Ilmauksella ”Jumalan Poika” tarkoitetaan ensisijaisesti Kristusta Jeesusta. Muita ”Jumalan poikia” ovat Jumalan luomat älylliset henkiolennot, ensimmäinen ihminen Aadam ennen syntiinlankeemustaan ja ihmiset, joiden kanssa Jumala on ollut tekemisissä liittosuhteen perusteella.

”Tosi Jumalan pojat”. ”Tosi Jumalan pojat” mainitaan ensimmäisen kerran 1. Mooseksen kirjan 6:2–4:ssä. Sen mukaan nuo pojat ”huomasivat, että ihmisten tyttäret olivat kauniita, ja he ottivat näistä vaimoikseen kaikki, jotka he valitsivat”. Tämä tapahtui ennen maailmanlaajuista vedenpaisumusta.

Monien kommentaattorien mielestä nämä ”Jumalan pojat” olivat itsekin ihmisiä, Setin sukuhaarasta polveutuneita miehiä. He perustelevat tätä sillä, että jumalinen Nooa tuli Setin sukuhaarasta, kun taas muut Aadamin sukuhaarat – Kainista ja kaikista muista Aadamille syntyneistä pojista polveutuvat (1Mo 5:3, 4) – tuhoutuivat vedenpaisumuksessa. Niinpä heidän selityksensä mukaan se, että ”tosi Jumalan pojat” ottivat vaimoikseen ”ihmisten tyttäriä”, tarkoittaa sitä, että Setin jälkeläiset alkoivat mennä naimisiin jumalattoman Kainin sukuhaaraan kuuluvien kanssa.

Mikään ei kuitenkaan osoita, että Jumala olisi tällä tavoin erotellut sukuhaaroja toisistaan tässä yhteydessä. Raamatussa ei ole todisteita, jotka tukisivat sitä käsitystä, että tässä tarkoitetaan Setin ja Kainin sukuhaarojen välisiä avioliittoja tai että näistä avioliitoista olisi syntynyt 4. jakeessa mainittuja ”mahtavia”. Ilmausta ”ihmisten pojat” (jota em. näkemystä puoltavat pitävät ilmauksen ”Jumalan pojat” vastakohtana) tosin käytetään usein epäsuotuisassa mielessä, mutta ei aina (vrt. Ps 4:2; 57:4; San 8:22, 30, 31; Jer 32:18, 19; Da 10:16).

Jumalan enkelipojat. On kuitenkin olemassa selitys, jolle löytyy tukea Raamatusta. Ilmaus ”tosi Jumalan pojat” esiintyy seuraavan kerran Jobin 1:6:ssa, jossa aivan selvästi viitataan Jumalan läsnäoloon kokoontuneisiin Jumalan henkipoikiin. Heidän joukossaan oli myös ”maata kiertelemästä” tullut Saatana. (Job 1:7; ks. myös 2:1, 2.) Ja Jobin 38:4–7:ssä mainitut ”Jumalan pojat”, jotka ”puhkesivat suosionhuutoihin”, kun Jumala ’laski maan  kulmakiven’, olivat selvästikin enkelipoikia eivätkä Aadamista (jota ei vielä ollut edes luotu) polveutuneita ihmisiä. Samoin psalmissa 89:6 mainitut ”Jumalan pojat” ovat ilman muuta taivaallisia luomuksia eivätkä maallisia (ks. JUMALA: Heprealaiset sanat).

Aiemmin mainitun näkemyksen kannattajat eivät hyväksy sitä käsitystä, että 1. Mooseksen kirjan 6:2–4:ssä mainitut ”tosi Jumalan pojat” olisivat enkeliluomuksia, koska tekstiyhteys viittaa heidän mukaansa pelkästään ihmisten pahuuteen. Tämä vastaväite ei kuitenkaan ole perusteltu, sillä henkiluomusten väärä sekaantuminen ihmisten asioihin saattoi aivan varmasti vaikuttaa ihmisten pahuuden lisääntymiseen ja nopeuttaa sitä. Silloinkin kun Jeesus oli maan päällä, pahat henkiluomukset, jotka eivät tosin tuolloin aineellistuneet näkyviksi, saivat ihmiset toimimaan erittäin väärin. (Ks. DEMONI; DEMONIEN RIIVAAMAT.) Jumalan enkelipoikien sekaantuminen ihmisten asioihin voidaan johdonmukaisesti ajatellen mainita 1. Mooseksen kirjassa nimenomaan sen vuoksi, että se selittää merkittävässä määrin sitä, miksi tilanne oli kehittynyt niin vakavaksi maan päällä ennen vedenpaisumusta.

