Raamatussa käytetään ”kalliosta” heprean kielessä kahta sanaa, tsur ja seʹlaʽ, joista jälkimmäinen viittaa esiin työntyvään kallioon, kalliovuoreen. Molempia sanoja käytetään Raamatussa sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Sanat esiintyvät rinnakkain 2. Samuelin kirjan 22:2, 3:ssa ja psalmissa 18:2: ”Jehova on kalliovuoreni [seʹlaʽ] – –. Jumalani on minun kallioni [tsur].”

Joidenkin kallioiden nimet on säilytetty Raamatussa. Esimerkiksi Gideonin miehet surmasivat midianilaisruhtinas Orebin Orebinkalliolla, joka ilmeisesti nimettiin tämän tapahtuman mukaan (Tu 7:25; Jes 10:26). Lisäksi mainitaan Eetaminkallion halkeama, jossa Simson asui jonkin aikaa (Tu 15:8), sekä Boses ja Senne, sakaramaiset kalliot, joilla Jonatan ja hänen aseenkantajansa hyökkäsivät filistealaisten etuvartion kimppuun (1Sa 14:4, 5). Mooses ja Aaron ärsyyntyivät Kadesin lähellä sijainneessa Meribassa (Refidimin lähellä Horebin vuoristossa sijaitsi toinen Meriba [2Mo 17:7]) siinä määrin, että he jättivät Jehovan pyhittämättä ottaessaan kansankokoukselle vettä kalliosta (4Mo 20:11–13; Ps 106:32, 33; ks. MASSA nro 2; MERIBA nrot 1 ja 2).

Kuvaannollista käyttöä. Kuvaannollisessa merkityksessä sana ”kallio” kuvailee Jehovan ominaisuuksia Israelin Isänä (5Mo 32:18), linnoituksena (2Sa 22:32, 33; Jes 17:10), kansansa korkeana turvapaikkana (Ps 62:7; 94:22) ja sen pelastuksena (5Mo 32:15; Ps 95:1). Jotkut ovat turvanneet vääriin jumaliin ”kallionaan” (5Mo 32:37). Jotkin esimerkit osoittavat ”kallion” olevan myös yleensä vertauskuva turva-, suoja-, kätkö- ja pakopaikasta (Jes 2: 10, 19, 21). Jesajan 8:14:ssä viitataan Kristukseen Jeesukseen ”kalliona”, johon ”molemmat Israelin huoneet” kompastuvat (vrt. Mt 21:42–44).

Kreikkalainen sana tra·khysʹ ’kivikkoinen’ (Lu 3:5) tarkoittaa Apostolien tekojen 27:29:ssä louhikkoista karikkoa.

Eräs toinen kreikkalainen sana, spi·lasʹ, tarkoittaa ilmeisesti veden alla kätkössä olevaa kalliota eli karia, ja Juudas käyttää sitä kuvaillessaan joitakuita, jotka olivat pujahtaneet kristilliseen seurakuntaan väärin vaikuttimin. Piilossa olevat karit olivat uhka laivoille, ja nämä miehet muodostivat samoin todellisen vaaran muille seurakunnan jäsenille. Juudas sanoi heistä: ”Nämä ovat veden alle kätkeytyneitä kareja juhliessaan kanssanne teidän rakkaudenaterioillanne.” (Ju 12.)

Jeesuksen kuvauksessa kylväjästä käytetään kreikkalaista adjektiivia pe·trōʹdēs (sukua substantiiville peʹtros) kuvailemaan kallioisia paikkoja, joihin osa siemenistä putosi (Mt 13:3–5, 20). Sanaa peʹtros käytetään erisnimenä ”Pietari” (Joh 1:42). Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 4. osa, s. 76) toteaa tämän sanan merkityksestä: ”Petros tarkoittaa kallion kappaletta, irtokiveä tai lohkaretta, sen sijaan petra tarkoittaa kokonaista kalliota.” Eräs toinen teos sanoo sanasta peʹtros: ”Klassisessa kreikassa sana tarkoittaa kallion kappaletta, kuten Homeroksessa [ts. Iliaassa], jossa Aias heittää kiven Hektoria kohti – – tai Patroklos ottaa terävän kiven ja piilottaa sen käteensä.” (M. Vincent, Word Studies in the New Testament, 1957, I osa, s. 91.)

”Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani.” Kreikkalainen sana peʹtra (feminiinimuoto) tarkoittaa massiivista kalliota (Mt 7:24, 25; 27:51, 60; Lu 6:48; 8:6, 13; Il 6:15, 16) ja eroaa sen tähden sanasta peʹtros (erisnimenä ”Pietari” käytetty maskuliinimuoto), joka tarkoittaa ’kallion kappaletta’. Tämä ero osoittaa selvästi, ettei Jeesus käyttänyt synonyymeja, kun hän sanoi Pietarille: ”Sinä olet Pietari [Peʹtros], ja tälle kalliolle [peʹtra] minä rakennan seurakuntani.” (Mt 16:18.) Ero ilmenee myös aramealaisessa (syyrialaisessa) käännöksessä siten, että sanaa kiʼfaʼ, joka vastaa sekä ”Pietaria” että ”kalliota”, edeltävät erisukuiset pronominit. ”Pietarin” edellä on maskuliininen persoonapronomini hu, kun taas sanan ”kallio” edellä on feminiininen demonstratiivipronomini hadeʼ.

Apostolit eivät selvästikään ajatelleet Jeesuksen sanojen tarkoittavan sitä, että Pietari olisi ollut tuo kallio, sillä myöhemmin he kiistelivät siitä, kuka heistä näytti olevan suurin (Mr 9:33–35; Lu 22:24–26). Tällaiseen kiistaan ei olisi ollut aihetta, jos Pietarille olisi annettu etusija kalliona, jolle seurakunta oli määrä rakentaa. Raamattu osoittaa selvästi, että kaikki apostolit ovat yhtä lailla peruskiviä. Heidät kaikki, myös Pietari, on rakennettu samalle peruskulmakivelle, joka on Kristus Jeesus. (Ef 2:19–22; Il 21:2, 9–14.) Pietari itsekin osoittaa Kristuksen Jeesuksen olevan se kallio (peʹtra), jolle seurakunta rakennetaan (1Pi 2:4–8). Samaan tapaan kirjoitti apostoli Paavali: ”Sillä he [israelilaiset] joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi, ja se kallio tarkoitti Kristusta.” (1Ko 10:4.) Israelilaiset saivat ainakin kaksi kertaa ja kahdessa eri paikassa yliluonnollisella tavalla vettä kalliosta (2Mo 17:5–7; 4Mo 20:1–11). Kallio siis ikään kuin seurasi heitä vesilähteenä. Tuo kallio oli ilmeisesti esikuva Kristuksesta Jeesuksesta, joka sanoi juutalaisille: ”Jos jonkun on jano, hän tulkoon minun luokseni ja juokoon.” (Joh 7:37.)

On myös kiinnostavaa, että Augustinus (354–430), jota tavallisesti sanotaan ”Pyhäksi Augustinukseksi”, uskoi ensin, että Pietari oli tuo kallio, mutta muutti myöhemmin mieltään. Augustinuksen kerrotaan kirjoittaneen: ”Kalliota ei ole nimitetty Pietarin mukaan, vaan Pietari kallion mukaan (non enim a Petro petra, sed Petrus a Petra), samoin kuin Kristuskaan ei ole saanut nimeään kristityn mukaan, vaan kristitty Kristuksen mukaan. Syy siihen, että Herra sanoo: ’Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni’, on se, että Pietari oli sanonut: ’Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.’ Hän sanoo, että tälle kalliolle, jonka sinä olet tunnustanut, minä rakennan kirkkoni. Sillä Kristus oli kallio (petra enim erat Christus), jolle myös Pietari itse oli rakennettu; sillä muuta perustusta ei kukaan ihminen voi laskea kuin se, joka on laskettu ja joka on Jeesus Kristus.” (Langen Commentary on the Holy Scriptures [Mt 16:18, alav., s. 296], saksasta käänt. ja toim. P. Schaff, 1976.)