(hepreasta, merk. ’Juudasta [Juudaan kuuluva]’).

Tämän Palestiinassa sijainneen seudun tarkkoja rajoja ei tiedetä varmasti. Juudea käsitti nähtävästi alueen, joka oli n. 80 km itä-länsisuunnassa ja n. 50 km pohjois-eteläsuunnassa. Pohjoispuolella sijaitsi Samaria ja eteläpuolella Idumea. Kuollutmeri ja  Jordaninlaakso muodostivat itärajan. Kun Idumean alue liitettiin Juudeaan, eteläraja on ilmeisesti kulkenut lännestä Gazan eteläpuolelta itään Masadaan.

Matteuksen 19:1:ssä kerrotaan Jeesuksen lähteneen Galileasta ja tulleen ”Juudean rajaseuduille Jordanin toiselle puolelle”, millä tarkoitetaan ehkä sitä, että Jeesus lähti Galileasta, ylitti Jordanin ja suuntasi etelään mennäkseen Perean kautta Juudeaan.

Herodes Suuri oli ”Juudean kuningas” Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymän aikoihin (Lu 1:5). Rooman senaatti oli aiemmin asettanut Herodeksen Juudean kuninkaaksi. Myöhemmin hänen valta-alueitaan laajennettiin, ja hänen kuollessaan siihen kuului Juudea, Galilea, Samaria, Idumea ja Perea sekä joitakin muita alueita. Herodes Suuren poika Arkelaos peri Juudean, Samarian ja Idumean hallitusvallan (vrt. Mt 2:22, 23). Hänen maastakarkotuksensa jälkeen Juudea joutui roomalaisten käskynhaltijoiden alaisuuteen; heidän virka-asuntonsa oli Kesareassa. Lukuun ottamatta Herodes Agrippa I:n lyhyttä hallitusaikaa Palestiinan kuninkaana (Ap 12:1) käskynhaltijat hoitivat Juudean asioita vuoden 66 juutalaiskapinaan saakka.

Ensimmäisen vuosisadan lopulla eaa. syntyi luvattu Messias, Jeesus, Juudean Betlehemissä profetian täyttymykseksi (Mt 2:3–6; Lu 2:10, 11). Itämaisten tähdistäennustajien vierailun jälkeen Jeesuksen ottoisä Joosef sai unessa enkeliltä varoituksen Herodes Suuren aikeista surmata lapsi, ja hän pakeni perheineen Egyptiin. Herodeksen kuoleman jälkeen Joosef ei palannut Juudeaan vaan asettui Nasaretiin Galileaan, koska Herodeksen poika Arkelaos hallitsi tuolloin Juudeaa ja lisäksi Joosef oli saanut unessa jumalallisen varoituksen. (Mt 2:7–23.)

Vuoden 29 keväällä, kun Johannes Kastaja alkoi valmistella Messiaan tuloa, Juudea kuului roomalaisen käskynhaltijan Pontius Pilatuksen hallintoalueeseen. Monet, heidän joukossaan juudealaisia, kuulivat Johanneksen saarnaavan Juudean erämaassa, ja heidät kastettiin vertauskuvaksi katumuksesta. (Mt 3:1–6; Lu 3:1–16.) Jeesuksen aloittaessa palveluksensa vajaat kahdeksan kuukautta myöhemmin Juudean asukkaille annettiin uusi tilaisuus palata Jehovan luo ehyin sydämin. Jonkin aikaa Jeesuksen opetuslapset kastoivat jopa useampia ihmisiä kuin Johannes Kastaja (Joh 3:22; 4:1–3). Kun Jeesus lähti kohti Galileaa, suuret ihmisjoukot seurasivat häntä Jerusalemista ja Juudeasta ja hyötyivät näin hänen siellä suorittamastaan palveluksesta (Mt 4:25; Mr 3:7; Lu 6:17). Monien näiden juudealaisten niin kuin galilealaistenkin alkukiinnostus oli epäilemättä herännyt sen johdosta, mitä he olivat nähneet Jeesuksen tekevän Jerusalemissa juhlassa (pesahina v. 30) (Joh 4:45). Lisäksi uutiset Jeesuksen Galileassa tekemistä ihmeistä, esim. Nainin lesken ainoan pojan kuolleista herättämisestä, levisivät kaikkialle Juudeaan (Lu 7:11–17).