Tätä tukevat myös apostoli Pietarin viittaukset ”vankilassa oleviin henkiin, jotka olivat kerran olleet tottelemattomia, kun Jumalan kärsivällisyys odotti Nooan päivinä” (1Pi 3:19, 20), sekä ”enkeleihin, jotka tekivät syntiä” ja jotka hän mainitsee Nooan ajan ”muinaisen maailman” yhteydessä (2Pi 2:4, 5), samoin kuin Juudaan viittaus ”enkeleihin, jotka eivät pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa” (Ju 6). Jos kielletään se, että 1. Mooseksen kirjan 6:2–4:ssä mainitut ”tosi Jumalan pojat” olivat henkiluomuksia, niin nämä kristittyjen kirjoittajien lausunnot jäävät arvoituksiksi, eikä voida selittää, millä tavoin enkelit olivat olleet tottelemattomia tai miten se liittyi Nooan päiviin.

Enkelit todella aineellistuivat joissakin tilanteissa ihmisiksi ja jopa söivät ja joivat ihmisten kanssa (1Mo 18:1–22; 19:1–3). Kun Jeesus sanoi, etteivät ylösnousemuksen saaneet miehet ja naiset mene naimisiin eikä heitä naiteta, vaan että he ovat kuin ”enkelit taivaassa”, hän osoitti, ettei taivaallisten luomusten keskuudessa ole avioliittoja eikä heidän ilmaista olevan mies- tai naispuolisia (Mt 22:30). Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteivät nämä enkeliluomukset voineet ruumiillistua ihmisiksi ja mennä naimisiin naisten kanssa. On huomionarvoista, että heti todettuaan, etteivät enkelit pysyneet alkuperäisessä asemassaan, vaan hylkäsivät ”oikean asuinpaikkansa” (mikä varmasti tarkoittaa tässä sitä, että he jättivät henkimaailman), Juudas lisää: ”Samoin myös Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, sen jälkeen kun ne olivat syyllistyneet samalla tavoin kuin edellä mainitut ylettömään haureuteen ja lähteneet luonnotonta käyttöä varten olevan lihan perään, ovat edessämme varoittavana esimerkkinä.” (Ju 6, 7.) Raamatun todisteet yhdessä viittaavat siis enkelien väärintekoon, heidän henkiluontonsa vastaisiin tekoihin, joita tehtiin Nooan päivinä. Sen vuoksi ei näytä olevan mitään perusteltua syytä epäillä sitä, että 1. Mooseksen kirjan 6:2–4:ssä mainitut ”Jumalan pojat” olivat enkelipoikia. (Ks. NEFILIT.)

Ensimmäinen ihmispoika ja hänen jälkeläisensä. Aadam oli ihmisistä ensimmäinen ”Jumalan poika”, koska Jumala oli luonut hänet (1Mo 2:7; Lu 3:38). Kun hänet tuomittiin kuolemaan tahallisena synnintekijänä ja häädettiin pois Jumalan pyhäköstä Eedenistä, Jumala itse asiassa hylkäsi hänet ja hän menetti pojan suhteen taivaalliseen Isäänsä (1Mo 3:17–24).

Aadamista polveutuneet ihmiset ovat jo syntyessään perineet syntiset taipumukset (ks. SYNTI). Koska hänen jälkeläisensä olivat syntyneet Jumalan hylkäämästä ihmisestä, he eivät voineet väittää olevansa Jumalan poikia vain syntymänsä perusteella. Tämä käy ilmi siitä, mitä apostoli Johannes sanoo Johanneksen 1:12, 13:ssa. Hän osoittaa, että kaikki ne, jotka ottivat Kristuksen Jeesuksen vastaan ja uskoivat hänen nimeensä, saivat ”vallan tulla Jumalan lapsiksi, – – eivätkä he syntyneet verestä eivätkä lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta, vaan Jumalasta”. Kaikkien Aadamin jälkeläisten ei siis katsota olevan syntyessään automaattisesti pojan suhteessa Jumalaan. Tämä ja muut raamatunkohdat osoittavat, että Aadamin syntiinlankeemuksen jälkeen Jumalan on täytynyt tunnustaa ihmiset erityismerkityksessä, jotta heitä on voitu sanoa hänen ”pojikseen”. Tätä valaisee hänen menettelynsä israelilaisten suhteen.

