Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Käsityöläinen

Käsityöläinen

Jonkin käsin tehtävän työn tai taidon taitaja. Heprealainen sana ḥa·rašʹ käännetään useimmiten yleisilmauksella ”käsityöläinen”, mutta kun siihen liitetään jokin nimenomainen materiaali, käytetään tarkempia vastineita, esimerkiksi ”puu- ja metallityöntekijä” (5Mo 27:15), ”puutyöntekijät ja kivityöntekijät” (2Sa 5:11), ”rautaa käsittelevä taidetyöläinen”, ”puuta käsittelevä taidetyöläinen” (Jes 44:12, 13) sekä ”seppä” (1Sa 13:19) ja vastaavasti myös ”epäjumalankuvien tekijät” (Jes 45:16). Monien erikoisalojen sisällyttämistä sanaan ”käsityötaito” kuvaa hyvin myös se, että Besalelin – ja Oholiabin hänen ohellaan – kerrotaan tehneen metallitöitä, työstäneen kallisarvoisia kiviä ja puuta sekä olleen kutoja ja värjäri, taitava ”kaikenlaisessa käsityötaidossa” (2Mo 35:30–35; ks. myös 2Ku 12:11, 12).

Monet käsityöammatit, mm. työkalujen valmistaminen, puusepäntyöt, tiilenteko, kehrääminen, kutominen, kankaiden viimeistely sekä savenvalanta ja korujen valmistus, olivat aikoinaan yksinkertaisia kotitöitä, joita tekivät tavalliset miehet tai naiset. Yhteisöasumisen vakiintuminen toi kuitenkin mukanaan erikoistumisen. Jo ennen vedenpaisumusta oli joihinkin ammatteihin erikoistuneita käsityöläisiä (1Mo 4:21, 22). Nebukadnessar vei käsityöläiset yhdessä ruhtinaiden ja sotainsinöörien kanssa Jerusalemista vangeiksi Babyloniin 617 eaa. (2Ku 24:14, 16; Jer 24:1; 29:2). Joskus jonkin nimenomaisen käsityöammatin harjoittajat asuivat samassa kaupunginosassa, muodostivat sinne lopulta kiltoja ja tulivat tunnetuiksi ammattinsa mukaan sekä vaikuttivat suuresti kaupungin asioihin (Ne 3:8, 31, 32; 11:35; Jer 37:21; Ap 19:24–41). Näiden erikoistuneiden käsityöläisten työtavoista ei ole säilynyt liiemmälti yksityiskohtia paitsi Egyptistä löydetyissä kirjoituksissa ja taideteoksissa, jotka antavat varsin havainnollisen kuvan eri käsityöläisistä työnsä ääressä.

Mooseksen laissa esitetty epäjumalankuvia koskenut kielto esti suurelta osin juutalaisia valmistamasta siihen aikaan yleisiä pienoisveistoksia ja muita sellaisia esineitä uskonnollista kunnioitusta varten (2Mo 20:4; 5Mo 4:15–18; 27:15). Esimerkiksi Assyriassa ja Babyloniassahan kuvien palvonta ja kuvataiteet kehittyivät rinta rinnan (Ps 115:2, 4–8; Jes 40:19, 20; 44:11–20; 46:1, 6, 7; Jer 10:2–5). Demetrios ja hänen Efesoksessa asuvat käsityöläistoverinsa (kreik. te·khniʹtai) ansaitsivat toimeentulonsa valmistamalla hopeisia Artemiin pienoispyhäkköjä (Ap 19:24–27).

Yksityiskohtaisia kuvauksia eri käsityöammateista on näitä aiheita käsittelevissä artikkeleissa, mm. KEHRÄÄMINEN; KORUOMPELU; KUTOMINEN; METALLITYÖNTEKIJÄ; MUURARI; NAHKURI; PUUSEPPÄ; SAVENVALAJA; TIILI; VEISTÄMINEN; VÄRIAINEET, VÄRJÄYS.