Juudean uskonnolliset johtajat vastustivat kuitenkin Jeesusta kiihkeästi. Heillä oli nähtävästi suurempi vaikutus juudealaisiin kuin galilealaisiin. Jo vuoden 31 pesahista lähtien Jeesuksen oli vaarallista oleskella Juudeassa. (Joh 5:1, 16–18; 7:1.) Hän osallistui kuitenkin Jerusalemissa pidettäviin juhliin ja käytti hyväkseen tilaisuutta saarnata siellä (Joh 7:10–13, 25, 26, 32; 10:22–39). Luultavasti Juudeasta Jeesus lähetti matkaan 70 opetuslasta lehtimajanjuhlan jälkeen vuonna 32 (Lu 10:1–24). Vaikka Jeesus oli aiemmin yritetty joitakin kertoja kivittää, hän päätti myöhemmin mennä Juudeaan kuultuaan, että hänen ystävänsä Lasarus oli kuollut. Kun Jeesus sitten herätti Lasaruksen kuolleista Betaniassa, uskonnolliset johtajat saivat siitä lisäsyyn tavoitella hänen henkeään. Jotkut heistä sanoivat: ”Jos annamme hänen olla tällä tavoin, niin kohta kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat pois sekä paikkamme että kansakuntamme.” (Joh 11:5–8, 45–53.)

Vaikka synoptisissa evankeliumeissa käsitellään etupäässä Jeesuksen Galileassa suorittamaa palvelusta (todennäköisesti siksi, että vastaanotto oli siellä parempi), hän ei laiminlyönyt Juudeaa. Eiväthän hänen vihollisensa olisi muutoin voineet sanoa Pilatuksen edessä: ”Hän kiihottaa kansaa opettamalla kautta koko Juudean, jopa Galileasta alkaen tänne asti.” (Lu 23:5.)

Kristuksen Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen Jerusalemissa ja Juudeassa annettiin edelleen perusteellista todistusta (Ap 1:8). Helluntaipäivänä vuonna 33 juudealaisia oli epäilemättä niiden 3000:n joukossa, jotka kuuntelivat Pietarin saarnaamaa sanomaa ja jotka kastettiin. Sittemmin Jerusalemin kristillinen seurakunta kasvoi edelleen. (Ap 2.) Mutta vastustustakin oli (Ap 4:5–7, 15–17; 5:17, 18, 40; 6:8–12). Kristityn Stefanoksen kivittämisen jälkeen puhkesi niin ankara vaino, että ”apostoleita  lukuun ottamatta kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian seutuja” (Ap 8:1). Tästä hajaantumisesta ei kuitenkaan ollut haittaa, vaan se päinvastoin johti kristillisen sanoman leviämiseen, ja nähtävästi uusia seurakuntia muodostettiin Juudeaan ja muualle (Ap 8:4; Ga 1:22). Sen jälkeen kun vainooja, tarsolainen Saul, oli kääntynyt, ”seurakunta astui kaikkialla Juudeassa ja Galileassa ja Samariassa rauhan kauteen ja rakentui, ja vaeltaessaan Jehovan pelossa ja pyhän hengen lohdutuksessa se lisääntyi jatkuvasti” (Ap 9:31). Entinen vainooja, apostoli Paavali, saarnasi itsekin Jerusalemissa ja Juudeassa (Ap 26:20). Paavalin ja muiden toiminnan ansiosta perustettiin uusia kristittyjen seurakuntia, ja apostolit ja Jerusalemin seurakunnan vanhimmat palvelivat niitä kaikkia toimimalla hallintoelimenä (Ap 15:1–33; Ro 15:30–32).

Monet Juudeassa asuvat juutalaiskristityt olivat ilmeisesti köyhiä. Heistä on siksi varmasti ollut erittäin rohkaisevaa saada osansa niistä vapaaehtoisista avustuksista, joita heidän muualla maassa asuvat kristityt veljensä olivat järjestäneet heitä varten. (Ap 11:28–30; Ro 15:25–27; 1Ko 16:1–3; 2Ko 9:5, 7.) Kun Juudeassa asuvat juutalaiskristityt jatkoivat uskollista palvelustaan, heidän ei-uskovat maanmiehensä vainosivat heitä kovasti (1Te 2:14). Lopulta vuonna 66, kun Cestius Galluksen johtamat Rooman armeijat vetäytyivät Jerusalemista, nämä kristityt tottelivat Jeesuksen profeetallisia sanoja, pakenivat Jerusalemista ja Juudeasta vuorille ja säästyivät siten Jerusalemia vuonna 70 kohdanneelta hirvittävältä tuholta (Mt 24:15, 16; Mr 13:14; Lu 21:20, 21).