 ”Israel on minun poikani.” Puhuessaan faraolle, joka piti itseään jumalana ja egyptiläisen jumalan Ran poikana, Jehova käytti Israelista nimitystä ”minun poikani, esikoiseni”, ja hän käski tätä egyptiläistä hallitsijaa: ”Lähetä poikani pois, jotta hän palvelisi minua.” (2Mo 4:22, 23.) Jumala piti siis koko Israelin kansaa ’poikanaan’, koska se oli hänen valittu kansansa, ”erikoisomaisuus, kaikista kansoista” (5Mo 14:1, 2). Jehovaa sanotaan israelilaisten ”Luojaksi”, heidän ”Muodostajakseen” ja heidän ’Isäkseen’, jonka nimellä heitä kutsuttiin. Näin ei tehty vain siksi, että Jehova on kaiken elämän Lähde, vaan erityisesti siksi, että Jumala oli Abrahamin kanssa tekemänsä liiton mukaisesti tuottanut tämän kansan. (Vrt. Ps 95:6, 7; 100:3; Jes 43:1–7, 15; 45:11, 12, 18, 19; 63:16.) Hän oli ’auttanut heitä jo kohdusta asti’, mikä ilmeisesti tarkoitti aivan heidän kansaksi muodostumisensa alkua, ja hän ’muodosti’ heidät olemalla tekemisissä heidän kanssaan ja solmimalla heidän kanssaan lakiliiton, joka muovasi heidän kansallisia tunnuspiirteitään ja kansallista rakennettaan (Jes 44:1, 2, 21; vrt. Jumalan Jerusalemille lausumiin sanoihin Hes 16:1–14:ssä; myös Paavalin sanoihin Ga 4:19:ssä ja 1Te 2:11, 12:ssa). Jehova varjeli, kantoi ja oikaisi heitä ja piti heistä huolta niin kuin isä pojastaan (5Mo 1:30, 31; 8:5–9; vrt. Jes 49:14, 15). ”Poikana” tuon kansakunnan olisi pitänyt palvella tavalla, joka olisi tuottanut ylistystä sen Isälle (Jes 43:21; Mal 1:6). Muutoin Israel olisi ollut ristiriidassa pojan asemansa kanssa (5Mo 32:4–6, 18–20; Jes 1:2, 3; 30:1, 2, 9), ja jotkut israelilaiset toimivatkin häpeällisesti ja heitä sanottiin ”belialin pojiksi” (tämä kirjaimellinen hepreankielinen ilmaus käännetään 5Mo 13:13:ssa ja muissa raamatunkohdissa vastineella ”kelvottomat miehet”; vrt. 2Ko 6:15). Heistä tuli ”luopiopoikia” (Jer 3:14, 22; vrt. 4:22).

Jumala kohteli israelilaisia poikinaan näistä kansallisista syistä ja siksi, että he olivat liittosuhteessa häneen. Tämä näkyy siitä, että Jumala sanoo itseään samanaikaisesti sekä heidän ’Tekijäkseen’ että heidän ’Lunastajakseen’ ja jopa heidän ’aviomiesomistajakseen’, ja tämän viimeksi mainitun ilmauksen perusteella Israel oli vaimon suhteessa häneen. (Jes 54:5, 6; vrt. Jes 63:8; Jer 3:14.) Israelilaiset sanoivat Jehovan olevan ”meidän Isämme” ilmeisesti liittosuhteensa perusteella ja siksi, että he katsoivat Jumalan olevan vastuussa heidän kansakuntansa muodostamisesta (Jes 63:16–19; vrt. Jer 3:18–20; Ho 1:10, 11).

Efraimin heimosta tuli pohjoisen valtakunnan kymmenestä heimosta huomattavin, ja sen nimi edusti usein koko valtakuntaa. Koska Jehova valitsi Efraimin saamaan isoisältään Jaakobilta esikoispojalle kuuluvan siunauksen Manassen sijaan – joka oli todellisuudessa Joosefin esikoispoika – Jehova sanoi oikeutetusti Efraimia ’esikoisekseen’. (Jer 31:9, 20; Ho 11:1–8, 12; vrt. 1Mo 48:13–20.)

Yksityiset israelilaiset ’pojat’. Jumala osoitti myös joidenkin yksilöiden israelilaisten keskuudessa olevan hänen ’poikiaan’ erityismerkityksessä. Psalmi 2, jonka sanotaan Apostolien tekojen 4:24–26:ssa olevan Daavidin kirjoittama, soveltuu ilmeisesti aluksi häneen, kun siinä puhutaan Jumalan ”pojasta” (Ps 2:1, 2, 7–12). Myöhemmin tuo psalmi täyttyi Kristuksessa Jeesuksessa, kuten ilmenee Apostolien tekojen asiayhteydestä. Koska psalmin tekstiyhteys osoittaa Jumalan puhuvan täysikasvuiselle miehelle eikä pienokaiselle, kun hän sanoo: ”Sinä olet minun poikani; minusta, minusta on tänään tullut sinun isäsi”, niin Daavidin pääseminen tällaiseen pojan asemaan johtui siitä, että Jumala oli erityisesti valinnut hänet kuninkaaksi ja toiminut hänen kanssaan isällisellä tavalla. (Vrt. Ps 89:3, 19–27.) Samaan tapaan Jehova sanoi Daavidin pojasta Salomosta: ”Minä itse tulen hänen isäkseen, ja hän puolestaan tulee minun pojakseni.” (2Sa 7:12–14; 1Ai 22:10; 28:6.)

