: Ensin luettiin šema eli juutalaisuuden uskontunnustus, joka oli otettu 5. Mooseksen kirjan 6:4–9:stä ja 11:13–21:stä sekä 4. Mooseksen kirjan 15:37–41:stä. Seuraavaksi luettiin katkelma Toorasta eli Laista (Pentateukista), joka saatiin useimmiten käsiteltyä vuodessa. Lopuksi luettiin otteita Profeetoista, ns. haftara, ja liitettiin mukaan sopivia selityksiä. Julkisen lukemisen päätteeksi esitettiin kehotuspuhe. Kun tällainen julkinen lukeminen oli päättynyt Pisidian Antiokian synagogassa, Paavalia kutsuttiin pitämään puhe ja rohkaisemaan koolla olevia (Ap 13:15).

Kristillisessä seurakunnassa.  Vain harvoilla oli monia Raamatun kirjakääröjen jäljennöksiä ensimmäisellä vuosisadalla, minkä vuoksi julkinen lukeminen oli erittäin tärkeää. Apostoli Paavali käski lukea kirjeensä julkisesti kristillisten seurakuntien kokouksissa ja määräsi vaihtamaan kirjeet hänen muihin seurakuntiin lähettämiinsä kirjeisiin, jotta nekin luettaisiin (Kol 4:16; 1Te 5:27). Paavali neuvoi nuorta kristittyä valvojaa Timoteusta kiinnittämään huomiota ”julkiseen lukemiseen, kehottamiseen, opettamiseen” (1Ti 4:13).

Julkisen lukemisen pitäisi olla sujuvaa (Hab 2:2). Koska julkisen lukemisen tarkoitus on opettaa toisia, julkisesti lukevan tulee ymmärtää täysin, mitä hän lukee, hänellä tulee olla selvä käsitys kirjoittajan aikomuksesta, ja hänen on oltava varovainen, ettei hän anna lukiessaan kuulijoille väärää kuvaa tai vaikutelmaa. Ilmestyksen 1:3:n mukaan ne, jotka lukevat tuota profetiaa ääneen, ja ne, jotka kuulevat sen sanat ja noudattavat niitä, ovat onnellisia.