Pojan aseman menettäminen. Jeesuksen ollessa maan päällä juutalaiset väittivät Jumalan olevan yhä heidän ’Isänsä’. Jeesus sanoi kuitenkin suoraan joillekin vastustajille, että he olivat ’isästään Panettelijasta’, sillä he kuuntelivat Jumalan Vastustajaa ja tekivät hänen tahtonsa ja hänen tekojaan; näin he osoittivat, että he ’eivät olleet Jumalasta’. (Joh 8:41, 44, 47.) Tämä tähdentää jälleen sitä, että kukaan Aadamin jälkeläisistä ei voi päästä Jumalan pojaksi pelkästään lihallisen polveutumisen kautta, vaan ensisijaisesti Jumalan järjestämän hengellisen suhteen perusteella, ja tällainen suhde Häneen taas edellyttää sitä, että nuo ”pojat” säilyttävät uskon Jumalaan ilmentämällä hänen ominaisuuksiaan, tottelemalla hänen tahtoaan ja palvelemalla uskollisesti hänen tarkoitustaan ja etujaan.

 Kristityt Jumalan pojat. Kuten Johanneksen 1:11, 12:ssa osoitetaan, vain joillekin Israelin kansakuntaan kuuluville – niille jotka uskoivat Kristukseen Jeesukseen – annettiin ”valta tulla Jumalan lapsiksi”. Kristuksen lunastusuhri toi tämän juutalaisen ”jäännöksen” (Ro 9:27; 11:5) pois lakiliiton alaisuudesta, joka siitä huolimatta, että se oli hyvä ja täydellinen, tuomitsi heidät syntisiksi, synnin vankeina oleviksi orjiksi. Kristus vapautti heidät, jotta he ’tulisivat ottopojiksi’ ja perillisiksi Jumalan kautta. (Ga 4:1–7; vrt. Ga 3:19–26.)

Myös kansakuntien ihmiset, jotka aikaisemmin olivat ”ilman Jumalaa maailmassa” (Ef 2:12), tulivat sovitetuiksi Jumalan kanssa uskomalla Kristukseen ja pääsivät pojan asemaan (Ro 9:8, 25, 26; Ga 3:26–29).

Israelin tavoin nämä kristitytkin muodostavat liittokansan, sillä heidät on saatettu ”uuteen liittoon”, joka tuli lainvoimaiseksi Kristuksen vuodatetun veren kautta (Lu 22:20; Hpr 9:15). Tähän liittoon Jumala kuitenkin ottaa kristittyjä yksilöinä. Koska he kuulevat hyvän uutisen ja ilmaisevat uskoa, heidät kutsutaan Jumalan Pojan perijätovereiksi (Ro 8:17; Hpr 3:1), Jumala ’julistaa heidät vanhurskaiksi’ sen perusteella, että he uskovat lunnaisiin (Ro 5:1, 2), ja niin heidät ’tuotetaan totuuden sanalla’ (Ja 1:18), he ’syntyvät uudelleen’ kastettuina kristittyinä, jotka on siitetty eli tuotettu Jumalan hengellä hänen pojikseen ja jotka saavat henkielämän taivaissa (Joh 3:3; 1Pi 1:3, 4). He eivät ole saaneet orjuuden henkeä, joka aiheutui Aadamin hairahduksesta, vaan ’pojaksioton hengen, jonka avulla he huutavat: ”Abba, Isä!”’ Tässä ilmaus ”Abba” on läheisyyttä ja kiintymystä ilmaiseva puhuttelumuoto. (Ro 8:14–17; ks. ABBA; POJAKSIOTTO, ADOPTIO: Kristillinen merkitys.) Koska Kristus on parempi välittäjä ja pappi ja koska Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä ilmaistaan hänen kauttaan, nämä hengestä siinneet kristityt ovat Jumalan poikina läheisemmässä suhteessa Jumalaan kuin lihallinen Israel oli (Hpr 4:14–16; 7:19–25; 12:18–24).

Pojan aseman säilyttäminen. Näiden kristittyjen ’uudelleen syntyminen’ tähän elävään toivoon (1Pi 1:3) ei itsessään takaa heidän pysymistään poikina. ”Jumalan hengen” – ei heidän oman syntisen lihansa – täytyy ”johdattaa” heitä, ja heidän täytyy olla halukkaita kärsimään, kuten Kristus kärsi (Ro 8:12–14, 17). Heidän täytyy olla ”Jumalan jäljittelijöitä niin kuin rakkaat lapset” (Ef 5:1), heijastaa hänen jumalisia rauhan, rakkauden, armon ja huomaavaisuuden ominaisuuksiaan (Mt 5:9, 44, 45; Lu 6:35, 36), olla ”moitteettomia ja viattomia” niihin asioihin nähden, jotka ovat tunnusomaisia sille ”kierolle ja vääristyneelle sukupolvelle”, jonka keskuudessa he elävät (Fil 2:15), puhdistaa itsensä epävanhurskaista menettelyistä (1Jo 3:1–4, 9, 10), totella Jumalan käskyjä ja ottaa vastaan hänen kurituksensa (1Jo 5:1–3; Hpr 12:5–7).

Täysi pojaksiotto. Vaikka nämä kristityt on kutsuttu Jumalan lapsiksi, heillä on lihassa ollessaan vasta ”ennakkovakuus siitä, mitä on määrä tulla” (2Ko 1:22; 5:1–5; Ef 1:5, 13, 14). Sen tähden apostoli, vaikka hän jo puhuukin itsestään ja kristityistä tovereistaan ”Jumalan poikina”, saattoi sanoa, että ”me itsekin, joilla on ensi hedelmä, nimittäin henki, niin, me itse huokaamme sisimmässämme, samalla kun hartaasti odotamme pojaksiottoa, vapautusta ruumiistamme lunnaiden perusteella” (Ro 8:14, 23). Heidän pojanasemansa toteutuu siis täysin, kun heidät herätetään kuolleista Jumalan henkipoikina ja Jumalan tärkeimmän Pojan, Kristuksen Jeesuksen, ”veljinä”, sen jälkeen kun he ovat voittaneet maailman pysymällä uskollisina kuolemaan saakka (Hpr 2:10–17; Il 21:7; vrt. Il 2:7, 11, 26, 27; 3:12, 21).

Jumalan hengelliset lapset, jotka on kutsuttu tällä taivaallisella kutsumisella, tietävät olevansa hänen lapsiaan, sillä Jumalan ’henki itse todistaa heidän henkensä kanssa, että he ovat Jumalan lapsia’ (Ro 8:16). Tämä tarkoittaa ilmeisesti sitä, että heidän henkensä on ollut liikkeelle panevana voimana heidän elämässään ja saanut heidät ilmaisemaan myönteistä vastakaikua sille, mitä Jumalan henki puhuu hänen henkeytetyn Sanansa kautta tuosta taivaallisesta toivosta, ja myös sille, miten hän on tekemisissä heidän kanssaan tuon hengen välityksellä. Siten he saavat varmuuden siitä, että he todella ovat Jumalan hengellisiä lapsia ja perillisiä.

Jumalan lasten loistoisa vapaus. Apostoli puhuu ”kirkkaudesta, joka tulee meissä ilmi”, ja siitä, että ”luomakunta kaipaa hartaan odotuksen vallassa Jumalan poikien ilmi tulemista” (Ro 8:18, 19). Koska näiden poikien  kirkkaus on taivaallista, on selvää, että heidän kirkkautensa ”ilmi tulemista” täytyy edeltää heidän ylösnousemuksensa taivaalliseen elämään (vrt. Ro 8:23). Tässä ei ole kuitenkaan vielä kaikki, sillä 2. Tessalonikalaiskirjeen 1:6–10:ssä kerrotaan ’Herran Jeesuksen ilmestymisestä’, kun hän tuottaa rangaistustuomion niille, jotka ovat saaneet Jumalalta epäsuotuisan tuomion, ”siihen aikaan, jolloin hän tulee kirkastettavaksi pyhiensä yhteydessä” (ks. ILMESTYS).

Paavali sanoo, että ”luomakunta” odottaa tätä ilmi tulemista, jolloin se ”vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen”, joten on ilmeistä, että näiden taivaallisten ”Jumalan poikien” lisäksi muutkin hyötyvät heidän tulemisestaan ilmi kirkkaudessa (Ro 8:19–23). Kreikankielinen sana, joka tässä on käännetty ”luomakunnaksi”, voi tarkoittaa mitä tahansa luomusta, ihmistä tai eläintä, tai luomakuntaa yleensä. Paavali puhuu tässä sen ”hartaasta odotuksesta”, ’kaipaamisesta’, ’alistamisesta turhuuteen, ei omasta tahdostaan’, sen ’vapauttamisesta turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen’ ja sen ’huokailemisesta yhdessä’, niin kuin myös kristityt ”pojat” huokaavat sisimmässään, ja kaikki nämä ilmaukset viittaavat kiistattomasti inhimilliseen luomakuntaan, ihmissukuun, eivätkä siis yleensä luomakuntaan, johon kuuluu eläimiä, kasveja ja muuta luotua, sekä elollista että elotonta. (Vrt. Kol 1:23.) Tämän täytyykin näin ollen tarkoittaa sitä, että Jumalan lasten ilmi tuleminen kirkkaudessa antaa muille ihmissuvun jäsenille mahdollisuuden päästä todelliseen pojan asemaan kuuluvaan suhteeseen Jumalan kanssa ja nauttimaan tähän suhteeseen liittyvästä vapaudesta. (Ks. SUURI JOUKKO; VANHURSKAAKSI JULISTAMINEN: Muut vanhurskaat.)

Kristuksesta Jeesuksesta ennustettiin tulevan ”Iankaikkinen Isä” (Jes 9:6), ja kristityistä ”Jumalan pojista” tulee hänen ’veljiään’ (Ro 8:29), joten täytyy olla muitakin ihmissukuun kuuluvia, jotka saavat elämän Kristuksen Jeesuksen välityksellä mutta jotka eivät ole hänen perijätovereitaan eivätkä kuninkaita ja pappeja hänen kanssaan, vaan alamaisia, joita hän hallitsee (vrt. Mt 25:34–40; Hpr 2:10–12; Il 5:9, 10; 7:9, 10, 14–17; 20:4–9; 21:1–4).

On syytä huomata, että Jaakob (1:18) sanoo näiden hengestä siinneiden ”Jumalan poikien” olevan ”eräs hänen luomustensa ensi hedelmä”. Samanlaista ilmausta käytetään Ilmestyksen 14:1–4:ssä niistä ”sadastaneljästäkymmenestäneljästätuhannesta”, jotka ”ostettiin ihmisistä”. Ilmaus ”ensi hedelmä” antaa ymmärtää, että sen jälkeen tulee muita hedelmiä, ja siksi Roomalaiskirjeen 8:19–22:ssa mainittu ”luomakunta” tarkoittaa selvästikin tätä jälkihedelmää eli toissijaista hedelmää, ihmisiä, jotka uskovat Kristukseen Jeesukseen ja pääsevät sen vuoksi lopulta pojiksi Jumalan kaikkeudenperheeseen.

Puhuessaan tulevasta ”asiainjärjestelmästä” ja siitä, että jotkut saisivat ”ylösnousemuksen kuolleista” elämään tuossa järjestelmässä, Jeesus sanoi, että heistä tulee ”Jumalan lapsia olemalla ylösnousemuksen lapsia” (Lu 20:34–36).

Kaikesta edellä esitetystä voidaan nähdä, että ihmisten asemaa Jumalan poikina voidaan tarkastella monelta eri kannalta. Pojan asemaa tarkasteltaessa on kussakin tapauksessa otettava huomioon asiayhteys sen päättelemiseksi, mitä se sisältää ja millaisesta pojan asemasta kulloinkin on kysymys.

Kristus Jeesus, Jumalan Poika. Johanneksen evankeliumissa kiinnitetään erityistä huomiota Jeesuksen olemassaoloon ”Sanana” ennen hänen ihmiseksi tuloaan, ja siinä selitetään, että ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskuudessamme, ja me näimme hänen kirkkautensa, sellaisen kirkkauden kuin ainosyntyiselle pojalle kuuluu isältä” (Joh 1:1–3, 14). Jeesus ei saanut pojan asemaa vasta syntyessään ihmiseksi, mikä käy ilmi Jeesuksen omista sanoista, esimerkiksi: ”Minä puhun sitä, mitä olen nähnyt Isäni luona” (Joh 8:38, 42; vrt. Joh 17:5, 24), ja myös hänen henkeytettyjen apostoliensa selvistä lausunnoista (Ro 8:3; Ga 4:4; 1Jo 4:9–11, 14).

”Ainosyntyinen”. Jotkut kommentaattorit eivät hyväksy sitä, että kreikkalainen sana mo·no·ge·nēsʹ käännetään vastineella ”ainosyntyinen”. He huomauttavat, että sanan jälkiosa (ge·nēsʹ) ei tule sanasta gen·naʹō (’siittää, synnyttää’) vaan sanasta geʹnos (’laji’), ja että tuo sana tarkoittaa sen vuoksi ’ainutlaatuista, omaa luokkaansa olevaa’. Siksi Jeesuksen sanotaankin monissa raamatunkäännöksissä olevan Jumalan ”ainokainen Poika” (KR-38) tai ”ainoa Poika” (KR-92, UTN, RS, AT, JB) eikä ”ainosyntyinen  poika” (Joh 1:14; 3:16, 18; 1Jo 4:9). Vaikka tämän yhdyssanan yksittäiset osat eivät sisälläkään verbin ”syntyä” ajatusta, niin tämän sanan käyttö sisältää kiistatta ajatuksen polveutumisesta tai syntymästä, sillä kreikkalainen sana geʹnos tarkoittaa ’sukua, sukulaisuutta, jälkeläisiä, heimoa’. Vastineella ”suku” se on käännetty 1. Pietarin kirjeen 2:9:ssä. Hieronymuksen latinalaisessa Vulgatassa sana mo·no·ge·nēsʹ on käännetty vastineella unigenitus ’ainosyntyinen’ tai ’ainoa’. Monet sanakirjantekijät tuovat esiin tämän käsitteen yhteyden syntymään tai polveutumiseen.

Edward Robinsonin sanakirjassa Greek and English Lexicon of the New Testament (1885, s. 471) sana mo·no·ge·nēsʹ määritellään seuraavasti: ”Ainoa syntynyt, ainosyntyinen, ts. ainoa lapsi.” W. Hickien sanakirjassa annetaan myös vastine ”ainosyntyinen” (Greek-English Lexicon to the New Testament, 1956, s. 123). G. Kittelin toimittamassa sanakirjassa Theological Dictionary of the New Testament (saksasta käänt. ja toim. G. Bromiley, 1969, IV osa, s. 738) todetaan: ”μονο- [mo·no-] ei tarkoita alkuperää vaan synnyn luonnetta. Siksi μονογενής [mo·no·ge·nēsʹ] merkitsee ’syntyperältään ainoaa’, ts. vailla veljiä tai sisaria. Tästä tulee merkitys ainosyntyinen. Sillä tarkoitetaan vanhempien ainoaa lasta, etupäässä suhteessa heihin. – – Sanaa voidaan kuitenkin käyttää yleisemminkin viittaamatta syntyperään tarkoitettaessa ’ainutlaatuista’, ’ylivertaista’, ’vertaansa vailla olevaa’, joskaan näitä ei tulisi sekoittaa merkityksiin ’luokka’ tai ’laji’ ja ’tapa’.”

Viimeksi mainittu teos (s. 739–741) sanoo kyseisen sanan käytöstä Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa eli ”Uudessa Testamentissa”: ”Se tarkoittaa ’ainosyntyistä’. – – [Johanneksen] 3:16, 18:ssa; 1Joh 4:9:ssä; [Johanneksen] 1:18:ssa Jeesuksen suhdetta ei pelkästään verrata ainoan lapsen suhteeseen isäänsä. Se on ainosyntyisen suhde Isään. – – Joh 1:14, 18:ssa; 3:16, 18:ssa; 1Joh 4:9:ssä μονογενής merkitsee muutakin kuin Jeesuksen ainutlaatuisuutta tai ylivertaisuutta. Häntä sanotaan kaikissa näissä jakeissa nimenomaan Pojaksi, ja Häntä pidetään sellaisena 1:14:ssä. Joh:ssa μονογενής viittaa Jeesuksen alkuperään. Ainosyntyisenä hän on μονογενής.”

Näiden lausuntojen ja Raamatun itsensä esittämien selvien todisteiden valossa ei ole mitään syytä olla hyväksymättä käännöksiä, joissa osoitetaan, ettei Jeesus ole pelkästään Jumalan ainutlaatuinen tai ylivertainen Poika vaan myös hänen ”ainosyntyinen Poikansa”, joka siis on polveutunut Jumalasta siinä mielessä, että Jumala on tehnyt hänet. Tämän vahvistaa se, että apostolit sanovat tätä Poikaa ”koko luomakunnan esikoiseksi” ja ”häneksi, joka on syntynyt [eräs muoto sanasta gen·naʹō] Jumalasta” (Kol 1:15; 1Jo 5:18), ja Jeesus toteaa itsekin olevansa ”Jumalan luomakunnan alku” (Il 3:14).

Jumalan ensimmäisenä luomuksena Jeesus on Jumalan ”esikoinen” (Kol 1:15), jota ennen ihmiseksi tuloaan sanotaan ”Sanaksi” (Joh 1:1). Johanneksen 1:1:ssä käytetty sana ”alussa” ei voi tarkoittaa Luoja-Jumalan ”alkua”, sillä hän on ikuinen eikä hänellä ole alkua (Ps 90:2). Sen täytyy siksi tarkoittaa luomisen alkua, jolloin Jumala teki Sanan Esikoispojakseen. Sanaa ”alku” käytetään muissakin raamatunkohdissa jonkin ajanjakson, jonkin elämäntavan tai menettelytavan alusta, esimerkiksi niiden kristittyjen kristillisen elämäntavan ”alusta”, joille Johannes kirjoitti ensimmäisen kirjeensä (1Jo 2:7; 3:11), Saatanan kapinallisen menettelyn ”alusta” (1Jo 3:8) ja Juudaksen vanhurskaudesta poikkeamisen ”alusta” (Joh 6:64; ks. JUUDAS nro 4: Hänestä tuli turmeltunut). Jeesus on ”ainosyntyinen Poika” (Joh 3:16) sen vuoksi, että hän on sekä Jumalan henki- että ihmispojista ainoa, jonka Jumala loi yksin, sillä kaikki muut luotiin tuon Esikoispojan kautta eli hänen ”välityksellään” (Kol 1:16, 17). (Ks. AINOSYNTYINEN; JEESUS KRISTUS: Olemassaolo ennen ihmiseksi tuloa.)

Siittäminen hengellä, paluu pojan asemaan taivaassa. Jeesus oli tietenkin Jumalan Poika myös silloin, kun hän syntyi ihmiseksi, niin kuin hän oli ollut ennen ihmiseksi tuloaankin. Hän ei syntynyt kenenkään Aadamista polveutuneen miehen siemensolun eli siittiön hedelmöittämänä vaan Jumalan pyhän hengen toiminnan kautta (Mt 1:20, 25; Lu 1:30–35; vrt. Mt 22:42–45). Jeesus ymmärsi pojan asemansa Jumalaan nähden ja sanoi 12-vuotiaana ihmisvanhemmilleen: ”Ettekö tienneet, että minun täytyy olla Isäni huoneessa?” He eivät ymmärtäneet tämän merkitystä, vaan ajattelivat ehkä, että hän viittasi sanalla ”Isä” Jumalaan samassa mielessä kuin israelilaiset  yleensäkin käyttivät tuota sanaa, mitä on käsitelty edellä. (Lu 2:48–50.)

Kun Johannes Kastaja noin 30 vuotta Jeesuksen ihmiseksi syntymisen jälkeen kastoi hänet, Jumalan henki tuli Jeesuksen päälle, ja Jumala sanoi: ”Sinä olet minun rakas Poikani; olen hyväksynyt sinut.” (Lu 3:21–23; Mt 3:16, 17.) Silloin ihminen Jeesus ilmeisestikin ’syntyi uudelleen’ hengestäsiinneeksi Pojaksi, jolla oli toivo päästä takaisin elämään taivaassa, ja hänet voideltiin hengellä Jumalan nimittämäksi kuninkaaksi ja ylimmäiseksi papiksi. (Joh 3:3–6; vrt. 17:4, 5; ks. JEESUS KRISTUS: Jeesuksen kaste.) Jumala puhui samalla tavoin vuorella sen näyn yhteydessä, jolloin Jeesuksen muoto muuttui ja hänet nähtiin Valtakunnan kirkkaudessa (vrt. Mt 16:28:aa 17:1–5:een). Paavali sovelsi osan psalmia 2 Jeesuksen herättämiseen kuolleista lainatessaan Jumalan sanoja: ”Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minusta on tullut sinun isäsi”, ja hän lainasi myös sanoja, jotka Jumala oli lausunut solmiessaan liiton Daavidin kanssa: ”Minä itse tulen hänen isäkseen, ja hän puolestaan tulee minun pojakseni.” (Ps 2:7; 2Sa 7:14; Ap 13:33; Hpr 1:5; vrt. Hpr 5:5.) Kun Jeesus herätettiin kuolleista henkielämään, hänet ”julistettiin Jumalan Pojaksi” (Ro 1:4) ja hänet ”julistettiin vanhurskaaksi hengessä” (1Ti 3:16).

Näin voidaan nähdä, että samalla tavoin kuin Daavid saattoi aikuisena miehenä ’tulla Jumalan pojaksi’ erikoismerkityksessä, myös Kristus Jeesus ’tuli Jumalan Pojaksi’ erikoisella tavalla kasteensa ja ylösnousemuksensa yhteydessä ja ilmeisesti myös silloin, kun hän pääsi Valtakunnan täyteen kirkkauteen.

Väärä syytös rienauksesta. Koska Jeesus puhui Jumalasta Isänään, eräät vastustavat juutalaiset syyttivät häntä rienauksesta sanoen: ”Sinä, vaikka olet ihminen, teet itsesi jumalaksi.” (Joh 10:33.) Useimmissa raamatunkäännöksissä käytetään tässä kohden sanaa ”Jumala” isolla alkukirjaimella. Torreyn käännöksessä sana ”jumala” on kirjoitettu pienellä alkukirjaimella, samoin englanninkielisessä rivienvälisessä käännöksessä The Emphatic Diaglott. Pienen alkukirjaimen käyttöä tukee pääasiassa Jeesuksen oma vastaus, jossa hän lainasi psalmia 82:1–7. Kuten havaitaan, tässä raamatunkohdassa ei ihmisistä käytetä nimitystä ”Jumala” vaan ”jumalat” ja ”Korkeimman pojat”.

Asiayhteys paljastaa, että Jehova nimittää tässä psalmissa ”jumaliksi” ja ”Korkeimman pojiksi” Israelin tuomareita, jotka olivat harjoittaneet vääryyttä, minkä vuoksi Jehovan täytyi itse ryhtyä tuomitsemaan näiden ”jumalien keskellä” (Ps 82:1–6, 8). Kun kerran Jehova käytti noista miehistä tällaista nimitystä, Jeesus ei todellakaan rienannut sanoessaan: ”Olen Jumalan Poika.” Noiden tuomareina toimineiden ”jumalien” teot olivat ristiriidassa sen kanssa, että he olisivat olleet ”Korkeimman poikia”, mutta Jeesuksen teot osoittivat aina selvästi hänen olevan ykseydessä ja sopusoinnussa Isänsä kanssa. (Joh 10:34–38.)